Vaatiiko nykyinen työelämä jo liikaa?

2000luvunvillilänsi

Koko ajan leikataan henkilöstöstä, työtä tehostetaan ja vastuu kasvaa. Tuntuu, että yhdeltä ihmiseltä vaaditaan vaan koko ajan lisää ja lisää. Olen yhdessä isossa yrityksessä töissä, ja kaikki ovat enemmän tai vähemmän loppuun palamisen partaalla, myös esimiehet. Kukaan ei puhu työstää positiivisesti. En tiedä tuolta ketään, joka oikeasti viihtyisi (meitä on kuitekin meidän toimipisteessä 70 hlöä). Norsunluutornissa tehdään nämä päätökset, mutta tuntuu ettei siellä ketään ajattele näkökulmaa meidän työntekijöiden osalta. Siellä jopa saatetaan keksi joku ihan päätön idea joka pistetään käytäntöön. Jos yrität sanoa työntekijänä miten kannattaisi toimia, ketään ei kiinnosta. Kaikkea tekemistä tarkkaillaan yksilötasolla julkistamalla jatkuvasti työtehoseurantaa. Yrityksenä on ilmeisesti saada ihmiset kilpailemaan tehokkuudella, ja siitä ei sitten tule kuin sutta ja sekundaa.
En oikeastaan ihmettele, että meillä on ongelmana nuorten syrjäytyminen. Itse sain työurani aloittaa hieman rauhallisemmin, mutta jos tuonne nyt menisin koulunpenkiltä en tiedä miten selviäisin. Meno on mennyt jo tässä 10 vuodessa ihan hulluksi. tuntuu, että tämä hulluus on jo enemmän sääntö kuin poikkeus työpaikoilla.
Eniten tässä ärsyttää eläkkeellä olevat ihmiset, jotka ajattelevat vain, että nykyihmiset ovat laiskoja. He ovat aikoinaan aloittaneet työt siten, että vastuu homassa on jakautunut useille henkilöille, ja teet vain jotain pientä osaa kokonaisuudesta. Henkinen kuormittavuus ja vastuu ovat tänä päivänä monin kertaista jo pelkästään 80-lukua ajatellen saatikka jos mennään 50-luvulle.

19

2177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • läskimaha

      Totta puhut, vanhat jäärät ei yksinkertaisesti tajua mitä työelämä on nykyään. Työtä tehdään tuntipalkalla urakalla. Ei paljon näppiin jää, kädestä suuhun menee pitkälti...

      • perse-einari

        "tehdään tuntipalkalla urakalla" noinhan se menee, itse olen hommissa joissa työ on tehtävä tietyssä ajassa muuten firmalle tule helvetinmoiset tappiot, kyllähän sen vielä kestää, mutta kun tungetaan toinen samalainen homma yhtäaikaa tehtäväksi, niin voin sanoa että työtahti on enemmän kuin urakkatahti, ja taulukkopalkalla. Tuntuu että mikään ei riitä...


    • EVVK

      Kuinka voi puhua työntekemisestä.
      Kun kaikin keinoin yritetään saada enemmän ja enemmän työttömiä, että palkat saadan mahdollisiman alas.
      Tuodaan muka enemmän työvoimaa, mamuja, sosiaalipummeiksi. Ei työvoimaksi.

      Huoltoyhtiöitä kilpailutetaan jok'ikinen vuosi ja työntekijöitä ei kiinnosta tehdä mitään, koska seuraavana vuonna taas uudet miehet(yhtiö)
      Eräskin huoltomies tuumas: Ai munko tuo pitää tehdä?? Ei, ihan muuten vain täällä olet(seisoksit).
      Onneksi on tuo älykänny mitä voi edes aikansa kuluksi räplätä, ennenkuin pitää mennä seuraavaan paikkaan seisoksimaan.

    • PieniPiruVasempaan

      1800 -luvulla tehtiin kaivoksissä töitä joka päivä 11-12 tuntia.

      Työ ei ole todellakaan nykyään raskaampaa tai vaativampaa, mutta ihmisten kyky sietää epämukavuutta on heikentynyt dramaattisesti.

      • IsoEnkeliOikeaan

        Ja siinä taas yksi loispummivirkailija haaveilee menneiden aikojen orjuutta lähentelevästä työnteosta. Tuolloin ajat olivat toiset ja kyllä loispummivirkailijankin pitäisi edes se ymmärtää. Ymmärrän kyllä, että sinulla on jatkuvasti vaikeuksia ymmärtää asioita.


      • PieniPiruVasempaan
        IsoEnkeliOikeaan kirjoitti:

        Ja siinä taas yksi loispummivirkailija haaveilee menneiden aikojen orjuutta lähentelevästä työnteosta. Tuolloin ajat olivat toiset ja kyllä loispummivirkailijankin pitäisi edes se ymmärtää. Ymmärrän kyllä, että sinulla on jatkuvasti vaikeuksia ymmärtää asioita.

        Joo, joo, mutta ihmiset olivat työkykyisiä 1800-luvulla eikä kukaan jäänyt masennuksen ja itsesäälin varaan sohvalla vollottamaan. Jotain on mennyt pahasti pieleen 200 vuoden aikana eikä se varmasti johdu siitä, että työn vaatimukset olisivat kasvaneet.

        Syitä pitää etsiä muualta kuin työnteosta tai korkeintaan niin, että kun töitä on vähemmän, ihmisillä on enemmän aikaa tuijotaa omaan napaansa. Se ei selvästi sovi kaikille. Monet tuntuvan tarvitsevan sitä, että sanotaan, mitä pitää milloinkin tehdä ilman, että joutuvat pohtimaan elämän tai olevaisuuden arvoituksia.

        Yksi oire hulluudesta on se, että eläimille annteaan ihmisten ominaisuuksia tai robotti saa kansalaisoikeudet. Olemme niin vieraantuneita todellisuudesta, että ruokansa eteen työnteko palauttaisi hetkeksi todellisuuteen.

        Kissa ei ole HÄN ja lehmää saa syödä.


      • xxxxxxxxxxxxx
        PieniPiruVasempaan kirjoitti:

        Joo, joo, mutta ihmiset olivat työkykyisiä 1800-luvulla eikä kukaan jäänyt masennuksen ja itsesäälin varaan sohvalla vollottamaan. Jotain on mennyt pahasti pieleen 200 vuoden aikana eikä se varmasti johdu siitä, että työn vaatimukset olisivat kasvaneet.

        Syitä pitää etsiä muualta kuin työnteosta tai korkeintaan niin, että kun töitä on vähemmän, ihmisillä on enemmän aikaa tuijotaa omaan napaansa. Se ei selvästi sovi kaikille. Monet tuntuvan tarvitsevan sitä, että sanotaan, mitä pitää milloinkin tehdä ilman, että joutuvat pohtimaan elämän tai olevaisuuden arvoituksia.

        Yksi oire hulluudesta on se, että eläimille annteaan ihmisten ominaisuuksia tai robotti saa kansalaisoikeudet. Olemme niin vieraantuneita todellisuudesta, että ruokansa eteen työnteko palauttaisi hetkeksi todellisuuteen.

        Kissa ei ole HÄN ja lehmää saa syödä.

        1800-luvulla työläisen ei tarvinnut pitkään kitua. Keski-ikä oli varsin naurettava nykymittapuulla.
        Eihän sellaisessa työnteossa mitään järkeä ollut terveys ja henki meni, mutta se oli pakko silloin.
        Et tiedä mitään nykyisestä työelämästä olet valtion "töissä" korkeintaan jos missään. Työ on nykyään henkisesti vielä kuormittavampaa kuin fyysisesti.


      • Anonyymi

        Onko tuo sinun ihanne? Ihmisillä roppa hajalla viimeistään 50-kymppisenä jonkunlaisen työn sankaruuden vuoksi.


    • Pate247

      Tämä nykyinen työelämä on ihan p***eestä. Tarjolla pelkkiä 0-tuntisopimuksia minimipalkalla. Työnantajat eivät älyä sitä tosiasiaa että mitä enemmän työntekijöitä poljetaan niin sitä vähemmän kiinnostaa tehdä töitä. Itse teen näillä nykyisillä "työsopimuksilla" tasan minimimäärän töitä. Minua ovat uhkailleet irtisanomisella jo niin monesti että nykyään lähinnä vain nauran päin naamaa. Väliäkö tuolla kun samanlaisia 0-tuntityöpaikkoja tarjolla pilvin pimein.

      Jos työpaikalla painostetaan tekemään enemmän, niin ei kannata suostua hypytettäväksi. Tämä on yleensä ihan tietoinen taktiikka ja bluffia, jolla yritetään saada nuorista työntekijöistä kaikki irti. Jos irtisanovat niin, uusia työpaikkoja on aina tarjolla kun niihin ei löydy tekijöitä.

    • vanhaope

      "PÄTKÄTÖISTÄ" : Tuntiopettajana vuoden työsuhteita kerrallaan eripuolilla Suomea n. 10v. ( Välillä Rovaniemi---Korppoo ) . Ainoana syynä,etten suostunut ottamaan minkään puolueen jäsenkirjaa. Jopa pätevyysvaatimukset ylittävästi opiskelleena. Kahdesta eri yliopistosta arvosanat PUHTAASTAmat:sta ( opettajalinjaa huomattavasti vaativampaa ) ,fysiikasta , kemiasta ja teoreettisesta fysiikasta .
      Eu:n työsyrjintädirektiivi kieltää mm. ikäperusteisen syrjinnän (todennäköisesti muuhunkin perustuvan) , mutta kieltääkö se myös poliittiseen jäsenkirjattomuuteen perustuvan? ( esim. mat. ,fys. ja kemian opettajien vakituiset virat ). Suomen lakikirjassa virantäyttövaatimuksissa järjetön kohta: ... pätevä ( ymmärrettävää ) ja SOPIVA (edellyttää vähintään poliittisen puolueen jäsenkirjaa ! ) ...
      Kirjoitan hyvin tiedossa olevasta vääryydestä vasta eläkepäivinäni koska vain vaatimattomissa tuntiopen toimissakin olisi aina ollut "sielunsa myyneillä " mahdollisuus
      pudottaa kk.ansiot mitättömiksi sallimalla vain lakimääräiset minimiviikkotunnit, järjestämällä v-mäisiä opetusyhdistelmiä ( poikien liikunta,tekninen työ ,elämänkatsomus, mat. , fys. , kemia . Huom. samanaikaisesti samassa koulussa mm. rehtorinnuoleskelija teknisen työ ope opetti epäpätevänä mat. ! ), hyväsymällä vain äitiysloman viransijaisuuksiin . MIELIVALTAA !
      ETTÄ SELLAINEN " MAAIMAN PARAS KOULULAITOS " ! Olisikohan politrukkien viisata pitää pienempää meteliä suomalaisesta erinomaisuudesta ja aikaansaada esim.
      lainsäädäntö "sudenkuoppia" sisältämättömälle LÄNSIMAALAISELLE tasolle ?

      • vanhaope

        "PÄTKÄTÖISTÄ"..
        Pätkätöistä kommentistani unohtui mainita : auskultointini olen suorittanut pätevyysvaatimusten edellyttämällä tavalla . Muodollinen pätevyys oli kunnossa !
        Jälkipohdiskelua : ehkä muita syrjintään" oikeuttaneita " syitä . Asevelvollisuuden suorittaminen ( Satakunnan tykistörykmentti, luutnantti ( reservin aikainen sijoitus : taisteluvälineupseeri)), hetero (kaksi tyttöä), Ei poninhäntätukkaa eikä asennetta mainostavaa partaa , ei väkivaltaista oppilaiden kohtelua, kaikkien oppilaiden tasapuolinen oikeudenmukainen kohtelu, en suotunut muutamien vanhempien ehdotuksiin todistuksen mat.numerosta , vavontavelvollisuuksien tinkimätön noudattaminen, vain mielistelemättömän asiallinen rehtoreihin ja kolleegoihin suhtautuminen, lunttaamisen havaitseminen ja siitä asianmukainen rankaiseminen, puku päällä opettaminen , myös saksalaisista, englantilaisista, eestiläisistä amerikkalaisista, espanjalaisita ja ruotsalaisista saman opetustason kirjoista ( ensin alkuperäiskielellä vihkoon kirjoitettuja sitten suomennettuja ) harjoitustehtäviä laskettamalla tutustutin oppilaita ulkomaisiin peruskouluvaatimuksiin, oppituntien aloittaminen rauhoittamisella ja kirjasta " Antiikin kuuluisia miehiä " aforismeja latinaksi sitten suomennettuna vihkoihin kirjoituttamalla ( tunnin alusta "tärväytyi" enintään 4 min. ) , työrauhan vaatiminen tunneilleni joskus jopa oppilaan huoltajat koululle asiaa selvittämään kutsuen,toisinaan selvittelin tuntihulinointia oppilaan kotona huoltajan kanssa sovittuna aikana,en sallinut tupakointia välitunneilla,
        oppilaan epäonnistuessa kokeessa kehoitin pyytämään tukiopetusta ( en välttämättä itseltäni vaan myös kolleegoiltani jos he suostuisivat ) , en sallinut koulukiusaamista , ajoin toisten kolleegojen kieltäytyessä omalla autollani oppilaiden tappelun seurauksena verta valuvan oppilaan kunnan terveyskeskukseen ( kolleegani kieltäytyivät ajotyöstä koska heidän autonsa sisustus olisi tahriutunut verestä! ),erotin urheilutunnilla jalkapallopelissä ankarasti toisiaan lyöviä poikaoppilaita toisistaan siinä puuhassa itsekin potkuja ja nyrkin iskuja saaden , suoritin pakkasessa ja sateessa ulkona määräysten mukaista ulkovalvontaa
        kolleegoiden vastaavaa valvontaa opettajienhuoneen ikkunasta katseella "hoitaessa"...

        VOI V...TTU ,joko alatte saada vähäistä käsitystä siitä mitä on pätkätyö kansandemokraattisessa PERUSKOULUSSA ?


      • fucked.up.world

        Jeremy Clarkson sanoi suorat sanat suomen "erinomaisuudesta":
        https://www.is.fi/viihde/art-2000005609444.html

        Olen Clarksonin kanssa täsmälleen samaa mieltä. Vai muka maailman onnellisin maa, törkeä valhe ja samalla myös YK ampui itseään jalkaan menettäen kaiken uskottavuutensa minään vakavasti otettavana järjestönä.

        Ihmiskunnan alennustila etenee huolestuttavaa tahtia, varakkaan eliitin toiminta käy päivä päivältä röyhkeämmäksi. Ei tätä voi sietää, sota tässä on väistämättä edessä.


    • lksdjkfkkdlsdkl

      Kyllä vaatii nykyinen työelämä täysin kohtuuttomia suorituksia. Hirvittävä työkuorma mutta palkat surkeita. Ihan tyhjänpäiväistä raatamista vähän rahan takia! Tämä tuskin tulee enää kovin pitkään jatkumaan ilman vastareaktiota...
      Muutenkin yhteiskunta on ottanut epäinhimillisen kovan ja tylyn linjan viime aikoina kansalaisia vastaan, esim. kiky "sopimus" ja työttömyysturvan leikkuri joka verhotaan "aktiivimalliksi.
      Se ei ole mikään sopimus että ylhäältä sanellen runnotaan vain työnantajien tai valtion edun mukainen käytäntö läpi eikä työntekijöiden tai työttömien sana paina yhtään mitään! Sanelupolitiikka ja läpirunnominen on jotain diktatuuria mutta Suomi on demokraattinen tasavalta eikä diktatuuri!
      Sisällissota on edessä tätä menoa!
      Nyt päättäjät järki käteen. Tällainen tylytyslinja EI VOI JATKUA!!! Vai tarkoituksellako kaivatte verta nenästänne...

    • mielipide------

      Työelämä tappaa ja nujertaa sinut, masennus ja selkäkivut vievät työkyvyn mutta koskaan eivät päästä sinua eläkkeelle ellet ole hyvä veli kerhon jäsen niin silloin säännötkin ovat erit.

      Muistakaa tämä ja lopettakaa rehkiminen paskalla liksalla se on täysin turhaa ja hyödytöntä hommaa.
      Sama kuin anataisit rahasi pois joka kk ja teet luuppina samaa paskaa vuodesta toiseen mikä ei johda milllään tavalla parempaan elintasoon, olet vain paikallaan ja joku muu rikastuu jokaisesta työtunnistasi, ihan oikeasti!

      • moniosaamisvedätetty

        Ei auta vaikka vaihtaisit vähän hommiakin. Työnantajat puhuvat juhlapuheissa että katsovat moniosaamista hyvällä mutta ei siitä duunari ainakaan hyödy mitään. Vain työnantaja hyötyy mutta duunari ei saa siitä yhtään enempää palkkaa. Ainut mikä lisääntyy on työn määrä kun pompotellaan paikasta toiseen, yhden homman sijasta pitääkin tehdä kahta hommaa tai niin monta kuin on erehtynyt opettelemaan.
        Älkää te muut menkö siihen moniosaamisen retkuun, ette hyödy siitä paskan vertaa itse!


      • ihan-oikein

        Näin ne firmat teitä perseennuolijoita kusettaa ja samalla YT:ssä laittavat ulos kunnon väkeä jotka eivät noihin kusetuksiin suostu. Olkaa nyt onnellisia kun saatte pitää surkeat työpaikkanne mutta ruuvi kiristyy kokoajan ja olette kuitenkin itse seuraavaksi liipasimella sillä eihän niille mikään riitä kun perkeleelle olette kätenne jo antaneet.

        Lähtö tulee myös teille ja palkat laskee kokoajan.


    • PieniPiruVasempaan
    • 431321

      Vaatii Kyllä ja pakko myöntää, olen nuorena ihmisenä kokenut sen syrjäytymisen vaaran.

      Olen 23v eli aika pitkälti parhaassa iässä, fyysisesti kunnossa ja motivaatiota kokeilla kaikenlaista, mutta olen aina kokenut töiden saannin vaikeaksi. Aina puuttuu juuri sen alan paperit mihin satun hakemaan tai yksinkertaisesti olen liian nuori että minulle olisi tähän mennessä kertynyt tarpeeksi työkokemusta, vaikka kuinka olisi motivaatiota lähteä töihin. Työmarkkinoilla ei ole joustavuutta ja normi on, että työnantajat eivät ole halukkaita kouluttamaan henkilöstöään siinä työn ohella. Oppisopimuskoulutus joka on esim. Saksassa ammatillisen koulutuksen yhtenä pääväylänä on edelleen Suomessa hieman vieras käsite jostain syystä.

      Olen merkonomi ja vakituista työpaikkaa en ole koskaan saanut eikä sitä myöskään ole ollut tarjolla. Tähän asti olen aina kuitenkin tehnyt jotain, lähinnä etsinyt sitä omaa juttua mitä haluaisin oikeasti tehdä työkseni opiskellen ja pätkätöitä tehden. Nyt opiskelen jatko opintona ammattikorkeassa kansainvälistä kauppaa ja olen päättänyt vaihtaa alaa ensihoitopuolelle ihan vain sen takia, koska haluan enemmän mahdollisuuksia työllistyä.. Muutenkin tuntuu, että käyn vain merkonomin tutkintoa taas uudelleen heh.. Teen kyllä töitä sen eteen, että saisin itselleni sellaisen elämän mitä haluaisin elää, mutta tarvitsen kyllä jonkinlaista tsemppiä siihen.

    • Vesimies84

      Itselläni hyvä olis edes olla palkkaduunia, olis edes hyvä syy herätä arkiaamuisin töihin. Jos oikeasti konkretiassa "tulos tai ulos" mentaliteetti koskee työpaikoilla niin ei kyllä kauheasti tee mieli mun työllistyä.

      Nämä pitävät järjen kuosissa >> parisuhde (olitpa hetero, homo taikka lesbo), ystäväpiiri sekä palkkaduuni ja hyvä on olla katto pään päällä elikä oma hima ja fyrkkaa että pystyy ostamaan vuoden 365 päivän safkat. Muusta ei niin väliä, kunhan maksaa laskut sun muut maksut ajallaan ja muistaa käydä lekurissa tarpeen tullen, niin avot!

      Mulla on oma kämppä, muttei heilaa eikä palkkaduunia ja ystäväpiirikin tuppaa olemaan mulla snadinpuoleinen. Olishan se fantsua jos joku vetävännäköinen lyyli steppailis mun kämpillä elikä asuis samassa osoitteessa mun kanssa sen 24/7 ja että parisuhde olis kitkaton, kemiat menis yksiin. Sellainen 26-35 vee lyyli kyseessä mun kohdalla, 18-24 vee lyylit on pikkasen liian nuoria mulle vaikka onhan se Erika Vikmankin 49 vuotta nuorempi Ilkka "Danny" Lipsasta ja Jenni Haukio 29 vuotta nuorempi Sauli Niinistöä ja Aino Seppo 18 vuotta nuorempi Esko Salmista. Entäpä Melania Trump, Donald Trumpia 24 vuotta nuorempi taikka Ansa Ikonen, oli Joel Rinnettä 16 vuotta nuorempi taikka Krista Kosonen, Antti J. Jokista 15 vuotta nuorempi taikka Lauri Tilkanen, Pamela Tolaa 6 vuotta nuorempi taikka Carl XVI Gustav, Silviaa 3 vuotta nuorempi taikka Miranda Rijnsburger, Julio Iglesiasta 22 vuotta nuorempi.

      Joo, oon ollut liian monta vuotta vailla vakiparisuhdetta vapailla sekä palkkaduunin
      tarpeessa arkisin. Parempi kun en tee mitään 5-vuotissuunnitelmaa ja lupaile kuuta taivaalta kun ei ne tähänkään mennessä ole toimineet ja toteutuneet.

      Karmeeta ajatella että keski-ikäistytään kovaa vauhtia tässä mun sukupolvi. Mutta näin se ikävä kyllä menee, mikään ei ole ikuista ihmisen elämässä vaan hetkellistä ja ohikiitävää.

      Ei mene montaa vuotta ku hiffaan olevani jo 40 vee, nyt jo mietin mihin ikäkaudet 20-29 hukkuivat mun elämässä, päämäärättömyyteen ne hukkuivat, ja noita vuosia kun ei saa enään ikinä takaisin että vois parannella asemiaan noina ikäkausina, se olis nyt tehtävä jos meinaan jotain tehdä, 50-55 vuotiaana alan olemaan jo kehäraakki työmarkkinoilla, et miten nyt 1963-1968 syntyneet ajattelee tänä vuonna 2018 asioista, Samuli Edelmannkin täytti justiinsa 50 vee ja pokas 13 vuotta nuoremman Paula Vesalan samaan syssyyn. Samuli onkin ollut stara jo viimeiset 37 vuotta, Prinsessa joka nukkui 100 vuotta-leffasta lähtien.

      Mun toinen velipuoli, mua 18 vuotta vanhempi on tehnyt jo 33 vuotta palkkaduunia samassa duunissa, ensiks se oli Helsingin Puhelinyhdistys (HPY) nyttemmin v:sta 2000 lähtien Elisa Oyj. Ekasta velipuolesta, mua 20 vuotta vanhempi, en tiedä onko missään työsuhteessa vai onko vain elämäntapaintiaani, tekee mitä huvittaa, soitti rumpuja aikoinaan bändeissä The Cybermen, Karkkiautomaatti ja Liekki ja oli töissä Postissa postinjakelijana, eipä ole enään.

      En tiedä missä se on päätetty että työnteon tulisi olla pelkkää Via Dolorosaa (kärsimysten tie), onko se tämä Kokoomuksen rummuttama Kiky-sopimus. Enempi mun sympatiat menee Sosialidemokraattien työllisyys-, sosiaali- ja terveyspoliittisille linjauksille. En näe Kokoomuksen linjauksissa että ne palvelisi koko kansaa Suomessa, vaikka mitä vängätttäisiin että Suomi ei pärjäisi ilman Kokoomuksen linjauksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1473
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1311
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1293
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1154
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      319
      1027
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      226
      1022
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      278
      933
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe