Nämä asiat parisuhdeväkivallan uhri haluaa kaikkien tietävän
Sivullisen on helppo antaa väkivallan uhrille hyvää tarkoittavia neuvoja. Ennen sitä kannattaa kuunnella, mitä uhrilla on sanottavanaan.
Bloggari Eden Strong joutui omassa parisuhteessaan kokemaan väkivaltaa. Oman kokemuksensa pohjalta hän pyörittää voittoa tuottamatonta järjestöä, joka auttaa parisuhdeväkivallan uhreja.
1. En aavistanut, että suhde olisi väkivaltainen
Monella on kanttia asettaa itsensä parisuhdeväkivallan uhrin yläpuolelle toteamalla, että ei itse koskaan olisi suhteessa väkivaltaisen kumppanin kanssa. Olisipa asia niin yksinkertainen. Kukaan ei näet tietoisesti väkivaltaiseen suhteeseen hakeudu.
Usein väkivalta hiipii suhteeseen pikkuhiljaa. Se ei välttämättä ala fyysisenä väkivaltana, vaan voi ensin ilmetä manipulointina, toisen tekemisten rajoittamisena, alistamisena ja monin muin tavoin. Ensimmäinen lyönti on usein vain jatkumo kaikelle muulle.
2. Yritin kyllä lähteä
Kun nyrkit astuvat kuvaan, moni uhri miettii lähtevänsä suhteesta. Moni myös yrittää tehdä niin. Strongin mukaan uhri yrittää lähteä keskimäärin seitsemän kertaa ennen kuin lopulta onnistuu irrottautumaan.
Lähteminen ei ole helppoa, koska uhrin on otettava huomioon taloudelliset, oikeudelliset ja mahdollisiin lapsiin liittyvät asiat. Hän saattaa myös pelätä usein hyvin todellista uhkaa siitä, että ero saa aikaan väkivaltaiseksi äityvää vainoa. Pahinta on, jos läheiset ajattelevat, että uhri on vain laiska lähtemään suhteesta. Usko pois, todennäköisesti hän on yrittänytkin. Kenties lähtenytkin, mutta palannut.
3. Älä painosta
Uhri tietää, että ystävät ja läheiset haluavat auttaa. Auttamisen ei silti pidä olla painostamista.
Eron jälkeenkään asioihin ei kannata sekaantua liikaa. Uhri joutuu kohtaamaan asioita, joita on joutunut pitkään jättämään huomiotta. Ensimmäistä kertaa aikoihin hän myös saa mahdollisuuden asettaa itsensä etusijalle. Uhrin täytyy löytää oma tiensä itsenäisyyteen. Siksi on tärkeää, että läheiset eivät painosta, vaan ovat tukena ja turvana tiedostaen, koska on aika perääntyä ja antaa uhrista itsestään tulla selviytyjän.
4. Väkivalta ilmenee monin tavoin
On kovin helppo olettaa asioita. Yleinen harhaolettamus on, että ei väkivalta kovin vakavaa ole voinut olla, jos pariskunnalla on ollut seksiä ja lapsiakin on. Parisuhdeväkivaltaan voi kuulua esimerkiksi raiskaus tai ehkäisyn sabotoiminen.
5. Emme halua tietää, kuinka itse olisit toiminut toisin
Yksikään meistä ei voi etukäteen varmuudella tietää, kuinka suhtautuisi itseensä kohdistuvaan parisuhdeväkivaltaan. Periaatteita ja etukäteisajatuksia voi olla, mutta ne eivät välttämättä tosipaikan tullen toteudu.
Läheisen toteamus siitä, että hän itse olisi toiminut toisin, on epäreilu. Ihminen, joka ei itse ollut kyseisissä väkivaltatilanteissa ja ylipäänsä siinä elämäntilanteessa, ei voi sanoa, kuinka olisi itse toiminut. Selviytyminen ei ole helppoa ja uhrilla on siihen käytössään vain sen hetkisen elämänsä liikkuvat palaset.
6. Väkivallantekijä ei toimi niin suoraviivaisesti kuin kuvittelet
Parisuhdeväkivaltaa voi verrata strategisesti harkittuun hyökkäykseen. Uhri joutuu kokemaan manipulointia, alistamista ja paljon muuta sellaista, mikä varmistaa sen, että hän pysyy suhteessa. Väkivallantekijä murtaa pala palalta itsetunnon ja aloitekyvyn. Hän saa uhrin mielen rikki ja alistumaan. Hän hallitsee uhrin koko elämää.
Ennen kuin uhri huomaakaan, väkivallantekijä hallitsee uhrin taloutta, ihmissuhteita, uraa, perhesuhteita, itsekunnioitusta ja kaikkea. Uhri ei kykene enää tekemään omia valintojaan, koska ei ole enää oman elämänsä herra. Siinä vaiheessa hyvää tarkoittavan on paha mennä kysymään: miksi et lähde?
7. Syytämme itseämme
Moni uhri tuntee syyllisyyttä väkivaltaisen suhteen takia. Uhri miettii, mitä hän teki väärin päätyessään sellaiseen. Heidän itsensäkin voi olla vaikea ymmärtää, miksi niin pääsi käymään. Siksi ulkopuolisenkaan on turha tulla sanomaan, mitä uhri hänen mielestään teki väärin. Ulkopuolisen on turha lähteä nimeämään syyllisiä asiassa, jota hän ymmärrä.
8. Syy ei ole koskaan uhrin
On yksi, äärimmäisen olennainen asia, joka jokaisen pitää ymmärtää. Väkivalta ei koskaan ole uhrin vika. Ei koskaan. Päätös ja häpeä väkivaltaan ryhtymisestä on vain ja ainoastaan väkivallantekijän. Suuttumuksen hetkellä on aina muitakin vaihtoehtoja. Jos ihmiset ymmärtäisivät tämän, useampi uhri rohkaistuisi hakemaan apua.
On täysin epäolennaista, mitä uhri teki ennen väkivallan kohteeksi joutumistaan. Uhrit kantaa muutenkin suotta syyllisyyttä. Ainoa tapa toipua, on ymmärtää, että uhri on vain ja ainoastaan uhri. Se, että joku päätti häntä vahingoittaa, ei ole hänen syynsä. Liian moni elää väkivaltaisessa suhteessa, koska ei ymmärrä, että väkivalta ei ole hänen syynsä
Ennenkuin neuvot
1
387
Vastaukset
- oiWDHOIqewhöf
Itse sanon:
112.
Muille läheisille sanon että kuuntee pari kertaa sen kierron ja sanoo112 ja sen jälkeen ei vastaa eikä ota yöksi, ei mene mukaan, väliin, mihinkään yhteisiin hommiin.
Uhrit haluaa venyttää vanuttaa jatkaa ja ottaa muut mukaan siihen mitä itse tekee. Parin ihmisen kohdalla katoin pidempään mutta sitten tuli niitä palavia mainoslehtiä postiluukusta ja keskellä päivää keskellä katua hakkaamista omien tyttöystävien ystäville. Silloin sanoin että peli seis. Jos ihminen ei usko suomea, ei halua apua niin sinä et ole sivullinen uhri siinä etkä roska sanko johon purkaa viikon viikon iskut.
itse olen aika rough ja en katso kauaa jos oman tyttöystävän kaveri haluaa lättyyn muttei halua apua, ei siihen auta takoa sitä hakkaajaa kun tyttöystävä menee halaamaan perään..... Älytöntä on että sieltä joskus jopa syyllistetään naispuolisia kavereita jotka eka auttavat ja sitte suojelevat itseään eli fiksuimmat.
Uhri voi tuntea mitä vain mutta uhri on se jonka vastuulla on lopulta sano ääneen että on uhri ja ottaa apu vastaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768