Piinaavaa... Olen 43-v nainen. Eronnut jo kauan sitten. Lapsia ei ole. Vajaat 5 vuotta olen seurustellut miehen kanssa, jolla 2 murkkuikäistä lasta viikko-viikko yhteishuoltajuudessa. Käytännössä seurustelummekin on ollut osin viikko-viikko-seurustelua asumisjärjestelyjen vuoksi.
Suhteemme alusta lähtien oli selvää molemmin puolin, että jos minä vielä haluaisin yrittää perheen perustamista tms., niin hän olisi väärä mies siihen, ja minun pitäisi etsiä toinen. Olin silloin 38-v, joten oli tiedossa, että jatkaminen yhdessä omalta kohdaltani merkitsisi käytännössä myös lopullista niittiä lapsiasialle. Fine. Selvää oli myö se, että miehen huoltajuusvelvoitteet voisivat aiheuttamaan haastetta suhteessamme - hän silloin epäili, miten minä tulen jaksamaan tilannetta,.. No, 5 vuotta on kuitenkin jatkettu.
Nyt kuitenkin olen ollut jo 6 kk piinaavan ihastunut kollegaani. Hän on suunnilleen ikäiseni sinkkumies. Ei lapsia. Hyvin introvertti ja nörtti tyyliltään. (Olemme IT-alalla.) Olen yrittänyt saada hänet mielestäni ja vakuuttaa itseni siitä, että ihastus on vain fyysistä. Hän ei töissä puhu "siviilielämästään" enkä itsekään ala niistä utelemaan kollegoilta, jotka oma-alotteisesti eivät työpaikalla tykkää puhua asioistaan... En siis tunne häntä ollenkaan muuten kuin työn merkeissä - missä olemme kuitenkin koko ajan tekemisissä. Hänen seurassaan on vain hirveän rauhoittavaa ja mukavaa olla. Hänestä en tiedä, mutta ei hän minua ainakaan inhoa. (Sen varmaan huomaisi.)
Vaikea tilanne siis. Seurustelusuhteeni on puutteista ja haasteista huolimatta "ihan hyvä" - vaikkakin olen aika haikea siitä, ettei siinä / itselläni ole ihan kodilta tuntuvaa kotia... En kuitenkaan halua päättää seurustelua hetken huuman tai kuvitelmien vuoksi... vaikka emme olekaan tehneet mitään "kunnes kuolema meidät erottaa" lupauksia.. Tiedän, että miesystäväni ottaisi asian raskaasti - toisaalta ei ole reilua häntä kohtaan sekään, etten saa mielestäni toista miestä..
Jotenkin haluaisin pystyä tutustumaan tähän kollegaan paremmin... Se jo voisi selvittää asioita, jotka saisi unohtamaan tämän ihastuksen. Ja jos kävisi päin vastoin, niin sitten voisi tehdä ratkaisut vähän paremmin perustein... Mutta mitenkäs tutustut tosi vaiteliaaseen ja introverttiin tyyppiin? En halua säikyttää häntä tai kysellä/ tehdä mitään liian läpinäkyvää, kun hänkin tietää, että mulla on joku - vaikka ei tiedäkään suhteeni laatua sen tarkemmin...

Vastaukset 7
Vanhimmat
tärkeintähän on aina varmistaa uusi saalis, ennen kuin lemppaa edellisen..
Työpaikkaromansseista ei seuraa hyvää.
Eiköpähän kollegasi olisi sinulle jotenkin osoittanut, jos olisi kiinnostusta.
Ehkä ihastuksesi on vain peilausta nykyisestä suhteestasi, josta puuttuu se jokin.
Hän on sinkku ja ei ole lapsia.
Haluaako sellainen oikeasti suhteeseen naisen kanssa jolla lapset on jo tehtynä?
Voi olla myös varsin kokematon ja sinä rillutellut ympäriinsä kunnes nyt haluat mukavan ja kivan tyypin vierelle kehräämään?
En itse lähtisi moiseen mukaan ja olen teidän ikiänne kun ei ole omia lapsia.
Eroa ihmeessä jos ei se sulle niitä lapsia saanut hommattua. Sinkku on aina mukavampi ottaa ja varsinkin kun ei ole rasitteita mukana. Sano että haet miehen joka osaa siittää.
Aina kannattaa kokeilla, kirjoitit aika nätisti tämän. Toivottavasti asiasi raukeaa, suuntaan tai toiseen.
Mahtavaa että sulla vaihtoehtoja joita miettiä parisuhteeseen. Eikö yleensä rakastuta ja ihastusta yhteen kerrallaan. Osoitat todella olevasi seko nainen jos noin pohdit kahden miehen välillä. Jätä ensin se mies kaveri jonka kanssa olet tyytymättömässä suhteessa. Sen jälkeen keskity siihen ihastus kohteeseen. Sillä pääset alkuun.
Toivon että löydät luontevan keinon tutustua tuohon työpaikan mieheen. Ja kyllä kannustan tutustumaan. Tämän hetken suhteesi vaikuttaa hyvältä mutta vaikuttaa myös siltä että olet tehnyt jonkin isomman henkisen kompromissin. Kompromissin teko sinänsä ei ole mikään ongelma mutta usein ne huomaamatta kuluttavat ja tukahduttavat meitä jos emme ole sinut niiden kans ja tutustuneet valinnan mahdollisuuksiimme. Tuo työpaikan mies voi olla haihattelua tai sitten signaali siitä että tarttis sinun työstää itsessäsi jotain. Välttämättä hänkään ei ole juuri se tyyppi mutta se selviää vain tutustumalla toiseen ja omiin ajatuksiin mitä herää kun sallii itsensä pohtia näitä asioita. Vain siten tullaan sinuiksi sen mahdollisen kompromissin kanssa tai vastaavasti sitten tehdään valinta päättää nykyinen suhde.