Luunmurtumia

Onko ollut? Minulla 3
Rullakiekossa sattunut nenämurtuma
Jääkiekossa kyynärpää
Metsätöissä pikkurilli
47690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Kyynärpää mullakin, kaaduin jäisellä tiellä.

Äänestä

Sääriluu on murtunut. Ja sydän..sydänluu?

Nenäkin on kakarana murtunut, se vielä oikaistiin myöhemmin puudutuksessa. Kuulin vain krunts ja krunts ja myöhemmin oli kummatkin silmät mustina.

Äänestä
  • Tuossa oikealla olevassa jutussa kerrotaan..

    "Miesten tapaturmakuolleisuus on vähentynyt viime vuosina, mutta edelleen työikäisten tapaturmaisesti aiheutuneista kuolemista 80 prosenttia sattuu miehille. Suurin osa vammaan johtaneista tapaturmista sattuu kotona ja vapaa-ajalla. Kotitapaturmissa aiheutuneet vammat ovat tyypillisimmin mustelmia, ruhjeita tai haavoja sekä nyrjähdyksiä, venähdyksiä tai sijoiltaanmenoja. Suurin osa miehille sattuvista tapaturmista olisi vältettävissä omilla valinnoilla: tunnistamalla vaaran paikat, käyttämällä turvavälineitä, arvioimalla riskit ennalta ja vähentämällä kikkailua. "

    Etenkin kännissä kikkailua kannattaa välttää!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mun murtumat oli aika lieviä, lääkärissä en käynyt. Pikkurilli jäi kylläkin käyräksi, ja kyynärpääkin näyttää vähän erilaiselta , kun vertaa murtumattomaan

    Äänestä

  • Sydänluu?

    Epäilen ettei mulla ole sellaista...olenkohan sydämetön?

    Äänestä

  • pujotteIija kirjoitti:

    Mun murtumat oli aika lieviä, lääkärissä en käynyt. Pikkurilli jäi kylläkin käyräksi, ja kyynärpääkin näyttää vähän erilaiselta , kun vertaa murtumattomaan

    Olikohan sitten edes murtumia? Jotain muljahduksia?

    Mulla kipsattiin jalka reiteen asti, eikä sillä silti kestänyt astua kuin kivun ja tuskan kanssa...Vuosia myöhemmin kun samasta koivesta meni nivelsiteet, niin lääkäri heti kysy että onko se joskus murtunut.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Wwuwuw kirjoitti:

    Kyl ne oli, koska tuntui irtopalat, tai sirut

    Äänestä

Mä oon niin rumuluinen, ettei ole tiedettävästi mitään luita murtunut. Olen kyllä telonut itseäni putoilemalla katolta, puista yms. Mutta niin on vaan luut pysyneet kasassa kohta 40 vuotta.

Säbä ja kaukalopallopelitkin olen selvittänyt luunrikoitta, vaikka on välillä keräilty kamppeita vaikka mistä nurkasta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Nyt kun noin sanoit, niin kohta varmaan kolahtaa

    Äänestä

  • pujotteIija kirjoitti:

    Nyt kun noin sanoit, niin kohta varmaan kolahtaa

    Joo. Eliminoin sen riskin koputtamalla puuta.

    Äänestä

Häntäluu.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sattunut on, häntäluuhun, minua, mutta ei murtunut

    Äänestä

  • pujotteIija kirjoitti:

    Sattunut on, häntäluuhun, minua, mutta ei murtunut

    Just viimesissä säbätreeneissä pakitin ja kaveri oli kaatunut taakse. Molemmat jalat toppasivat häneen...Suoraan pystyjaloilta perseelleen...
    Nilkutin vaihtoon irvistäen...2 min irvistin penkillä ja takas.. ei tullut mitään.

    Mutta varoin päätäni vaan. Häntäluu ja lapaluut ottivat vastaan koko massan...ihme kyllä kestivät. Jätkät oli kyllä ihan varmoja, että nyt hsjos jotain..niin pahalta näytti. Hyökkääjäkin just kääntyi minuunpäin ja antoi vauhtia...onneks hän ei jäänyt syliin matkakaveriks...

    Äänestä

Solisluu irtipoikki ja joitain metakarpaalien murtumia.

Äänestä
  • Aloittaja

    Solisluu on aika monelta männyt

    Äänestä

  • pujotteIija kirjoitti:

    Solisluu on aika monelta männyt

    Mulla se meni poikki silloin kun tulin tähän maailmaan.

    Äänestä

  • Meta mitä kaapeleita meni?
    Oletko tapellut vai miksi solisluu?

    Oma muinaisjäänteeni eli pyrstöluunpätkä meni hevosten kanssa; tarhoilla porttia aukailin ja väistin kun yleensä kopotit lähtevät vaudilla niitylle, niin kantapää takertui juurakkoon ja neiti seljälleen eli pers**lleen kiven päälle. Se oli paha rasti. Hel**tin paha. Ei voinut kuin kontata talolle. Lääkäri sanoi, että paranee jos paranee, ainoa hoito on aika.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Meta mitä kaapeleita meni?

    Solisluu meni poikki reilut 48 vuotta sitten, enkä tapellut. Oli ahdas paikka mistä piti mennä.

    Äänestä

  • UPDATE_11674754 kirjoitti:

    Hah, no niin taisi sitten olla. Älä yritä takaisin
    samanmoisiin paikkoihin, edes puoliksi :'D

    Sori, nyt on pöntöllä vähän höpsöt jutut kun tämä on tällainen stressinlievitysviikonloppu.
    Ja eilinen kupla-aine kutittaa vieläkin korvan takana..hih. Harvemmin, niin siksi tehoaa häijymmin.

    https://www.youtube.com/watch?v=vwji6HiXWCs

    Tuossa vähän aamupäivän tunnelmia heh :'D Kamalaa...ihan kuin kipeä häntäluu olisi siirtynyt otsaan.

    Mistähän kupla-aineesta neiti mahtaa puhua?

    Onko tullut nautittua samppanjaa vai cavaa?

    Ensin cavaa,
    sitten kai...hmmm...proseccoa? Luulen :)

    Vissy olisi riiittänyt, koska Ricky Martin soi vieläkin päässä.
    Tyhmää, mutta kun oli niin karmea viikko, niin ulkoilutettiin vähän tyttärien kanssa kenkää.
    Cava, se on hyvää voiteluainetta haljenneelle häntäluulle. Käy se solisluullekin :)

    Cava on hyvää vi*un voiteluainetta. Kannattaa kokeilla.

    Äänestä

  • UPDATE_11674754 kirjoitti:

    Cava on hyvää vi*un voiteluainetta. Kannattaa kokeilla.

    Herra Palstamäki.

    Köh
    (yskäisee)

    Iltapäivän kylmä maitokahvi oli pärskähtää ruudulle.

    Ilmeisesti miehet tietävät tämän.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Herra Palstamäki.

    Köh
    (yskäisee)

    Iltapäivän kylmä maitokahvi oli pärskähtää ruudulle.

    Anteeksi neiti, sanajärjestys meni sekaisin.

    Piti kirjoittaa "Cava on vi*un hyvää voiteluainetta".

    Äänestä

  • UPDATE_11674754 kirjoitti:

    Anteeksi neiti, sanajärjestys meni sekaisin.

    Piti kirjoittaa "Cava on vi*un hyvää voiteluainetta".

    Kyllä, kyllä....

    kyllä minä sinut tiedän. Kaikki miehet, huom.termi, kaikki miehet tietävät, että cavaa on hyvää voiteluainetta juuri tuohon.

    Parhaimmat pelaavat magnumilla.
    Melkein jo jouduin kysymään, että p*nettaako. Onneksi en joutunut, koska Te ehditte korjata sanajärjestyksen.

    (naurua)

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Kyllä, kyllä....

    kyllä minä sinut tiedän. Kaikki miehet, huom.termi, kaikki miehet tietävät, että cavaa on hyvää voiteluainetta juuri tuohon.

    Parhaimmat pelaavat magnumilla.
    Melkein jo jouduin kysymään, että p*nettaako. Onneksi en joutunut, koska Te ehditte korjata sanajärjestyksen.

    (naurua)

    Neiti Pönttöuuni.

    Teititellessä on syytä olla tarkkana ettei vahingossa sinuttele toisessa kappaleessa.

    Älkää pyydelkö suotta anteeksi, me miehet olemme vain niin ju*alattoman pikkutarkkoja.

    Äänestä

  • UPDATE_11674754 kirjoitti:

    Neiti Pönttöuuni.

    Teititellessä on syytä olla tarkkana ettei vahingossa sinuttele toisessa kappaleessa.

    Älkää pyydelkö suotta anteeksi, me miehet olemme vain niin ju*alattoman pikkutarkkoja.

    En yksinkertaisesti pysty olemaan sinun ja teidän kanssa(nne) tarkkana.
    Te eli sinä, sekoitat(te) minut.

    No, jos joku aine pitää valita, niin tuo.

    (naurua)

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Hah, no niin taisi sitten olla. Älä yritä takaisin
    samanmoisiin paikkoihin, edes puoliksi :'D

    Sori, nyt on pöntöllä vähän höpsöt jutut kun tämä on tällainen stressinlievitysviikonloppu.
    Ja eilinen kupla-aine kutittaa vieläkin korvan takana..hih. Harvemmin, niin siksi tehoaa häijymmin.

    https://www.youtube.com/watch?v=vwji6HiXWCs

    Tuossa vähän aamupäivän tunnelmia heh :'D Kamalaa...ihan kuin kipeä häntäluu olisi siirtynyt otsaan.

    Kissojen selkäranka on varmaan kuminauhasta tehty... Ei noita voi nauramati katella..

    Mä niin kisun haluisin, vaan kun oon allerginen..Vaan kyllä ne koiruudetkin osaa..tää mun tapaus kyllä naukuu kuin kissa. Saatta johtua siitä, että se on pentuna ollu perheessä jossa oli kissa..Enpä ole ennen tuota aatelutkaan.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    En yksinkertaisesti pysty olemaan sinun ja teidän kanssa(nne) tarkkana.
    Te eli sinä, sekoitat(te) minut.

    No, jos joku aine pitää valita, niin tuo.

    (naurua)

    Pujottelija suuttuu kohta.

    Me olemme "Luunmurtumia"-ketjussa.

    Minulla (meillä) on vaativa persoonallisuushäiriö. Puhutaan siis perfektionismista (selkosuomeksi)

    Tilasin pönttöuunini Kainuusta, tutulta toimittajalta. Tuskin maltan odottaa toimitusta.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Kissojen selkäranka on varmaan kuminauhasta tehty... Ei noita voi nauramati katella..

    Mä niin kisun haluisin, vaan kun oon allerginen..Vaan kyllä ne koiruudetkin osaa..tää mun tapaus kyllä naukuu kuin kissa. Saatta johtua siitä, että se on pentuna ollu perheessä jossa oli kissa..Enpä ole ennen tuota aatelutkaan.

    Tää oli pelottava..

    https://youtu.be/X_GT1MREo18

    Hey,Hey..mrrr

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Pujottelija suuttuu kohta.

    Me olemme "Luunmurtumia"-ketjussa.

    Meidän stoorimme alkoi "munaleikkuri-ketjussa", ja Pujottelija kesti senkin. En usko että hän häkeltyy enää mistään.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Kissojen selkäranka on varmaan kuminauhasta tehty... Ei noita voi nauramati katella..

    Mä niin kisun haluisin, vaan kun oon allerginen..Vaan kyllä ne koiruudetkin osaa..tää mun tapaus kyllä naukuu kuin kissa. Saatta johtua siitä, että se on pentuna ollu perheessä jossa oli kissa..Enpä ole ennen tuota aatelutkaan.

    Ihmiset ja kissat ovat tavoissaan & notkeudessaan hämmästyttävän lähellä toisiaan.

    Joskus kun on riittävän rento olo, onkin yllättävän mukavaa nukkua joko kenkätelineessä tai kukkaruukussa. :'D :'D

    Äänestä

  • UPDATE_11674754 kirjoitti:

    Neiti Pönttöuuni.

    Minulla (meillä) on vaativa persoonallisuushäiriö. Puhutaan siis perfektionismista (selkosuomeksi)

    Tilasin pönttöuunini Kainuusta, tutulta toimittajalta. Tuskin maltan odottaa toimitusta.

    Mitä minun nyt pitää/kuuluu sanoa?

    Et kyllä sinäkään/Te tiedä enää. Ole varovainen sen kanssa.

    (häkeltynyttä naurua)

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Tää oli pelottava..

    https://youtu.be/X_GT1MREo18

    Hey,Hey..mrrr

    Kauhea! Viskasin kinkkusämpylän ilmaan, jumankauta. :0

    Äänestä

  • UPDATE_11674754 kirjoitti:

    Meidän stoorimme alkoi "munaleikkuri-ketjussa", ja Pujottelija kesti senkin. En usko että hän häkeltyy enää mistään.

    Ai niin...

    Sekin meni 'wakawakaksi'.
    Ensi kerralla on otettava toinen 'sijainti', Pujis ansaitsee sen.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Mitä minun nyt pitää/kuuluu sanoa?

    Et kyllä sinäkään/Te tiedä enää. Ole varovainen sen kanssa.

    (häkeltynyttä naurua)

    "Mitä minun nyt pitää/kuuluu sanoa?"

    Ensinnä, olisitte voinut suositella hyvää psykiatria.

    Toiseksi, olisitte voinut onnitella valintaani.

    Kolmanneksi, olisitte voinut sanoa että se pääsee varmasti hyvään kotiin niinkuin jokaisen kunnon pönttöuunin kuuluukin päästä.

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Ai niin...

    Sekin meni 'wakawakaksi'.
    Ensi kerralla on otettava toinen 'sijainti', Pujis ansaitsee sen.

    Ei elämän tarvitse aina olla niin wakawaa, joskus voi vähän irrotella.

    Tänään pitää olla kuites kunnolla, huomenna on taas työpäivä. Hallitus voisi säätää viikonloput viisipäiväisiksi.

    1Äänestä

  • UPDATE_11674754 kirjoitti:

    Ei elämän tarvitse aina olla niin wakawaa, joskus voi vähän irrotella.

    Tänään pitää olla kuites kunnolla, huomenna on taas työpäivä. Hallitus voisi säätää viikonloput viisipäiväisiksi.

    Pitää olla kunnolla, ja nyt pitää lähteä lenkille, tänne tuli iiihana ilta! :D

    Heippa! Heh..

    Äänestä

  • misspönttöuuni kirjoitti:

    Pitää olla kunnolla, ja nyt pitää lähteä lenkille, tänne tuli iiihana ilta! :D

    Heippa! Heh..

    Heippa sullekin

    Tuli jo vähän ikävä sua, mutta varmaan törmäillään taas. Pusuja sulle.

    Äänestä

  • UPDATE_11674754 kirjoitti:

    Heippa sullekin

    Tuli jo vähän ikävä sua, mutta varmaan törmäillään taas. Pusuja sulle.

    "Pusuja sulle".

    Yksi ilta pörrötit mun hiuksia ja sanoit söpöliiniksi. Minun pitää olla nyt hyyvin tarkkana sinun kanssasi mister, ensin tulee siimaa ja loppuunko olet virittänyt koukun... :)

    https://www.youtube.com/watch?v=r7_SAS9-hSU

    Mut sitten tarvitaan haavikin :D

    Lenkki oli aivan mahtava ja kevät selvästi tullut kun ihmiset uskaltavat moikata. Talveen me ei naapurin kanssa turhia huastateltu, hän sanoi "urr" tai jotain ja nosti vain karvalakkiaan. Tänään näin, että sen allahan oli ihan hymyilevä mies :)

    Olin jo kömpinyt vuoteeseeni kun tajusin etten ole lueskellut hetkeen kommentointia palstalla. Onneksi avasin koneen, sillä olin saanut teiltä neiti Pönttöuuni vastauksen omaan kommenttiini.

    No, ehkä hempeilen teille, mutta se on lähinnä oman romantiikannälkäni tyydyttämiseksi. Tuntuu niin hyvältä päästä sanomaan (palsta)ääneen asioita joita ilman on elänyt jo vuosia. Toivottavasti ette pahastu neiti Pönttöuuni.

    Joudun ehkä hieman hillitsemään itseäni etten tulisi avautumaan teille liikaa mielessäni pyörivistä romanttisista ajatuksistani. Pelkään että liialliseen sanalliseen hellittelyyn meneminen avaisi kaikki padot ja pidäkkeet, ja hukuttaisin teidät liialliseen palstahempeilyyn.

    Olen saanut teistä kuvan että olette sangen viehättävä ja temperamenttinen nainen. Luulen että lähellenne pääsevät ihmiset tietävät että teitä on helppo rakastaa.

    Pönttö ymmärtää kaiken oikein hyvin. Näihin sanoihin ja mielikuviin kaikkien on hyvä uinahtaa. Pidämme pään viileänä, mutta sydämen lämpimänä. Minulla ei ole moitittavaa herra Palstamäessä, ihminen olen itsekin (kai:) ja kiitän kauniista loppukaneetista ja koko avautumisesta.

    https://www.youtube.com/watch?v=JuWlaCYB5SI

    Kaikki on hyvin inhimillistä, meillä jokaisella.

    "Jokainen rakkautta kaipaa ja siitä unelmoi."

    Hyvää yötä ystäväin.

    Kiitos kauniista sanoistanne.

    Hyvää yötä teillekin neiti Pönttöuuni.

    Äänestä

No perkule. Karvamiehellä on sekä vasemmassa että oikeassa sääreessä kaksi murtumaa. Karvamiehen karvaisissa säärissä on miehekkäät arvet muistona. Siinähän lääkärillä oli ihmettelemistä kun eihän Karvamies ollut kuin yhdestä näistä sattumuksista ollut ilmoittautunut.

Lisään tässä yhteydessä, jotta Karvamiehen -ollessaan neljävuotias- faija nappas hänestä niska-perseotteella kiinni katsoi ympärillensä sekä heitti sopivassakohdassa olevaan kaarioviaukon reunaan. Se arpi mikä siitä jäi otsaan säilyi tommoooset 30-vuotta.

Karvamiehen faija oli jännämies.

Äänestä

.. TottaKai.. Mut ihmeen hyvä Tuuri on kyllä ollut.. Ois Voinut sattua Paljon Pahemmin(kin) monesti ja.. Useammin.. ;P

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pujotteIija kirjoitti:

Onko ollut? Minulla 3
Rullakiekossa sattunut nenämurtuma
Jääkiekossa kyynärpää
Metsätöissä pikkurilli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu