"joku Pertti Teboililla"

voiiirisrukka

20

2824

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos olet naisena onnistunut säilyttämään vartalosi edes jonkinlaisessa kuosissa ja oppinut hämäämään meikeillä miehiä. Näin olet luultavasti saanut miehiltä paljon huomiota, tämä on sotkenut minäkuvaasi. Yökerhot ja trendikahvilat ovat pullollaan naisia odottamassa sitä omaa prinssiään kuka perii aikoinaan isänsä valtakunnan.

      "Talousasioitaan Iris on hoitanut huolimattomasti. Häneltä on kahden viime vuoden aikana karhuttu ulosoton kautta laskuja yli 10 000 euron edestä. Iris on jättänyt maksamatta muun muassa opintolainoja, puhelinlaskuja ja pummilla matkustamisesta saamansa tarkastusmaksun.

      Iris on joutunut myös käräjille erikoisen vuokrasotkun vuoksi. Hän vuokrasi asunnon Helsingin Kalliosta määräajaksi vuonna 2014 mutta jätti toistuvasti vuokrat maksamatta, eikä suostunut muuttamaan asunnosta ulos määräajan päätyttyä. Oikeus määräsi Iriksen maksamaan rästit ja häädön uhalla poistumaan asunnosta."

      • Dffxxd

        Onko tämä tytteli siis se joka on sen vihreiden kaljupään kannssa, ei voi muuta sanoa kuin että vaihtoi huonompaan.


      • Dffxxd kirjoitti:

        Onko tämä tytteli siis se joka on sen vihreiden kaljupään kannssa, ei voi muuta sanoa kuin että vaihtoi huonompaan.

        Vihreämolopää! Kansanedustaja on ammatti siinnä missä haudankaivaja, terurastaja tai veroviranomainen. Sillä erolla, että media ( =naiset ), eivät ole näistä kiinnostuneita.


      • Ätmelsson

        Ei suostunut ulos muuttaa...olisin omasta asunnosta tuollaisen vuokralaisen käynyt hiuksista ulos kantamassa


    • 101prosHetero

      Iiris. Se on homoille.

    • Käsittääkseni palstan Pertti suhtautuu hyvinkin ymmärtäväisesti naisen irtonaiseen seksielämään enkö usko Pertin hirveästi teboililla notkuvan, ennemminkin abc:llä toisinaan.

    • ijdflfj

      Miksi juuri Pertti, sehän on perinteinen suomalaisen miehen nimi. Miksei vaikka Mohammed tai Abdi Teboililla, eikö Iiris kannata moniarvoista yhteiskuntaa? No "Pertti Teboililla" -ilmaus kantaa nykypäivänä negatiivisen arvolatauksen ja siksi Iiris tekikin selväksi että moinen moukka ei hänen viiteryhmäänsä kuulu; "ne tulivat täysin eri ihmisten silmille siinä tilanteessa. Mun viiteryhmä ja mun ihmiset, jotka ovat musta oikeasti kiinnostuneita". Niinhän se Väestöliiton naistutkijakin oli arvellut että alhainen syntyvyys johtuu juuri siitä että on kaikenlaisia työmiehiä ja sellaisen luuserin kanssa ei akateeminen nainen voi pariutua. Tämä Iiriksen tokaisu kertoo hyvin punavihreässä kuplassa elävien, ja muidenkin suomalaisten naisten suhtautumisesta kantasuomalaisiin miehiin.

      • VihaanMamuja

        Tule itse pois kuplastasi, josta et näe muita kuin kuvaamasi kaltaisia naisia.

        Meitä on muunlaisiakin.


      • hienoahienoa
        VihaanMamuja kirjoitti:

        Tule itse pois kuplastasi, josta et näe muita kuin kuvaamasi kaltaisia naisia.

        Meitä on muunlaisiakin.

        Jokainen suomalainen nainen on kulttuurimarxisti. Se on fakta joten pulinat pois!


      • h567jh67

        Ei Iiristä harmita jos Mohammed tai Abdi näkevät hänen kuvansa lehden kannessa, mutta se harmittaa jos Pertti näkee.


    • mansikkakakkua

      Ett kehtaakin rutista, jos toiset paheksuu hänen häpeämätöntä käytöstään. Käyttäytyisi itse niin ettei tarvitsisi häpeillä omaa käytöstään... lainailla nyt toisen aviomiestä. Ihan turha selitellä ett on vapaa nainen... ja ett mies on vastuussa omista tekemisistään. No, niin onkin!
      Eikä ole enää avioliitossakaan... mutt ihan pikkasen se löysä pöksyinen vois moraalisesti ottaa itselleen sitä kyseenalaista kunniaa toisten avioliiton rikoutumisesta. Iiris oli se kolmaspyörä... tai jopa neljäs tai vasta viides... joka tapauksessa ei se ensteks paras vaihtoehto koskaan.

      Eikä varmaan tule olemaankaan koskaan... vai hienotunteisuutta vosu kuuluttaa vielä perään!
      Irtonumero... kenen tahansa poimittavaksi mukaansa, ei siinä mitään... mutt turha narista sivullisten katseista ja kommenteista; ne on silloin kestettävä.
      Ja ihan yhtä syyllinen ja hiukan enemmänkin... oli se petollinen aviomies, mutt hän maksaa sitä moraalista laskua vielä tulevaisuudessa... ja taatusti on sen myös huomannut.

      • EdesUnissa

        Rutisee koska ei saa odottamaansa positiivista julkisuutta... Tosin olen samaa mieltä kanssasi, että naiset eivät välttämättä haluakaan samaistua Irikseen, juuri tuosta mainitsemastasi syystä. Ei ole paras keino tulla suosituksi viedä toisilta miehet.


    • Jaetaankaikille

      Ihan metoota.Lisää voi lukea voi hinttilakikirjasta.

    • en_panis

      En panis Iiristä. Hän ei ole mielestäni viehättävä.

      • turhaluulo

        Älä pelkää. Iiris ei antaisi sinulle.


      • mitääääh
        turhaluulo kirjoitti:

        Älä pelkää. Iiris ei antaisi sinulle.

        Eikö Iiris "seksipositiivisena" annakaan kaikille?


    • hannuristojiimies
    • tyttöäei

      teboilin hedelmäpeli runqqaajat on tyytyväisiä ku käsi rasvainen vatkaa

    • Dropoptiovarjolla

      Lukemaa linkki. Sadistista ihmisarvon polkemista. €€€€€

    • En ole Suomalaisessa mediassa nähnyt yhtään asiatonta juttua, eikä Iris sellaista pystynyt osoittamaankaan.

      Jos Iriksellä ei ole tähän mennessä tietoa, että Someen ei kannata laittaa yhtään kuvaa ilman tarkkaa harkintaa, niin toivottavasti nyt on aika herätä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3478
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3231
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      50
      2756
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      54
      2578
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      89
      2397
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      29
      1290
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1197
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      94
      1167
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      337
      1053
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      14
      946
    Aihe