Vain 13%:lla alle 30v miehistä on lapsia. Syyksi esitetään esitetään taloudellista epävarmuutta, mutta Suomessahan on maailman rikkaimmat "köyhät" lapsiperheet eli ei se ole tärkein syy, köyhissä maissa lapsia syntyy kaikkein eniten.
Tärkein syy on femakoissa, akat ottaa eron kun lapset hankittu ja vain 1/3 isistä saa elää omien lastensa kanssa. Lapset annetaan lähes aina äideille, eikä tähän ole tulossa muutosta niin kauan kuin lähes kaikki perheoikeuden tuomarit ja sosiaalipuolen johtajat ja työntekijät ovat naisia eli femakkoja. Miehillä ei ole perheissä juuri mitään oikeuksia, syytetään väkivallastakin, vaikka tutkitusti naiset ovat väkivaltaisempia perheissä ja parisuhteissa, kytät ja oikeuslaitos uskovat kuitenkin naista, eikä miehet edes tee ilmoituksia.
Suvakit ottaa maan täyteen musuja, jotka pitävät naisia nyrkin ja hellan välissä, kun ovat kohta enemmistönä, femakot saavat mitä tilaavat eli sharia-lain, olen pelkästään vahingoniloinen. Itse olisin ehkä nuorena uskaltanut hankkia lapsia, mutta OP ei antanut asuntolainaa, vaikka oli vakituinen työ, enkä olisi missään tapauksessa suostunut akan armoille myös asunnon suhteen.
Miehet ei hanki enää lapsia
112
1803
Vastaukset
- femakkosuomi
Tässä tuo juttu, kun kohta joku femakko kuitenkin vaatii todisteita.
Syntyvyys putoaa kuin kivi, tärkeänä syynä miesten syrjäytyminen
Suomeen syntyy yhä vähemmän lapsia. Yksi syy on miesten nopea syrjäytyminen.
Valtiovarainministeriön kokoaman tilaston mukaan 25–34-vuotiaiden miesten työllisyysaste on vuoden 2008 jälkeen pudonnut yli 87 prosentista alle 80 prosenttiin. Romahdus tapahtui kahdessa vaiheessa. Vuosina 2008-2009 työllisyysaste putosi viisi prosenttia. Vuosina 2011-2017 seurasi yli neljän prosentin pudotus.
Syntyvyys seurasi nopeasti perässä. Vuonna 2009 Suomessa syntyi 61 000 lasta. 2017 noin 50 000.
Väestö ei vielä supistu, vaikka tammi-helmikuun aikana syntyi 7 687 lasta, eli 260 vähemmän kuin vastaavana aikana 2017. Väestö kasvoi muuttovoiton vuoksi.
Pientuloisten osuus 25–34-vuotiaista miehistä on kasvanut koko vuosituhannen ajan. Suuri hyppäys alkoi vuoden 2008 laman kynnyksellä. Vuonna 2007 ikäryhmän miehistä noin yhdeksän prosenttia oli pienituloisia. 2015 heitä oli jo yli 18 prosenttia.
Pienituloisuus on tällä vuosituhannella kasvanut myös saman ikäisten naisten keskuudessa mutta huomattavasti hitaammin. Kolmen vuoden jaksolla 2013-2015 pienituloisten osuus ikäryhmän naisista laski yli 12 prosentista alle 10 prosenttiin.
Eikä tässä kaikki. Asiakastiedon tuoreen tilaston mukaan 25–39-vuotiasta miehistä yli 15 prosentilla on maksuhäiriömerkintä. Naisista noin kymmenellä prosentilla.
Suomalaiset miehet syrjäytyvät siis vauhdilla. Tällä on suuri vaikutus syntyneiden lasten määrään ja siihen, että yhä useampi mies jää kokonaan ilman lapsia.
Väestöliiton mukaan vain perusasteen suorittaneista 40–45-vuotiaista miehistä 35 prosenttia on lapsettomia. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista heitä on vain 22 prosenttia. Näistä miehistä enää pari prosenttia tulee isäksi. Saman ikäryhmän naisilla koulutus ei juuri korreloi lapsettomuuteen. Ikäryhmän naisista noin 20 prosenttia on lapsettomia.
Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirchin mukaan ongelma merkittävä.
”Miehet syrjäytyvät perheellistymisestä. Tällä hetkellä 20–29-vuotiaista miehistä melkein 87 prosenttia on vailla lasta. Tämä on todella korkea luku”, hän sanoo.
Samalla vapaaehtoinen lapsettomuus on kasvanut jonkin verran.
”Käsittelimme tätä vuoden 2015 Perhebarometrissä. Kyse ei ole niinkään koulutetuista naisista, vaan kouluttamattomista miehistä. Tämä kielii siitä, että kysymys on resurssien puutteesta”, sanoo Rotkirch.
Moni mies siis haluaa lapsen, mutta kokee, ettei isyyteen ole mahdollisuutta.
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/da327e88-cbcf-3cbf-a972-0c852f87cdde
Jutussa lisäksi koulutuksesta, mutta tuskinpa sillä isoakaan merkitystä. Taloudellisilla syillä merkitystä lähinnä asuntojen hinnoissa, jotka ahneiden kokkareiden ja kepuleiden ansiosta pilvissä. Yleensä mies maksaa suurimman osan asunnosta, joten miksi alkaisi maksamaan kun menettää erossa akalle ja joutuu maksamaan joka tapauksessa paljon, vaikka olisi avioehto. Suurella osalla ei edes mahdollisuutta, kun vanhoja pidetään väkisin töissä, vaikka nuoret perheenperustamisiässä olevat työttöminä.- valveutunut
Näinhän asiat ovat kuin kerrotkin , olen itsekin kokenut ison osan näistä asioista kuten
esimerkiksi virkavallan feminismin ja sen että vanhan on jaksettava töissä aina vaan kiihtyvässä tahdissa samaan aikaan kun nuoret evät töitä saa vaikka kuinka haluaisivatkin. On harvinaisen selkeänäköisiä sinun viestisi, mutta miten nämä asiat
voisi kertoa niin että isompi yleisö oivaltaisi nämä asiat? Suurin osa ihmisistä ei tällaisia
mieti kun ei ole sattunut pahasti omalle kohdalle, ja femakko voi näinollen ajaa niitä
epäreiluja tavoitteitaan eikä varsinkaan köyhä mies voi asialle mitään - f78yt8970980
Voisihan sinne kouluun hankkia lisää miehiä kertomaan, mitä kannattaisi käydä opiskelemaan. Mutta ennen kaikkea opastamaan, miten naisylivoimalle pärjätään jo koulun aikana.
Kuitenkin tiedetään, etteivät feministien yrityksistä huolimatta tekniset insinöörialat ole kadonneet mihinkään. Kunhan unohtaa kokeitten välillä kaiken, mitä naisopettaja propagoi, niin kyllä se siitä, pidemmän päälle. Et kuitenkaan voi ruveta tytöksi ja alkaa vastata sen mukaan, mitä ruskeita kirjekuoria haluava, korruptoitinut opettajasi haluaa. Mieluummin 0,5 alhaisempi arvosana jos puolustat totuutta.
Miten poikien asemaan parannetaan ennen sitä? Sukupuolikiintiöt oppilaitoksiin on ainut tehokas keino taata oikeudenmukainen todistusarvostelu myös pojille. Tämä on taas sitä samaa shit-testiä. - Anonyymi
Väestö supistuu. En laske kehitysmaalaisia väestöksi. Eivät tule ikinä olemaan suomalaisia ainakaan minun silmissäni.
"”Miehet syrjäytyvät perheellistymisestä. Tällä hetkellä 20–29-vuotiaista miehistä melkein 87 prosenttia on vailla lasta. Tämä on todella korkea luku”, hän sanoo.
Samalla vapaaehtoinen lapsettomuus on kasvanut jonkin verran.
”Käsittelimme tätä vuoden 2015 Perhebarometrissä. Kyse ei ole niinkään koulutetuista naisista, vaan kouluttamattomista miehistä. Tämä kielii siitä, että kysymys on resurssien puutteesta”, sanoo Rotkirch. "
Miehet ovat yleensä muutaman vuoden naisiaan vanhempia.
Eli 20-29 vuotiaalla miehellä on 15-25 -vuotias nainen.
Ensisynnyttämisikä on kovin korkea, olikohan se lähes 30 vuotta.
Toisin sanottuna, ei nuorilla miehillä voikkaan olla lapsia.- Anonyymi
Femen kirjoitti:
"”Miehet syrjäytyvät perheellistymisestä. Tällä hetkellä 20–29-vuotiaista miehistä melkein 87 prosenttia on vailla lasta. Tämä on todella korkea luku”, hän sanoo.
Samalla vapaaehtoinen lapsettomuus on kasvanut jonkin verran.
”Käsittelimme tätä vuoden 2015 Perhebarometrissä. Kyse ei ole niinkään koulutetuista naisista, vaan kouluttamattomista miehistä. Tämä kielii siitä, että kysymys on resurssien puutteesta”, sanoo Rotkirch. "
Miehet ovat yleensä muutaman vuoden naisiaan vanhempia.
Eli 20-29 vuotiaalla miehellä on 15-25 -vuotias nainen.
Ensisynnyttämisikä on kovin korkea, olikohan se lähes 30 vuotta.
Toisin sanottuna, ei nuorilla miehillä voikkaan olla lapsia.Höpö höpö. Yleensä ne naiset ovat vain pari vuotta nuorempia tai saman ikäisiä, joskus hiukan vanhempia. Rikkaille miehille tietysti on nuoria naisia tyrkyllä perheellisinäkin, joten vanhemmilla miehillä tuota ikäeroa voi ollakin enemmän.
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Yleensä ne naiset ovat vain pari vuotta nuorempia tai saman ikäisiä, joskus hiukan vanhempia. Rikkaille miehille tietysti on nuoria naisia tyrkyllä perheellisinäkin, joten vanhemmilla miehillä tuota ikäeroa voi ollakin enemmän.
"Höpö höpö. Yleensä ne naiset ovat vain pari vuotta nuorempia tai saman ikäisiä, joskus hiukan vanhempia."
Näkemyksesi ei ole väestöliiton näkemyksen mukainen.
- OivaKäki
>>Suomessahan on maailman rikkaimmat "köyhät" lapsiperheet eli ei se ole tärkein syy, köyhissä maissa lapsia syntyy kaikkein eniten.
Köyhissä maissa lapset tehdään turvaamaan turvaamaan tulevaisuutta ja nimenomaan vanhuutta. Lapset on ilmaista työvoimaa. Myös avioliitto turvaa elämistä kun muutakaan ei ole.
Meillä lapset ovat kustannuserä ja jos raha on aina tiukalla, ei ole järkevää hankkia lapsia.- kaivaöki
No jos rahat on tiukoilla, niin varmaan vielä tiukemmalla vanhana, joten pitäisi hankkia niitä lapsia "turvaamaan tulevaisuutta". Oikeasti Suomessa on tiukoilla vain yksineläjät ja etävanhemmat eli isät.
- eihetkenrauhaa
kaivaöki kirjoitti:
No jos rahat on tiukoilla, niin varmaan vielä tiukemmalla vanhana, joten pitäisi hankkia niitä lapsia "turvaamaan tulevaisuutta". Oikeasti Suomessa on tiukoilla vain yksineläjät ja etävanhemmat eli isät.
Lapsia ja lapsenlapsia omaavat vanhuksetkin monesti ulkoistetaan siihen halvimpaan hoitolaitokseen joihin yksineläjätkin päätyy. Ainut ero on että yksineläjän maallisesta omaisuudesta ei jälkeläiset tappele oikeudessa, jonka lopputulemana vanhuksen omaisuuden kuittaa itselleen asianajajat.
Ei ne lapset enää vanhusta halua hoitaa ja jos haluaakin niin yleensä jälkeläisten puolisot ei siedä toisen vanhempia.
Omakotitalossa asuvan vanhus halutaan rivitaloon, koska hän ei kuitenkaan kykene hoitamaan taloa enää pitkään niin, että sen arvo säilyisi tai sitten jälkeläiset haluaa itse asumaan siihen omakotitaloon mutta ilman sitä vanhusta.
Jos sinulla on omia lapsia niin ne kuitenkin jossain vaiheessa on kinuamassa rahaa tai muita palveluita, kuten että kiikuttavat lapsensa hoidettaviksi tai lemmikit riesaksesi kun lähtevät itse lomalle. Varsinkin nykyään kun suhteet ei enää nuorilla kestä pitkään, niin se yksinhuoltaja on kokoajan lapsenvahtia vailla ja voitte arvata, että ensimmäiseksi siihen värvätään omat vanhemmat.
Siinä menee monen eläkevuodet omien lasten ja lastenlasten hoitamisessa, nähty on ja sääliksi käy. - Anonyymi
eihetkenrauhaa kirjoitti:
Lapsia ja lapsenlapsia omaavat vanhuksetkin monesti ulkoistetaan siihen halvimpaan hoitolaitokseen joihin yksineläjätkin päätyy. Ainut ero on että yksineläjän maallisesta omaisuudesta ei jälkeläiset tappele oikeudessa, jonka lopputulemana vanhuksen omaisuuden kuittaa itselleen asianajajat.
Ei ne lapset enää vanhusta halua hoitaa ja jos haluaakin niin yleensä jälkeläisten puolisot ei siedä toisen vanhempia.
Omakotitalossa asuvan vanhus halutaan rivitaloon, koska hän ei kuitenkaan kykene hoitamaan taloa enää pitkään niin, että sen arvo säilyisi tai sitten jälkeläiset haluaa itse asumaan siihen omakotitaloon mutta ilman sitä vanhusta.
Jos sinulla on omia lapsia niin ne kuitenkin jossain vaiheessa on kinuamassa rahaa tai muita palveluita, kuten että kiikuttavat lapsensa hoidettaviksi tai lemmikit riesaksesi kun lähtevät itse lomalle. Varsinkin nykyään kun suhteet ei enää nuorilla kestä pitkään, niin se yksinhuoltaja on kokoajan lapsenvahtia vailla ja voitte arvata, että ensimmäiseksi siihen värvätään omat vanhemmat.
Siinä menee monen eläkevuodet omien lasten ja lastenlasten hoitamisessa, nähty on ja sääliksi käy.Jotkut isovanhemmat tieysti haluaakin olla lastenlasten kanssa, mutta ei kaikki.
Jos joku sisaruksista haluaa hoitaa vanhemman raha-asioita, mutta ei kuitenkaan ottaa asumaan luokseen, niin pitäisi alkaa hälytyskellojen soida. Oma siskokin tyhjensi muistisairaan tilit, vei irtaimiston ja juonitteli vielä asunnostakin enemmän etua itselleen, mutta kauempanan asuvien on vaikea tehdä mitään tai todistaa jälkeenpäin.
- unohditmainita
''Tärkein syy on femakoissa, akat ottaa eron kun lapset hankittu ja vain 1/3 isistä saa elää omien lastensa kanssa. Lapset annetaan lähes aina äideille''
Lisäksi lapsen isä joutuu elatusapumaksujen maksajaksi, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. Miehen rahallisista tuloista riippuen jopa yli 150 euroa per kuukausi kuluu niihin elatusapumaksuihin.- kikikoo
kannattaa siis miettiä mihin mulkkunsa tunkee, jos ei muksuja tahdo
- kikkelis--kokkelis
kikikoo kirjoitti:
kannattaa siis miettiä mihin mulkkunsa tunkee, jos ei muksuja tahdo
Tuollainen ajattelu on kyllä ihan kivikaudelta.
Miltäs kuulostaisi jos naisille sanottaisi abortin sijaan että "Jos et halunnut tulla äidiksi niin olisit pitänyt haarasi yhdessä"? - Anonyymi
kikkelis--kokkelis kirjoitti:
Tuollainen ajattelu on kyllä ihan kivikaudelta.
Miltäs kuulostaisi jos naisille sanottaisi abortin sijaan että "Jos et halunnut tulla äidiksi niin olisit pitänyt haarasi yhdessä"?Tai jos käyttäis ehkäisyä ihan niinkuin nykyaikana on mahdollista.
- femakotvittuun
On se kumma kun mikään tasa-arvo ei edisty miesten suuntaan. Silloin harvoin kun yhteishuoltajuus, isät ei edelleenkään saa lapsilisiä, eikä elatusmaksuissa huomioida mitä isä kustantaa lapsilleen.
Mies maksanut asuntoa, mutta jjoutuu lähtemään erossa vuokra-asuntoon ja yhteiskunta kustantaa yh-akalle lainojen lyhennykset, jos työttömänä tai pieneillä tuloilla, mutta isän pitää myydä jopa auto saadakseen toimeentulotukea. Yksin asuvien miesten vaikea edes saada toimeentulotukea, vaikka tulot alle tulorajojen, "lapsiperheet etusijalla". Kun itse hankkiutuneet yh:ksi, niin ei siitä pitäisi palkota.- FeminismilleStoppi
Ei se mikään ihme ole, ettei miesten tasa-arvokysymyksiin puututa. Niin kauan kuin tasa-arvoasioissa on feministeillä monopoli, miesten oikeudet eivät edisty mitenkään. Päin vastoin suunta on vuosi vuodelta vain huonompaan.
Näiden asioiden osalta pitää ryhtyä tosissaan haastamaan päättäjiä ja viranomaisia. Ihmisoikeuksien tulee koskea oikeusvaltioissa myös miehiä. Puolue joka äkkää ryhtyä ajamaan miesasiaa voi kukaties saada isonkin vaalivoiton sen seurauksena.
- Feikkiuutinen
Aloitus on täysin väärä: "Miehet eivät hanki lapsia". Ainahan siihen tarvitaan nainenkin, eikös vain? Siis, myöskään naiset eivät enää hanki lapsia. Se olisi yhtä oikea otsikko ja aloitus tälle kirjoitukselle. Kumman osapuolen päätös on olla hankkimatta lapsia, onkin sitten vaikeampi selvittää. Ymmärrän, että aloitus on jonkun uutisotsikon mukainen, mutta meidän täytyy erottaa feikkiuutiset ns. oikeista. Ja feikkiuutisia on maailma täynnä.
- Anonyymi
Naisilla on liian kovat kriteerit suomimiehelle. Huonotuloiset, tavikset ja vähän pullukat valaiden alutkin vaativat jotain supermaniä puolisokseen ja sellaista kun eivät suomi miehestä saa (koska eivät sellaista ansaitse) hyväksyvätkin sitten melkein minkätahansa matun. Sen huomaa kaupoissa ja kadulla.
Suomi naiset ovat vajonneet suurelta osin varsin alas. - Anonyymi
Toki tarvitaan yleensä molempien päätös jos hankitaan, mutta riittää jomman kumman päätös jos ei hankita. Itselläkin olisi ollut mahdollisuus, mutta en todellakaan halua joutua pelkäksi maksavaksi etävanhemmaksi.
- eimiehenvika
Huono syntyvyys johtuu juurikin naisista ja heidän vaatimustason kohoamisesta miesten suhteen tai sitten vain naisen omasta päätöksestä olla hankkimatta lapsia. Miehet ovat väärä syyttelyn kohde, sillä heillä ei ole enää paljon valtaa naisten päätöksiin. Myös ylipäätään synnytysikäisten naisten vähäisyys verrattuna aiempiin sukupolviin vaikuttaa syntyvyyteen.
Onneksi ihmisen evoluutio korjaa ajan kanssa tämän ongelman ja heikosti lisääntyvät Suomalaiset korvaantuu paremmin lisääntyvillä kansoilla.- Antifemakko
"Onneksi ihmisen evoluutio korjaa ajan kanssa tämän ongelman ja heikosti lisääntyvät Suomalaiset korvaantuu paremmin lisääntyvillä kansoilla."
Paitsi, että kyseessä ei ole evoluutio, jos ihminen on itse saanut aikaan tuon "korvaamisen". Valkoiset veivät Afrikkaan rokotteet ja lääkkeet, ja ovat näin ollen saaneet aikaan väestöräjähdyksen sellaiselle porukalle, joista evoluutio olisi tappanut tauteihin ison osan ilman valkoisia. Nyt tätä kyseistä porukkaa rahdataan Eurooppaan syrjäyttämään eurooppalaisia, joiden syntyvyyttä on tietoisesti alennettu promotoimalla erilaisia syntyvyyttä alentavia juttuja, kuten feminismiä. Näin ollen on saatu aikaan evoluution vastainen tapahtuma, jossa potentiaalinen evoluution sukupuuttoon tuomitsema sakki on ajamassa sukupuuttoon sitä porukkaa, joka auttoi edellämainittua sakkia mahdollisesti kuolemasta sukupuuttoon. Tämä jäljelle jäävä porukka sitten ajaa koko Euroopan takaisin kivikaudelle kyseiselle aikakaudelle kuuluvalla kulttuurillaan, ja nimenomaan siitä Eurooppa ei selviydy. - NäinSeVainOn
Antifemakko kirjoitti:
"Onneksi ihmisen evoluutio korjaa ajan kanssa tämän ongelman ja heikosti lisääntyvät Suomalaiset korvaantuu paremmin lisääntyvillä kansoilla."
Paitsi, että kyseessä ei ole evoluutio, jos ihminen on itse saanut aikaan tuon "korvaamisen". Valkoiset veivät Afrikkaan rokotteet ja lääkkeet, ja ovat näin ollen saaneet aikaan väestöräjähdyksen sellaiselle porukalle, joista evoluutio olisi tappanut tauteihin ison osan ilman valkoisia. Nyt tätä kyseistä porukkaa rahdataan Eurooppaan syrjäyttämään eurooppalaisia, joiden syntyvyyttä on tietoisesti alennettu promotoimalla erilaisia syntyvyyttä alentavia juttuja, kuten feminismiä. Näin ollen on saatu aikaan evoluution vastainen tapahtuma, jossa potentiaalinen evoluution sukupuuttoon tuomitsema sakki on ajamassa sukupuuttoon sitä porukkaa, joka auttoi edellämainittua sakkia mahdollisesti kuolemasta sukupuuttoon. Tämä jäljelle jäävä porukka sitten ajaa koko Euroopan takaisin kivikaudelle kyseiselle aikakaudelle kuuluvalla kulttuurillaan, ja nimenomaan siitä Eurooppa ei selviydy.Lähinnä Eurooppa menee alamäkeä juuri siksi että ihmiset ovat täällä tyhmistyneet ja unohtaneet sivistyksen ja alkaneet uskoa yllä olevan kaltaisiin sepustuksiin.
- jatkuvakehitys
NäinSeVainOn kirjoitti:
Lähinnä Eurooppa menee alamäkeä juuri siksi että ihmiset ovat täällä tyhmistyneet ja unohtaneet sivistyksen ja alkaneet uskoa yllä olevan kaltaisiin sepustuksiin.
Ehkä eurooppalaiset valkoiset luulevat että maailma on jo valmis ja muuttuvat passiivisiksi?
Tuhansia vuosia sitten sivistys oli lähi-idässä ja välimeren rannoilla kun taas pohjoisessa euroopassa eli yksinkertaisia metsästäjä/keräilijöitä jotka sitten myöhemmin tulivat välimeren rannoille ryöväten ja orjuuttaen hyvinvoinnin kyllästämät ja hedonismille antautuneet roomalaiset. Jospa meille käy samoin? Ja kuten Roomankin kohdalla, niin ehkä länsimaisten valkoisten kaltoin kohtelemat kansat Lähi-idässä ja Afrikassa tulevat ja tiputtavat meidät vallankahvasta. - Anonyymi
Antifemakko kirjoitti:
"Onneksi ihmisen evoluutio korjaa ajan kanssa tämän ongelman ja heikosti lisääntyvät Suomalaiset korvaantuu paremmin lisääntyvillä kansoilla."
Paitsi, että kyseessä ei ole evoluutio, jos ihminen on itse saanut aikaan tuon "korvaamisen". Valkoiset veivät Afrikkaan rokotteet ja lääkkeet, ja ovat näin ollen saaneet aikaan väestöräjähdyksen sellaiselle porukalle, joista evoluutio olisi tappanut tauteihin ison osan ilman valkoisia. Nyt tätä kyseistä porukkaa rahdataan Eurooppaan syrjäyttämään eurooppalaisia, joiden syntyvyyttä on tietoisesti alennettu promotoimalla erilaisia syntyvyyttä alentavia juttuja, kuten feminismiä. Näin ollen on saatu aikaan evoluution vastainen tapahtuma, jossa potentiaalinen evoluution sukupuuttoon tuomitsema sakki on ajamassa sukupuuttoon sitä porukkaa, joka auttoi edellämainittua sakkia mahdollisesti kuolemasta sukupuuttoon. Tämä jäljelle jäävä porukka sitten ajaa koko Euroopan takaisin kivikaudelle kyseiselle aikakaudelle kuuluvalla kulttuurillaan, ja nimenomaan siitä Eurooppa ei selviydy.No, itse asiassa, jos valkoiset eivät olisi menneet afrikkaan ja tappaneet ja siirtäneet ihmisiä sieltä pois ja vieneet sinne omia tautejaan, siellä olisi varmasti juuri sopiva määrä ihmisiä. Valkoisiakin olisi sopiva määrä, jos eivät olisi tunkeneet joka paikkaan riistämään luonnonvaroja.
- Kaskass
Eläkekertymässä pitäisi huomioida se montako lasta on kasvattanut työelämään.
- rahakeskeisyys
Tuo työnteon ja veronmaksun nostaminen elämäntarkoitukseksi on myös osaltaan syyllinen laskevaan syntyvyyteen. Lapsilla ei haluta vaarantaa omaa uraa on se perusselitys varsinkin uranaisilla.
Yksi syy on sekin että lapsia ei tarvita enää mihinkään kun joku ulkopuolinen hoitaa kuitenkin sitten kun on vanha tai sairas.
- Eiihme
Avioliittolain 'uudistaminen' on osoitus siitä, mitä tässä maassa halutaan suosittavan.
Päättäjienkin, muukin, suhtautuminen näkyy nyt tilastoista.- TotuusSattuuQC
"Avioliittolain 'uudistaminen' on osoitus siitä, mitä tässä maassa halutaan suosittavan."
Valaisetko että miten jonkun asian asettaminen samaan asemaan on sen suosimista? Eli jos maksan sinulle samaa palkkaa kuin työkaverillesi niin suosinko silloin sinua?
- Ei-tuhkamuna
Tarkoitti varmaan sitä että "tasa-arvoinen" avioliitto lisää lapsettomuutta, noin yleisesti. Eräs syy miesten lapsettomuuteen on, että lähes 27% suomalaisista alle 30 v. Miehistä on steriilejä, usein tietämättään. Lapsia ei hankita taloudellisten syiden vuoksi, esim. Vanhuuden turvaksi, vaan siksi että vietti lisääntyä on kaikkien elollisten olentojen voimakkain ja normaalein tarve.
Itsellä neljä lasta.Tarkoitti varmaan sitä että "tasa-arvoinen" avioliitto lisää lapsettomuutta, noin yleisesti. Eräs syy miesten lapsettomuuteen on, että lähes 27% suomalaisista alle 30 v. Miehistä on steriilejä, usein tietämättään. Lapsia ei hankita taloudellisten syiden vuoksi, esim. Vanhuuden turvaksi, vaan siksi että vietti lisääntyä on kaikkien elollisten olentojen voimakkain ja normaalein tarve.
Itsellä neljä lasta.- gydueugfdgyu
Kallelta meni vapaus valita. Esinahkojen poistamiset yleistyvät Suomessa.
https://yle.fi/uutiset/3-10429879 - pelottavaakin
oon miettiny et psyykelääkkeet voi tehdä steriiliksi, itelle niitä syötettiin vielä pakon kanssa.
- Anonyymi
Hahahahahha, 27% muka steriilejä, nythän sadun keksit, tuskin edes 2,7%. Varmaan esität todisteita väitteellesi ))
- evlutnro4000001
Aikaisemmissa kommenteissa oli viitteenä tasa-arvoistaminen miehen etuja heikentämällä.
Vielä yksi asia lisää:
Aidon avioliiton aikoina mies oli suvun jatkaja. Mies voi olla vain oman sukunsa jatkaja.
Feministi ei kerro kaikkea.
Tasa-arvoinen avioliitto ei toteudu käytännössä, koska nainen voi jatkaa yhtä, kahta tai jopa useampia sukuja. - tasa-arvovaltuutettu
Tähän taloudellisesti, poliittisesti ja ideologisesti mädätettyyn maahan lapsia? No ei helvetissä! Jos karkotetaan maasta kehitysmaalaiset, islamistit, sipilät, orpot yms., vihervammaiset sekä vasemmistovääristyneet, niin sitten asia on toinen.
- tekosyitä
Jos maahanmuuttajat häädetään niin sitten suomen väestö vähenee vielä nopeammin. Suomessa ei ole koskaan ollut niin hyvää aikaa tehdä lapsia kuin nyt. Nykyään saa kaiken maailman tuet ja vapaat mutta silloin kun suomessa sotien jälkeen lisäännytiin oikein urakalla, niin silloin ei saanut mitään.
- tekosyitä
Minkälainen Suomi oli taloudellisesti, poliittisesti ja ideologisesti sotien jälkeen kun täällä lisäännyttiin kuin kanit?
- Mieheteivätenäälähesty
tekosyitä kirjoitti:
Jos maahanmuuttajat häädetään niin sitten suomen väestö vähenee vielä nopeammin. Suomessa ei ole koskaan ollut niin hyvää aikaa tehdä lapsia kuin nyt. Nykyään saa kaiken maailman tuet ja vapaat mutta silloin kun suomessa sotien jälkeen lisäännytiin oikein urakalla, niin silloin ei saanut mitään.
"mutta silloin kun suomessa sotien jälkeen lisäännytiin oikein urakalla, niin silloin ei saanut mitään."
Pitää paikkansa. Mutta silloin sai asiallisen, rehellisen maan, jonka tulevaisuuden varaan voi rakentaa elämän. Sellaista ei nykyisessä mätämaassa enää ole. Lisäksi miehet pelkäävät noita mietoo-elkeitä ja oikeuteen joutumisia milloin minkäkin syyn takia niin, että nykyään monet miehet eivät enää halua lähestyä naisia. - tekosyitä
Mieheteivätenäälähesty kirjoitti:
"mutta silloin kun suomessa sotien jälkeen lisäännytiin oikein urakalla, niin silloin ei saanut mitään."
Pitää paikkansa. Mutta silloin sai asiallisen, rehellisen maan, jonka tulevaisuuden varaan voi rakentaa elämän. Sellaista ei nykyisessä mätämaassa enää ole. Lisäksi miehet pelkäävät noita mietoo-elkeitä ja oikeuteen joutumisia milloin minkäkin syyn takia niin, että nykyään monet miehet eivät enää halua lähestyä naisia.Rehellisen maan, jonka tulevaisuuden varaan voi rakentaa elämän.
Neuvostoliiton valvontakomissio kyttäsi kaikkea poliittista toimintaa ja elettiin jatkuvan miehitysuhan alla.
Palkat oli surkeita, työ raskasta ja mielenterveysongelmia hoidettiin viinalla. - TotuusSattuuQC
tekosyitä kirjoitti:
Rehellisen maan, jonka tulevaisuuden varaan voi rakentaa elämän.
Neuvostoliiton valvontakomissio kyttäsi kaikkea poliittista toimintaa ja elettiin jatkuvan miehitysuhan alla.
Palkat oli surkeita, työ raskasta ja mielenterveysongelmia hoidettiin viinalla.Juuri näin. Nykyisin monilla on kummallinen ihannoitu kuva 50-luvusta. Suuri osa nykyihmisistä ei haluaisi elää sitä aikaa jos oikeasti näkisi millaista se elämä oli.
- TurhienPaskaperseidenMaa
En halua edes palvella maatanikaan enään näistä samoista syistä.
Suomesta on tullut hyysärimaa.
Nykyään läskejäkään ei saa ajatella läskeinä, vaan kehopositiivisina. - Anonyymi
Tukia saa enemmän, mutta 60-70-luvulla olisi kaikilla työläisillä varaa ostaa oma asunto, nyt menee asumiskuluihin tuplasti enemmän, hesassa moninkertaisesti, asumistuet sitten menee lahtareille, ollaan orjia kuten torppariaikaan.
Olisin voinut harkita perheen perustamista jos olisi ollut oma asunto ja sitten avioehto, muuten ei missään tapauksessa.
- Sippilä
Kokoomuksen, kepun ja oikeistodemareiden johdolla on Suomesta tehty kehitysmaa, jonka luonnonvarat ja kansallisomaisuus on myyty ulkomaille.
Roistokapiitalismi rehottaa Sipilän rosvojoukon suojeluksessa. Maahan on haalittu kymmeniä tuhansia kehitysmaamuslimeita, joiden elättämiseen haaskatut rahat ovat pois opiskelijoilta, sairailta ja vanhuksilta.
Jos olisin lapsentekoiässä, en lapsia tänne tekisi. Nyt jo hirvittää omien lasteni tulevaisuudennäkymät. Lastenlapsia on viisi, heidän tulevaisuudennäkymiään en edes uskalla kuvitella.- omavastuuta
Julkisista varoista hoidettavat opiskeliat ja vanhukset ehkä ne sairaatkin on eniten veromaksajia kuormittava ihmisryhmä ja heidän takiaan verot nousee jatkuvasti ja työssä käyvät perheet miettivät onko heillä enää varaa lapsiin. Ulkomaan tuliat ova todella pieni menoerä verrattuna edellä mainittuihin mutta kaikki ongelmat halutaan heittää näiden syyksi. Voisistko itse selittää miksi näin on? Ei sillä että niitä ulkomaan eläjiä tarvitsisi vielä ottaa kuorman päälle lisätaakaksi.
Varsinkin opiskelusta vois leikata reilusti tai ainakin maksattaa opiskelialla itsellään enemmän opintojaan.
Tiedän monta lähes kolmekymmpiseksi opiskellutta jotka kuitenkin sen jälkeen ovat työllistyneet jollekkin huonosti palkatulle alalle, johon olisi kymmenien kalliiden opiskelu vuosien sijaan riittänyt muutaman kuukauden työssäoppiminen. Eli siis kouluttaudutaan turhaan kun sen maksaa joku muu. Olen myös kuullut että se opiskelu on monelle vain tapa antaa miettimisaikaa, että mitä haluaa tehdä sitten myöhemmin työkseen. - TotuusSattuuQC
omavastuuta kirjoitti:
Julkisista varoista hoidettavat opiskeliat ja vanhukset ehkä ne sairaatkin on eniten veromaksajia kuormittava ihmisryhmä ja heidän takiaan verot nousee jatkuvasti ja työssä käyvät perheet miettivät onko heillä enää varaa lapsiin. Ulkomaan tuliat ova todella pieni menoerä verrattuna edellä mainittuihin mutta kaikki ongelmat halutaan heittää näiden syyksi. Voisistko itse selittää miksi näin on? Ei sillä että niitä ulkomaan eläjiä tarvitsisi vielä ottaa kuorman päälle lisätaakaksi.
Varsinkin opiskelusta vois leikata reilusti tai ainakin maksattaa opiskelialla itsellään enemmän opintojaan.
Tiedän monta lähes kolmekymmpiseksi opiskellutta jotka kuitenkin sen jälkeen ovat työllistyneet jollekkin huonosti palkatulle alalle, johon olisi kymmenien kalliiden opiskelu vuosien sijaan riittänyt muutaman kuukauden työssäoppiminen. Eli siis kouluttaudutaan turhaan kun sen maksaa joku muu. Olen myös kuullut että se opiskelu on monelle vain tapa antaa miettimisaikaa, että mitä haluaa tehdä sitten myöhemmin työkseen."verot nousee jatkuvasti"
Verot eivät nouse jatkuvasti vaikka ehkä tavallisesta kansalaisesta niin tuntuisikin. Ns. kokonaisveroaste on ollut viime vuodet laskussa ja on tällä hetkellä matalampi kuin kertaakaan esim. välillä 1990-2003. Siinä olet oikeassa että vuosien 2010 ja 2015 välillä verotus kyllä oli koko ajan nousussa. - Anonyymi
Höpö höpö, ylivoimaisesti eniten menee täysin turhiin tukiin, kuten asumistuet, joita menee kokkareiden ansiosta monta miljardia vuodessa suoraan lahtareille kun poistivat vuokrakaton. Ruotsissa on ja toimii. Ja miksi ihmeessä kotona olevien lapsille pitää kustantaa päivähoidot, täysin järjetöntä.
Leskeneläke piti olla väliaikainen, mutta sitäkin menee nykyään rikkaille leskille yli miljardi vuodessa. Miksi niiden loisimista kotona pitäisi tukea verovaroin, menkööt töihin, köyhille on samat tuet kuin muillekin. Ei näytä naisten alhainen työllisyysaste oikeasti kiinnostavan. Sitten on vielä muut ylisuuret eläkkeet, niihinkin pitäisi tulla eläkekatto kuten esim Saksassa.
Lisäksi on maataloustuet, muut yritystuet ja matu-kulut eli lahtarit, femakot ja suvakit syyllisiä.
- Sumanen_on_kuningas
Naiset ovat pilanneet tämänkin teeman.
Jopa nussimisen ilo happanee kuin kerma noidan läheisyydessä, kun virkeä älyn ääni alkaa naputtamaan nasaaliin ja kimakkaan tyyliinsä, miten miehen tulee mikäkin asia tehdä.
Nainen loikoo mielellään silti sohvalla.
Lukekaa vaikka Pauli Sumasen palstaa.
Siellä kerrotaan oleellisia asioita tilastotieteen valossa.
Jopa Reija Lilja (palkansaajien tutkimuslaitoksen pomo) yritti päteä Sumaselle, mutta sai nöpöttimilleen katkerasti.- Anonyymi
Valitettavasti fakta ei saa näkyvyyttä mediassa, vain suvakkifemakkopropaganda saa.
- u83ut793t
Elatusmaksut eivät enää ole tätä päivää. Lisääntyminen on tällä hetkellä täysin naisen kontrollissa (jälkiehkäisy, turvallinen abortti) ja sitä myöden kaikki riski miehellä. En ihmettele, jos kukaan ei halua tuollaiseen yksipuoleiseen sopimukseen. Onneksi naiset eivät ole vielä härskimpiä kuin nyt ovat, muuten kaikki miehet olisivat jo pistäneet johtimet poikki. Joku vielä kuitenkin pelaa rulettia pankkia vastaan ja siksi lapsia syntyy.
Eli pelkästään elatusmaksun poistamisella/juridisella abortilla asia varmasti korjaantuisi. Naisilla on miljoona tekosyytä kuten paha maailma, lähestyvä maailmanloppu, ilmastonmuutos jne. Mutta luonnollisesti ne eivät ole oikeita syitä. Syy on se, ettei edes suomalaisen miehen kannata ottaa riskiä. Mitään ei ole paljoa voitettavaa ja kaikki hävittävänä.- TotuusSattuuQC
Mikä häviö on se jos saa osallistua oman biologisen lapsensa elinkustannuksiin?
- tasaarvosaatava
TotuusSattuuQC kirjoitti:
Mikä häviö on se jos saa osallistua oman biologisen lapsensa elinkustannuksiin?
Tuli vastauksestasi mieleen eräs keskusteluohjelma pakkoruotsista, jossa rantaruotsalaiset änkytti ettei se ole pakko vaan oikeus.
Naisella on halutessaan oikeus päättää haluaako äidiksi vai ei ,mutta miehelle ei vastaavaa oikeutta suoda. Missä tasa-arvo?
Saa nainen lapsen pitää vaikkei mies lasta haluaisikaan, mutta se on naisen oma päätös johon on halutonta miestä turha vetää mukaan.
Miltä tuntuisi jos mies voisi päättää tuleeko naisesta äiti vai ei, silloin oltaisi melko keskiajalla. - TotuusSattuuQC
tasaarvosaatava kirjoitti:
Tuli vastauksestasi mieleen eräs keskusteluohjelma pakkoruotsista, jossa rantaruotsalaiset änkytti ettei se ole pakko vaan oikeus.
Naisella on halutessaan oikeus päättää haluaako äidiksi vai ei ,mutta miehelle ei vastaavaa oikeutta suoda. Missä tasa-arvo?
Saa nainen lapsen pitää vaikkei mies lasta haluaisikaan, mutta se on naisen oma päätös johon on halutonta miestä turha vetää mukaan.
Miltä tuntuisi jos mies voisi päättää tuleeko naisesta äiti vai ei, silloin oltaisi melko keskiajalla."Saa nainen lapsen pitää vaikkei mies lasta haluaisikaan, mutta se on naisen oma päätös johon on halutonta miestä turha vetää mukaan."
Jotenkin jumiudut käsittelemään tätä asiaa vain isä-äiti asetelmana. Kyse on kuitenkin lapsesta joka on ihan oma itsenäinen yksilönsä. Elatusmaksuja ei kerätä äitiä varten vaan lasta. Jos sinulla on lapi. sinun on aikuisena ihmisenä oltava valmis kantamaan vastuusi lapsen elatuksesta koska se on vanhemman osa tässä maailmassa. Tässä ei ole kyse siitä kenen päätös asia on vaan kyse on lapsesta.
On myös käytännössä mahdotonta että molemmilla vanhemmilla olisi yhtäläinen oikeus päättää siitä että synnytetäänkö alkunsa saatu lapsi vai ei. Jos toinen sanoisi ei ja toinen kyllä niin kumman ääni ratkaisisi? Siispä on päädytty ainoaan loogiseen ratkausuun eli lopullisen päätöksen tekee se osapuoli joka sitä lasta sisällään fyysisesti kantaa eli nainen.
Ja kun meillä on olemassa miehellekin ihan hyviä ehkäisykeinoja niin kyllä miehellä on vastuu siitä että ei tule haluamattaan isäksi. Ja jos ehkäisy jostain syystä pettää niin sitten kannetaan vain ne seuraukset ihan kuten ne kannetaan muulloinkin jos varotoimista huolimatta sattuu joku vahinko. - Antifemakko
TotuusSattuuQC kirjoitti:
Mikä häviö on se jos saa osallistua oman biologisen lapsensa elinkustannuksiin?
Mikä häviö se olisi naiselle, jos osallistuisi itse omilla rahoillaan lapsensa elinkustannuksiin? Nythän nainen saa valtiolta lapsilisää (jos mies ja nainen asuvat eri osoitteissa, ohjataan lisät naiselle), ja siihen päälle vielä miehen elatusmaksut (mies siis maksaa omistaan).
Tasa-arvoa on kuitenkin alkanut löytymään näiden miesten osalta, jotka huijaavat naisen paksuksi.
Ennen se on ollut naisten yksinoikeus, kusettaa lisääntymisessä, mutta nykyään miehet harjoittavat samaa.
Valehtelevat kondoomeista ja ehkäisyistä ja nussivat naiset paksuiksi.
Saavatpahan omaa lääkettään.- Anonyymi
TotuusSattuuQC kirjoitti:
"Saa nainen lapsen pitää vaikkei mies lasta haluaisikaan, mutta se on naisen oma päätös johon on halutonta miestä turha vetää mukaan."
Jotenkin jumiudut käsittelemään tätä asiaa vain isä-äiti asetelmana. Kyse on kuitenkin lapsesta joka on ihan oma itsenäinen yksilönsä. Elatusmaksuja ei kerätä äitiä varten vaan lasta. Jos sinulla on lapi. sinun on aikuisena ihmisenä oltava valmis kantamaan vastuusi lapsen elatuksesta koska se on vanhemman osa tässä maailmassa. Tässä ei ole kyse siitä kenen päätös asia on vaan kyse on lapsesta.
On myös käytännössä mahdotonta että molemmilla vanhemmilla olisi yhtäläinen oikeus päättää siitä että synnytetäänkö alkunsa saatu lapsi vai ei. Jos toinen sanoisi ei ja toinen kyllä niin kumman ääni ratkaisisi? Siispä on päädytty ainoaan loogiseen ratkausuun eli lopullisen päätöksen tekee se osapuoli joka sitä lasta sisällään fyysisesti kantaa eli nainen.
Ja kun meillä on olemassa miehellekin ihan hyviä ehkäisykeinoja niin kyllä miehellä on vastuu siitä että ei tule haluamattaan isäksi. Ja jos ehkäisy jostain syystä pettää niin sitten kannetaan vain ne seuraukset ihan kuten ne kannetaan muulloinkin jos varotoimista huolimatta sattuu joku vahinko."Ja jos ehkäisy jostain syystä pettää niin sitten kannetaan vain ne seuraukset ihan kuten ne kannetaan muulloinkin jos varotoimista huolimatta sattuu joku vahinko"
Miksi puhut vastuusta vaikkei naisella ole mitään vastuuta tuossa tilanteessa? Naisen ei tarvitse kantaa vastuuta mistään vahingosta, kun voi tehdä abortin.
Miehellä ei ole, eikä pidä olla mitään oikeutta vaikuttaa naisen päätöksiin, mutta sen pitää olla myös molemminpuolista. Ketään ei vasten hänen tahtoaan pidä pakottaa vastuuseen mistään vahingosta, varsinkaan jos nainen ei edes halua olla missään tekemisisssä kyseisen miehen kanssa.
- HellyTomster
Ei ollut suolaista se vaan enemminkin pikamakeaa.
- apinatrules
Panostais apinoiden lisääntymiseen viidakoissa. Säästäis ne mut antais ihmislajin hävitä. Apinoiden elämä on paljon helpompaa verrattuna ihmislajiin. ihminen on polveutunut siitä liian pitkälle.
- Kappasvuan
Ai kyvyttömyyttä kutsutaan nykyisin taloudelliseksi epävarmuudeksi.
- punapartanemiäs
Minä en tee yhtään lasta enää kun täällä on oma Suomi-kansa syrjittynä.
En halua että jälkeläiseni ovat täällä joskus vähemmistöä.- omavalinta
Itsehän suomalaiset voi vaikuttaa jäävätkö vähemmistöksi heikolla lisääntymisellä?
- läskimaha
Ei voi vaikuttaa jos rajoja ei kyetä laittamaan kiinni.
- muistakaa-tämä
Muistakaa miehet aina vaatia dna testi muksusta olette sitten ylpeitä isiä tai ulospotkittuja puolisoita. Sitä ei voida meiltä kieltää ikinä ja ei ainakaan joudu maksamaan toisen kersan elatusmaksuja kuten oma muija yritti. Teki jopa rikosilmoituksen minusta kun vaadin dna koetta lapsesta joka syntyi muka törkeänä loukkauksena. Kas muksu ei ollutkaan minun.
- Anonyymi
Niinpä, 30% miehistä maksaa toisten lapsista, itse en suostuisi siihen missään tapauksessa. Miehillä vaan ei taida edelleenkään olla oikeutta vaatia isystestiä, mutta akoilla on ja mies velvollinen maksamaan toistenkin pennuista jos syntyy avioliitossa. Mitä helvetin tasa-arvoa se muka on. Kenenkään tosin ei ole pakko maksaa kun piilottaa rahansa.
- Mikämättää
Mistä luulette itse alhaisen syntyvyyden johtuvan? Iltapäivälehtien kommenttipalstoilla huudetaan vain köyhyyttä? Köyhyys ei oikein toimi kun kehitysmaissa ihmisillä ei ole mitään mutta lapsia kymmenen?
Maailman mittakaavassa Suomessa saa valtavan paljon apua lastenhankintaan verrattuna mihinkään toiseen maahan ja silti Suomalaiset itkee kun lapsiperheitä ei tueta tarpeeksi?
Myös vapaaehtoinen lapsettomuus on tullut esiin, mutta miettiikö nämä henkilöt että kuka heitä elättää ja hoitaa vanhana? Jonkun lapsia ne on hoitajatkin. Kuka ylipäätänsä maksaa näiden Individualistien eläkkeet? Ei kovin terveellä pohjalla ole sekään valinta.- dfghnjmhvgfcd
Alhainen syntyvyys johtuu kulttuurimarxismista. Länsimaissa on vuosikausia promottu syntyvyyttä alentavia tekijöitä ja nyt homostelu ja huoraaminen on kovin trendikästä, eli ne "rohkeat" naiset, jotka eivät alistu perinteiseen perherooliin ja "miesten synnytyskoneeksi" ovat tulos siitä.
- yksilö
dfghnjmhvgfcd kirjoitti:
Alhainen syntyvyys johtuu kulttuurimarxismista. Länsimaissa on vuosikausia promottu syntyvyyttä alentavia tekijöitä ja nyt homostelu ja huoraaminen on kovin trendikästä, eli ne "rohkeat" naiset, jotka eivät alistu perinteiseen perherooliin ja "miesten synnytyskoneeksi" ovat tulos siitä.
Ei nuo edellä mainitut ainakaan itsellä vaikuta päätöksiin, eikä ne ole minulta pois kun en kristillisistä arvoista piittaa.
Enemmän kyse on taloudellisesta tilanteesta tai oikeastaan siitä, etten viitsisi juopua huvituksista ja heräteostoksista. Myös työpäivän jälkeen en jaksaisi ottaa enää ketään muuta huomioon tai tinkiä jo muutenkin vähästä vapaa-ajasta.
Ajatus siitä että käyttäisin tienaamiani rahoja johonkin muuhun kuin itseeni, tuntuu todella vieraalta ja epämiellyttävältä.
Tiivistetynä vapauden väheneminen on se syy, etten pyri parisuhteeseen joka johtaisi perheeseen.
Luulen että naisillakin on samanlaisia syitä?
- njheiogoarejgho
Luultavasti näin. Miehelle pitäisi saada mahdollisuus ns. juridiseen aborttiin - tai kieltää sosiaalisperusteinen abortti naisilta. Nyt tuskin kukaan järkevä mies on valmis panostamaan minuuttiakaan tai euroakaan perheen perustamiseen.
Moniasia on laahannuit lainsäädännössä turhana ja vanhetuneena, mutta elatusmaksujärjestelmän pitää olla niistä kaikista jälkeenjäänein. Yksikään yksinhuoltajaäiti ei kuole Suoemssa nälkään tai lapsensa, vaikkei biologinen isä maksaisi sentin jeniä.- TotuusSattuuQC
"Yksikään yksinhuoltajaäiti ei kuole Suoemssa nälkään tai lapsensa, vaikkei biologinen isä maksaisi sentin jeniä."
Onko jotenkin miehekästä sysätä elatusmaksut yhteiskunnan (=muiden varonmaksajien) maksettavaksi jos itse ei halua kantaa vastuutaan? - omavalinta
TotuusSattuuQC kirjoitti:
"Yksikään yksinhuoltajaäiti ei kuole Suoemssa nälkään tai lapsensa, vaikkei biologinen isä maksaisi sentin jeniä."
Onko jotenkin miehekästä sysätä elatusmaksut yhteiskunnan (=muiden varonmaksajien) maksettavaksi jos itse ei halua kantaa vastuutaan?Ei tietenkään, mutta jos nainen haluaa erota kuten useimpien erotilanteiden kohdalla on, niin eroaa sitten kunnolla niin miehestä kuin hänen lompakostakin.
Kai se Yksinhuoltaja voi töissä käydä? Sinkuille ihan päivänselvä asia, että omat valinnat kuuluu kustantaa itse ja tietääkseni lapsen pitäminen on nykyään yksin naisen päätös? Heti kun miehet alkavat itse tulla raskaaksi, voida pahoin raskaudenalussa, turvota, saada mielihaluja, saada raskausarpia, vaarantaa jopa henkesä raskauden ja synnytyksen aikana ja synnytksessä tuntea hirveää kipua ja että paikat repeää synnyttäessä tai joutuu saamaan tikkejä kun joudutaan tekemään sektio ja kärsimään pahimmassa tapauksessa ikuiset traumat tai jopa synnytksen jälkeisistä muista kompilaatioista, puhumatakaan imettämisestä yöllä muutaman tunnin välein.
- Anonyymi
TotuusSattuuQC kirjoitti:
"Yksikään yksinhuoltajaäiti ei kuole Suoemssa nälkään tai lapsensa, vaikkei biologinen isä maksaisi sentin jeniä."
Onko jotenkin miehekästä sysätä elatusmaksut yhteiskunnan (=muiden varonmaksajien) maksettavaksi jos itse ei halua kantaa vastuutaan?",Onko jotenkin miehekästä sysätä elatusmaksut yhteiskunnan (=muiden varonmaksajien) maksettavaksi jos itse ei halua kantaa vastuutaan?"
Jos nainen vie lapset niin silloin miehekästä olisi olla itse maksamatta. Eikä alistua kiristykseen. Eihän miehellä silloin ole ei lapsia eikä panoa korvauksena rahoistaan. Se on tosin konditionaali ja tällä hetkellä turha toive. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
",Onko jotenkin miehekästä sysätä elatusmaksut yhteiskunnan (=muiden varonmaksajien) maksettavaksi jos itse ei halua kantaa vastuutaan?"
Jos nainen vie lapset niin silloin miehekästä olisi olla itse maksamatta. Eikä alistua kiristykseen. Eihän miehellä silloin ole ei lapsia eikä panoa korvauksena rahoistaan. Se on tosin konditionaali ja tällä hetkellä turha toive.Juuri näin. Eikö Juuri alistumattomuus ole perinteinen miehen merkki?
- Anonyymi
TotuusSattuuQC kirjoitti:
"Yksikään yksinhuoltajaäiti ei kuole Suoemssa nälkään tai lapsensa, vaikkei biologinen isä maksaisi sentin jeniä."
Onko jotenkin miehekästä sysätä elatusmaksut yhteiskunnan (=muiden varonmaksajien) maksettavaksi jos itse ei halua kantaa vastuutaan?Niinpä, miksi sitten yh-akat vaatii jatkuvasti lisää yhteiskunnan tukia, vaikka omasta halustaan ovat yksinhuoltajia?
- Piippiippiip
Kohtuus kävi metoolla todellakin, ei se enää palaa.
- tulloojustiisa
millonkas MIEHET on lapsia hankkineet.suurinosa ei naisistakaan "HANKI" lapsia.NE tulee VAAN.sivutuotteena!näin on.MIEHET.
- Antifemakko
Naisethan ne päättävät tuleeko pentuja. Ei miehen sanalla ole mitään painoarvoa, koska "naisen vartalo, naisen päätös". Turha syyttää miehiä siitä, ettei muijat pamahda paksuksi, koska naiselle kyllä löytyy aina siittäjä, jos nainen vain haluaa. Jos mies taas haluaa, sillä ei ole mitään merkitystä, koska nainen päättää saako mies ylipäätään edes pillua.
Antifemakko kirjoitti:
Naisethan ne päättävät tuleeko pentuja. Ei miehen sanalla ole mitään painoarvoa, koska "naisen vartalo, naisen päätös". Turha syyttää miehiä siitä, ettei muijat pamahda paksuksi, koska naiselle kyllä löytyy aina siittäjä, jos nainen vain haluaa. Jos mies taas haluaa, sillä ei ole mitään merkitystä, koska nainen päättää saako mies ylipäätään edes pillua.
Heti kun miehet alkavat itse tulla raskaaksi, voida pahoin raskaudenalussa, turvota, saada mielihaluja, saada raskausarpia, vaarantaa jopa henkesä raskauden ja synnytyksen aikana ja synnytksessä tuntea hirveää kipua ja että paikat repeää synnyttäessä tai joutuu saamaan tikkejä kun joudutaan tekemään sektio ja kärsimään pahimmassa tapauksessa ikuiset traumat tai jopa synnytksen jälkeisistä muista kompilaatioista, puhumatakaan imettämisestä yöllä muutaman tunnin välein.
- Anonyymi
Tiituss kirjoitti:
Heti kun miehet alkavat itse tulla raskaaksi, voida pahoin raskaudenalussa, turvota, saada mielihaluja, saada raskausarpia, vaarantaa jopa henkesä raskauden ja synnytyksen aikana ja synnytksessä tuntea hirveää kipua ja että paikat repeää synnyttäessä tai joutuu saamaan tikkejä kun joudutaan tekemään sektio ja kärsimään pahimmassa tapauksessa ikuiset traumat tai jopa synnytksen jälkeisistä muista kompilaatioista, puhumatakaan imettämisestä yöllä muutaman tunnin välein.
Helsinkiläinen miesylilääkäri on jo vaikeuksissa, koska eväsi suojelluilta lesboilta oikeuden keinohedelmöityksiin.
Anonyymi kirjoitti:
Helsinkiläinen miesylilääkäri on jo vaikeuksissa, koska eväsi suojelluilta lesboilta oikeuden keinohedelmöityksiin.
Ketään sen enempää suojella, kaikilla on yhtäläinen oikeus tulla vanhemmiksi.
- Anonyymi
Tiituss kirjoitti:
Ketään sen enempää suojella, kaikilla on yhtäläinen oikeus tulla vanhemmiksi.
Mitenkähän on miesparin mahdollisuudet adoptoida lapsi?
- Viisaskomies
Syntyvyys laskekoon niin kauan ettei ole enää yhtään työtöntä
" vaikka tutkitusti naiset ovat väkivaltaisempia perheissä ja parisuhteissa"
Tabut ja faktoidit ovat kumma soppa.
Toiset hakkaavat. Se on kauheaa.
Mutta toiset hakkaavat vielä enemmän, ja se on salaisuus.- Välkky
Siihen on yksinkertainen vastaus. Miehet ovat viisastuneet. Miksi hankkia lapsi jos muijastakin on tarpeeksi riesaa. ;)
- seonfakta
Suurin syy alhaiseen syntyvyyteen on naisen aseman paraneminen. Samaan aikaan ollaan iloisia että naisen asema on parantunut ja edistytään tasa-arvon asioissa, sitten taas ollaan kauhuissaan kun suomalaisten väkiluku tippuu ja huoltohude vääristyy.
Onko käynyt kenelläkään mielessä, että ehkä kumpaakin ei voida saada.
Naisia on myös jo pitkään haluttu saada pois kotoa työelämään ja sitten ihmetellään kun naiset laittaa työn perheen perustamisen edelle.
Tästä asiasta keskustelu on edelleen melkoinen tabu.- Anonyymi
Totta tuokin ja kun on haluttu turvata femakkojen asema myös yh-akkoina, niin ei miehilläkään ole mitään syytä olla etäisä.
- VähänHomoPentti
"Miehet ei hanki enää lapsia "
Miehet ovatkin ekologisia. - pirkko.kuu-karkku
Kaikesta päätellen politiikkojen pitäisi panostaa perheasioihin. Lapsiperheillä pitäisi olla painotettu äänioikeus eduskunta- ja kuntavaaleissa.
- omavalinta
Lasten teko on vapaaehtoista joten ei mitään erivapauksia. Jokainen kustantaa omat valintansa ja pulinat pois
- Anonyymi
Hah hah, eihän nytkään poliitikot panosta muiden kuin perheiden ja yh-akkojen asemaan, yksinelävien etua ei aja kukaan. Suomessa on maailman suurimmat tuet lapsiperheille, mutta selvästikään se ei toimi.
"Kaikesta päätellen politiikkojen pitäisi panostaa perheasioihin. Lapsiperheillä pitäisi olla painotettu äänioikeus eduskunta- ja kuntavaaleissa. "
No eikä pitäisi.
Minua kun häiritsee se, että jo nyt naisedustajaehdokkaat laittavat ensitöikseen CV:nsä kärkeen että ovat äitejä.
Se on tyhmää.
Se tekee naisesta idiootin, mikäli hän ajattelee, että hänen poliittinen kompetenssinsa on lisääntymisestä kiinni.
Jos näin on, hänen tulisi mennä lasten päiväkotiin töihin, ei politiikkaan.
Jos perheellisellä olisi suurempi painoarvo vaaleissa, tämä äitikorttivillitys saisi vielä lisää tuulta siipiensä alle ja naisedustajat tyhmenisivät tyhmenemistään.
- Anonyymi
Olet ymmärtänyt asian aivan oikein. Naisille ei koskaan olisi pitänyt antaa äänioikeutta eikä mitään päätäntävaltaa yhteiskunnan asioihin.
Olemme tuhon omia. Tuho on tulee olemaan hyvin tuskallinen. Naiset eivät vain osaa eivätkä kykene hoitamaan yhteiskunnan asioita oikein. Lisää Muslimeita otetaan. Islamista tykätään.
Voi jeesus sentään mitä idiootteja nämä naiset ovatkaan. Hyvästi Eurooppa.- Anonyymi
Naiset haluavat vain itselleen oikeuksia, mutta ovat täysin sokeita omalle vastuulleen yhteiskunnan jatkuuden takaajina. Suomi on maailman paras maa olla äiti millä mittarilla tahansa, mutta silti vain valitetaan kurjuutta. Kehitysmaiden naiset nauraisisvat katetakseen suomalaisten naisten ongelmille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiset haluavat vain itselleen oikeuksia, mutta ovat täysin sokeita omalle vastuulleen yhteiskunnan jatkuuden takaajina. Suomi on maailman paras maa olla äiti millä mittarilla tahansa, mutta silti vain valitetaan kurjuutta. Kehitysmaiden naiset nauraisisvat katetakseen suomalaisten naisten ongelmille.
Monet kehitysmaissa asuvat naiset ovat fyysisesti selvästi suomalaisnaisia terveempiä ja voimakkaampia. Suomalainen istuu tyttöiässä liikaa koulunkäynnin takia. Asiasta keskusteleminen on Suomessa tabu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiset haluavat vain itselleen oikeuksia, mutta ovat täysin sokeita omalle vastuulleen yhteiskunnan jatkuuden takaajina. Suomi on maailman paras maa olla äiti millä mittarilla tahansa, mutta silti vain valitetaan kurjuutta. Kehitysmaiden naiset nauraisisvat katetakseen suomalaisten naisten ongelmille.
Juuri näin on. Täällä asiat ovat käsittämättömän hyvin juuri äitiyden hoitamisen kannalta. Menkääs vaikka Afrikkaan tutkimaan miten elämä siellä sujuu. Ei ole sähköä, ei kännyköitä, ei terveydenhuoltoa, ei kouluja, ei sosiaaliturvaa, ei työtä, ei ruokaa. Mitä siellä löytyy: Väkivaltaa, hyökkäyksiä, ryöstöjä, murhia, raiskauksia, sortoa, syyttömänä vankilaan joutumista jne. Listaa ei tarvinne jatkaa.
Siellä ei siis ole äityislomia eikä lapsilisiä eikä yhteiskunnalta mitään tukea. Ruokaa on vain päivittäin jostain käytävä etsimässä ja samaan aikaan mies etsii työtä ja tekee kaikenlaisia mitättömiä hanttihommia saadakseen ruokaa lapselle. Aina se ei onnistu ja joku lapsista kuolee nälkään tai jopa vanhemma itse kuolevat. Odotettavissa oleva elinaika on monessa Afrikan valtiossa miehillä luokkaa 30 - 35 vuotta.
Lopettakaa naiset ruikuttaminen ja ryhtykää hoitamaan ainutlaatuista oikeuttanne hankkia lapsia ja hoitaa ja kasvattaa ne. Tämän paremmaksi ei asiat tässä maailmassa tule. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin on. Täällä asiat ovat käsittämättömän hyvin juuri äitiyden hoitamisen kannalta. Menkääs vaikka Afrikkaan tutkimaan miten elämä siellä sujuu. Ei ole sähköä, ei kännyköitä, ei terveydenhuoltoa, ei kouluja, ei sosiaaliturvaa, ei työtä, ei ruokaa. Mitä siellä löytyy: Väkivaltaa, hyökkäyksiä, ryöstöjä, murhia, raiskauksia, sortoa, syyttömänä vankilaan joutumista jne. Listaa ei tarvinne jatkaa.
Siellä ei siis ole äityislomia eikä lapsilisiä eikä yhteiskunnalta mitään tukea. Ruokaa on vain päivittäin jostain käytävä etsimässä ja samaan aikaan mies etsii työtä ja tekee kaikenlaisia mitättömiä hanttihommia saadakseen ruokaa lapselle. Aina se ei onnistu ja joku lapsista kuolee nälkään tai jopa vanhemma itse kuolevat. Odotettavissa oleva elinaika on monessa Afrikan valtiossa miehillä luokkaa 30 - 35 vuotta.
Lopettakaa naiset ruikuttaminen ja ryhtykää hoitamaan ainutlaatuista oikeuttanne hankkia lapsia ja hoitaa ja kasvattaa ne. Tämän paremmaksi ei asiat tässä maailmassa tule.Totta. Ainoa pelko naisilla, että Suomeen saadaan todellinen tasa-arvo ja menettävät saavutetut etuoikeutensa.
- Anonyymi
Ikusenelatuksen statuksella tulevillä kehitysmaamuslimi haittamaahanmuuttajilla on ainoastaan varaa lisääntyä holtittomasti.......
- Anonyymi
Syntyvyyttä perheissä varmaan laskee myös se, että naiset haluaisi nykyään myös miesten ottavan osaa lastenhoitoon kotona. Tämä on vain epämieluisa ajatus useimmille miehille, joilla on edelleen sellainen ikivanha kuva miehestä töissäkäviänä ja perheen elättäjänä. Miehen toimiminen "emona" voi olla jopa nöyryyttävää.
- Anonyymi
Sinulla on kovin vanhanaikainen kuva suoraan 1960-luvulta miehistä
Nykymies on mielellään lasten kanssa jos vain saa. Nyt on vain niin että miehelle on langetettu päävelvoite perheen elättämisestä ja hänen on samaan aikaan työskenneltävä lujasti jotta laskut saa maksettua. Nainen usein käyttää palkkansa omiin ostoksiin ja matkustamiseen, siis tekee työtä huvikseen ja itseään varten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on kovin vanhanaikainen kuva suoraan 1960-luvulta miehistä
Nykymies on mielellään lasten kanssa jos vain saa. Nyt on vain niin että miehelle on langetettu päävelvoite perheen elättämisestä ja hänen on samaan aikaan työskenneltävä lujasti jotta laskut saa maksettua. Nainen usein käyttää palkkansa omiin ostoksiin ja matkustamiseen, siis tekee työtä huvikseen ja itseään varten.Nykyään halutaan mies joka käy töissä ja on samalla koti-isä. Itselle ihan karmea ajatus että raskaan työpäivän jälkeen pitäisi vielä hoitaa kotitaloutta, perhettä ja parisuhdetta. Monesti nukahdan suoraan sohvalle kun töistä kotiin pääsen.
Naisille ei taas kelpaa ikimaailmassa pelkkä koti-isä ja koska nainen yleensä valitsee puolisokseen paremmin palkatun miehen, niin tottakai sen parempipalkkaisen pitäisi olla myös jatuvasti työelämässä kiinni, jotta elintaso säilyy.
"Nainen usein käyttää palkkansa omiin ostoksiin ja matkustamiseen, siis tekee työtä huvikseen ja itseään varten" Mitä tuttavapiiriäni tunnen, niin enemmän miehet ostelee heräteostoksia kuten tuningia autoon tai viihde-elegtroniikkaa. Alkoholiin menee myös huomattavasti enemmän rahaa ja kavereiden kanssa rillutteluun. Naiset ostaa lastentavikkeet, vaatteet (ruuat kuulemma ostetaan melko tasan) ja naiset harvemmin lähtevät rilluttelemaan verrattuna miesten vastaavaan. - Anonyymi
Naisethan sitä perhevapaiden jakamista tasan eniten vastustaa, samoin kuin inttipakkoa tai siviilipalvelusta naisille, vaikka pääsisvät silläkin konstilla pois kotoa ja mies voisi hoitaa niitä lapsia. Naiset haluaa aina pelkästään etuoikeuksia itselleen, ei velvollisuuksia.
- Anonyymi
Nuoret miehet vain juovat kaljaa ja pelaavat koneella. Ei niitä lapsia sillä tavalla tehdä!
- Anonyymi
mietipä mistä johtuu että nuoret miehet tekevät niin? Entisaikaan nuoret miehet etsivät tyttöjen seuraa ja ryhtyivät seurustelemaan. Menivät nuorena naimisiin ja saivat lapsensa nuorena ja loput vuosikymmenet elivät sitten vähän rauhallisempaa elämää.
Nyt miehistä pyritään kaikki repimään irti parisuhteessa ja sitten nainen yhtäkkiä viskaa miehen kadulle ilmoittaen että uusi on tulossa tilalle. Miehen maailmanloppu tuli ja joutuu elämänsä aloittamaan lähtöruudusta. Naisella on kuulemma tällainen ylivertainen oikeus.
Mieheen kohdistetaan valtavia vaatimuksia jotka eivät enää ole tästä maailmasta ja samaan aikaan käydään aikamoista vähättelykampanjaa miehiä vastaan. Naisia sensijaan ei saa mitenkään kritisoida koska se on kuuulemma tasa-arvon vastaista syrjintää.
Nykynuoret naiset ovat lähes raivon vallassa aggressiivisesti miehiä vastaan hyökätessään etsien pienimpiäkin vikoja miesten toimista ja jos ei löydy niin keksitään ja oletetaan, näinhän se näyttää käyvän.
Tätä taustaa vastaan en yhtään ihmettele että nuoret miehet eivät ole kovin halukkaita nykynaisten kanssa kestäviä parisuhteita luomaan ja lapsia hankkimaan. Naiset eivät edusta kovin luotettavaa yhteistyökumppania. - Anonyymi
Naisia inhottaa suunnattomasti sellaiset miehet, jotka ovat omaksuneet naisille mielettyjä tapoja, kuten tässä tapauksessa miesten heikosta asemasta valittaminen ja kaikenlainen uhriutuminen. Perinteisten miehille tyypillisten ajattelu ja käyttäytymismallien ja arvojen hylkäys, aivan kuten nykynaisetkin ovat tehneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisia inhottaa suunnattomasti sellaiset miehet, jotka ovat omaksuneet naisille mielettyjä tapoja, kuten tässä tapauksessa miesten heikosta asemasta valittaminen ja kaikenlainen uhriutuminen. Perinteisten miehille tyypillisten ajattelu ja käyttäytymismallien ja arvojen hylkäys, aivan kuten nykynaisetkin ovat tehneet.
Ei voi olla ristiriitaisempaa, kuin samaan hengenvetoon sanoa, että miesten pitäisi olla naisen mielen mukaisia.. ja että miehen pitäisi olla perinteinen maskuliinen itsensä. Ei noita valitettavasti saa sopimaan yhteen millään. Paitsi marksilaisten ihmiskehitysohjelmissa.
Profeminismi, eli miehet jotka elävät naisten ehdoilla on jo nähty, eikä kukaan tuskin ole yllättynyt, kun siitä ei tullutkaan paratiisia sen enempää miehille kuin naisille.
Miehen pitää olla mies ja naisen nainen. Omasta itsestään, omasta halustaan ja sydämestään. Se ei kylläkään takaa syntyvyyden lisäystä, sillä juridiset kannustinesteet, joista tässäkin ketjussa on puhuttu pitäisi ratkaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi olla ristiriitaisempaa, kuin samaan hengenvetoon sanoa, että miesten pitäisi olla naisen mielen mukaisia.. ja että miehen pitäisi olla perinteinen maskuliinen itsensä. Ei noita valitettavasti saa sopimaan yhteen millään. Paitsi marksilaisten ihmiskehitysohjelmissa.
Profeminismi, eli miehet jotka elävät naisten ehdoilla on jo nähty, eikä kukaan tuskin ole yllättynyt, kun siitä ei tullutkaan paratiisia sen enempää miehille kuin naisille.
Miehen pitää olla mies ja naisen nainen. Omasta itsestään, omasta halustaan ja sydämestään. Se ei kylläkään takaa syntyvyyden lisäystä, sillä juridiset kannustinesteet, joista tässäkin ketjussa on puhuttu pitäisi ratkaista.Tällä tarkoitan sitä, että totta kai se macho man pääsee vuoteeseen helpommin ja useammin. Mutta aika riskillä ja siitä vasta ongelmat alkavat.
"Nuoret miehet vain juovat kaljaa ja pelaavat koneella. Ei niitä lapsia sillä tavalla tehdä! "
Ja nuoret naiset juovat skumppaa tai siideriä ja ovat fasessa.
- Anonyymi
Terveen miehen olemus on vapaa kaiken maailman oletuksista.
- Anonyymi
Kaksi syytä ainakin tulee mieleen miksei lapsia enää välttämättä hankita.
Nykyään ihmiset ei koe enää painetta olla normiperhe johon kuuluu länsiauto, tiilitalo, rotukoira ja 2 lasta. Näistähän kaikkein vähiten on tarvetta lapsille, ei siis mitään käyttöä ja paljon vaivaa ja kuluja.
Toinen syy on se että on muodikasta jättää mahdollisimman pieni hiilijalanjälki. Tuskin juuri mitenkään muuten saa yhtä suurta hiilijalanjälkeä kuin tekemällä lisää ihmisiä.- Anonyymi
Millä ihmeellä te perustelette oman olemassaolonne tarpeellisuuden?
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962