Miksi naiset pukeutuvat kuin huorat

EXpanomies

Kun parisuhteessa olevat naiset menevät pitämään tyttöjen kanssa hauskaa, osa pukeutuvat kuin ilotytöt. Yleensä nämä ovat myös helposti vieteltävissä siis vaikuttaa siltä että, pukeutumisella usein viestitään mitä halutaan.

Tämä kiistetään jyrkästi, mutta kokemuksesta voin sanoa että, väite pitää lähestulkoon aina paikkaansa.

75

4812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfdfdggd

      Huomionkipeitä kun ovat...

    • Huorat ovat naisten parhaimmistoa, naisia par excellence. Mitä kummalista siinä on, että naiset haluavat tulla huomatuiksi, haetuiksi tanssiin tai kutsutuiksi jatkoille? Naiset ovat ihania. :-)

    • ewentus

      En tiedä, en osaa sanoa, mutta olen laittanut saman merkille. Ovat liikkeellä aluspaidan tai yöpaidan näköisessä mitättömän pienessä kankaanpalasessa, eihän se ole edes kauniin näköistä?

      No siis sehän on selvää, että tarkoitus on herättää huomiota, saada huomiota, mutta ehkä monikaan nainen ei ajattele sen pidemmälle, että mitä viestii sillä ympäristöön, että pukeutuu eroottisesti.

      Naisena voin sanoa, että on ihana pukeutua kauniisti, mutta se mikä oikeasti tuntuu itsestä hyvältä pukeutumisessa, niin ei se sitä kaikkein eroottisinta ole ulospäIn: hamekin mulla lyhimmillään polven korkuisena eikä koskaan olkapäät paljaana tai rintavako näkösällä. en mikään nunna sentään ole, mutta tykkään näyttää itseäni vähäpukeisena vain omalle miehelle.

    • pop980

      Kaikki naiset on viimekädessä huoria, näin se vaan on.
      Se kiltti aviovaimo etunenässä keikistelee mielellään minhamosessa vieraille eikä pikkarit pysy jalassa.
      Fakta, kokemusta on, " molemmilta puolilta !".

      • Vesimies84

        Pitemmän päälle tylsää tuommoinen, jos se jatkuu kymmeniä vuosia eteenpäin,
        Michael Monroella vielä ymmärrän muuttumattoman lookin kohta jo 40 vuoden
        ajalta sekä Ilkka Taipaleella ja Erkki Tuomiojalla ainaisen uskon parempaan huomiseen
        jo yli 50 vuoden ajalta, mutta heillä tämä toimii edelleen, kun taas ehkä toisilla taasen ei toimikaan.

        Varsinkin akselilla Espanja - Ranska - Italia tuo minihame toimii paljon paremmin kun nämä
        maat vain yksinkertaisesti tihkuvat erotiikkaa vai väittääkö joku muuta. Ovat kylläkin
        katolisia maita ja Paavi pitää jöötä Pietarinkirkosta käsin Roomasta. Katolisten ehkäisy-
        käytäntöä kyllä ihmettelen aina. Jos joku kirkkokunta pitää valita evankelis-luterilaisen
        lisäksi, niin valitsen mielummin ortodoksisen kirkkokunnan, kaikki herännäisliikkeet
        ovat ummehtuneita, jotkut liian radikaaleja ja ahdasmielisiä mun makuun.

        Google-kuvahaulla kun hakee hakusanalla vaikkapa ''miniskirt'' niin löytyy yhtä sun toista
        mimmiä pukeutuneena minihameeseen. Suomalaisnaiset voisivat käyttää minihameita
        paljon rohkeammin, joka on jo osa vakiintunutta pukeutumiskulttuuria Espanjassa,
        Ranskassa ja Italiassa. Stringit (fundoshi) tulivat käyttöön 2000 vuotta sitten Japanissa ja bikinit tulivat markkinoille 1946 ja minihame tuli markkinoille 1966.

        Jos jotkut naiset haluaa käyttäytyä ja pukeutua kuin ilotytöt viekoitellakseen miehiä niin mikäpäs minä olen näitä naisia kieltämään ja moralisoimaan, kunhan tyylikkäästi
        pukeutuvat etteivät näytä ihan Kim Kardashian- ja Johanna Tukiainen-kopioilta.
        Botox-huulet, silikonirinnat, vatsamakkarat, pahkurat/rimpulat sääret, posliinipimperot
        ja läskiperseet ei ole mulla intohimon kohteita naisissa, luonnollisen kauniit naiset
        kuten vaikka Ansa Ikonen vv. 1933-1943, Irma Seikkula vv. 1934-1944, Regina
        Linnanheimo vv. 1935-1945, Helena Kara vv. 1936-1946, Marilyn Monroe vv. 1946-1956
        ja Kristiina Halkola vv. 1965-1975.


    • lopbazooka

      Ei voi yleistää eikä myöskään loogistaa...Osa tekee tuota ja osa ei. Osa tekee sen takia ettei suhteessaan saa huomiota, osa tekee joka tapauksessa ja osa hakee huomiota eikä mikään riitä.

      Yleistäen -pahoittelut niille upeille poikkeuksille - naiset ovat jossain määrin kanoja jotka juoksevat kun johonkin heitetään jyviä; muutama kana näkee jyvät ja juoksee, muut kanat juoksee koska muut kanat juoksee. Baareissa on muita naisia ja miehiä heille. Käytännössä tämä psykososiaalinen ilmiö näkyy esim jääkiekossa; ei niillä naamoilla naisia isketä useimman kohdalla mutta koska moni muu -nainen ja mies hurraa ja ihannoi - niin nainen ihannoi. Jos maailman muistista pyyhittäisiin huomiseksi jääkiekko täysin muilta kun pelaajilta niin ei samat naiset enää innostu yhtään siitä miksi pieni musta kumilätkä pitää ohjata sinne verkkoon :) Ja miksi ne on niin hot :D

      Pukeutuminen on aina viesti ja vaikka ihmiset kieltää usein sen niin jokainen tietää sen.

      Suomalainen kulttuuri on erilainen tässä naisten osalta, monissa maissa ja kulttuureissa naisille on tärkeää olla seksikäs oman miehen silmissä ja saada mies yrittämään enemmän itsekin :) Meillä toki jälkimmäinen tapahtuu mutta kepin avulla :D

    • elämänmittainenvalehtelu

      Miten naisen moraali kestää elämän mittaisen valehtelun, jokainen mies tietää asian, mutta toivoo ettei minun kulta vaan ne muut. Naisilla on omille reissuille eri vaatteet kuin yhteisille reissuille, miksi?

    • Yönäänet

      Oikealta kypsältä naiselta vaaditaan monta roolia. Tityissä tilanteessa saa olla huoran kaltainen, toisaalta taas kunniallinen perheenäiti, lapsille tas hyvä turvallinen äiti ja mitä vielä muuta. Ei naisen elämä helppoa ole, pitää osata sitä sun tätä, ehtiä sinne sun tänne.

      • elämänmittainenvalehtelu

        Ei naiselta kukaan mitään vaadi, se on pötypuhetta, siis valhetta!!!!!!!

        Nainen olettaa, aavistaa, katsoo horoskoopista mitä muut ajattelevät minusta ja toimivat sen mukaisesti, tämä on pelkästään naisen huonon itsetunnon ongelma.


      • Mitämuutajäänytväliin

        Miten voi puhua "elämän mittaisesta valehtelusta" jos itse edustaa elämän mittaista tyhmyyttä?


      • Juu_uh

        Tyhmäks synnytään, valehtelijat valitsee polkunsa


      • Omaelämähallussa

        Ei se tee ihmisestä "valehtelijaa" että osaa ja handlaa omat "polkunsa".


    • Parpala

      Mietin eka et vähä ahdasmielistä ja luin vastauksia niin niin... Ku ite lähden kavereiden kanssa liikenteeseen niin en mä verkkarit jalassa lähde muuta ku ehkä vahingossa paikalliseen. Aika vähän kaupungilla näkee ketää verkkareissa ja niin ettei olis suihkussa käyty. Sama pätee naisiin, halutaan näyttää hyvältä.
      Mietin mennyttä avioliittoa, alkuu mun exä kauheesti panostanut itteensä ku lähti kavereiden kanssa ulos, lopussa panostija oli kyllä saanu huomiota kerrakseen ku mä olin lasten kans kotona. Olinko sit ite ihan pulmunen kuitenkaa vaikken koskaa muka pettänyt? Ei munkaa käytös varmaan aina ollut sellasta minkä olisin exän halunnut tietävän. No se siitä..
      Loppukädes se on kiva näyttää hyvältä baarissa, sukupuoleen katsomatta. Vaiha uskontoo ja kääri muijas lakanaan jos et kestä että se on katseenkestävä, olisit onnellinen ja luottaisit muijaas ja ittees myös.

      • EXpanomies

        On varmasti eri asia pukeutua siististi tai pukeutua kuin huora. Kysymys ei ole pelkästään pukeutumisesta vaan myös käytöksestä, joskus olen kuullut puhuttavan myös rohkeudesta.


      • rennostiM
        EXpanomies kirjoitti:

        On varmasti eri asia pukeutua siististi tai pukeutua kuin huora. Kysymys ei ole pelkästään pukeutumisesta vaan myös käytöksestä, joskus olen kuullut puhuttavan myös rohkeudesta.

        Olet yksinkertaisesti iljettävä.


      • Kehity

        Jos joku pitää naisihmistä pukeutumisen perusteella huorana, niin mitä tulee ajatella pitäjän ajattelu- ja asennemaailmasta? Puhumattakaan tiedollisesta ja inhimillisestä ihmismäisyydestä.


      • Vesimies84

        Miehillä tuppaa olemaan hienotunteisuus välillä kortilla,
        arvostan kylläkin Jorma Uotisen ja Mikko Alatalon herkkää
        puolta heissä, ei kaikkien tarvitse olla kuin Donald Trump ja
        Vladimir Putin, punaniskapatriootteja, vaikken halveksikaan
        Suomen itsenäisyyspäivää joka vuosi vietettävän 6. joulukuuta.
        Mielummin itsenäinen valtio kuin miehitysvallan alainen.

        Tietyissä kohdin suomalaisten keskuudessa jurous, tuppisuisuus
        ja erakkous saa minut hämilleen, koska nautin enemmän reipas-
        henkisestä ja iloisesta tunnelmasta kun taasen haudanvakavaa
        ja synkkämielistä tunnelmaa kammoksun silloin kun hengailen
        kenenkin kanssa milloinkin.

        Toivon kuitenkin sylin täydeltä tsemppiä suomalaisille yritelmässään
        olla reippaita ja iloisia... kyllä se siitä vielä paremmaksi muuttuu!


      • yutyib
        Kehity kirjoitti:

        Jos joku pitää naisihmistä pukeutumisen perusteella huorana, niin mitä tulee ajatella pitäjän ajattelu- ja asennemaailmasta? Puhumattakaan tiedollisesta ja inhimillisestä ihmismäisyydestä.

        Ehkä huorana pitäminen on omien korvien välissä, mutta niin on sekin, mitä pukeutumisellaan haluaa viestiä.
        Väitätkö, että miehillä ei käy seksin harrastaminen mielessä jos nainen kulkee puoli ilkosillaan? Sellaista sivistystä saamme vielä odottaa, joka syrjäyttää biologian tässä asiassa.

        Itseään kunnioittavan ei mielestäni tarvitse hakea vääränlaista huomiota, ellei sitten oikeasti nauti yhden illan jutuista ja huolehdi kaikista seuraamuksista vastuullisesti. Silloin siihen ei ole kellään mitään sanomista.


      • Kehitylisää

        Eikö se ole ihan vain ja aivan mieästen oma moka jos "seksin harrastaminen käy mielessä" aina kun vähäpukeisuutta esiintyy. Siitä ei voi millään muotoa syyttää naisia, ei pukeutuneita eikä pukeutumattomia.


      • dsfe6y

        Joo syytetään miehiä biologiasta. Hieno logiikka ja varmasti erittäin rakentava. Sinäkin olisit varmasti syntynyt heittämään tuon kommenttisi jos se olisi miesten oma moka ja ymmärrystä ei piisaisi.
        Miten tyhmä ihmisen pitää olla, että se uhmaa luontoa?


      • Hyvintyhmää

        Me muut emme enää elä sitä aikaa, kun luonto määritteli käytös- ja lisääntymistavat. Me muut olemme siirtyneet 2010-luvulle. Kuis on sun laitasi kun kuulostat kivikauden luolamieheltä joka pyydystää naisensa nuijalla ja vetää tukasta luolaan.


      • Tyhmiä_piisaa
        Hyvintyhmää kirjoitti:

        Me muut emme enää elä sitä aikaa, kun luonto määritteli käytös- ja lisääntymistavat. Me muut olemme siirtyneet 2010-luvulle. Kuis on sun laitasi kun kuulostat kivikauden luolamieheltä joka pyydystää naisensa nuijalla ja vetää tukasta luolaan.

        Onko sinulla monta persoonaa vai miksi koet edustavasi monen ihmisen mielipidettä? Jos sinä luulet olevasi erkaantunut luonnosta, miten se edustaa monien muiden mielipiteitä tällä palstalla?

        Ja jos sinulle, luontokappleelle pitää ihan rautalangasta vääntää tämä asia niin ei tarvitse olla kovin luolamies ymmärtääkseen olevansa osa luontoa. Ehkä sinullekin tekisi hyvää sammuttaa välillä tietokone ja kokea luonnon yhtenäisyys itsessäsi. Mahdatkohan ymmärtää edes noita samankaltaisuuksia luonnon ja itsesi välillä? Luuletko oikeasti olevasi jotenkin irrallinen luonnosta kuten niin moni muukin paskaviihteellä ja pullamössöllä itsensä pilannut roskasakkia edustava juntti? Hitto että voi olla tyhmiä ihmisiä olemassa. Ikävää, että järkevät luontoa kunnioittavat ihmiset joutuvat maksamaan kovan hinnan siitä ja menemään tyhmempien mukana vain koska ette ymmärrä.


    • Revisiitä-jososaat

      Sorry "pano"mieäs, mutta se "huora" on sulla korvaisi väliss', missään muualla sitä ei ole. Jos pidät naisihmistä pukeutumisen perusteella huonona naisena, niin ongelma on sulla ja ongelma kertoo sinusta. Naisista ei yyyhtään mitään.

    • Rakastin

      Jaa Jaa. Exäni laittautui juuri tuolleen ja sitten itkeskeli kun oli saanut huomiota ja ihastunut. Kun ihastuu täytyy tietty nussia. Syy ja seuraus. Olisipa joskus laittautunut minua varten, itkee vieläkin ressukka. Mutta ei kiitos, riitti.

      • Vesimies84

        Tarvitseeko sen panemisen olla jokaisen kanssa tapaamiskerralla olla se ''pääasia'',
        eikö voisi joskus tehdä jotain muutakin kuin panna, vaikka kuinka mies menisi sekaisin
        nähdessään treffikumppaninsa treffeillä ja jo hyräilisi tälle Frank Sinatran kappaletta Fly
        me to the moon taikka Mikko Alatalon Roppani kaipaa romantiikkaa.

        Tietysti jos kyseessä onkin pornoriippuvainen mies, tällöin tämän miehen ajatusmaailma
        pyörii yksinomaan sen seksin ympärillä alituiseen, että jo treffikumppaneita alkaa ärsyttää
        miehen ärsyttävä Frederik / Uuno Turhapuro käytös, kuten elokuvassa Lottovoittaja Uuno Turhapuro, jossa Uuno leukailee vaimolleen Elisabetille lottovoittajana.

        Ja sitten on niitä naisia jotka vain tykkäävät Hugh Hefner / Lemmy Kilmister tyylisistä
        miehistä, meitä kun on moneen junaan.

        Ja mitäpä minä teen tiedolla teidän existänne, jos edellinen parisuhde on mennyt
        teillä munilleen, tuntuu että nykymaailma on enenevissä määrin pullollaan pelkkiä
        exiä. Vakisuhteet alkaa olemaan katoavaa luonnonvaraa näköjään. Me ihmiset ollaan
        kait kadotettu taito elää parisuhteessa, kun parisuhde tarvitsee pitkäjänteisyyttä,
        huumoria, läheisyyttä, helliä kosketuksia ja mukavia juttutuokioita.
        Ja onnekkaimpia he, jotka syttyvät puolisostaan vielä 30-50 vuoden päästäkin, siinä
        kun katsellaan toisiaan sen 24/7 samassa huushollissa eikä vilkuilla aidan toiselle puolen
        ja vieläpä kasvatetaan lapset siinä kunnialla aikuisiksi ja ollaan ylpeitä kun lapset pärjäävät
        omassa elämässään aikuisina.

        Minäkin seksiunia nähneenä en voi kieltää ja kiistää seksin lumovoimaa, mutta läpikotaisin
        järkeiltynä jotain muutakin yhteistä pitää olla kuin paneminen treffikumppanin / elämänkummpanin kanssa. Vittumaisin tilanne on se jos puoliso vammautuu elämän aikana
        ja seksielämä hiipuu, siinä jompikumpi taikka kumpikin kärsii seksin puutteesta tällöin.
        Tällöin jää vain muistot miten oltiin 20-60 vuotiaina seksuaalisesti aktiivisempia ennen
        jommankumman puolison vammautumista. Itse en ole kokenut tätä, mutta isäni ja äitini
        ovat tässä tilanteessa kun äiti sai aivoinfarktin 3 vuotta sitten tammikuussa ja käyttää nykyään sekä kävelykeppejä että rollaattoria kulkemiseen ja käyttää vieläpä vaippoja nykyään. Paska tilanne mun vanhemmilla, mutta ei mahda mitään.


      • VanhojaHöpötyksiä

        No. Hänellä oli sellainen ajatus, että ihastumisen pitää johtaa seksiin ja kaiken vanhan voi heittää pois, minkä minä sille voin. Kävi vielä samana iltana kiehnäämässä luonani, kunnes lähti omille teilleen. Kauniita sanoja, hyväilyjä ja kuumia suudelmia mutta sitten... Ensimmäisen kerran yritin antaa anteeksi. Toinen kerta riitti.


    • EXpanomies

      Kerron kokemuksesta miten naiset käyttäytyvät, kun pukeutuvat niin sanotusti huoramaisesti.

      On ilo silmälle katsella seksikkäitä naisia ja tutustua heihin, kun tiedän että olemme samalla aaltopituudella.

      • Tynnyristävaikellarista

        Toivottavasti harvempi naisihminen keikkuu noin yksinkertaisilla aalloilla.


      • Voihjaoih
        Tynnyristävaikellarista kirjoitti:

        Toivottavasti harvempi naisihminen keikkuu noin yksinkertaisilla aalloilla.

        Onkohan se niin, että kun mies alkaa jakoerkiksi niin se on sitä aina, koko ketju taitaa kertoa tästä mielen ongelmasta. Aina häiriköimässä ja mielikuvittelemassa muita ihmisiä. Ja mitä käy paikoissa joissa näitä naisia näkee. Vois mennä sinne terapiaan tai pysyä ihan kotosalla sen oman kumppaninsa seurassa. Mikä saa lähtemään muita ihmisiä vainoamaan, sentään niin täydellisenä ihmisenä itseään pitävä mies. Näillä runkkuritareilla on muutenkin niin sairas logiikka se perustuu narsismiin, he kuvittelevat kaikkien olevan täällä vain heitä viihdyttämässä.


        Pedofiilien narsismi on aiheuttanut sen, ettei muut suomalaiset saa tilaa pariutumiseen ja perheiden perustamiseen,, nää pedarit päivystää joka paikassa, työpaikoilla varattu pedarit häiriköi jo paljon itseään nuorempia ja leikkimielisesti nimittelee itseään kivoilla nimikkeillä, täti tumputtajat kikattelevat ja puumailevat ja täs tää yks narsisti mies jonkin nimikkeen laittoi miespuolisille. Narsistin tunnistaa siitä, et se ei oo ikinä eks vaan se vainoaa uusia uhreja pahimmillaan useita samanaikaisesti.

        Josta päästään tietysti siihen lopputulokseen, että omaa oksaa sahaa hän. Kun ei anna muille tilaa, muut eivät kykene perheitä perustamaan, eli ei tuu niitä jotka tulevaisuudessa maksais näiden narsku lukien eläkkeen, tai ainakin jälkeläisensä joita narsku on kylvännyt ryntäilessään useiden vähäpukeisten perässä ja joista ei useinkaan osaa huolehtia, eikä saa ammattiapuakaan. Näin hyvin on narsisti asiansa hoitanut. Ensin pedofiilina estetään muiden suhteet, ei huolehdita omasta perheestä, kun pitää huolehtia muiden pukeutumisesta.

        Mies lutkat pitäisi saada terapiaan, ei ihan tervettä touhuu. Pysykää vaan Omissa perheissänne ja suunne kiinni, et muutkin saa loistaa.

        Tyypillinen pedari ukko, ei edes kustanna jälkeläisiä vainoamiseensa kohteille, ei siirrä osaa vaimonsa tulevaa lesken eläkettä tasaisesti häiriköimiensä naisten pankkitileille. Ei mene terapeutin kanssa keskustelemaan miksi on sairalollinen kiinnostus jonkun muun kun oman perheensä pukeutumisista. ja siksi kuin liukuhihnalta vainoaa uusia uhreja. Pedofiili narsisti on mielisairas ja sekaantuu aina vain uusien kohteiden asioihin.


      • Sikinsokinsotku

        Öööö ... Kilometri tekstiä mutta mikähän lienee juttusi pointti?


    • commonsense

      Kuulostattepa katkerilta.
      Tänne kirjoittaneet naiset ovat kateellisia koska heillä ei kroppa riitä pukeutumaan näyttävästi, ja miehet taasen huonon itsetunnon omaavia, mustasukkaisia/omistushaluisia raukkoja jotka haluavat päättää mitä heidän naisystävänsä pukee päälleen. Jokainen järkevä yksilö varmaan tietää ettei yleistäminen kannata. Osa naisista pukeutuu mauttomasti saadakseen huomiota, osa pukeutuu näyttävästi koska tuntee näin olonsa kauniiksi ja itsevarmaksi. Jotkut pukeutuu hieman vähemmän näyttävästi/normaalisti ja se on ihan ok. Annetaan ihmisten pukeutua niin kuin haluavat, ei toisen asuvalinnat vaikuta sinun elämään. Joten naiset, ei arvostella toisiamme, ollaan jokainen upeita omalla tavalla ja te miehet jotka haluatte kontrolloida naisenne pukeutumista: kasvattakaa pallit ja olkaa ylpeitä siitä miten upean näköisen naisen kanssa olette.

      • kilpailukovenee

        Kiitos asiallisesta kommentista!
        Kuittaan lähes kaiken, mutta lopussa tuli taas esiin tämä naisten keskinäinen kilpailu ja mustasukkaisuus (molemminpuolisesti), mikä ehkä pitää paikkaansa?
        Hyviä miehiä on vain niin vähän, kaikille ei riitä.
        Eläinmaailmassa yleensä urokset ovat komeampia, näyttävämpiä, värikkäämpiä herättääkseen naaraan suosion. Miksi siis ihmisillä yleensä toisinpäin?
        Naisen täytyy nykyisin esittää soidinmenoja; meikata, muokata vartaloaan joko luonnollisesti tai keinotekoisesti ( tekoripset, kynnet, hiukset, huulet, rinnat, peppu: silikonia, hyaloronihappoa, botoksia, rasvansiirtoja)
        Saamattomat miehet vain katselevat...


      • EXpanomies

        Puhun kokemuksesta, sitä on turha kiistää.

        Helppoa lihaa on huoramaisesti pukeutuneet naiset, näin se vain menee.
        En sekaannu enää, koska useat naimisissa ja on raukkamaista sekoittaa toisten asioita.


      • asfer

        Niin, mielipiteitä on monenlaisia.
        Itse ajattelen, että "rumat ne vaatteilla koreilee". Eli juuri niiden huonompi kroppaisten on pukeuduttava paljastavammin, jotta he saisivat huomion. Jos on oikeasti treenattu kroppa niin ei edes tarvitse yrittää mitään. Farkut näyttävät todella hyvältä treenattujen jalkojen ja pyllyn päällä.

        Eläinmaailmassa eläimet ovat syntyneet ominaisuutensa kanssa. Ihmiset voivat helposti vaatteilla saada lisämaustetta luonnollisten ominaisuuksiensa lisukkeeksi. Valioyksilöt silti huomataan pukeutumisesta huolimatta, samoin eläinmaailmassa yleensä se joukon valio erottuu massasta.


      • Osannetkoarvella

        Ei ehkä kannata jutella eläinmaailmasta, ellei ole tiedossa että siellä ukko- / urospuolinen on miltei aina se värikkäämpi, näkyvämpi ja kukkoilevampi puolisko. Naaraat ovat siinä maailmassa aika yleisesti harmaita ja huomaamattomia ihan sattuneesta syystä ...


      • trynnv
        Osannetkoarvella kirjoitti:

        Ei ehkä kannata jutella eläinmaailmasta, ellei ole tiedossa että siellä ukko- / urospuolinen on miltei aina se värikkäämpi, näkyvämpi ja kukkoilevampi puolisko. Naaraat ovat siinä maailmassa aika yleisesti harmaita ja huomaamattomia ihan sattuneesta syystä ...

        Ei ehkä sinunkaan tarvitsisi jos et tiedosta, että myös naarailla on omat ominaispiirteensä esim. suvun jatkamisen kannalta.
        Ota alkuun esimerkkejä vaikka ihmisten maailmasta jos sinun on vaikea soveltaa samaa eläimiin.
        *naamapalmu*


      • rtyrn
        Osannetkoarvella kirjoitti:

        Ei ehkä kannata jutella eläinmaailmasta, ellei ole tiedossa että siellä ukko- / urospuolinen on miltei aina se värikkäämpi, näkyvämpi ja kukkoilevampi puolisko. Naaraat ovat siinä maailmassa aika yleisesti harmaita ja huomaamattomia ihan sattuneesta syystä ...

        Yleensä ne tyhmimmät ihmiset pätevät triviaaleilla asioilla, koska ne ovat helppoja aihealueita. Olisit nyt edes yrittänyt keskittyä asiaan ja jatkaa siitä, etkä nähnyt mahdollisuutta omalle "älykkyydellesi" loistaa. Nyt aihe onkin sopivasti mennyt sivuraiteille, että keskustelua lienee turha jatkaa siitä mihin jäätiin.
        Hienosti pilattu keskustelu, Hermanni.


      • Jaaamäävai

        " Eläinmaailmassa eläimet ovat syntyneet ominaisuutensa kanssa. Ihmiset voivat helposti vaatteilla saada lisämaustetta luonnollisten ominaisuuksiensa lisukkeeksi. Valioyksilöt silti huomataan pukeutumisesta huolimatta, samoin eläinmaailmassa yleensä se joukon valio erottuu massasta. "

        Vastasin tähän, jotta kuka se pilasi keksustelun ja väänsi jutun eläinmaailmaan? Onko kahdella edellisellä kommentoijalla lukihäiriö vai joku muu ymmärtämisen vaje? Ja se on muuten ihminen, joka on eläinmaailman tyhmin eläin kuten voimme kommenteista havaita.


      • lsoon
        Jaaamäävai kirjoitti:

        " Eläinmaailmassa eläimet ovat syntyneet ominaisuutensa kanssa. Ihmiset voivat helposti vaatteilla saada lisämaustetta luonnollisten ominaisuuksiensa lisukkeeksi. Valioyksilöt silti huomataan pukeutumisesta huolimatta, samoin eläinmaailmassa yleensä se joukon valio erottuu massasta. "

        Vastasin tähän, jotta kuka se pilasi keksustelun ja väänsi jutun eläinmaailmaan? Onko kahdella edellisellä kommentoijalla lukihäiriö vai joku muu ymmärtämisen vaje? Ja se on muuten ihminen, joka on eläinmaailman tyhmin eläin kuten voimme kommenteista havaita.

        Vastasit ihan mitä sattuu ja jotain niin alkeellista, jota ei kukaan fiksu ihminen pysty ymmärtämään, koska siinä pitäisi ottaa jo selvää sinun sekaisesta mielen juoksustasi. Ei kiitos.
        En halua ymmärtää sinua.

        Joko vastaat itse kommenttiin ja sen sanomaan tai olet vastaamatta ollenkaan.

        Osoitit jo, että et osaa keskustella sivistyneesti ja jatkaa aihetta, joten lienee turhaa enää yrittää mitään keskustelua kanssasi.


      • Mitämuutajäänytväliin

        "Fiksu"? Ihan mielellään saat keksustella aivan yksinäsi, saat aina sellaisen vastauksen joka miellyttää vaikka se olisi kuinka kipeä.


      • kielipuoli
        lsoon kirjoitti:

        Vastasit ihan mitä sattuu ja jotain niin alkeellista, jota ei kukaan fiksu ihminen pysty ymmärtämään, koska siinä pitäisi ottaa jo selvää sinun sekaisesta mielen juoksustasi. Ei kiitos.
        En halua ymmärtää sinua.

        Joko vastaat itse kommenttiin ja sen sanomaan tai olet vastaamatta ollenkaan.

        Osoitit jo, että et osaa keskustella sivistyneesti ja jatkaa aihetta, joten lienee turhaa enää yrittää mitään keskustelua kanssasi.

        Normi tilanne, olisko kysymys suomen kielessä vai ihmisten halusta olla ymmärtämättä asioita.

        Saattaisi olla järkevää kysyä mitä toinen sanoilla tarkoittaa, jos viesti ymmärretään väärin.

        Kielioppi on luotu sen vuoksi että ymmärtäisimme toisiamme.


    • Vesimies84

      Mä taas tykkään mun isoäitieni ajan muodista vv. 1930-1950 sekä vähän aiemmin
      vv. 1920-1929, varmaan siksi että tuolloin oli ajatuksena ''tyylikkyys ennen kaikkea''
      periaatteena ja tämä periaate jatkoi matkaansa pitkälle 1950-luvulle saakka,
      kun tänä päivänä ei ole enään millään mitään väliä, kunhan hommat hoituu vasemmalla
      kädellä, lopputuloksesta ei hittoakaan väliä.

      Tuon ajan (1920-1950) nuoret naiset olis nyt semmoisia 88-118 vuotiaita tervaskantoja.

      Marie Antoinetten aikana 1774-1793 sekä Kustaa III:n ajalla 1771-1792 suosittiin röyhelöitä ja näyttäviä kampauksia muodissa, samaa oli jo Ludvig XIV:n aikakaudella Ranskassa 1643-1715.
      Sitäpaitsi Pariisi, Rooma ja Ateena ovat pitäneet iät ajat yllä ylivoimaisesti ykkössijaa erotiikan
      pääkaupunkeina Euroopassa sekä Intia kokonaan Kama Sutrineen ja Tantra joogineen Aasiassa.

      Vielä jopa 1980-luvulla naiset näyttivät kauniilta kuten Debbie Harry,
      Laura Branigan, Kim Wilde, Heather Locklear ja Madonna,
      italialaisesta Cicciolinasta en ole ikinä niin välittänyt, Tina Turnerkin on ihan
      menevän räväkkä mimmi, vastaava Suomessa on Anita Hirvonen. Se Tinan exä Ike oli mulkku
      mieheksi, alkkisnarkomaani, hakkasi Tinaa minkä kerkesi, naisten hakkaajat ovat raukkiksia
      kaikki. eivätkä ansaitse minkäänlaista ja -näköistä arvostusta ja kunnioitusta osakseen.

      Kun katsoo 70-luvun muotikuvia, naisten pääli- ja alusvaate- sekä bikinikuvia, niin huhhuh
      mitä hottiksia olivat tuohon aikaan nyt ovat sellaisia 60-70 vuotiaita senioreja tänä
      päivänä. Lenita Airistokin oli tuolloin semmoinen 33-42 vuotias mimmi vv. 1970-1979,
      nyt on jo 81v. seniori ja Kristiina Halkola ja Arja Saijonmaa olivat sellaisia 25-34 vuotiaita
      mimmejä, nyt ovat jo 73v. senioreita sekä Maarit Hurmerinta oli tuohon aikaan semmoinen 17-26 ja Virve Rosti 12-21 vuotiaiata mimmejä sekä Taiska 15-24 ja Muska Babitzin 18-27 vuotiaita mimmejä, nyt jo Muska 66v., Maarit 65v., Taiska 63v. ja Virve 60v. kypsiä keski-ikäisiä naisia ja kaikkien aikojen Misseiksi valitut Johanna Raunio tuolloin 16-25 ja Anne Pohtamo 15-24 vuotiaita mimmejä tuolloin sekä vaatemallina toiminut, nykyisin näyttelijänä toimiva Hannele Lauri tuolloin 18-27 vuotias mimmi, nyt jo Johanna 64v., Anne 63v. ja Hannele 66v. kypsiä keski-ikäisiä naisia sekä Paula Koivuniemi tuolloin 23-32 vuotias mimmi, nyt jo 71v. seniori.

      Joo ei se huorahtava pukeutuminen tyyliin Kim Kardashian ja Lady Gaga oikein munkaan
      silmää säväytä, kyllä Euroopassa, etenkin Etelä-Euroopan sekä Väli- ja Etelä-Amerikan ja Karibian meren maissa osaavat tänäkin päivänä naiset laittautua sopivan seksikkäästi, etteivät kuitenkaan näytä kuitenkaan ihan mauttomilta
      pukeutuessaan, ja kyllä Itä-Euroopassakin naiset osaavat laittautua vaikka Itä-Euroopassa kuten Briteissä ja Yhdysvalloissa näkee myös huorahtavaa pukeutumista naisilla. Itä-Eurooppahan on tunnettu ilotytöistään, Venäjä ja Viro varsinkin.

      En pysty vihaamaan/inhoamaan naisia, kohdalle kun sattuu erittäin kuuma pakkaus,
      ei siinä voi kuin vain katsella ihastuneena vähän pitempääkin sitä luonnonkauneutta,
      vielä jos on sääret kehittyneet, ei mitkään pahkurat ja rimpulat, eikä ole vatsamakkaroita
      neitokaisella ja luonne sellainen rennon iloinen avarakatseinen ja leikkisä ja hippimäinen
      tyyliin ''make love, not war'' ja on kiinnostunut ihmis-, kansalais- ja eläinoikeuksista sekä
      liikunnasta ja puolustaa luontoarvoja, niin uuh...ja...aah! (itselle kyllä maistuu liha,
      kananmunat ja juustot, että tästä voi tulla pientä erimielisyyttä jos nainen onkin täysvegaani).

    • Kyllähän paljastavasti pukeutumisen ja lutkamaisen käytöksen välille voi minun kokemuksen mukaan yhtäläisyysmerkit vetää. On tietysti poikkeuksia,

      En oikein edelleenkään usko sitä "pukeudun vain itseäni varten "-soopaan. Jos niin olisi, niitä minihameita ja stayuppeja näkyisi myös kotona useasti.

      Siinä vaiheessa kun sitä vakiintumista naisen kanssa miettii kaannattaa miettiä, että tekeekö "horosta vaimon".

      Jos on helposti iskenyt baarista lutkamaisesti pukeutuneen naisen, ei ihmeitä voi odottaa. Jos taas on löytänyt naisen harrastuksen parista tai vaikkapa nettideitistä ja tutustunut ihmiseen ensin ajatuksiin ja sitten seksuaalisuuteen, on ennuste parempi.

      • koira

        Täysin samaa mieltä asiasta


      • Minijamaskara

        Kuka helewetin hullu kotitöitä yms. hommeleita tekee minihameessa ja stayuppeissa? Mieähet jotka ovat 'jooganneet' aivoelimensä tyhjäksi eivät asiaa tietysti hokaa sen enempää kuin mitään muutakaan. "Horo" on heidän laisillaan korvain väliss'.


      • Minijamaskara kirjoitti:

        Kuka helewetin hullu kotitöitä yms. hommeleita tekee minihameessa ja stayuppeissa? Mieähet jotka ovat 'jooganneet' aivoelimensä tyhjäksi eivät asiaa tietysti hokaa sen enempää kuin mitään muutakaan. "Horo" on heidän laisillaan korvain väliss'.

        Ymmärrät asian väärin ilmeisesti tahallasi. Onhan kotona muutakin aikaa kuin kotitöiden teko. Sitäpaitsi kommenttisihan vain paljastaa, että nuo kyseiset vaatekappaleet ovat naisten itsensäkin mielestä epämukavat, joten niiden pukeminen naisten iltaan baariin tarkoittaa, että sinne mennään näyttämään jollekin muulle.


      • Huolehdiomistasi

        Ja sinäkö menet sinne viikon verran käytetyissä kalsareissa, kulahtaneissa verkkareissa ja vielä kulahtaneemmasa t-paidassa?


      • Huolehdiomistasi kirjoitti:

        Ja sinäkö menet sinne viikon verran käytetyissä kalsareissa, kulahtaneissa verkkareissa ja vielä kulahtaneemmasa t-paidassa?

        Jatkat edelleen asian vääristelyä tahallasi.

        "Ja sinäkö menet sinne viikon verran käytetyissä kalsareissa, kulahtaneissa verkkareissa ja vielä kulahtaneemmasa t-paidassa?"

        En tietenkään mene, koska en liiku verkkareissa, kuin urheillessani, vaihdan kalsarit joka päivä ja kulahtanutta T-paitaa käytän vain esim remppahommia tehdessäni.

        Viihteelle saatan kuitenkin mennä ihan hyvin samassa asussa kuin töihin.


      • Omamokasi

        Naiset eivät sellaista mokaa tee.


      • Omamokasi kirjoitti:

        Naiset eivät sellaista mokaa tee.

        Niin siitähän tässä oli alumperin kyse. Miksi naiset pukeutuvat kuin ilotytöt, paljastavasti ja provosoivasti.

        luulen tietäväni vastauksen. Narsisminsa takia naiset haluavat miehiltä ihailua ja olla miesten silmissä himottavia hinnalla millä hyvänsä.


      • Eijunalauta

        Kun puhuu narsismista tietämättä siitä mitään, niin osaatko edes arvella, mitä se kertoo puhujasta.


      • Eijunalauta kirjoitti:

        Kun puhuu narsismista tietämättä siitä mitään, niin osaatko edes arvella, mitä se kertoo puhujasta.

        Kun kommentoi henkilöä, eikä itse asiaa, kertoo se kommentoijasta, sen, että hän tuntee olevansa "heikoilla jäillä" ja yrittää henkilöhyökkäyksellä kääntää huomion pois itse asiasta.


      • Revisiitä

        Kommentoin kommenttiasi eikä se ole mun moka että se kertoo sinusta.


      • lähtölaskenta
        Yogamies kirjoitti:

        Kun kommentoi henkilöä, eikä itse asiaa, kertoo se kommentoijasta, sen, että hän tuntee olevansa "heikoilla jäillä" ja yrittää henkilöhyökkäyksellä kääntää huomion pois itse asiasta.

        Tätä naikkoset käyttävät aina kun on mahdollista ja usein kuvittelevat olevansa vahvoilla.
        Tästä alkaa lähtölaskenta yleensä


      • No tähän ketjuun ei lisättävää


    • Elämää

      Kyllähän sillä miehelläkin, joka on sen varatun laittautuneen naisen saanut ja siihen kiintynyt, on ikuisesti paskat housuissa. Ei sellainen flirttailu ja kiinnostavamman etsiminen helposti lopu. Entisetkin soittelevat ja viestittelevät. Uusia löytyy. Täytyy yrittää olla täydellinen, ja miesparka tietää ettei sekään lopulta riitä. Jos on vain vähän käynyt panemassa, saa aina pelätä mikä ukko tulee niistämään nenän.

    • valehteluakaikkityyni

      Tuo naisten valehtelu opetetaan varmasti jo päiväkodissa, luin kirjoitukset ja huomasin miten asiaa pyritään kiertelemään kuin kipeää pxxxxa. yogamies yrittää heitellä asiaa mutta hänet tyrmätään aina epäasiallisesti. Varmasti useat toimivat kun alkutekstissä sanottiin, mutta kukaan ei tunnusta selvää asiaa.

      • Eijunalauta

        Mitä muuta sulta on jäänyt väliin?


    • niin.se.on

      Naiset pikeutuvat bailatessaan kuin huorat koska he siten näyttävät kauniimmilta ja haluttavammilta. Siksi he pukeutuvat asiantuntijoiden tavalla. Puheessa kuitenkin he "pukeutuvat itseään varten". Entinen huora on hienostunut kotirouva.

      Ihan muuten samoin kuin miehet. Menestyjiä matkitaan.

    • Huorrra

      Koska naiset ovat huoria!

      • Revisiitä-jososaat

        Kun kukaan nainen ei voi huorata yksikseen, niin mikä se juttuun osallistuva mieäs on nimeltään?


      • Kyllä.maistuu

        Niin just. Ei sellaista huoraa löydykään joka ei miehelle kelpais.


    • Suomenmieli

      Huolehdi vain ja ainoastaan omasta pukeutumisestasi! Sullahan on omassa päässäsi, se mitä ajattelet, eikä se sitten mihinkään muuhun perustukaan. - Suomenmieli

    • nomuttapojat

      Eikös tytöt tai arvon naiset lähteneet pitämään hauskaa, ei kai sinne mennä hautajais asussa.
      Joten on luonnollista, että nainen pukeutuu viehättävästi ja tuo asussaan parhaat piirteensä esille. Silmänruokaa.

    • OutoaOn

      Niinpä.
      Mielestäni kanssa on outoa, että kun mennään viettämään tyttöjen iltaa, niin silti varattujen pitää pukeutua samoin kuin miesjahtiin mentäessä. Toki jokaisella on oikeus laittautua nätiksi, mutta provosoiva pukeutuminen on sitten eri juttu, millä hakemalla haetaan vonkaajia ympärille. Siinäkin tapauksessa vaikkei nainen hakisikaan mitään fyysistä iloittelua vieraista.
      En nyt tarkoita, että täytyisi pukeutua kaapuun tai ylipäätään kuin nunna, mutta silti.. Miksi pitää mennä tissivako reilusti vilkkuen ym paikat lähestulkoon paljaana-tyylillä viattomaan illanviettoon?
      Ja moni tällainen nainen taas pimahtaisi totaalisesti, jos oma mies lähtisi samalla tavoin viettämään "jätkäiltaa" kavereidensa kanssa.

      • Outo-olet

        Mitä varten pitää kysellä tyhmiä? Mitä tekemistä naisilla on sinun ja kaikkien sinulaistesi luulojen, kuvitelmien ja likaisen mielikuvituksen kanssa?

        Pukeutuminen on maku- ja mieltymyskysymys eikä aikuisen ikäinen tarvitse siihen kenenkään lupaa eikä mielipidettä. Jos joku haluaa näytellä vakojaan niin mitä se kuuluu kenellekään? Se on oma ja yksityinen asia, johon muilla ei ole valtaa.


      • OutoaOn
        Outo-olet kirjoitti:

        Mitä varten pitää kysellä tyhmiä? Mitä tekemistä naisilla on sinun ja kaikkien sinulaistesi luulojen, kuvitelmien ja likaisen mielikuvituksen kanssa?

        Pukeutuminen on maku- ja mieltymyskysymys eikä aikuisen ikäinen tarvitse siihen kenenkään lupaa eikä mielipidettä. Jos joku haluaa näytellä vakojaan niin mitä se kuuluu kenellekään? Se on oma ja yksityinen asia, johon muilla ei ole valtaa.

        Niin se onkin jokaisen oma asia.
        Mutta edelleen, minkä takia sitä täytyy olla ja mennä ihan samalla tyylillä kuin kumppania etsivät, kun kuitenkin se oma kumppani on kotona odottamassa.
        Eli olen kyllä edelleenkin tuota mieltä ja tulen olemaan mistä kirjoitinkin.
        Ja minulla nyt ei ole likainen mielikuvitus, vaikka tykkäätkin näemmä niin ajatella.
        Huvittaa vaan tuollaiset joiden täytyy esitellä paikkojansa, vaikka nätti voi olla vähemmälläkin mainostamisella.
        Yhtä säälittävää on tällaiset miehetkin, jotka tunkevat sukkia tms täytettä sepalukseen tai käyttävät jotain push-up-alkkareita ja toivovat että muut ihastelisivat suuria munia.


      • Säälionsairautta

        Mitä hemmettiä se kotona oleva kumppani tähän asiaan kuuluu? Pukeutuminen on oma ja yksityisasia, mitä sillä on kumppanin kanssa tekemistä? Jos joku haluaa "esitellä paikkojansa" niin mitä se kuuluu kenellekään? Ja kun se ei kuulu, niin juttuun kajoaminen ja mielipuolensa ilmaiseminen tarkoittaa, että omistaa likaisen mielikuvituksen. Enkä nyt välttämättä tarkoita juuri sinua.


      • EXpanomies
        Outo-olet kirjoitti:

        Mitä varten pitää kysellä tyhmiä? Mitä tekemistä naisilla on sinun ja kaikkien sinulaistesi luulojen, kuvitelmien ja likaisen mielikuvituksen kanssa?

        Pukeutuminen on maku- ja mieltymyskysymys eikä aikuisen ikäinen tarvitse siihen kenenkään lupaa eikä mielipidettä. Jos joku haluaa näytellä vakojaan niin mitä se kuuluu kenellekään? Se on oma ja yksityinen asia, johon muilla ei ole valtaa.

        Kykenetkö olemaan rehellinen, kyllä jokainen aktiivisesti yöelämässä oleva/ollut tietää miten asiat menee. En sekaannu yhteenkään pettäjää, koska tällä kokemuksella tiedän mitä se aiheuttaa perheille, naiset sekoavat täysin tunnepyryssä.

        Kun parisuhteessa olevat naiset menevät pitämään tyttöjen kanssa hauskaa, osa pukeutuvat kuin ilotytöt. Yleensä nämä ovat myös helposti vieteltävissä siis vaikuttaa siltä että, pukeutumisella usein viestitään mitä halutaan.

        Tämä kiistetään jyrkästi, mutta kokemuksesta voin sanoa että, väite pitää lähestulkoon aina paikkaansa.


      • Omamoka

        Tätä juttua on turha vatkata enempää koska se on sinun ongelmasi mitä mieltä olet toisista ihmisistä. Heistä, jotka eivät toimi ja ajattele kuten sinä, Luojalle siitä kiitos. Kokemuksesikaan ei paina paljon paksan vertaa, osaatko edes arvella miksi.


      • EXpanomies
        Omamoka kirjoitti:

        Tätä juttua on turha vatkata enempää koska se on sinun ongelmasi mitä mieltä olet toisista ihmisistä. Heistä, jotka eivät toimi ja ajattele kuten sinä, Luojalle siitä kiitos. Kokemuksesikaan ei paina paljon paksan vertaa, osaatko edes arvella miksi.

        En koe tätä ongelmaksi henkilökohtaisesti, mutta melko hämmentävää kyllä kun miettii mitä ihmiset haluavat puolisolta.


      • Snaijannetko

        Ihmiset haluavat mitä milloinkin, sitä, tätä ja tuota. Elämäntilanteet vaihtelevat ja maailma muuttuu ja sen jutut menevät menojaan. Panomiesten, olivat entisiä tai nykyisiä, ei kannata hirveästi huudella, arvostella ja arvioida hameväkeä - tai oikeastaan yhtään mitään. Etsi malka vain omasta silmästä.


    • Kulttuurin.kääntöpuoli

      MIKSI NAISET PUKEUTUVAT KUIN HUORAT?
      - Jotkut naiset haluavat korostaa naisellisia puoliaan. Jotkut haluavat herättää kiinnostusta miesten keskuudessa. Ja ehkä joku saattaa todella olla huora.

      MIKSI NAISET MENEVÄT BAARISSA YHDESSÄ VESSAAN?
      - Naisten ei ole turvallista olla yksin julkisilla paikoilla. Naiset eivät käy pissimässä samassa kopissa ja jos nainen menee vessaan, hän ei välttämättä mene vessa-asioille vaan ehostamaan itseään.

      MIKSI NAISET NALKUTTAVAT?
      - Koska he eivät jaksa alituisesti kerätä lattialta miehen likaisia sukkia. Niin kauan kuin mies ei ala muuttamaan käytös-/siisteystapojaan parrempaan suuntaan, nainen nalkuttaa. Yhtä hyvin voisimme siis kysyä, miksi miehet ovat sikoja.

    • Anonyymi

      Ilo on tärkeää. Ilotyttö tuo iloa. siksi ilotyttö on paras tyttö. siinä on syy miksi kannattaa pukeutua kuin huora.

    • Anonyymi

      Kulttuureissa, joissa ilmenee paljon prostituutiota, itseään kunnioittavat ja oman arvonsa tuntevat naiset eivät pukeudu paljastavasti kuten huorat, vaan asiallisen tyylikkäästi, sekä peittävästi. Jostain kumman syystä länsimaalainen kulttuuri ja länsimaalaisten naisten oma käsitys naiseudesta ihannoi tätä naisen objektisoimista ja tekevät kaikkensa esineellistämisensä vuoksi. Ehkä se on joidenkin käsitys feminismistä? Kyllähän siinä varmaan ulkomailla paikalliset ihmiset kummastelee länkkäreitä, kun valtaosa pukeutuu kuin paikalliset huorat ja niin ihmettelen minäkin. Että miksi?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4839
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1722
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1326
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1000
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      885
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe