Euroopan kansanedustajien väestö- ja kehitysfoorumi EPF julkaisi raportin Euroopan laajuisesta kristillisfundamentalistisesta verkostosta, joka on laatinut käsikirjan seksuaali- ja sukupuolivähemmiostöjen pään menoksi.
EPF-raportti: ttps://www.epfweb.org/sites/epfweb.org/files/rtno_epf_book_lores.pdf
"Agenda Europe"-nimeä kantava salainen verkosto on järjestäytynyt koko Eurooppaan ja Suomessakin Aito avioliitto ry ja sen kannattajat käyttää sen logoja ja iskulauseitakin.
Salaisen järjestön johtoryhmään kuuluu Ludovine de la Rochère, joka on Suomessakin vieraillut AA-yhdistyksen tukena.
Salaista 130-sivuista käsikirjaansa he alkoivat laatimaan 2013.
Tavoitteena heillä on tehdä homoseksuaalisuudesta rangaistavaa, vastustaa naisliikkeiden toimia, vastustaa aborttia ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.
Suomessa heidän toimintaansa on näkynyt Aito avioliitto-aloitteena ja Sarah Rizzon vetämänä Eurooppalaisena Äiti, Isä ja Lapset-aloitteena.
Verkoston molemmat aloitteet menikin kunnolla nurin, mutta esim Puolassa he ovat saaneet aikaan jotain epä-inhimillistä.
Toimentatavat heillä perustuu halventavaan propagandaan ja valehteluun.
Vesa-Matti Louekoski US-blogissa suomentaa heidän iskulauseitaan ja kertoo rahoittajista:
"Vihollisista piirretään selkeä kuva: ”aborttilobbaajat”, ”lesbo- ja homolobbaajat”, ”radikaalin feminismin lobbaajat” ja ”militantit ateistit”. Kristityistä puolestaan pyritään luomaan kuva vainottuna ryhmänä.
Verkoston rahoittajista löytyy eurooppalaisia aristokraatteja, meksikolainen miljardööri sekä venäläinen äärioikeistolainen oligarkki"
mlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254526-salainen-ultrakonservatiivi-agenda-europe-verkosto-paljastui-yhteyksia-suomeen
ranneliike-sivustolla pohditaan myös heidän toimintaansa.
anneliike.net/teema/avoin-homovihamielisyys-lisaantyy-euroopassa?aid=14840
EU-selonteko paljasti salaisen AA-verkoston
113
1217
Vastaukset 113
- kävipä.köpelösti
Eiköhän tähän lehdistö ja ihmisoikeusjärjestöt tartu. Tuli lunta tupaan nyt.
- SitäToteutetaanJJo
Tuolla periaatteelle jotkut vastakkaiset porukat toimii jo ja se on ihan ok.
Tässä on jotain yhtäläisyyttä siihen kiilastrategian vuotaneeseen dokumenttiin, mikä liittyy yhdysvaltalaisten dominionistien suunnitelmiin tehdä Yhdysvalloista teokratia kreationismin avulla. Tavoite siis olisi ujuttaa uskonnon opetus yleisiin kouluihin mukatieteenä, jotta päästäisiin perustuslaillisen uskonnonopetuskiellon ohi. No tuostahan ei lopulta seurannut muuta kuin hävittyjä oikeustaisteluita. Yhdysvalloissa on edelleen tilausta tuollaiselle huuhaalle, joten miksi ei olisi vastaavalle huuhaalle Euroopassakin.
Naturaloid kirjoitti:

"Tässä on jotain yhtäläisyyttä siihen kiilastrategian vuotaneeseen dokumenttiin, mikä liittyy yhdysvaltalaisten dominionistien suunnitelmiin tehdä Yhdysvalloista teokratia kreationismin avulla."
Tuo on ollut nähtävissä koko ajan. Nyt vain saadaan lisää faktoja sille.- tässä.sinulle.vastausta
mummomuori kirjoitti:
"Tässä on jotain yhtäläisyyttä siihen kiilastrategian vuotaneeseen dokumenttiin, mikä liittyy yhdysvaltalaisten dominionistien suunnitelmiin tehdä Yhdysvalloista teokratia kreationismin avulla."
Tuo on ollut nähtävissä koko ajan. Nyt vain saadaan lisää faktoja sille.Paljastuiko salainen ultrakonservatiivinen Agenda Europe -verkosto?
Mielenkiintoisiin viime päivien uutisiin lukeutuu se, että EPF eli European Parliamentary Forum on Population & Development -painostusryhmä, EPFPD, eli Euroopan kansanedustajista muodostuva väestö- ja kehitysfoorumi -organisaatio julkaisi 19.4.2018 ”paljastuskirjan” eli 46-sivuisen PDF-julkaisun otsikolla:
Restoring the Natural Order: The religious extremist’ vision to mobilize European societies against human rights on sexuality and reproduction.
Tämän EPF:n “paljastuskirjan” julkaisusta uutisoi ja raportoi Ranneliike-sivusto 25.4.2018 artikkelissaan ”Avoin homovihamielisyys lisääntyy Euroopassa”.
Myös Uuden Suomen Puheenvuorossa kirjoittava kokoomuslainen sateenkaarivaikuttaja Vesa-Matti Louekoski julkaisi 27.4.2018 blogin otsikolla ”Salainen ultrakonservatiivi Agenda Europe -verkosto paljastui – Yhteyksiä Suomeen”.
Nyt ”paljastuksen” tehnyt EPF on radikaalia aborttipolitiikkaa ja elämän puolesta vaikuttavien äänien tukahduttamista Euroopassa ja maailmalla ajava organisaatio, joka sai alkunsa IPPF:n eli The International Planned Parenthood Federationin eurooppalaisena verkostona 2000-luvun alussa Nyttemmin organisaatio toimii itsenäisemmin, mutta ajaa samaa radikaalia aborttipolitiikkaa kuin IPPF, Marie Stopes International eli MSI ja YK:n väestörahasto eli The United Nations Population Fund eli UNFPA.
EPF:n toimintaa rahoittavat, EPF:n oman sivuston mukaan, UNFPA, EU-komissio, IPPF, The United Nations Foundation, Punainen risti, The William and Flora Hewlett Foundation, The John D. and Catherine T. MacArthur Foundation, The Wallace Global Foundation, USA:n vasemmistoradikalismiakin keskeisesti rahoittava Tides Foundation, Melinda and Bill Gates Foundation, Nike Foundation ja George Sorosin miljardi-imperiumin Open Society Foundations.
Tässä listassa on juuri niitä samoja niin kutsutun Ison Rahan säätiöitä ja muita rahoittajia, jotka tällä hetkellä rahoittavat globaalia sateenkaari- ja gendervallankumousta ja jotka nostan esiin vihreissä ekososialistisissa globalistisissa asiayhteyksissään esimerkiksi teokseni Vaarallinen vihreä valhe (Kuva ja Sana, 2017) sivuilla 66 - 67ja 76–79.
Nyt EPF on siis PDF-julkaisussaan paljastavinaan luonteeltaan ultrakonservatiivisen ja taantumuksellisen Euroopan-laajuisen salaliiton, jonka toimijoina ovat uskonnolliset ekstremistit, ääriainekset, ja jonka tavoitteena on tehdä tyhjiksi seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvät ihmisoikeudet.
”Paljastuksen” sisältö on olevinaan siinä, että nyt on käynyt ilmi ja saatettu julkisuuteen ”salainen” Agenda Europe -verkosto, joka muodostuu äärikonservatiivisista kristillisistä uskonnollisista ja poliittisista toimijoista ja joka toimii suunnitelmallisesti ”salassa”. ”Salaisen suunnitelman” sisällön ”paljastaminen” tapahtuu EPF:n ”paljastuskirjassa” lainaamalla Agenda Europe -verkoston viralliseksi ja edustavaksi manifestiksi ja strategiapaperiksi väitettyä 134-sivuista anonyymiä ja päivämäärätöntä Restoring the Natural Order: an Agenda for Europe -tekstikokonaisuutta.
EPF:n ”paljastuskirjassa” viitataan tämän väitetysti edustavan tekstikokonaisuuden sivuihin, lainataan sen tekstiä ja tarjotaan siitä visuaalisia maistiaisia.
Esipuheen ”paljastuskirjaan” on kirjoittanut ruotsalainen kokoomuskansanedustaja ja EPF:n presidentti Ulrika Karlsson ja ”paljastuskirjan” tekstin on kirjoittanut EPF:n sihteeri Neil Datta.
Ulrika Karlssonin esipuheen mukaan ”paljastuskirja” tarjoaa kiehtovan näkökulman (”provides a fascinating insight”) eurooppalaisen elämää puolustavan abortinvastaisen liikkeen salakähmäisiin (”clandestine”) toimintoihin ja tarkoituksellisen harkittuun strategiaan (”deliberate strategy”), joita motivoi uskonnollinen uskonvakaumus (”religious dogma”) ja joissa on usein havaittavissa Vatikaanin sormenjäljet (”the fingerprints of the Vatican”).
Kansanedustaja Karlssonin mukaan elämän ja perinteisten eurooppalaisten arvojen puolesta toimimisen pahuus ja kavahdettavuus perustuvat paitsi siihen, että kaikki roomalaiskatolislähtöiseksi osoitettavissa oleva vaikuttaminen on annetusti ja itsestään selvästi pahaa myös siihen, että ylipäänsä kristillisen uskon motivoimana toimiminen yhteiskunnassa on pahaa ja annetusti torjuttavaa.
EPF:n ”paljastuskirjan” perusoletus ja esiymmärryksellinen usko on se, että kirjan olettaman Agenda Europe -verkoston pyrkimys on pakottaa verkoston edustamat ”henkilökohtaiset uskonnolliset uskomukset” kaikkia velvoittaviksi kaikkia sitovan julkisen lainsäädännön avulla. ”Paljastuskirjan” esipuheen laatija ja kirjoittaja ovat yhtä mieltä siitä, että oletetun Agenda Europe -verkoston edustamat uskonnolliset uskomukset eli elämän puolustaminen ja perinteiset eurooppalaiset arvot ovat ihmisoikeuksien vastaisia ja haittaavat modernin, inklusiivisen ja suvaitsevan Euroopan (”modern, inclusive and tolerant Europe”) edistyksellistä rakentamista.
https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1136/pa tässä.sinulle.vastausta kirjoitti:
Paljastuiko salainen ultrakonservatiivinen Agenda Europe -verkosto?

https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1136/paNäenkö oikein?
Aito Ahvion profiilikuvassa on sarvi alkanut kasvamaan otsaan?- Valheella.lyhyet.jäljet
tässä.sinulle.vastausta kirjoitti:

https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1136/paSitä konservatiivista salajuonta, että lapsella on kaksi vanhempaa joista toinen on isä ja toinen on äiti, vastaan joutuvat radikaalisti abortti- ja seksuaalioikeuksia ajavat tahot jopa rikollisesti hakkeroimaan materiaalia fantasiakirjoittelunsa näennäiseksi lähteeksi. Ainoaksi "paljastukseksi" Louekoski&Mäenpään mittavista ponnistuksista osoittautui Louekoski&Mäenpään tietämättömyys siitä että paavi on katolilainen. 😜

https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1136/paAhvio ei näköjään kuitenkaan kiellä etteivätkö esitetyt asiat olisi totta.

https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1136/paJahas, Ahvio on tarttunut aiheeseen.
”Tässä listassa on juuri niitä samoja niin kutsutun Ison Rahan säätiöitä ja muita rahoittajia, jotka tällä hetkellä rahoittavat globaalia sateenkaari- ja gendervallankumousta…”
Ensin vetäistään esiin salaliittoteoria.
Sitten seuraakin merkillinen pyörittely:
”..väite siitä, että ”päivänvaloon” olisi nyt tullut jokin salaperäinen dokumentti, ei kirjaimellisesti otettuna pidä paikkaansa.”
”Tällainen dokumentti voi hyvinkin olla ja niinkin voi olla, että EPF:n ”paljastuskirja” lainaa sitä ja viittaa siihen pätevästi ja asianmukaisesti. Mutta tätä emme voi mistään tarkistaa…”
”…mitään ”paljastusta” ei ole tehty, koska avaindokumenttia ei – päinvastaisista väitteistä huolimatta – olekaan julkisuudessa ja että paljastusväitteessä ja itse ”paljastuskirjassa” on kyse niin sanotusta roskatutkimuksesta, junk research, ja valeuutisoinnista..”
Mutta:
”Restoring-avaindokumenttia ei kuitenkaan olekaan, löytyy siitä, että nämä dokumentit ja/tai niihin liittyvä informaatio kaikkineen on hankittu laittomasti tietokonehakkeroinnin avulla…”
Siis dokumentteja ei siksi ole olemassa, että ne on laittomasti hakkeroitu?
”Se organisaatio, jonka koneita on tässä yhteydessä laittomasti hakkeroitu, on antanut toimeksi rikostutkinnan aloittamisen tuntemattomien hakkereiden saattamiseksi edesvastuuseen laittomasta teostaan.”
Ja näitä dokumentteja joita ei ole olemassa ja jotka on hakkeroitu, niin tästä nostetaan syyte???
Tehköön jokainen johtopäätöksensä.- Atmos-Pahvio
mummomuori kirjoitti:
Jahas, Ahvio on tarttunut aiheeseen.

Tehköön jokainen johtopäätöksensä.Näyttää ainakin siltä, että kauhea tarve Ahviolla oli seliseliselitellä asiaa.

Tehköön jokainen johtopäätöksensä.Ahvio elää patmosfääreissä.
Tunnustaa tietävänsä heidän salajärjestönsä, mutta pitää siitä huolimatta sen paljastajia syyllisinä.Pe.ku kirjoitti:
Ahvio elää patmosfääreissä.
Tunnustaa tietävänsä heidän salajärjestönsä, mutta pitää siitä huolimatta sen paljastajia syyllisinä.Tästä onkin käyty varsin vilkasta keskustelua. Kun samaan aikaan tunnustaa ja kieltää, sanoo ehkä ja ei, niin mitä siinä oikeasti sanotaan?
Jäin sellainen mielikuva, että Ahvio tuli vain todistaneeksi tuollaisen salajärjestön olemassa olon. Ja kuten tavallista, eivät nämä salajärjestöt todellisuudessa kauaa salaisena pysy.
- hhjkkl
Anonyymit Alkoholistit=AA
Ohhoh... Mutta parasta paras lahja mitä ihmisoikeus- ja tasa-arvotoimijoille voidaan tämän asian suhteen antaa. Ei heistä tällaista kukaan edes ole uskaltanut toivoa. Helmiä satoi.
Niin, verkostossa ollaan nyt housut nilkoissa, kun ikioma salainen käsikirja on joutunut "vääriin" käsiin.
Pe.ku kirjoitti:

Aa-kerho saattaa saada nyt paljon kaipaamansa medianäkyvyyttä valtakunnallisissa medioissa 😀
a-teisti kirjoitti:

Joo. Aivan hullu porukka. Sellainen näkyvyys. Aivan kuin Patmos: Israel on nälänhädässä!
a-teisti kirjoitti:
Aa-kerho saattaa saada nyt paljon kaipaamansa medianäkyvyyttä valtakunnallisissa medioissa 😀
Niin, julkisuus on julkisuutta, oli se sitten negatiivista tai positiivista.
- AA.kerhossa.raitistut
Hienoa raitistua tässä kansainvälisessä toveriseurassa.
Taitaa ollakin tämä salaliitto ihan eri paikassa kuin mitä Patmosahviolaiset posmottavat.
Aito Ahvio kirjoittikin "Aidon avioliiton puolesta!"-kirjoituksessaan 25.2.2015 yhteyksistä äärijärjestöihin arvaamatta mahdollisia myöhempiä seuraamuksia.
"”Aito avioliitto -yhdistys on osa kansainvälistä liikettä, joka on saanut jo miljoonia ihmisiä liikkeelle sekä toimimaan aidon avioliiton säilyttämisen puolesta. Aito avioliitto -yhdistys on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen 17.1.2015 ranskalaisen La Manif Pour Tous -liikkeen kanssa ja käytämme toiminnassamme samaa tunnusta. Yhteisessä rintamassa on mm. Iona Institute Irlannissa , Mass Resistance USA:ssa ) ja Coalition for Marriage Englannissa ”"
ttps://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/659/aidon_avioliiton_puolestaPe.ku kirjoitti:
Aito Ahvio kirjoittikin "Aidon avioliiton puolesta!"-kirjoituksessaan 25.2.2015 yhteyksistä äärijärjestöihin arvaamatta mahdollisia myöhempiä seuraamuksia.
"”Aito avioliitto -yhdistys on osa kansainvälistä liikettä, joka on saanut jo miljoonia ihmisiä liikkeelle sekä toimimaan aidon avioliiton säilyttämisen puolesta. Aito avioliitto -yhdistys on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen 17.1.2015 ranskalaisen La Manif Pour Tous -liikkeen kanssa ja käytämme toiminnassamme samaa tunnusta. Yhteisessä rintamassa on mm. Iona Institute Irlannissa , Mass Resistance USA:ssa ) ja Coalition for Marriage Englannissa ”"
ttps://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/659/aidon_avioliiton_puolestaNäinhän se oli. Kaikkien hommat meni aivan pieleen.
Muistamme heidän tilaisuuksiensa suosion ja valtavat osallistujamäärät Suomessa ja Euroopassa, mutta kuvissa niitä määriä eri näkynyt.
- todisteet.pöydässä
Jep, salaliitto löytyikin omalta pihalta mutta voisiko avioerojen kieltämistä lailla ja homoseksuaalisuuden kriminalisoimista ajaakaan avoimin kortein Euroopan länsimaisia arvoja noudattavissa maissa?
Seksuaalivähemmistöjen osalta kyseessä on lähinnä puhdistusohjelma. Heidän olemassaolonsa haluttaisiin häivyttää kokonaan.
Nyt on faktat kuitenkin siitä mikä aa-kerhon pohjimmainen tavoite (jota on kyllä epäiltykin) oikein on: seksuaalivähemmistöjen saattaminen syrjittyyn asemaan lainsäädännöllisin keinoin. Pe.ku kirjoitti:
Muistamme heidän tilaisuuksiensa suosion ja valtavat osallistujamäärät Suomessa ja Euroopassa, mutta kuvissa niitä määriä eri näkynyt.
Juu. En tiedä mitä Uusi Suomessa ajateltiin, kun aitoavion mielenilmauksesta heillä oli kuva sateenkaariväen valtavasta ihmismassasta samassa paikassa.
todisteet.pöydässä kirjoitti:
Jep, salaliitto löytyikin omalta pihalta mutta voisiko avioerojen kieltämistä lailla ja homoseksuaalisuuden kriminalisoimista ajaakaan avoimin kortein Euroopan länsimaisia arvoja noudattavissa maissa?
Seksuaalivähemmistöjen osalta kyseessä on lähinnä puhdistusohjelma. Heidän olemassaolonsa haluttaisiin häivyttää kokonaan.
Nyt on faktat kuitenkin siitä mikä aa-kerhon pohjimmainen tavoite (jota on kyllä epäiltykin) oikein on: seksuaalivähemmistöjen saattaminen syrjittyyn asemaan lainsäädännöllisin keinoin.”Jep, salaliitto löytyikin omalta pihalta”
Tuo selvisi minulle aika pian, kun taustatietoa hain. Koska yksi menetelmä on kääntää asiat nurinniskoin, siis väittää jonkun tehneet tai tekevän jotain, yritetään suunnata huomio toisaalle, vaikka itse tehdään juuri sen mukaan, mistä muita syytetään.
- kaikkea.sitä
Heterotkin on huomioitu. Heidän tavoitteensa on myös kieltää avioerot lailla.
Äärilaidan kristityillä on jonkun tutkimuksen mukaan suhteessa eniten avioeroja, joten heidän olisi syytäkin saada omat avioliittonsa kestämään :)

Kannatamme laitalahkolaisten avioliittojen lujittamista!
- Jore
Pe.ku kirjoitti:
Äärilaidan kristityillä on jonkun tutkimuksen mukaan suhteessa eniten avioeroja, joten heidän olisi syytäkin saada omat avioliittonsa kestämään :)
Ja lähde tutkimukseen kiitos.
- Huuhaata
Peku perseestä! AA ei ole mikään salainen järjestö. Suomessa se ei halua nimeään lausuttavan julkisesti. Nimettömyys on periaatteemme ja tavoitteemme on auttaa vielä kärsivää alkoholistia. Usko nyt paskaläjä, että se sun lafka on Aa ja opettele kirjoittamaan se oikein.
- evita-ei.kirj
Ei kai se Aa:kaan ole mikään salainen järjestö. Ihan julkisestihan se toimii.
On rekisteröitynyt. Sen perustajajäsenistä on tietoa. Sillä on oma sivusto ja kerto toiminnastaan ja tavoitteistaan säännöllisesti. evita-ei.kirj kirjoitti:
Ei kai se Aa:kaan ole mikään salainen järjestö. Ihan julkisestihan se toimii.
On rekisteröitynyt. Sen perustajajäsenistä on tietoa. Sillä on oma sivusto ja kerto toiminnastaan ja tavoitteistaan säännöllisesti.Et alkuunkaan ymmärtänyt asiaa ja silti vastasit.
Ei avauksessa kerrota paikallisen AA-yhdistyksen olevan salainen, vaan verkosto ja sen laatima asiakirja on salainen, ihan kuten avauksessa kerrotaan.
Voit kokeilla mennä Agenda europen sivulle ja huomata sen olevan salainen.- vahvat.kytkökset
evita-ei.kirj kirjoitti:
Ei kai se Aa:kaan ole mikään salainen järjestö. Ihan julkisestihan se toimii.
On rekisteröitynyt. Sen perustajajäsenistä on tietoa. Sillä on oma sivusto ja kerto toiminnastaan ja tavoitteistaan säännöllisesti." Sillä on oma sivusto ja kerto toiminnastaan ja tavoitteistaan säännöllisesti."
Salaiset tavoitteet ovatkin sitten eri juttu ja paljastuksen pointit ovat mm. homoseksuaalisuuden kriminalisointi ja avioerojen kieltäminen lailla.
Aa-kerholla on VANKAT kytkökset noita asioita ajaviin tahoihin:
http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254526-salainen-ultrakonservatiivi-agenda-europe-verkosto-paljastui-yhteyksia-suomeen
Lainauksia:
Rahkonen toteaa Epäneutraali sukupuoli-kirjassa (s. 139, 142):
"... Aito avioliitto -liike järjestäytyy
Mustana perjantaina 28.11.2014 syntyi vakaa päätös siitä, että tätä kulttuurisotaa emme häviä ilman todellista ja kovaa taistelua ...
... Aloitimme kampanjan Heurekassa 28.3.2015 ... Kampanjan avajaistilaisuus keräsi Heurekan pääsalin täyteen yleisöä. Kaikki eivät mahtuneet edes sisälle. Tilaisuudessa oli kansainvälisinä vieraina La Manif Pour Tous -järjestön johtaja Ludovine de la Rocheré ... Olimme saaneet yhdistyksellemme ranskalaiselta La Manif Pour Tousilta kansainväliset tunnukset ja värit ..."
”Aito avioliitto -yhdistys on osa kansainvälistä liikettä, joka on saanut jo miljoonia ihmisiä liikkeelle sekä toimimaan aidon avioliiton säilyttämisen puolesta. Aito avioliitto -yhdistys on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen 17.1.2015 ranskalaisen La Manif Pour Tous -liikkeen (http://www.lamanifpourtous.fr/en/) kanssa ja käytämme toiminnassamme samaa tunnusta. Yhteisessä rintamassa on mm. Iona Institute Irlannissa (http://www.ionainstitute.ie), Mass Resistance USA:ssa (http://www.massresistance.org) ja Coalition for Marriage Englannissa (http://c4m.org.uk).”
"Osa laajaa eurooppalaista avioliittoliikettä
Aito avioliitto ry on osa laajaa yleiseurooppalaista avioliittoliikettä. Yhdistyksellä on yhteistyösopimus ranskalaisen La Manif Pour Tous -liikkeen kanssa, jonka logon ja värien käyttöön yhdistyksellä on oikeus. Olemme eri tasoilla verkostoituneet ja kehitämme jatkuvasti suhteita myös muiden eurooppalaisten avioliittoliikkeiden kuten Viron, Latvian, Puolan ja Iso-Britannian liikkeiden kanssa." vahvat.kytkökset kirjoitti:
" Sillä on oma sivusto ja kerto toiminnastaan ja tavoitteistaan säännöllisesti."
Salaiset tavoitteet ovatkin sitten eri juttu ja paljastuksen pointit ovat mm. homoseksuaalisuuden kriminalisointi ja avioerojen kieltäminen lailla.
Aa-kerholla on VANKAT kytkökset noita asioita ajaviin tahoihin:
http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254526-salainen-ultrakonservatiivi-agenda-europe-verkosto-paljastui-yhteyksia-suomeen
Lainauksia:
Rahkonen toteaa Epäneutraali sukupuoli-kirjassa (s. 139, 142):
"... Aito avioliitto -liike järjestäytyy
Mustana perjantaina 28.11.2014 syntyi vakaa päätös siitä, että tätä kulttuurisotaa emme häviä ilman todellista ja kovaa taistelua ...
... Aloitimme kampanjan Heurekassa 28.3.2015 ... Kampanjan avajaistilaisuus keräsi Heurekan pääsalin täyteen yleisöä. Kaikki eivät mahtuneet edes sisälle. Tilaisuudessa oli kansainvälisinä vieraina La Manif Pour Tous -järjestön johtaja Ludovine de la Rocheré ... Olimme saaneet yhdistyksellemme ranskalaiselta La Manif Pour Tousilta kansainväliset tunnukset ja värit ..."
”Aito avioliitto -yhdistys on osa kansainvälistä liikettä, joka on saanut jo miljoonia ihmisiä liikkeelle sekä toimimaan aidon avioliiton säilyttämisen puolesta. Aito avioliitto -yhdistys on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen 17.1.2015 ranskalaisen La Manif Pour Tous -liikkeen (http://www.lamanifpourtous.fr/en/) kanssa ja käytämme toiminnassamme samaa tunnusta. Yhteisessä rintamassa on mm. Iona Institute Irlannissa (http://www.ionainstitute.ie), Mass Resistance USA:ssa (http://www.massresistance.org) ja Coalition for Marriage Englannissa (http://c4m.org.uk).”
"Osa laajaa eurooppalaista avioliittoliikettä
Aito avioliitto ry on osa laajaa yleiseurooppalaista avioliittoliikettä. Yhdistyksellä on yhteistyösopimus ranskalaisen La Manif Pour Tous -liikkeen kanssa, jonka logon ja värien käyttöön yhdistyksellä on oikeus. Olemme eri tasoilla verkostoituneet ja kehitämme jatkuvasti suhteita myös muiden eurooppalaisten avioliittoliikkeiden kuten Viron, Latvian, Puolan ja Iso-Britannian liikkeiden kanssa."Suuret oli eleet, mutta homma hiipui "lähes" huomaamattomaksi.
- evita-ei.kirj
Pe.ku kirjoitti:
Et alkuunkaan ymmärtänyt asiaa ja silti vastasit.
Ei avauksessa kerrota paikallisen AA-yhdistyksen olevan salainen, vaan verkosto ja sen laatima asiakirja on salainen, ihan kuten avauksessa kerrotaan.
Voit kokeilla mennä Agenda europen sivulle ja huomata sen olevan salainen.Vastasinkin tuohon edelläni olevaan viestiin, missä sanottiin ettei AA liikke olevan salainen. Mikä on alkoholistien tukijärjestö.
Aloituksesta en tiedä, mitä sillä haetaan takaa. Onhan homoliikkeistäkin joskus sanottu olevan jonkun salaseura. Sieltähän sen homo-agendankin sanotaan olevan peräisin.
Näistähän ei tietenkään tiedä sanoa, mikä on totta ja mikä ei. Ainahan on salaliittoteorioita liikkeellä milloin minkäkinlaisia. Sillähän ne onkin hys, hys, niin salaisia". - evita-ei.kirj
evita-ei.kirj kirjoitti:
Vastasinkin tuohon edelläni olevaan viestiin, missä sanottiin ettei AA liikke olevan salainen. Mikä on alkoholistien tukijärjestö.
Aloituksesta en tiedä, mitä sillä haetaan takaa. Onhan homoliikkeistäkin joskus sanottu olevan jonkun salaseura. Sieltähän sen homo-agendankin sanotaan olevan peräisin.
Näistähän ei tietenkään tiedä sanoa, mikä on totta ja mikä ei. Ainahan on salaliittoteorioita liikkeellä milloin minkäkinlaisia. Sillähän ne onkin hys, hys, niin salaisia".Korjaus, ettei AA liike ole salainen. AA liike ei liity mitenkaan Aito avioliitto järjestöön.
- evita-ei.kirj
evita-ei.kirj kirjoitti:
Korjaus, ettei AA liike ole salainen. AA liike ei liity mitenkaan Aito avioliitto järjestöön.
Linkki edelliseen.
http://www.aa.fi/index.php?type=0&id=34&pageid=34§ion=3 - evitalle
evita-ei.kirj kirjoitti:
Vastasinkin tuohon edelläni olevaan viestiin, missä sanottiin ettei AA liikke olevan salainen. Mikä on alkoholistien tukijärjestö.
Aloituksesta en tiedä, mitä sillä haetaan takaa. Onhan homoliikkeistäkin joskus sanottu olevan jonkun salaseura. Sieltähän sen homo-agendankin sanotaan olevan peräisin.
Näistähän ei tietenkään tiedä sanoa, mikä on totta ja mikä ei. Ainahan on salaliittoteorioita liikkeellä milloin minkäkinlaisia. Sillähän ne onkin hys, hys, niin salaisia".>AA liikke olevan salainen. Mikä on alkoholistien tukijärjestö.<
Kyllä. Olisi hyvä jos Pe.ku voisi käyttää Aito avioliittosta kirjaimia Aa.
>Sieltähän sen homo-agendankin sanotaan olevan peräisin.<
Homo-agenda on teidän äärikristillisen sylttytehtaan tekeleitä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Homosexual_agenda - tästä.kyse
evita-ei.kirj kirjoitti:
Vastasinkin tuohon edelläni olevaan viestiin, missä sanottiin ettei AA liikke olevan salainen. Mikä on alkoholistien tukijärjestö.
Aloituksesta en tiedä, mitä sillä haetaan takaa. Onhan homoliikkeistäkin joskus sanottu olevan jonkun salaseura. Sieltähän sen homo-agendankin sanotaan olevan peräisin.
Näistähän ei tietenkään tiedä sanoa, mikä on totta ja mikä ei. Ainahan on salaliittoteorioita liikkeellä milloin minkäkinlaisia. Sillähän ne onkin hys, hys, niin salaisia".Kukaan ei väittänytkään niin. Kyse on heidän yhteistyökummppaneidensa paljastuneesta todellisesta ja salatusta agendastaan kuten avioerojen kieltämisestä ja homouden kriminalisoinnista. Missä määrin aa-kerho on tästä ollut tietoinen jää nähtäväksi. Kaiken tietenkin kieltävät.
evita-ei.kirj kirjoitti:
Vastasinkin tuohon edelläni olevaan viestiin, missä sanottiin ettei AA liikke olevan salainen. Mikä on alkoholistien tukijärjestö.
Aloituksesta en tiedä, mitä sillä haetaan takaa. Onhan homoliikkeistäkin joskus sanottu olevan jonkun salaseura. Sieltähän sen homo-agendankin sanotaan olevan peräisin.
Näistähän ei tietenkään tiedä sanoa, mikä on totta ja mikä ei. Ainahan on salaliittoteorioita liikkeellä milloin minkäkinlaisia. Sillähän ne onkin hys, hys, niin salaisia".”Onhan homoliikkeistäkin joskus sanottu olevan jonkun salaseura. Sieltähän sen homo-agendankin sanotaan olevan peräisin.”
Tämä on yksi niistä propagandavalheista, joita nämä vihajärjestöt levittävät – ikävä kyllä.
Etsin tietoa tuosta ”homoagendasta” ja ilmeni, että joku on joskus 40 vuotta sitten kirjoittanut tuollaisen. Se ei ole ollut koskaan kenenkään agendana. Jostain arkistoista ilmeisesti tähän joku törmäsi.
Kun seuraa näiden äärikonservatiivien toimintaa, niin he tekivät tuosta agendasta käänteisesti omansa. Eli se katsottiin toimivaksi ja ilmeisesti sopivaksi juuri heidän arvoilleen. Tämä samainen agenda kun löytyy yhdysvaltalaisten mm. fundamentalistien omista kannanotoista.vahvat.kytkökset kirjoitti:
" Sillä on oma sivusto ja kerto toiminnastaan ja tavoitteistaan säännöllisesti."
Salaiset tavoitteet ovatkin sitten eri juttu ja paljastuksen pointit ovat mm. homoseksuaalisuuden kriminalisointi ja avioerojen kieltäminen lailla.
Aa-kerholla on VANKAT kytkökset noita asioita ajaviin tahoihin:
http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254526-salainen-ultrakonservatiivi-agenda-europe-verkosto-paljastui-yhteyksia-suomeen
Lainauksia:
Rahkonen toteaa Epäneutraali sukupuoli-kirjassa (s. 139, 142):
"... Aito avioliitto -liike järjestäytyy
Mustana perjantaina 28.11.2014 syntyi vakaa päätös siitä, että tätä kulttuurisotaa emme häviä ilman todellista ja kovaa taistelua ...
... Aloitimme kampanjan Heurekassa 28.3.2015 ... Kampanjan avajaistilaisuus keräsi Heurekan pääsalin täyteen yleisöä. Kaikki eivät mahtuneet edes sisälle. Tilaisuudessa oli kansainvälisinä vieraina La Manif Pour Tous -järjestön johtaja Ludovine de la Rocheré ... Olimme saaneet yhdistyksellemme ranskalaiselta La Manif Pour Tousilta kansainväliset tunnukset ja värit ..."
”Aito avioliitto -yhdistys on osa kansainvälistä liikettä, joka on saanut jo miljoonia ihmisiä liikkeelle sekä toimimaan aidon avioliiton säilyttämisen puolesta. Aito avioliitto -yhdistys on allekirjoittanut yhteistyösopimuksen 17.1.2015 ranskalaisen La Manif Pour Tous -liikkeen (http://www.lamanifpourtous.fr/en/) kanssa ja käytämme toiminnassamme samaa tunnusta. Yhteisessä rintamassa on mm. Iona Institute Irlannissa (http://www.ionainstitute.ie), Mass Resistance USA:ssa (http://www.massresistance.org) ja Coalition for Marriage Englannissa (http://c4m.org.uk).”
"Osa laajaa eurooppalaista avioliittoliikettä
Aito avioliitto ry on osa laajaa yleiseurooppalaista avioliittoliikettä. Yhdistyksellä on yhteistyösopimus ranskalaisen La Manif Pour Tous -liikkeen kanssa, jonka logon ja värien käyttöön yhdistyksellä on oikeus. Olemme eri tasoilla verkostoituneet ja kehitämme jatkuvasti suhteita myös muiden eurooppalaisten avioliittoliikkeiden kuten Viron, Latvian, Puolan ja Iso-Britannian liikkeiden kanssa.">> Rahkonen toteaa... tätä kulttuurisotaa emme häviä ilman todellista ja kovaa taistelua ... <<
Aa:n fundamentalistit kertoivat kulttuurisodan alkaneen, mutta he kävivät ja hävisivät sen sotansa aivan yksin... kuvittelemaansa vihollista vastaan.
Tuo Aa:n kuvittelema vihollinen kun vaihtui vähän väliä, oli Setaa, vihervasemmistoa, pääkaupunkiseudun kuplaa, yksittäisiä poliitikkoja, pappeja, piispoja ja vaikka ketä.
Eli Aa:n ex-pj:n Rahkosen "kulttuurisodassa" kukaan ei muutamaa Aa-laista lukuunottamatta edes tiennyt, että onko hän itse tuon kulttuurisodan osapuoli ja edes sitä, että onko hän sillä hetkellä Aa:n ystävä vai vihollinen.
Mutta mielikuvitussodassa mielikuvitusvihollista vastaan kaikki muu on mahdollista, paitsi sen sodan voittaminen reaalimaailmassa.qwertyilija kirjoitti:
>> Rahkonen toteaa... tätä kulttuurisotaa emme häviä ilman todellista ja kovaa taistelua ... <<
Aa:n fundamentalistit kertoivat kulttuurisodan alkaneen, mutta he kävivät ja hävisivät sen sotansa aivan yksin... kuvittelemaansa vihollista vastaan.
Tuo Aa:n kuvittelema vihollinen kun vaihtui vähän väliä, oli Setaa, vihervasemmistoa, pääkaupunkiseudun kuplaa, yksittäisiä poliitikkoja, pappeja, piispoja ja vaikka ketä.
Eli Aa:n ex-pj:n Rahkosen "kulttuurisodassa" kukaan ei muutamaa Aa-laista lukuunottamatta edes tiennyt, että onko hän itse tuon kulttuurisodan osapuoli ja edes sitä, että onko hän sillä hetkellä Aa:n ystävä vai vihollinen.
Mutta mielikuvitussodassa mielikuvitusvihollista vastaan kaikki muu on mahdollista, paitsi sen sodan voittaminen reaalimaailmassa.”Eli Aa:n ex-pj:n Rahkosen "kulttuurisodassa" kukaan ei muutamaa Aa-laista lukuunottamatta edes tiennyt, että onko hän itse tuon kulttuurisodan osapuoli…”
Ainakaan alkuun. Tosin tässä agendassa on paljon samoja piirteitä, kuin mitä äärioikeistolla, populisteilla jne. Myös näissä piireissä kaikuu aivan samoja kannanottoja sekä kielenkäyttöä.
Kuulostaa vähän samalta, kuin Isis muslimeilla.
- Jore
Jo on porukalla mielikuvitusta :)
Tehdään samanlainen hoax tästä:
"Between 2004 and 2014, U.S.-based Atlantic Philanthropies invested more than $17 million to effectively catalyze the homosexual-rights lobby in Ireland."
http://www.ncregister.com/daily-news/follow-the-money-american-entity-funded-irish-same-sex-marriage-campaign
Koska Atlantic Philantropies tukee suurilla summilla samaa sukupuolta olevien avioliittoja, on täysin selvää että myös Louekosken edustama Kasary on saanut tuolta huomattavaa taloudellista tukea.
Ihan uskomatonta puluntuubaa ja ihmisillä lähdekritiikki täysi nolla.- käry.kävi
Lähde ja dokumentointi on aika tavalla varmemmalla pohjalla kuin esim. aa-kerhon 'tieteelliset' tutkimukset. Esim. heidän oppaansa on jo vuotanut nettiin. Rahaoittajat tiedetään jne.
käry.kävi kirjoitti:
Lähde ja dokumentointi on aika tavalla varmemmalla pohjalla kuin esim. aa-kerhon 'tieteelliset' tutkimukset. Esim. heidän oppaansa on jo vuotanut nettiin. Rahaoittajat tiedetään jne.
Raportin perusteella se on aikamoinen häirintämafia, jolla on järjestöjä eri paikoissa.
- Jore
torre12 kirjoitti:
Tarkoittaako tuo lahjontaa?
LGBT lobby pelaa suurella rahalla peliään. AA saa rahansa jäsenmaksuina. Ihan Mikki Hiiri juttu vaikka Soroksen tukiin verrattuna.
Investor and philanthropist George Soros has moved $18 billion to his foundation -- the majority of his estimated $24.6 billion fortune.
"The Open Society Foundations has outposts in more than 100 countries, according to the organization's website. It has worked to combat authoritarianism, promote human rights, and support "marginalized" groups -- including refugees, the LGBT community, and minorities."
Upea juttu että muutaman jäsenen suomalainen yhdistys nähdään jonkinlaisena supervoimana ;) - Jore
Jore kirjoitti:
LGBT lobby pelaa suurella rahalla peliään. AA saa rahansa jäsenmaksuina. Ihan Mikki Hiiri juttu vaikka Soroksen tukiin verrattuna.
Investor and philanthropist George Soros has moved $18 billion to his foundation -- the majority of his estimated $24.6 billion fortune.
"The Open Society Foundations has outposts in more than 100 countries, according to the organization's website. It has worked to combat authoritarianism, promote human rights, and support "marginalized" groups -- including refugees, the LGBT community, and minorities."
Upea juttu että muutaman jäsenen suomalainen yhdistys nähdään jonkinlaisena supervoimana ;)Vertailun vuoksi ihan suhteellisuudentajua tohon Soroksen lafkaan. Suomen valtion budjetti on 55.4 mrd€ vuonna 2018.
>Koska Atlantic Philantropies tukee suurilla summilla samaa sukupuolta olevien avioliittoja
Sehän on mukavaa. Kunnon häät tulevat äkkiä kalliiksi, joten on kivaa että avustavat edes homoja kustannuksissa.Jore kirjoitti:
LGBT lobby pelaa suurella rahalla peliään. AA saa rahansa jäsenmaksuina. Ihan Mikki Hiiri juttu vaikka Soroksen tukiin verrattuna.
Investor and philanthropist George Soros has moved $18 billion to his foundation -- the majority of his estimated $24.6 billion fortune.
"The Open Society Foundations has outposts in more than 100 countries, according to the organization's website. It has worked to combat authoritarianism, promote human rights, and support "marginalized" groups -- including refugees, the LGBT community, and minorities."
Upea juttu että muutaman jäsenen suomalainen yhdistys nähdään jonkinlaisena supervoimana ;)>Upea juttu että muutaman jäsenen suomalainen yhdistys nähdään jonkinlaisena supervoimana ;)
Vielä äsken se edusti peräti kansan hiljaista enemmistöä. Miten siinä silloin voi olla vain muutama jäsen?Jore kirjoitti:
LGBT lobby pelaa suurella rahalla peliään. AA saa rahansa jäsenmaksuina. Ihan Mikki Hiiri juttu vaikka Soroksen tukiin verrattuna.
Investor and philanthropist George Soros has moved $18 billion to his foundation -- the majority of his estimated $24.6 billion fortune.
"The Open Society Foundations has outposts in more than 100 countries, according to the organization's website. It has worked to combat authoritarianism, promote human rights, and support "marginalized" groups -- including refugees, the LGBT community, and minorities."
Upea juttu että muutaman jäsenen suomalainen yhdistys nähdään jonkinlaisena supervoimana ;)”…AA saa rahansa jäsenmaksuina.”
Vaikka jäsenmäärä on salaisuus, niin melkoiset ovat varmaan jäsenmaksut? Eli kun seuraa esimerkiksi sitä, miten mm. näiden propagandamateriaalien tekeminen ja levitys maksaa…mummomuori kirjoitti:
”…AA saa rahansa jäsenmaksuina.”
Vaikka jäsenmäärä on salaisuus, niin melkoiset ovat varmaan jäsenmaksut? Eli kun seuraa esimerkiksi sitä, miten mm. näiden propagandamateriaalien tekeminen ja levitys maksaa…Virallisestihan täysjäsenyys on 40 € vuodessa, mutta tuskin erehdyn pahasti jos veikkaan että kaikilta jäseniltä kinutaan lahjoituksia vähän väliä juuri syystä jonka totesit. Jäseniksi ei varmasti myöskään hyväksytä hakijoita joiden tausta yhtään epäilyttää. Jos hyväksyttäisiin, putiikkihan vallattaisiin viikossa.
RepeRuutikallo kirjoitti:
Virallisestihan täysjäsenyys on 40 € vuodessa, mutta tuskin erehdyn pahasti jos veikkaan että kaikilta jäseniltä kinutaan lahjoituksia vähän väliä juuri syystä jonka totesit. Jäseniksi ei varmasti myöskään hyväksytä hakijoita joiden tausta yhtään epäilyttää. Jos hyväksyttäisiin, putiikkihan vallattaisiin viikossa.
Silti, riittäkö nuo lahjoitukset kaikkiin menoihin. Mietin sitä, että jos tosiaan on lähetetty kirjeita kaikkiin suomen kouluihin, on lasku melkoinen?
mummomuori kirjoitti:
Silti, riittäkö nuo lahjoitukset kaikkiin menoihin. Mietin sitä, että jos tosiaan on lähetetty kirjeita kaikkiin suomen kouluihin, on lasku melkoinen?
Oliko ne kirjeitä vai sähköposteja? Kustannuksissahan on valtava ero.
RepeRuutikallo kirjoitti:
Oliko ne kirjeitä vai sähköposteja? Kustannuksissahan on valtava ero.
Aivan. Se ei kyllä oikein tule selvästi esille, miten tämä postitus tapahtui.
Onkohan Pekun "luotettava" tietotoimisto taas ollut asialla?
- tiedonjyvänen
Tietotoimistona on Euroopan Unioni, joka on tehnyt tuon raportin.
"EPF-raportti: ttps://www.epfweb.org/sites/epfweb.org/files/rtno_epf_book_lores.pdf" - tarkennus
tiedonjyvänen kirjoitti:
Tietotoimistona on Euroopan Unioni, joka on tehnyt tuon raportin.
"EPF-raportti: ttps://www.epfweb.org/sites/epfweb.org/files/rtno_epf_book_lores.pdf"Tietotoimistona ei ole EU vaan EPF, European Parliamentary Forum (on Population & Development), joka on vapaamuotoinen eurooppalaisten parlamentaarikkojen (eri maiden eduskunnissa istuvien kansanedustajien) löyhä yhteennivoutuma, jonka fokus on seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvä politiikka. Voit lukea heistä tuolta epfweb.org sivulta. Lafka ei ole osa EU:ta, vaan se on samanmielisten ihmisten lobbausjärjestö. Perus vapaaehtoiskauraa, siis.
- tarkennus
tarkennus kirjoitti:
Tietotoimistona ei ole EU vaan EPF, European Parliamentary Forum (on Population & Development), joka on vapaamuotoinen eurooppalaisten parlamentaarikkojen (eri maiden eduskunnissa istuvien kansanedustajien) löyhä yhteennivoutuma, jonka fokus on seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvä politiikka. Voit lukea heistä tuolta epfweb.org sivulta. Lafka ei ole osa EU:ta, vaan se on samanmielisten ihmisten lobbausjärjestö. Perus vapaaehtoiskauraa, siis.
Ja jatketaan, että tuo puulaaki on nimenomaan International Planned Parenthood Federationin eurooppalainen sivujuonne. Kyseessä ei todellakaan ole mikään Unionin projekti, vaan tavanomaista soutaa-huopaa-vääntöä tämän tutuksi tulleen teeman alla. Amerikkalaista hapatetta tämäkin siis, kuten osaltansa vastapelaajansakin.
- Jore
http://freebeacon.com/wp-content/uploads/2016/08/soros-planned-parenthood.pdf
Ja totakin Planned parenthoodia rahoittaa Soros Open Societies ja Soros Fund Management lafkan kautta. - tarkennus
Jore kirjoitti:
http://freebeacon.com/wp-content/uploads/2016/08/soros-planned-parenthood.pdf
Ja totakin Planned parenthoodia rahoittaa Soros Open Societies ja Soros Fund Management lafkan kautta.Isompi painoarvo lienee silti sellaisilla toimijoilla jotka toimintaa rahoittavat, kuten WHO, UNICEF, UNDP, UNFPA ja OECD. Ei se Soros tätä maailmaa kuitenkaan yksin pyöritä hänkään. Tarkemmin kun perehtyy niin huomaa, että tämä International Planned Parenthood Federation on alunperin perustettu Intiassa ja nykyään sen päätoimipiste on Lontoossa.
Otsikossa on silti kehno virhe, joka vie pohjaa itse asialta. - EfremZimbalistSr
Jore kirjoitti:
http://freebeacon.com/wp-content/uploads/2016/08/soros-planned-parenthood.pdf
Ja totakin Planned parenthoodia rahoittaa Soros Open Societies ja Soros Fund Management lafkan kautta.Kiva että Soros rahoittaa hyviä asioita.
tarkennus kirjoitti:
Isompi painoarvo lienee silti sellaisilla toimijoilla jotka toimintaa rahoittavat, kuten WHO, UNICEF, UNDP, UNFPA ja OECD. Ei se Soros tätä maailmaa kuitenkaan yksin pyöritä hänkään. Tarkemmin kun perehtyy niin huomaa, että tämä International Planned Parenthood Federation on alunperin perustettu Intiassa ja nykyään sen päätoimipiste on Lontoossa.
Otsikossa on silti kehno virhe, joka vie pohjaa itse asialta."Ei se Soros tätä maailmaa kuitenkaan yksin pyöritä hänkään."
Ei todellakaan. Tosin on noilla itselläänkin omat ökyrikkaat rahoittajansa...mummomuori kirjoitti:
"Ei se Soros tätä maailmaa kuitenkaan yksin pyöritä hänkään."
Ei todellakaan. Tosin on noilla itselläänkin omat ökyrikkaat rahoittajansa...Kuka kenellä?
Mika Mäempää-Louekoski on nyt kirjoittanut samasta aiheesta US-blogiin.
ttp://mpmaenp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254589-aito-avioliitto-ja-agenda-europe-verkosto
Laitisen Sarilta hyvä kommentti (alla)
"Onkohan tässä nyt kyse ääri-kristittyjen viimeisistä tuskanparahduksista? Eurooppa maallistuu kovaa vauhtia. Etenkin pohjoismaissa ääri-kristilliset piirit on käytännössä ajettu paitsioon. Ehkäpä nyt tarjoutuu tilaisuus juuria tämä ihmisvihamielinen porukka kokonaan pois.
Maltillisia peruskristittyjä kukaan tuskin vastustaa. Ei ainakaan minulla ole mitään heitä vastaan."#Maltillisia peruskristittyjä kukaan tuskin vastustaa. Ei ainakaan minulla ole mitään heitä vastaan." #
Edellyttäen tietenkin että suhtautuvat positiivisesti homouteen.- miten.on
ArtoTTT kirjoitti:
#Maltillisia peruskristittyjä kukaan tuskin vastustaa. Ei ainakaan minulla ole mitään heitä vastaan." #
Edellyttäen tietenkin että suhtautuvat positiivisesti homouteen.Kuinka itse suhtaudut esim. homouden kriminalisointiin tai avioeron kieltämiseen lailla? Ovatko ne mielestäsi kannatettavoia asioita?
Tämän ryhmän agenda on äärimmäinen. Kannatatko sitä? miten.on kirjoitti:
Kuinka itse suhtaudut esim. homouden kriminalisointiin tai avioeron kieltämiseen lailla? Ovatko ne mielestäsi kannatettavoia asioita?
Tämän ryhmän agenda on äärimmäinen. Kannatatko sitä?Selkeä lähtökohtahan on että jos Peku täällä väittää jotakin, niin sitenhän ei asia missään tapauksessa ole, myöskään homojärjestön sivuilta lainattuun "uutiseen" ei kannata paljon luottaa. Oikeastaan homojärjestöt joutuvat kertomaan oikean totuuden vain silloin kun varottavat omia jäseniään HiV vaarasta yms. Tämä aloitus on siis täysin puhdasta teatteria.
- tiedonjyvänen
ArtoTTT kirjoitti:
Selkeä lähtökohtahan on että jos Peku täällä väittää jotakin, niin sitenhän ei asia missään tapauksessa ole, myöskään homojärjestön sivuilta lainattuun "uutiseen" ei kannata paljon luottaa. Oikeastaan homojärjestöt joutuvat kertomaan oikean totuuden vain silloin kun varottavat omia jäseniään HiV vaarasta yms. Tämä aloitus on siis täysin puhdasta teatteria.
Ite olen huomannut Pekun olevan oikeassa kaikissa niissä kirjoituksissa, jotka olen sattunut lukemaan ja nytkin hän laittoi lähteeksi luotettavan EU-tutkimuksen.
- kieroilijalle
ArtoTTT kirjoitti:
Selkeä lähtökohtahan on että jos Peku täällä väittää jotakin, niin sitenhän ei asia missään tapauksessa ole, myöskään homojärjestön sivuilta lainattuun "uutiseen" ei kannata paljon luottaa. Oikeastaan homojärjestöt joutuvat kertomaan oikean totuuden vain silloin kun varottavat omia jäseniään HiV vaarasta yms. Tämä aloitus on siis täysin puhdasta teatteria.
Et vastannut sinulle esitettyihin kysymyksiin.
kieroilijalle kirjoitti:
Et vastannut sinulle esitettyihin kysymyksiin.
Vastaaminen on ihan liikaa vaadittu häneltä.
Jossain sananlaskussa sanotaan, ettei voi lapiolla vaatia, jos on lusikalla annettu.
Homofobian oireisiin kuuluu, että luulee ihottumansa ja muut näppylät saaneen homoilta.- Kuvakaapissa
Aktivisti Sari Laitisen jutut menevät vihapuheen puolelle. Pe.ku levittää vihapuhetta.
ArtoTTT kirjoitti:
#Maltillisia peruskristittyjä kukaan tuskin vastustaa. Ei ainakaan minulla ole mitään heitä vastaan." #
Edellyttäen tietenkin että suhtautuvat positiivisesti homouteen.>Edellyttäen tietenkin että suhtautuvat positiivisesti homouteen.
Ei suinkaan tarvitse suhtautua erityisen positiivisesti. Riittää että suhtaudutaan samalla tavalla kuin heterouteenkin – eli tiettyjen tavallisten ihmisten kohdalla sattuneena luonnollisena ja laillisena ilmiönä.Hieman sääliksi käy ArtoTTT:ä ja muita foobikoita.
Ikuinen häviäjä ja ymmärtäjät vähenee koko ajan, eikä Raamattukaan lupaa hänelle pelastusta kuoleman jälkeen.ArtoTTT kirjoitti:
#Maltillisia peruskristittyjä kukaan tuskin vastustaa. Ei ainakaan minulla ole mitään heitä vastaan." #
Edellyttäen tietenkin että suhtautuvat positiivisesti homouteen.Perinteiset konservatiivit eivät hyväksy homoutta mutta homoseksuaalit kyllä. Siinä on vissi ero näiden vihajärjestöjen tapaan.
mummomuori kirjoitti:
Perinteiset konservatiivit eivät hyväksy homoutta mutta homoseksuaalit kyllä. Siinä on vissi ero näiden vihajärjestöjen tapaan.
Perinteiset konservatiivit ymmärtävät ainakin leijonanosaltaan, että homoja ei voi muuttaa heteroiksi. Monien vihajärjestöjen mukaan sekä voi että pitäisi muuttaa.
RepeRuutikallo kirjoitti:
Perinteiset konservatiivit ymmärtävät ainakin leijonanosaltaan, että homoja ei voi muuttaa heteroiksi. Monien vihajärjestöjen mukaan sekä voi että pitäisi muuttaa.
Sekin, ja tuon lisäksi he eivät kampanjoi ja demonisoi homoseksuaaleja.
mummomuori kirjoitti:
Sekin, ja tuon lisäksi he eivät kampanjoi ja demonisoi homoseksuaaleja.
Laitako nyt ne todisteet siitä, että Aa on demonoinut homoja?
miten.on kirjoitti:
Kuinka itse suhtaudut esim. homouden kriminalisointiin tai avioeron kieltämiseen lailla? Ovatko ne mielestäsi kannatettavoia asioita?
Tämän ryhmän agenda on äärimmäinen. Kannatatko sitä?>> Kuinka [ArtoTTT] itse suhtaudut esim. homouden kriminalisointiin tai avioeron kieltämiseen lailla? Ovatko ne mielestäsi kannatettavia asioita? <<
Arto ei vastaa, koska kysyit kannattaako Arto noita asioita. Arto tietää, että fundamentalistien rivit pysyvät edes joten kuten järjestyksessä vain niin kauan, kun he kertovat vain mitä he vastustavat.
Kannatuspuolella fundamentalistien mielipiteet hajoavat sen sijaan kuin varpusparvi taivaalle. Jokaisella fuduryhmällä ja mahdollisesti jopa jokaisella fundamentalistilla kun on aivan omat toivomuslistansa.- Alapään.Nuorisoseura
>>Erityisesti se Aa-kerho, jonka mielestä homot ova suorastaan demoneja.<<
Aa:n ja eritoten eräitten sen innokkaitten kannattajien kirjoituksista tuollainen päätelmä on peräti helposti tehtävissä. Ei siinä 'todistuksia' tarvita, päätelmät on päätelmiä ja jokaisen oikeutta. Toisinsanoen, kun kerran Aa ja sen kannattajat antavat joittenkin mielestä vaikutelman että heidän mielestään homot ovat suorastaan demoneja, se on siinä. usko.vainen kirjoitti:
Laitako nyt ne todisteet siitä, että Aa on demonoinut homoja?
Tarkoitat niitä kahta toimijaa, etkä niitä 108 000 nimen antajaa?
ArtoTTT kirjoitti:
Selkeä lähtökohtahan on että jos Peku täällä väittää jotakin, niin sitenhän ei asia missään tapauksessa ole, myöskään homojärjestön sivuilta lainattuun "uutiseen" ei kannata paljon luottaa. Oikeastaan homojärjestöt joutuvat kertomaan oikean totuuden vain silloin kun varottavat omia jäseniään HiV vaarasta yms. Tämä aloitus on siis täysin puhdasta teatteria.
En tiedä mitä "homojärjestöt" jäsenilleen sanoo, mutta ei ainakaan minua ole varoitettu AIDISTA. Eikä minulla ole ikinä mitään seksitautia ollutkaan. Enkä ole missään järjestössäkään.
Nyt 60 v.Alapään.Nuorisoseura kirjoitti:
>>Erityisesti se Aa-kerho, jonka mielestä homot ova suorastaan demoneja.<<
Aa:n ja eritoten eräitten sen innokkaitten kannattajien kirjoituksista tuollainen päätelmä on peräti helposti tehtävissä. Ei siinä 'todistuksia' tarvita, päätelmät on päätelmiä ja jokaisen oikeutta. Toisinsanoen, kun kerran Aa ja sen kannattajat antavat joittenkin mielestä vaikutelman että heidän mielestään homot ovat suorastaan demoneja, se on siinä."Toisinsanoen, kun kerran Aa ja sen kannattajat antavat joittenkin mielestä vaikutelman että heidän mielestään homot ovat suorastaan demoneja, se on siinä."
Tuota tarkoitin. Osa jopa katsoo, että kaikki maailman synnit johtuvat vain homoseksuaaleista. Se on todella rankka syytös.mummomuori kirjoitti:
"Toisinsanoen, kun kerran Aa ja sen kannattajat antavat joittenkin mielestä vaikutelman että heidän mielestään homot ovat suorastaan demoneja, se on siinä."
Tuota tarkoitin. Osa jopa katsoo, että kaikki maailman synnit johtuvat vain homoseksuaaleista. Se on todella rankka syytös.Laita toki jo ne todisteet, että Aito avioliitto ry on demonisoinut homoja.
- Kiihotusepäily
Kuvakaapissa kirjoitti:
Aktivisti Sari Laitisen jutut menevät vihapuheen puolelle. Pe.ku levittää vihapuhetta.
Totta puhut. Onhan se järkyttävää että homous on sellaista että sen läpirunnaaminen yhteiskunnan normiksi vaatii toisen ihmisryhmän juurimista kokonaan pois, niin kuin Sari Laitinen räväyttää. Vielä kun katsoo tuota homoagendan rahoittajatahoakin, natsi-kollaboraattori George Sorosta ei oikein ihmisystävälliseltä vaikuta. Soros tuntee mekanismin jolla yksi ihmisryhmä, joka sattui olemaan vain hänen oma kansansa, demonisoidaan ja dehumanisoidaan. Melko rankkaa vihapuhetta todellakin. Voisi pistää Usarin blogit ja Allerin keskustelut rikostutkintaan.
- HaluatPientä
usko.vainen kirjoitti:
Laita toki jo ne todisteet, että Aito avioliitto ry on demonisoinut homoja.
Niin on jos siltä näyttää, sanoi jo Kekkonen. Sinä se vaan jankutat ja jankutat. :D
Kiihotusepäily kirjoitti:
Totta puhut. Onhan se järkyttävää että homous on sellaista että sen läpirunnaaminen yhteiskunnan normiksi vaatii toisen ihmisryhmän juurimista kokonaan pois, niin kuin Sari Laitinen räväyttää. Vielä kun katsoo tuota homoagendan rahoittajatahoakin, natsi-kollaboraattori George Sorosta ei oikein ihmisystävälliseltä vaikuta. Soros tuntee mekanismin jolla yksi ihmisryhmä, joka sattui olemaan vain hänen oma kansansa, demonisoidaan ja dehumanisoidaan. Melko rankkaa vihapuhetta todellakin. Voisi pistää Usarin blogit ja Allerin keskustelut rikostutkintaan.
”Vielä kun katsoo tuota homoagendan rahoittajatahoakin, natsi-kollaboraattori George Sorosta ei oikein ihmisystävälliseltä vaikuta.”
Soros on kieltämättä ristiriitainen miljonääri, vähän kuin Trump, vaikka poliittinen kanta on toinen. Muutama vuosi sitten häntä tällä palstalla pidettiin oikein hyvänä esimerkkinä siitä, miten rikkaat auttavat köyhiä. Kunnes ”guru” Ahvio kielsi sen.
Soros on rahoittanut erilaisia kohteita. Hän on perustanut eri instituutteja etenkin sosialismista vapautuneisiin Euroopan maihin. Samoin hän sijoittanut Ukrainaan, jotta Venäjä ei pääsisi liikaa vaikuttamaan. Mutta hän on ohjaillut amerikkalaista politiikka, pyrkinyt estämään George W. Bushin uudelleen valinnan sekä lahjoittanut kannabiksen laillistamiseen aloitetutta hanketta.
Soros on kova rahamaailman peluri, nytkin hän tahkoaa sievoisia voittoja Brexitin ansiosta, vaikka samalla puhuu EU:n puolesta.
Se, miksi jotkut toisen miljonäärit ovat ”hyviä” ja toiset ”pahoja”, on tehty poliittisin perustein. Ne miljardöörit, jotka tukeva republikaanien äärikonservatiiveja ovat ”hyviksiä” ja kaikki muut sitten ”pahiksia”.
Ahvio on luetellut muutamia näiden pahiksien omistamia yrityksiä tällä perusteella; Ford Foundation, Carnegie Foundation, Rockefeller Foundation, Bill and Melinda Gates Foundation, Tim Gillin Gill Foundation, J. M. Kaplan Fund, New Philanthropy, New World Foundation, Public Welfare Foundation, ARCA Foundation, Tides Foundation…, joista me emme ole koskaan kuulletkaan.
Täyttä polittiikkaa kaikki.
- Jore
Joku hiivatin agenda on löytynyt jostakin ja nyt joku kirjoittaa siitä blogin, jossa tuo agenda liitetään Aito avioliitto yhdistykseen. Mitään todistetta tästä ei ole, mutta sopii blogistin maailmankatsomukseen niin sehän on silloin totta. Jengi komppaa täällä tällaista skeidaa. Hauskaa vappua kommarit!
"Hauskaa vappua kommarit! "
Aika hauska yhteensattuma.
Muutaman viestisi perusteella sulla on ainakin samat marxistiset mielipiteet, kuin kommareilla.- Jore
Sulla menee nyt vihapuheen puolelle jutut.
- älä.höpötä
Jore kirjoitti:
Sulla menee nyt vihapuheen puolelle jutut.
Ei edes lähelle vihapuhetta.
- hyvää.vappua
Täyttä skeidaa mielestäsi, mutta siitä huolimatta asiaan liittyen ja sitä myös sivuten olet vääntänyt täällä useamman viestin. :D
Muistaakseni tällä sivustolla levitetään täysin paikkaansapitämätöntä "setan agendaa", olet varmasti kritisoinut myös niitä kommentteja? Vai komppaatko ko. "agendan" levittäjiä koska se sattuu sopimaan sinun maailmankatsomukseesi?
Ps. itseäsi mukaellen: hauskaa vappua natsi!YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Muistaakseni tällä sivustolla levitetään täysin paikkaansapitämätöntä "setan agendaa", olet varmasti kritisoinut myös niitä kommentteja? Vai komppaatko ko. "agendan" levittäjiä koska se sattuu sopimaan sinun maailmankatsomukseesi?
Ps. itseäsi mukaellen: hauskaa vappua natsi!Nykyisin ääri-konservatiivitkin juhlii työläisten vappua.
- Jore
hyvää.vappua kirjoitti:
Täyttä skeidaa mielestäsi, mutta siitä huolimatta asiaan liittyen ja sitä myös sivuten olet vääntänyt täällä useamman viestin. :D
Täyttä skeidaahan kaikki on. Ostakaa foliohattuja vapuksi.
älä.höpötä kirjoitti:
Ei edes lähelle vihapuhetta.
Tosin palstahierarkian mukaan Jore näköjään sanoi tuon itselleen, siis että hänellä itsellään menevät jutut vihapuheen puolelle. 😀
RepeRuutikallo kirjoitti:
Tosin palstahierarkian mukaan Jore näköjään sanoi tuon itselleen, siis että hänellä itsellään menevät jutut vihapuheen puolelle. 😀
:D No, aina ei onnistu kommentointi oikeaan kohteeseen...
Laitoin tämän toiseen ketjuun, mutta laitan tännekin.
”Kesällä 2017 julkisuuteen alkoi vuotaa asiakirjoja, jotka paljastivat salaisen eurooppalaisen uskonnollisen verkoston, nimeltään Agenda Europe. Asiakirjojen joukosta löytyy strategia ”Restoring the Natural Order: an Agenda for Europe”…
“Verkosto sai alkunsa vuonna 2013…” Eli samaan aikaan ilmestyi nämä vihakirjoitukset ja muutama vuotta järjestö.
”Verkosto edellyttää toimijoiltaan äärimmäistä salassapitoa ja kannustaa ääriajatteluun.”
”Euroopan kansanedustajien väestö- ja kehitysfoorumi EPF (European Parliamentary Forum on Population and Development) julkisti 19.4. raportin, joka syväluotaa Agenda Europe-verkoston strategiaa. Raporttiin sisältyy myös kuvaus tavoitteisiin tähtäävän toiminnan erityispiirteistä ja keskeisistä toimijoista.”
”Verkosto verhoaa uskonnolliset käsitykset katu-uskottavaan muotoon puhumalla esimerkiksi ”luonnollisesta laista” ja ”luonnonoikeudesta”…”, ”Merkittävä haaste on niin sanotussa ”kulttuurivallankumouksessa”, joka on olennaisesti ”seksuaalinen vallankumous”…”
”Vihollisista piirretään selkeä kuva: ”aborttilobbaajat”, ”lesbo- ja homolobbaajat”, ”radikaalin feminismin lobbaajat” ja ”militantit ateistit”. Kristityistä puolestaan pyritään luomaan kuva vainottuna ryhmänä.”
Eli tuo agenda ollut nähtävissä koko ajan. Se sama, jota yritetään väittää muiden agendaksi, on näillä ollut koko ajan käytössä! Siitähän olemme jo saaneet selkeitä esimerkkejä.
” Poliitikoilla on merkittävä edustus verkostossa ja sen salaisissa vuosittain järjestettävissä ”huippukokouksissa”. Omistautuneiden uskollisten seuraajien joukko ulottuu kansallisiin parlamentteihin, Euroopan neuvostoon, europarlamenttiin, puolueisiin ja Euroopan komissioon.”
Eli tavoitteena on vallata kaikki instituutiot ja levittää tätä vihasanomaa mahdollisimman laajasti.
”Strategian kansallisiin toteuttajiin kuuluu joukko samojen tunnusten alla toimivia eurooppalaisia HLBTI- vastaisia järjestöjä, kuten ranskalainen Ludovine de la Rochèren johtama La Manif Pour Tous-liike.”
Kuten tiedämme Aa-yhdistys käyttää aivan samoja tunnuksia ja materiaaleja, koska heillä on yhteistyö sopimus.
”Eräänä Euroopan laajuisena tuloksena raportti mainitsee eurooppalaisen Äiti, Isä ja Lapset (Mum, Dad & Kids)-kansalaisaloitteen…”
”Agenda Europe-verkoston kokoaa toimijoita kaikista kristillisistä tunnustuskunnista.”
US Puheenvuoro: ”Salainen ultrakonservatiivi Agenda Europe-verkosto paljastui – Yhteyksiä Suomeen ” 27.4.2018 23:01
Ja tavoitteena on todella: ”abortin täyskielto, ”ei-luonnollisen” ehkäisyn kieltäminen, hedelmöityshoitojen kieltäminen, homoseksuaalisuuden kriminalisointi ja ”homoprogandan” kieltäminen jne…”Vatikaanin juonia ja konservatiiviset katoliset johdossa.
Tosin tuon Agenda-Europe-salaseuran aikaansaannokset ei vakuuta eikä pelota.
Jokunen fudu on lyönyt tyhmät päänsä yhteen ja lopputuloksena on Euroopan kokoinen aivopieru.
(mistä demokratiasta löytyy enemmistö avioeron ja ehkäisyn totaalikieltoon, ei mistään)qwertyilija kirjoitti:
Vatikaanin juonia ja konservatiiviset katoliset johdossa.
Tosin tuon Agenda-Europe-salaseuran aikaansaannokset ei vakuuta eikä pelota.
Jokunen fudu on lyönyt tyhmät päänsä yhteen ja lopputuloksena on Euroopan kokoinen aivopieru.
(mistä demokratiasta löytyy enemmistö avioeron ja ehkäisyn totaalikieltoon, ei mistään)Se mitä niiden on sanottu saaneen aikaan Puolassa ja joissain muissa Itä-Euroopan maissa, olisi mahdollisesti tapahtunut muutenkin, kuten esim. Venäjällä on käynyt.
Katoliset ja muut äärikonservatiivit painaa nyt voimalla noissa maissa ja Agenda Europe on vain pienenä lusikkana mukana sopassa.
Onneksi suurimmassa osassa Eurooppaa kehitys on täysin päinvastainen ja muuttuu vielä jossain vaiheessa Puolassakin.Pe.ku kirjoitti:
Se mitä niiden on sanottu saaneen aikaan Puolassa ja joissain muissa Itä-Euroopan maissa, olisi mahdollisesti tapahtunut muutenkin, kuten esim. Venäjällä on käynyt.
Katoliset ja muut äärikonservatiivit painaa nyt voimalla noissa maissa ja Agenda Europe on vain pienenä lusikkana mukana sopassa.
Onneksi suurimmassa osassa Eurooppaa kehitys on täysin päinvastainen ja muuttuu vielä jossain vaiheessa Puolassakin.totta
He pitävät kirjaansa ja muita tietojaan erittäin salaisena varmaankin sen takia kun se sisältää suorastaan rikollista vainoa.
Jossain vaiheessa heitä varmaan löytyykin tuomioistuimissa syytettyjen penkiltä.qwertyilija kirjoitti:
Vatikaanin juonia ja konservatiiviset katoliset johdossa.
Tosin tuon Agenda-Europe-salaseuran aikaansaannokset ei vakuuta eikä pelota.
Jokunen fudu on lyönyt tyhmät päänsä yhteen ja lopputuloksena on Euroopan kokoinen aivopieru.
(mistä demokratiasta löytyy enemmistö avioeron ja ehkäisyn totaalikieltoon, ei mistään)"Tosin tuon Agenda-Europe-salaseuran aikaansaannokset ei vakuuta eikä pelota. "
Minä puolestani olen huolissani. He saattavat saada arvaamatonta tuhoa aikaan niin demokratian alasjamiseen sekä kovien arvojen vahvistumiseen.mummomuori kirjoitti:
"Tosin tuon Agenda-Europe-salaseuran aikaansaannokset ei vakuuta eikä pelota. "
Minä puolestani olen huolissani. He saattavat saada arvaamatonta tuhoa aikaan niin demokratian alasjamiseen sekä kovien arvojen vahvistumiseen.Jotain vaikutusta heillä on jossain Puolassa, mutta ei Suomessa.
AA-köörin julkiset tilaisuudetkin ovat olleet hiljaisempia kuin Sinisen tulevaisuuden vastaavat.
Sampo Tehon vappupuhetta oli kuuntelemassa 10 median edustajaa 2 ihmistä, koira ja ´Mannerheimin patsas.
AA-tilaisuuksia on seurannut muuten sama määrä, mutta mediaa ei lainkaan.Pe.ku kirjoitti:
Jotain vaikutusta heillä on jossain Puolassa, mutta ei Suomessa.
AA-köörin julkiset tilaisuudetkin ovat olleet hiljaisempia kuin Sinisen tulevaisuuden vastaavat.
Sampo Tehon vappupuhetta oli kuuntelemassa 10 median edustajaa 2 ihmistä, koira ja ´Mannerheimin patsas.
AA-tilaisuuksia on seurannut muuten sama määrä, mutta mediaa ei lainkaan.Toki, mutta pitää muistaa että tuota agendaa levittävät monet muutkin.
- pakkomielteistä
AA-terroristijärjestö tekee iskuja mm. kansanedustajia vastaan.
- ei.oikein.aukea
No olisitte tyytyväisiä, et edes joku jaksaa huomioida. Normaali porukkahan onkin jo hyväksynyt homot ja lesbot plus kaikkea niiltä väliltä aikaa sitten. Sovitte kyllä tavallaan toisillenne mitään noin agressiivistä sisäänajoa puolin tai toisin ei mistään muusta asiasta kyllä muista. Varmaan sisällissodankin värväämiset oli vielä pientä verrattuna tähän. Seksuaalivähemmistöt huutavat hyväksyntää ja joku pieni uskovaisten kööri selittelee kuinka ekaksimainitut menevät helvettiin. Onhan tuo vähän loputonta, mieleen tulee vaan, että kuinka joku homo jaksaa tuollaista päivästä toiseen ja sitten taas , kenties kolmatta kertaa aviossa oleva "matti" vastustaa tuota, ihan vaan heteropohjalta. Mutta, no hupinsa kullakin.
Juu, ei he kovin teräväpäistä väkeä voi olla.
Todennäköisesti heillä syödessäänkin on lusikka tai haarukka väärinpäin kädessä.
Jos jostain löytyisi valokuva, jossa he ruokailevat, niin asia selviäisi.
Kengätkin heillä sillä aivokapasiteetilla ovat väärissä jaloissa, ellei sitten vahingossa ole menneet oikeisiin jalkoihin.
Jossain kirjassa hölmöläiset kantoi säkillä valoa.
Samankaltainen tilanne siinäkin.Jos 108 000 oli homojen avioliittoja vastaan (mukana muslimit), niin 4 miljoonaan aikuisten mukaan homoja vihaa 0,027 prosenttia suomalaisista.
torre12 kirjoitti:
Jos 108 000 oli homojen avioliittoja vastaan (mukana muslimit), niin 4 miljoonaan aikuisten mukaan homoja vihaa 0,027 prosenttia suomalaisista.
Tai vastusti avioliittoa. Eivät ne kaikki ole vihamielisiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361760Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38576- 63548
- 30546
- 46540
- 66536
Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25520