Mihin on kadonneet hotellista kaikki hyvät artistit kun ei ole ollut talven aikana oikeastaan mitään?
Levi hotelli
Utelias111
64635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No, syksyllä siellä ei ole senkään vertaan ei hyviä eikä vähemmän hyviä, sillä tanssitavintolasta tehdään ruokaravintola. Alakerran Joikussa kuulemani mukaan tanssitaan, tai ainakin ehkä noijaillaan, sillä eihän siellä tanssimaan mahdu.
Jaa jotta sellaista meinaavat. Pitää ruuan taso nousta paljon jos meinaavat yläkerran ruokaasiakkailla täyttää, nykyisellä tasolla sellaista ei tapahdu.
Johtajansa näköinen paikka, valitettavasti.
No toivottavasti lähtee sen hotellin alamäki tuon seurausena!
Ei pitäisi mennä sitä lampea kuivattamaan. Voi vaikuttaa pohjaveteen laajalla alueella.
Artistit on kadonneet tanssijoiden myötä, jos lipun ostajia ja tanssijoita on vuosi vuodelta vähemmän niin tuskin sinne parempia artisteja kouralliselle tanssijoita hankitaan. Kyllä siellä varmasti tansseja pidettäisiin jos se olisi kannattavaa toimintaa. Eihän siellä ole ollut kuuluisia jonojakaan enää moneen vuoteen? Ylläksellä jatkunee tanssit mutta pienemmässä mittakaavassa ja sama matka tästä kotoa sinnekin on.