Rokki on kuollut

Musiikin_kuuntelija

Nykyajan rokkareiksi itseään kutsuvat eivät ole oikeita rokkareita. He ovat enimmäkseen mikrofoniin huutajia tai kitaranrämpyttelijöitä.
Oikeassa rokissa kuuluisi olla svengiä ja backbeat. Nykyistä "rokkia" kuunnelleessa ei tee mieli lyödä tahtia kädellään tai jalallaan. Nykyrock on lähempänä tanssipoppia kuin aitoa rokkia.
Toisin kuin nykyisessä rokissa aidossa rokissa oli kapinaa. Ei alistuttu vallalla oleviin normeihin. Rock ei ollut pelkkä musiikkityyli, se oli aate.
Aito rokkari ei välitä yhteiskunnallisesta sovinnaisuudesta, vaan päätyy pidätetyksi 'epäsiveellisestä paljastelusta' tai limusiinin uima-altaaseen pysäköimisestä kesken keikan. Rokkari haluaa vain pitää hauskaa. eikä välitä yhteiskunnan hyväksynnästä tai terveydestään. Hän ei myöskään avaudu lehtien palstoille tunteistaan ja taiteistaan, kuten melkein kaikki nykyrokkarit tekevät. Aito rokkari ei myöskään pyydä anteeksi haukuttuaan poliisia siaksi kaahattuaan ensin kokaiinissa poliisin tutkaan.
Rock kuoli viimeistään punkin laimentumisen myötä, vaikkakin oli jo tuolloin hajonnut pieniksi palasiksi. Briteistä ponnistaneet surinavalliin ja kaikuun luottaneet Indie bändit eivät olleet enää rokkareita.
Nykyiset sukupolvet kuuntelevat uutta musiikkia, esimerkiksi hip-hoppia, metallia ja teknopoppia. Uusien tyylien ja innostusten myötä oikeaa rokkia ei kuuntele enää juuri kukaan.
Kaikki alkuperäiset aidot rokkarit ovat kuolleet tai menettäneet svenginsä.

Tämän takia voidaan todeta rock-musiikin kuolleen

26

247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Musiikin_kuuntelija

      Eriäviä mielipiteitä toivotaan

    • Elvis.Lives

      Höpöti löpöti.

      Jos Guns 'n' Roses tai Nirvana ei olleet "rokkia", niin ei sitä sitten teidän taatapunkit ja -kokkeloinnitkaan olleet. ;D

      Surinarock ei "ponnista" (vain) Briteistä.

      • Elvis.Lives

        ...Jos joku on valtavirtarockissa nykyään "kuollutta", niin ainakin yleisöt. Niiden tilalla ovat porvari-virkamieskansalaislaumat, jotka valittavat liiasta melusta, artistin myöhästymisestä, liian pitkään venyvistä seteistä ja yleensäkin aivan kaikesta. Siinä "aatetta".


    • luonnonlak

      Kaikki paikalleen jumiutunut on tuomittu kuolemaan.

    • sallinappanahka

      Menihän tuo entisten aikojen rock, kun rohdot olivat sopivat, mutta nyt kaikki on paremmin vielä päivänä seuraavanakin.:)

    • Erin_Eriström

      Seppele epävireisille.

    • TulenKantaja

      Jos pidät punkkia oikeana rokkina, vaikka nämä eivät välttämättä kovin svengaavia pumppuja olleetkaan, ja olivat monesti lähinnä mikkiin huutelijoita ja kitaran rämpyttelijöitä, niin varmasti sitten voit pitää black metalliakin oikeana rokkina. Se on viimeinen todella undergroundia edustava tyylisuunta, jonka edustajat täyttävät kriteerisi. Kun tuikataan kirkot tuleen, niin tuskin kyseessä on pelkkä musikkityyli. Tosin kyseinen genre on niin undergroundia, että kohta ruvetaan kitisemään siitä, kuinka noiden mielisairaiden sekojen möykkä ei ole edes musiikkia yms. Mutta olihan se rock'n rollkin aikoinaan suoraan saatanasta, ja sitä paheksuttiin. Uudet sukupolvet rupesivat kumminkin ymmärtämään sitä, ja tekivät sen kapinallisuudesta sellaista valtavirtaa kuin se nykyään on. Perinteinen black metal ei ole vieläkään isojen massojen musiikkia, vaikka onkin saanut melodisempia alagenrejä, jotka ovat olleet kaupallisempia ja massaystävällisempiä.

      Sanot muuten väärin väittäessäsi, että rock-musiikki on kuollut. Rock-musiikki elää ja voi hyvin ja on itse asiassa suositumpaa kuin koskaan aiemmin. Eri asia sitten, ovatko rokkarit, tai aate, joksi itsekin rokkia sanot, kuollut. Itselleni periaatteessa sama, vaikka olisivat, en ole muutenkaan nykyrokkia pahemmin diggaillut. Joka kerta kun isken lätyn levylautaselle ja pistän volumea, heräävät henkiin jo ne kertaalleen kuolleetkin julistamaan sellaista sanomaa, kyseisen aikakauden henkeen, että se liekki rupeaa jälleen loimuamaan kuin olympiatuli, joka sammuu vasta, kun allekirjoittaneen geimeillä on viralliset päättäjäiset kirkon mailla.

    • wwt

      oikea punk on aivan paskasti soitettua musiikkia se on vaan tyyli tuoda mielipiteensä julki tosin hyvä sellainen nyky punk on saatana vittu niin muotia että voi voi punkissa on aika paljon asenteesta kyse joka titenkin menee jollain aivan yli nyky rokista puuttuu taas asenne kokonaan vittu mennää itkemään lavalle ja halataan voi vittu tää oli vaan mun mielipide kaikki saatehdä mistä tykkää ei pidä olla putkiaivo missään asiassa mutta räppi tai miten se paska lausutaan on niin paskaa eikä sillä ole mitään tekemistä musiikin kans ja nää tyypit pitää itseään vielä niin vitun hyvinä muusikkoina saatana nyt rupee taas ahistaa äkkiä kuuntelemaan jotain oikeilla soittimilla soiteetu musaa se on sama mitä se on kunhan tulee hyvä meininki siinä on musiikista kyse saatana.

    • Anonyymi

      Gene Simmons sanoi parisen vuotta sitten että räppärit ovat uusia rokkistaroja sillä he osaavat kukkoilla ja heittelevät herjaa konservatiivisiä ärsyttääkseen.

    • Anonyymi

      kaikkia punkkeja pitäs lätkiä korville

    • Anonyymi

      Youtubesta: Mokoma nova stagella. Marko Annalan hyvä haastattelu videon puolivälissä jossa puhuu muun muassa tästä aiheesta..

    • Anonyymi

      COB:n Alexi Laiho taitaa olla viimeisiä "rockareita". Tuon haastattelun (2011) jälkeen on kyllä vähentänyt juomista.

      https://www.apu.fi/artikkelit/guitar-hero-alexi-laihon-tarina

      Tosi juttu on, että suurin osa rockareista ja hevareista on nykyään vähintään keski-ikäisiä. Ei sitä yksinkertaisesti kukaan pysty vanhempana ryyppäämään ja rellestämään samoin kuin kaksikymppisenä. Lisäksi tasokkaita bändejä on nykyään paljon ja esimerkiksi kiertueilla ei haluta olla umpijurrissa koska se vaikuttaisi soittoon ja shown tasoon. Jos keikat epäonnistuisi kännin takia niin jatkossa keikat vähenisivät.

      Loppukevennyksenä: Youtube hakuun "Azazel" ja eka hakutulos

      • Anonyymi

        Siinäpä on kunnon "rokkimeininkiä" Azazelin pojilta!

        HAHA!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä on kunnon "rokkimeininkiä" Azazelin pojilta!

        HAHA!

        Kaiken lisäksi tuolta Azazelin keikalta löytyy pitempikin video, jossa jo keikan alkupuolella kitaristi katkaisee johdon plugin kitaran sisään ja sitä tonkivat lavalla kauan pois sieltä että sais ehjän johdon tilalle. Laulaja juo jallua ja kaljaa molemmista käsistä jopa yhtäaikaa ja välillä yrittää juoda mikrofonistakin. Keikan loppupuolella kitaristi keikahtaa lavalta.

        Pääsivät näillä "näytöillä" maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen ja suomessa telkkariin Enbuske, Veitola & Salminen ohjelmaan.


    • Anonyymi

      Moi. Mahtavaa että olen täällä.

    • Anonyymi

      Rokki on poikaa.

    • Rockin ja heavyn kentältä kuuntelen enimmäkseen klassista rockia ja klassista heavya. Tosin joskus saatan kuunnella vähän Panteraakin ja Megadeathia (en tiedä lasketaanko ne klassiseksi heavyksi, vaikka kummatkin bändit perustettu jo 1980-luvun alkupuolella) ja silloin tällöin saatan kuunnella esim. jonkun Musen biisin, mutta muuten pysyttelen aikalailla 1970-ja 80 -lukujen piirissä mitä tulee rockiin ja heavyyn. Nykyrokista kuuntelen Greta van Fleetia.

      On totta ettei enää ole suuria bändejä, jotka vetäisivät areenoille porukkaa niin kuin ennen. Toki jotkut vanhat bändit yhä keikkailee ja vetää yleisöä, mutta uusia rockbändejä ei ole enää siinämäärin kuin ennen. Täytyy etsiä tarkemmin ja kovemmin, jos haluaa löytää jonkun uuden bändin tai sitten sen löytää sattumalta niin kuin mulla kävi tuon Greta van Fleetin kanssa. Taisin kuunnella Tubesta Purplea tai Zeppeliniä ja sieltä jostain pulpahti toi van Fleet esille ja katsoin minkälaista musiikkia tuollainen bändi tekee. Rock on nykyään aikalailla undergroundia paitsi vanhat klassikkobändit, joita rockkanavat radiossa ja netissä soittavat.

      Ainakaan rock ei ole kuollut mun elämässä ja toivon ettei koskaan kuole. Esim. Led Zeppelin, Judas Priest ja Rush ovat soinneet mulla paljon viimeaikoina ja tänään on soinnut Bad Company. Pidän myös tästä bändistä erittäin paljon. Mun BC-suosikki tällä hetkellä on "Shooting star".

    • Toivon ettei mun tartte koskaan lakata kuuntelemasta musiikkia kokonaan ja etten mene koskaan siihen kuntoon, etten pystyisi itse päättämään mitä musiikkia haluan kuunnella ja että tajuan mitä kuuntelen. Sinä päivänä, kun mua ei enää kiinnosta kuunnella mun vanhoja suosikkiartisteja ja suosikkibändejä mun täytyy kysyä itseltäni, että onko mussa jotain vikaa tai miettiä onko mun musiikkimaku lähtenyt taas uusille urille =) En haluaisi myöskään kadottaa tätä intoa etsiä uusia artisteja ja bändejä, joita kuunnella.

    • Anonyymi

      Rokki ei ole kuollut, se on vaan pudonnut 80-luvun vallastaan pienempään rooliin. Tyyli on kuitenkin yhä todella suosittu.

      • Rock on! =)


    • Tosin ei rock ole kokonaan kuollut, mutta on ehkä saundillisesti hieman latistunut jotenkin. Musta rockin parhaimmat vuosikymmenet olivat 1960-80 -luvut. Näinä aikoina oli mm. Jerry Lee Lewis, Chuck Berry, Free, Bad Company, CCR, ZZ Top, Slade, Queen, Rush, Led Zeppelin, The Who, Deep Purple, AC/DC(1970-luvulla vielä Bon Scottin kanssa), Journey, Judas Priest, Iron Maiden. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa vielä oli rockbändejä kuten Nirvana, Muse ja Radiohead, mutta monista niistä puuttui se terävin yty ja poweri mitä rockissa oli aikaisempina aikoina. Esim. Radiohead ja Muse ovat ihan jees (olen joskus kuunnellu), mutta niissä ei ole mulle tarpeeks tulta niin ku esim. Freessä, CCR:ssä, Led Zepissä, Purplessa ja Priestissä. Nirvanaakin olen joskus yrittäny kuunnella, mutta ei menny ku vaan muutama kappale ja siihen se loppu.

    • Että valtaosaltaan1990-luvun ja 2000-luvun alun rock on valitettavasti kuollut mun elämässä, poikkeuksena esim. Greta van Fleet, jossa mun makuun on jotain henkeä ja jonkinlaista poweria(täytyy joskus seurata miten tän bändin ja bändin saundin käy tulevina vuosina, latistuuko vai tuleeko enemmän ytyä ja miten käy popin ja räpin ristitulessa eli sammuuko vai jatkuuko stoori).Ei kaikki uudempi rock sentään ole huonoa, mutta en jaksa kauheasti -90 -luvulta eteenpäin olevaa rock n rollia kuunnella ja heavystakin pitäydyn enimmäkseen klassisessa osastossa, joskus kuitenkin saatan harhautua esim.Panteran puolelle. Wasp kai on klassista heavya?Vai miten on? Megadeathkaan ei taida olla kuin osan urasta.

      • Anonyymi

        W.A.S.P. oli suosionsa huipulla juuri 80-luvulla eli on klassista.


      • Anonyymi

        Megadeth on itse asiassa thrash metallia, ja on yksi näistä ns. big four -bändeistä Anthraxin, Metallican ja Slayerin ohella, ja ne ovat omalla sarallaan klassista kamaa.


    • Anonyymi

      Itselle rock kuoli 1991 yhtä aikaa kuin Freddie Mercury kuoli

      • Rock alkoi pikkuhiljaa laimentua juurikin Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen ja viimeistään ehkä Curt Cobainin jälkeen. Tosin onhan meillä vielä esim. Foo Fighters (bändin kitaristi-laulaja Dave Krohl on Nirvanan enstinen jäsen), jossa on ehkä vähän jotain poweria. Ja mielestäni Greta van Fleet on hyvä bändi, jossa jotain entisten aikojen rockhenkeä, mutta niin kuin jo sanoin huikeimmat rockin päivät menivät luultavasti viimeistään Curt Cobainin kuoleman myötä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe