Olen säätänyt yhden tyypin kanssa 1,5 vuotta. Nyt kuitenkin päätimme että ollaan vain pelkkiä kavereita. Itse en enää jaksanut, hän on satuttanut niin monta kertaa naissekoiluillaan.
Nyt kuitenkin hänelle kuulemma tuli haikea olo tästä. Hän on monta kertaa sanonut minulle, ettei olla sitouduttu toisiimme niin miksi loukkaannun muista naisista. Totta. Siksi halusin muuttaa suhteen pelkäksi ystävyydeksi. Puhuttiin, ettei muiden kanssa ole ollut samaa yhteyttä, mutta minkäs teet.
Tapahtuneen jälkeen ollaan puhuttu toiselle paljon asioita, mitä ei olla ennen puhuttu. Olen sen jälkeen kertonut hänelle kivasta tyypistä, jonka tapasin Tinderissä. Kerroin, kuinka mies vastaa unelmamiestä ja Kerroin, että mies haluaa tavata minut parin viikon päästä kun pystyy työkiireiltään.
Tämän jälkeen tämä ystävämies on halunnut nähdä minua joka päivä. Ikinä ennen tätä ei ole tapahtunut. Ollaan tehty kaikenlaisia juttuja yhdessä, retkeilty, ajeltu, tehty ruokaa, urheiltu. Tämä on outoa, mutta mukavaa. Hän on sanonut joka pöivä, että on ollut todella kivaa.
Onko mies nyt helpottunut siitä, että olemme vain yhtäkkiä pelkkiä kavereita vai onko hänellä paniikki minun menettämisestä? Hän on alkoholia ottaneena selkeästi omistushaluinen ja mustasukkainenkin.
Myönnän, että monikin mies olisi ollut matkan varrella kiinnostanut minusta, mutta olen ollut aivan liian kiinni tässä yhdessä. Ja nytkun päätin siirtyä eteenpäin niin tapahtuu näin.
Mitä mieltä? Pelaako rakas ystävämieheni vai mitäs ihmettä tämä on?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulut jännämiehen panorinkiin eli haaremiin.
Ullatus ullatus.
Tallanen tarina ätmipalstalla! Ihan ennenkuulumatonta.
Eihän sitä menettämistä voi kuitenkaan estää, yleensä naiset dumppaavat entiset ja kaverit kun löytyy uutta. Siinä sitten friend zonetettu menettää muutenkin arvonsa.
Silkkaa pelaamista sen miehen puolelta. Eli haluaa pitää sut hollilla, oman vaikutusvaltansa piirissä, josta olit kaikkoamassa kun löysit toisen sulle sopivamman miehen. Pelaa sun tunteilla, ei välitä sen enempää kuin ennenkään.
Ota etäisyyttä, tapaile muita, koska tuo ei tule suhun sitotumaan, vaan haluaa sun sitoutuvan itseensä ja sitten pettää taas.
Kerro muiden tapaamsisita sille ja anna sen hajota mustasukkaisuuteensa.
Näin itsekin mietin. Varoitin häntä tästä. Kerroin, että sitten kun menen, niin menen. Nyt hän taistelee vastaan piilotetusti.
Mustasukkaiselta hän tänäänkin vaikutti kun kerroin eräälle ystävälleni Tindermiehestä. En edes tiennyt, että hän kuunteli, koska oli etäällä ja syventynyt ihan muihin asioihin.
Kuitenkin hän kysyi asiasta jälkikäteen ja kun kerroin, että kuuli oikein. Hän oli ärsyyntynyt ja sanoi että ei ollut fiksu paikka jutella tuollaisia.
Olen ymmälläni.