http://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/201804102200851996_we.shtml
"Yleinen ja väärä luulo on, että naisen mahdollisuudet saada lapsia vielä 35-40-vuotiaana ovat hyvät.
Näin ei ole, vaikka nainen olisi hyvin terve, hyväkuntoinen ja ikäistään nuoremman oloinen. Hedelmällisyys ei ole kiinni näistä asioista.
Naisen hedelmällinen ikä ei ole juuri muuttunut viime vuosisatojen aikana, vaikka elämä on muuten muuttunut valtavasti.
Nämä naiset, jotak eivät halua sitoutua, vaan laittavan uran ja menestymisen etusijalle todeten, että kyllä parisuhteen voi sitten myöhemmällä iällä toteuttaa, kun on yli 40v."
Nainen torjuu häntä lähestyvät miehet ja ajattelee, ettei tässä ole kiire lapsentekoon, että lapsen voi sitten tehdä vaikka yli 40 vuotiaana, kun nainen pitää itseään hyväkuntoisena.
Naiselle tuleekin sitten kova hätä, kun biologinen kello tikittää ja menee parasta ennen päivän sivu, eikä nainen enää saakaan lasta ja tietenkin nainen syyttää siitä miestä.
Naisen tulee ottaa huomioon myös se seikka, että mitä vanhemmaksi nainen tulee, niin sitä huonommat mahdollisuudet on löytää mies.
Lopulta käy niin, että nainen jää yksin ja lapsettomaksi, kun hän ei huolinut niitä miehiä, jotka lähestyivät naista ja nainen piti uraa ja menestymistä paljon tärkeämpänä asiana elämässä, kuin miestä ja lasta.
Nainen voi syyttää siitä ihan itseään, mihet kyllä ovat yrittäneet lähestyä naista, mutta nainen on tylysti miehet torjunut ja naiselle tulee muka hätä, mikä hätä naiselle enää tulisi, kun kaikki on myöhäistä.
Naiselta loppuu munasolut, eikä enää niillä lopuilla huonolaatuisilla mitään lasta tehdä.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyllä mä oon ton tiennyt aina. Mutta en ole halunnu koskaan lapsia. Oon nainen 36vee. Kyl mä uskon ett monet naiset tuon ymmärtää että lapsenteko vaikeutuu tai loppuu kokonaan. Mut jotkut nyt ei vaan löydä sitä hyvää kumppania aina nuorena, ja aika vaikea se on alkaa lasta tehdä yksinään tai jonkun kumppanin kanssa, jota ei edes rakasta. Moni nainen sit taas eroaa siinä 28 v paikkeilla pitkästä suhteesta ja voi mennä kauan aikaa ennekun tapaa miehen jonka kanssa kolahtaa. Itsekin tapasin vasta nykyisen mieheni 32-vuotiaana. Me ei kummatkaan haluta lapsia.
Otsikkoon vaan, että joku on joku ei ole. Minä taas vasta tuossa iässä tulin raskaaksi helposti. Ilman poppakonsteja ja lääketiedettä.. Mun kroppa rupesi toimimaan vasta vanhempana. Jollakin se voi käydä niinkin. Nuorena on häikkää kaikenmaailman, eikä tuu raskaaksi millään ilveellä. Ja vasta vanhempana tapahtuu ihme ja kroppa toimiikin ja masu paisuu. :)
Esikoisen olen saanut vasta 36-vuotiaana, samana vuonna täytin 37. :)
Mutta tottahan yrittää kannattaa nuorempana, jos resurssit on olemassa. Tottahan se on, ettei iän myötä liikaa aikaa ole hedelmällisyyden suhteen.
Siis väärää tietoa. Tuossa ei kerrota statuksesta mitään. 35 v nainen saa kyllä helposti lapsia jos kelpuuttaa samantasoisia tavis miehiä mutta koska nainen kelpuuttaa vain top 10 miehiä lapsen tekoon eli jännämiehiä niin naisen mahdollisuudet saada lapsia on paljon vähäisempi koska niitä miehiä e ei ole kovin paljon joita naiset kelpuuttaa.
No mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä? Kirjoitat, että nainen torjuu häntä lähestyvät miehet - no, pitäisikö sinun mielestäsi sitten ruveta heidän kanssaan vähäksi aikaa suhteeseen, vaikka ei yhtään kiinnosta eikä haluaisi kyseistä miestä seksuaalisesti? Kyllähän sillä lailla voi lapsen saada, mutta onko se sitten sinusta hyvä tapa? Koska eihän tuosta mitään suurta rakkaustarinaa tulisi, jos nainen ei kerran edes haluaisi olla kyseisen miehen kanssa.
Kyllä se pojat on niin että lapsia haluava nainen usein myös saa lapsia, aika harva jää lapsettomaksi pelkän iän takia. Lapsettomuus johtuu yleensä jostain muusta seikasta.
Minkäs verran naisella on niitä munasoluja kun meinaavat loppua?
Ei kukaan ole laskenut, mutta munavarastosta lähtee vuodessa 12 munaa pois ja uusia ei kanat muni.
35 v nainen kelpuuttaa ihan kenet vaan jännämiehen lapsen tekemiseen. ihan tilastotkin kertoo että lapsia hakataan suomessa liikaa koska naiset kelpuuttaa jännämiehiä.
Eli olet saanut turpaan isältäsi.
Miksi äitisi kelpuutti jännämiehen? Onko jännämies fetissi?
Heidekenin Ylilääkäri RIP sanoi
että paras ikä olis 20v aloittaa pirttiviljely terveitä penskoja
niistäkin ensisynnytäjillä jo joka viidennellä klamydia
35-vuotiaalla ensisynnyttäjällä on vaikeampaa saada lasta, kuin, jos nainen on synnyttänyt jo yhden tai useamman lapsen. Itse olen saanut toisen lapseni, kuopuksen 35 vuotiaana. Oli se hieman raskaampaa olla raskaana kuin kolme vuotta aikaisemmin.
Mutta joo, yksi parhaista kavereistani on saanut kolme lastaan neljän kympin molemmin puolin, esikoinen hänellä syntyi 38vuotiaana. Ei ollut syytä lykätä lapsentekoa, kun lastensa isän kanssa hän oli seurustellut melkein kymmenen vuotta, mutta kaverillani on aina ollut tapana jahkailla ;)
Lastenteko pitäisi lailla kieltää alle 35-vuotiailta.
Lapsi tarvitsee turvallisen, aikuisen äidin, jolla menojalka ei enää vipata ja hermot kestää.
Ei lortosta ole kumppaniksi eikä äidiksi.
Tosiasiat pääsivät unohtumaan? Naisen ei ole koskaan vaikeaa saada miestä.
Ku näkee nelikymppsen naisen kaksosten rattaita työntmässä
on todennäisesti keinohedelmoitetty koeputki lapset
Suomessa keinhedelmöitetään varmuudexi kaksi solua
jenkkilässä jopa 6kpl ja joskus saa 6penskaa kerralla
tarttis äidillä olla enemmän tissejä;)
http://www.socimage.net/user/kaksplus/621327259/1217920423671582947_621327259
Ei tuo ole yleinen luulo.
Mutta se, että mies on koko ikänsä hedelmällinen.. Se on yleinen luulo.
Silti spermapankit eivät huoli yli 35v miehen siittiösoluja..
Miettikääpä miksi ei.
Naisissa vika , että lapsia ei juurikaan enään tehdä. Täysin naisten itsensä syy
No entäs sitten kyllähän se miestenkin siittiöiden laatu heikkene samoihin aikoihin. Tämä johtuu: ympäristöolosuhteista, raskasmetalleista, viinan juonnista, ätmilihavuudesta. Karvamies tietää. Karvamies on "kössimies".