Ristiriita

Ei tarvitsisi kuin tehdä aloite ja tiedän, että hän lähtisi leikkiin mukaan. Tässä ei ole kyse siitä, että aloitteen teko jännittäisi, vaan siitä haluanko tehdä sen. Olen tässä pitkään pohtinut, että olisi mukavaa ensikertaa seurustella jonkun kanssa ja olenkin löytänyt miehen, jolta saan hienoista vastakaikua. Ei saisi heittää näin hyvää tilaisuutta hukkaan, joten nyt olisi toimittava.

Minua vaivaa hylätyksi tulemisen pelko, jonka syyt löytyvät lapsuudesta. En siksi päästä ketään lähelleni ja pessimistisyyttäni en suostu uskomaan, että mikään ihmissuhde voi oikeasti olla tasapainoinen ja kestävä. Ainoa parannuskeino tähän, mielestäni, on vain kävellä tulta päin ja tehdä juuri päinvastoin kuin vaisto käskee. Tehdä se aloite ja toivoa parasta. Pelkään myös sitä, että jos käy hyvin, niin tahallani pilaan sen jollakin päästäkseni takaisin tottumaani
yksinäisyyteen ja väittämään, ettei parisuhteet ja läheisyys kiinnosta. En viitsisi lähteä kokeilemaan, kun sitten pelissä on minun lisäksi myös sen toisen tunteet.

Onko tähän ratkaisua tai neuvoa?
2132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipä ole neuvoa tai ratkaisua.

Ainoa keino on uskoa itseensä, että pystyy pitämään oman elämän narut käsissään. Silti päästämään toisen lähelle ja rakentaa yhdessä jotain uskomatonta. Kukaan ei voi olla absoluuttisen varma toisesta, mutta itsestään on mahdollisuus saada kaikki selville.

Lottovoittokin edellyttää lottosmista. Ja tyhjän saa pyytämättäkin.

Reippaasti vaan katsomaan mitä maailma tarjoaa.

Äänestä

Parempi vaan kun et tee aloitetta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


N20 kirjoitti:

Ei tarvitsisi kuin tehdä aloite ja tiedän, että hän lähtisi leikkiin mukaan. Tässä ei ole kyse siitä, että aloitteen teko jännittäisi, vaan siitä haluanko tehdä sen. Olen tässä pitkään pohtinut, että olisi mukavaa ensikertaa seurustella jonkun kanssa ja olenkin löytänyt miehen, jolta saan hienoista vastakaikua. Ei saisi heittää näin hyvää tilaisuutta hukkaan, joten nyt olisi toimittava.

Minua vaivaa hylätyksi tulemisen pelko, jonka syyt löytyvät lapsuudesta. En siksi päästä ketään lähelleni ja pessimistisyyttäni en suostu uskomaan, että mikään ihmissuhde voi oikeasti olla tasapainoinen ja kestävä. Ainoa parannuskeino tähän, mielestäni, on vain kävellä tulta päin ja tehdä juuri päinvastoin kuin vaisto käskee. Tehdä se aloite ja toivoa parasta. Pelkään myös sitä, että jos käy hyvin, niin tahallani pilaan sen jollakin päästäkseni takaisin tottumaani
yksinäisyyteen ja väittämään, ettei parisuhteet ja läheisyys kiinnosta. En viitsisi lähteä kokeilemaan, kun sitten pelissä on minun lisäksi myös sen toisen tunteet.

Onko tähän ratkaisua tai neuvoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu