Hei,
tarvitsisin neuvoja/mielipiteitä teiltä palstaa lukevilta. Itseäni raastaa tällä hetkellä eräs asia, johon en osaa löytää itse ratkaisua.
Asun avoliitossa mieheni kanssa, olemme olleet yhdessä n. 5 vuotta, yhdessä olemme asuneet nelisen vuotta. Suhteemme on mielestäni hyvä ja toimiva, välitämme ja rakastamme toisiamme, pienemmistä ja isoimmistakin riidoista olemme pystyneet selviytymään keskustelemalla. Seksuaalisessa elämässäkään ei ole moittimista – intohimoa on suhteessamme edelleenkin.
Mutta... jokin osa minusta on jäänyt kaipaamaan entistä poikaystävääni. Meillä oli lyhyt ja raju romanssi monta vuotta sitten, ennen nykyistä suhdettani. Se päättyi kyyneliin - hän testasi omaa viehätysvoimaansa minuun ja sai minut rakastumaan rajusti. Sitten jätti toisen naisen vuoksi. Minulta meni pitkään tästä toipumisesta. Vasta nykyisen mieheni kanssa opin luottamaan taas miessukupuoleen.
Silti viime aikoina olen ajatellut tätä entistä rakastettuani ja huomannut, että kaipaan ja haluan häntä. Siitä huolimatta, mitä hän teki minulle ja siitä huolimatta, että suhteestamme on kulunut jo vuosia. En pysty ymmärtämään itseäni, eivätkä myöskään ystäväni, joille olen asiasta puhunut. En ajatellut tätä entistä useaan vuoteen, mutta viime kuukausina hänen muistonsa on jälleen alkanut kiusata minua. Jokin minussa ei suostu luovuttamaan hänestä. Muistoihini tulevat hänen vain hyvät puolensa ja kiusaan itseäni ajatuksilla siitä, mitä emme ehtineet kokea.
Tämä kaikki tuntuu todella pahalta. Tunnen itseni todella kiittämättömäksi, koska en pysty olemaan onnellinen nykyisen mieheni kanssa, koska tämä entinen kiertelee mielessäni. Miehelleni en tietenkään uskalla puhua asiasta halaistua sanaakaan. Samalla pelkään, että jos tapaisin ex:n, saattaisin lähteä hänen peräänsä ja jättää kaiken nykyisen taakseni. Pelkään, että järkeni ääni voisi sumeta silloin - pelkään tällaista, vaikka tiedän ettei ex edes asu tällä hetkellä Suomessa ja meillä on erittäin pieni mahdollisuus törmätä toisiimme jossakin.
Onko teillä toisilla vastaavanlaisia kokemuksia? Miten pääsisin tästä rajusta tunnekokemuksesta aiheuttaneista tunteista ja muistoista eroon? En tahtoisi pilata omaa elämääni haikailemalla toista miestä, varsinkin kun hän teki minulle mitä teki. Ja tästä kaikesta on jo näin paljon aikaa. Mutta järki ja tunne eivät tällä hetkellä kohtaa toisiaan minun pääni sisällä... :(
tarvitsisin neuvoja/mielipiteitä teiltä palstaa lukevilta. Itseäni raastaa tällä hetkellä eräs asia, johon en osaa löytää itse ratkaisua.
Asun avoliitossa mieheni kanssa, olemme olleet yhdessä n. 5 vuotta, yhdessä olemme asuneet nelisen vuotta. Suhteemme on mielestäni hyvä ja toimiva, välitämme ja rakastamme toisiamme, pienemmistä ja isoimmistakin riidoista olemme pystyneet selviytymään keskustelemalla. Seksuaalisessa elämässäkään ei ole moittimista – intohimoa on suhteessamme edelleenkin.
Mutta... jokin osa minusta on jäänyt kaipaamaan entistä poikaystävääni. Meillä oli lyhyt ja raju romanssi monta vuotta sitten, ennen nykyistä suhdettani. Se päättyi kyyneliin - hän testasi omaa viehätysvoimaansa minuun ja sai minut rakastumaan rajusti. Sitten jätti toisen naisen vuoksi. Minulta meni pitkään tästä toipumisesta. Vasta nykyisen mieheni kanssa opin luottamaan taas miessukupuoleen.
Silti viime aikoina olen ajatellut tätä entistä rakastettuani ja huomannut, että kaipaan ja haluan häntä. Siitä huolimatta, mitä hän teki minulle ja siitä huolimatta, että suhteestamme on kulunut jo vuosia. En pysty ymmärtämään itseäni, eivätkä myöskään ystäväni, joille olen asiasta puhunut. En ajatellut tätä entistä useaan vuoteen, mutta viime kuukausina hänen muistonsa on jälleen alkanut kiusata minua. Jokin minussa ei suostu luovuttamaan hänestä. Muistoihini tulevat hänen vain hyvät puolensa ja kiusaan itseäni ajatuksilla siitä, mitä emme ehtineet kokea.
Tämä kaikki tuntuu todella pahalta. Tunnen itseni todella kiittämättömäksi, koska en pysty olemaan onnellinen nykyisen mieheni kanssa, koska tämä entinen kiertelee mielessäni. Miehelleni en tietenkään uskalla puhua asiasta halaistua sanaakaan. Samalla pelkään, että jos tapaisin ex:n, saattaisin lähteä hänen peräänsä ja jättää kaiken nykyisen taakseni. Pelkään, että järkeni ääni voisi sumeta silloin - pelkään tällaista, vaikka tiedän ettei ex edes asu tällä hetkellä Suomessa ja meillä on erittäin pieni mahdollisuus törmätä toisiimme jossakin.
Onko teillä toisilla vastaavanlaisia kokemuksia? Miten pääsisin tästä rajusta tunnekokemuksesta aiheuttaneista tunteista ja muistoista eroon? En tahtoisi pilata omaa elämääni haikailemalla toista miestä, varsinkin kun hän teki minulle mitä teki. Ja tästä kaikesta on jo näin paljon aikaa. Mutta järki ja tunne eivät tällä hetkellä kohtaa toisiaan minun pääni sisällä... :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
-niitä hyviä voi vaalia. Huonoista aika kultaa osan. Se mitä on joskus ollut on mennyttä aikaa sitä elämän historiaa mitä voi muistella. Nykyisyys on elämää tässä ja nyt.
Itselle kävi samalla tavalla. Oli mahdottoman vaikeaa lähes toista vuotta. Aina ajottain ao.henkilö tuli mieleen ja kaipasin asioita. (miehellä toisia naisia ja miehiäkin)Mutta meillä oli hyvätkin hetket jotka tuntuivat tosi upeille. Kun olin löytämässä nykyistä aviomiestäni tuli tilanne jossa minä ja ex otimme yhteyttä. Jälkeenpäin tuntuu hyvälle ettei asia mennyt pidemmälle - koska se ei enää olisi ollut se ihminen jota joskus rakastin. Nyt rakastan nykyistäni vaikka jossain kohtaa tuntui etten sellaisiin tunteisiin enää ikinä pystyisikään. Joskus enää harvoin tulee tämä ex mieleen. Mutta ei enää siinä mielessä että haikailisin. Muistoja tulee elämänmatkalta -kaikenlaisia niin hyviä kuin huonojakin. Älä yritä siis päästä menneistä muistoista eroon mutta ajattele realistisesti mitä sinulla nyt on ja miten se voi loukata nykyistäsi. Älä siis tähtiä tavoittele jos kuu kulkee vierelläsi.
Olisikohan nyt niin, että jonkinlainen nostalgia on iskenyt sinuun arjen paineissa?
On tosi helppoa kiillottaa jostain vanhasta lyhyestä jutusta sellainen kiiltokuvaunelma, erityisesti jos ei missään välissä ehtinyt kunnolla tutustua siihen vastapuoleen, koska silloin voi kuvitella sille kaikkia niitä piirteitä, joita unelmamiehessä haluaisi olevan. Mutta se kiiltokuva ei ole sama kuin todellisuus, se on aina hyvä muistaa. Minusta näyttäisi siltä, että koet jotain kaipuuta rakastumisaikoihin tai suhteen alkuromantiikkaan ja teet virheen siinä, että liität tämän kaipuun johonkin kiiltokuvaunelmaan. Sinun mieheesihän sinun pitäisi se liittää. Kerro miehellesi tästä kaipuusta (ei siis toisesta miehestä, vaan ylipäänsä romantiikan kaipuusta) ja järjestäkää jotain hauskaa ja yllättävää ja romanttista tekemistä keskenänne. Jos alat elämään unelmissasi , etäännyt miehestäsi.
Ja muuten melko varmaa on, että jos tapaisit eksäsi uudelleen useamman kerran, alkaisit pitää häntä ihan kamalana, koska hän ei ole se unelmamies, jonka olet pienessä päässäsi muotoillut.
Amen to that!! Todella viisaasti kirjoitettu Hennalta. Itselläni on kokemuksia kolmen vuoden ajalta "kummittelusta" - välillä olen ollut aivan varma että haluan entisen takaisin ja nykyinen ei ole tuntunut juuri miltään. Asian työstämisen ja erinäisten tapahtumien avulla olen ymmärtänyt juuri tuon mistä Henna hienosti kirjoitti, että kaipuuni ja nostalgiani on epäaitoa unelmaan takertumista josta on arki ja no, loppuelämän tyytyväisyys hyvin kaukana... Nykyinen on aivan erilainen mutta _vähintään_ yhtä hieno kumppani kuin entinen johon on sitoutunut paljon, paljon sen aikaisen elämäntilanteen haihattelua ja (liian) suuria kuvitelmia.
Eli, pidä katseesi ja sydämesi nykyhetkessä mutta anna muistojen jatkaa elämäänsä, niihin sen kummemmin takertumatta tai niille antautumatta. Siinä minun neuvoni.
Hei,
kiitos teille kaikille viestiini vastanneille mielipiteistänne ja hyvistä neuvoistanne - pahoittelen että pääsen vastaamaan teille vasta nyt. Lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa tällaisesta "kummitteluongelmasta" kärsivä, vaikka tiedänkin miten raastavaa menneiden muistelu sisäisesti on, enkä tietenkään haluaisi kenenkään muun joutuvan kamppailevan tällaisen taakan alla.
Ihmismieli on kummallinen, sillä aika tosiaan kultaa muistot - lieneekö minun ja ex:n suhteesta liian kauan, kun muistan siinä vain hyviä puolia? Luulen, että olet Henna oikeassa siinä, että arki koettelee nykyistä suhdettani ja kaipaan enemmän romantiikkaa, huomiota tai jotakin muuta elämääni.
On myös totta, että muistelen ex:ääni ehkä juuri siksi, koska emme koskaan päässeet elämään suhteen arkivaihetta, jolloin olisin oppinut tuntemaan hänet paremmin. Muistot ovat voimakkaat myös siksi, että hän oli ensimmäinen mies, jonka kanssa koin seksuaalista mielihyvää. Pohdin juuri, että ex:n tapaaminen vuosien jälkeen voisi toisaalta olla jopa vapauttava kokemus, sillä silloin näkisin elävän ihmisen, joka on jotakin muuta kuin haavekuvani. Itsekään en ole sama ihminen enää kuin silloin 8 vuotta sitten, joten on totta, ettei hän varmaankaan tuntuisi enää samalle kuin silloin. Olin suhteemme aikana monissa asioissa hyvin kokematon ja sinisilmäinen. Ehkäpä tämä menneiden kummittelu on se hinta, mikä entisistä suhteista pitää elämässä maksaa.
Olet Henna oikeassa siinä, että todennäköisesti kaipaan tällä hetkellä enemmän huomiota ja/tai romantiikkaa, ja sen vuoksi mietin entistäni. Parisuhteessa jotekin kummasti arki ottaa yliotteen - puhutaan vain kaupppalaskuista ja lainanlyhennyksistä. Nykyinen suhteeni on niin arvokas minulle, etten haluaisi mistään hinnasta uhrata sitä. No, olenkin tänään suunnitellut romanttista viikonloppua mieheni kanssa ja yllättää hänet jollakin mukavalla tavalla... :)
Hyvää talven jatkoa teille kaikille! Yritetään elää tätä päivää ja rakastaa! :)