ja häiriköi jatkuvasti. Olen tehokas ihminen ja teen paljon kotona kaikenlaista, mutta miehen lapset häiritsevät ja sotkevat kaiken. Olisi kiva joskus olla rauhassa mutta ei ole mahdollisuutta. Eilen pesi pyykkiä niin joku oli laittanut oneen pois päältä. Sitten leivoin kakun niin se oli tänään syöty. Jatkuvasti tehdään kiusaa minulle eikä auteta eikä kunnioiteta äitipuolta. Olenkin sanonut että kohta pitää tehdä tiukat rajat koska voivat tulla, ei tule mitään että pomppivat silmille ja haukkuvat . Olen sentään kasvattaja ja huoltaja kun heidän äiti ei osaa. Mikäneuvoksi.
Miehen lapset kitisee
3
1620
Vastaukset
"Olenkin sanonut että kohta pitää tehdä tiukat rajat"
Eikö pitäisi vetää rajat miten annat lasten sinua kohdella? Jos ei sääntöjä, jotka olette yhdessä miettineet, ei noudateta, pitää olla seurauksia ja rangaistuksia ja the yhdessä miehesi kanssa sovitte mitä asioista seuraa.
Älä kuitenkaan kuvittele, että lapset olisivat selvännäkijöitä, jotka itsestään tietäisit mitä haluat ja edellytät
Aika olisi varmaan perhepalaverin.- juurinäinseon
Naikkosilla ei ole mitään sanomista miesten lasten elämään. Kyllä sille sutturalle ne rajat pitää vetää ja kovat rangaistukset. Kellään ulkopuolisella ei ole oikeutta mitään rangaistusia asettaa kenenkään lapsille ympiri kaupunkia, aivan hulluja juttelet.
Miehen ex vaimonkin pitää sitten laatia rangaistuksia ja rajoja tämän sutturan lapsille ja käskeä kovin sanoin kunnioittamaan hieädn äidin uuden miehen entistä perhettä joilta äitinsä on perheen rikonut. Eihän se voi olla yksipuolista.
Muutenkin naikkosille pitäisi laatia sakkoja tai rangaistuksia siitä että rikkooo toistne perheitä.
Tästä kaikki me ollaan samaamieltä.
- Sinäjaksatsoopaasyöttää
Tää vatupää vaan jaksaa trollailla näit tyhmiä juttujansa. Ja tietty teist osa uskoo ja kiehuu ihan turhaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2252960Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1842606Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1101227Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1351144- 701078
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2901060Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831055Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka3481022Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20959Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22808