Rakkaus jäi!

totuus

Tapasimme, rakastuimme. Jotain kumminkin alkoi hiipiä elämäämme ja varsinkin minun. Muun maailman kovuus, paineet, menetykset saivat minut masentumaan, siis sairastuin. Yritin nousta, mutta aina epäonnistuin, tiedämme vertauksen "kun katsot kaivoon ja kun kaivo katsoo takaisin" joka on karmea kokemus. Kuinka raskas oli ottaa yksi askel tikapuissa ylös ja jokin asia tiputti minut 3 askelta alaspäin, toivonta, epä inhimillistä, jotain sellaista jonka tuntee olevan pahuutta, miksi minulle tapahtuu näin.
Samalla ymmärsin kuinka toivoit seksielämää, perhettä ja aloin nähdä sinun hiipivää huolta ja kasvavaa masennusta, pahoinvointia ja sitä urheutta jota kestit reipas 10 vuotta, mutta sitten et jaksanut enään, sinulla alkoi myös loppua voimat ja usko meidän tulevaisuudesta.
Emme enään pystyneet, voineet, oli mahdontonta siinä tilanteessa auttaa toisiamme, emme ymmärtäneet, emme jaksaneet. Yritin laittaa viimeiset voimani, siis viimeiset voimani meidän suhteen pelastamiseksi, mutta kun näin sinun pahan olon ja ero puheesi, tipuin kaivossa aina askelmia alas, voimat alkoivat olla loppumaisillaan.
Asuimme vähän aikaa erillämme, palasimme yhteen, mikään em. asioista ei muuttunut, sitten kerroit että et jaksa enään, muutat kotiseudullesi. Olin halvaantunut, ei tullut ajatusta, ei sanoja, mutta tiesin, että Rakastan sinua, olin hiljaa, lyötynä totaalisesti, se tunne on sanoin kuvaamaton, sitä ei pysty ihmismieli ymmärtään. Et tehnyt minulle vääryyttä, asiat meni vain niin.

Jäin yksin tallatuna lattialle, miten tästä eteenpäin, miten selviän. Mikään muu tässä maailmassa ei ollut enään tärkeeää, vain minä ja se pakokauhu, kun ihmisellä tulee ihan viimeisensä viettinä, en halua kuolla. Jostain mystisesti tuli siinä tilanteessa tunne "luovuta" ja niin tein. En enään välittänyt, en halunnut enään laittaa yksityiselämääni kuntoon, en meidän suhdetta. Muistan vain hetken yksin lyhistyynenä lattialla, itkien, loppuna, revittynä ja rukoilin ensimmäistä kertaa elämässäni "jumala, en jaksa enään, en osaa enään auttaa itseäni, sinulle minä luovutan elämäni tee sillä mitä lystäät".

Muutaman päivän kuluttua alkoi tuntua hyvin hyvin hyvin pientä olomuutosta "en osaa selittää".
Mosaiikki taulu on erinomainen vertaus elämästäni, joka on koostunut sadoista pienistä paloista ja jokainen pala alettiin laittamaan omille paikoilleen, vaikka en tehnyt asian eteen mitään, se vain alkoi kertyä pala palalta pailoilleen.

Samalla kun tämä oma ehetyisprosessi eteni, kuulin sinun löytääneen uuden miehen, se sattui ja siitä reilu vuosi kuulin, että menit naimiisiin, se sattui ja kun aika teki minussa tehtäväänsä olin saman aikaisesti onnellinen puolestasi, meni pari vuotta kuulin sinun saanneen lapsen, olin onnellinen puolestasi, mutta samalla itkin, koska se oli maailman tärkein haaveni sinun kanssasi.

Elämäni mosaakki taulun kokoaminen kesti reilu 5 vuotta, selvisin kuolemalta jos karrikoiden noin raaakaa kieltä käytetään, mutta sain elämääni sisältöä, harrastuksia, erilaisia työmahdollisuuksia ja vakauden elämälleni. Tosin samalla ymmärtäen, että en tule enään saamaan perhettä, enkä kykene uusiin suhteisiin "en tiedä miksi", mutta olen onnellinen näin, olen se mies jälleen kerran joka oli nuoruudessa elinvoimainen, hauskuuttaja ja iloa täynnä.

Kaikki nämä kokemukset ovat opettaneet minua ja myös opettanut rakkaudesta jotain, niin itseään kuin rakasta läheistä. Olet minulle tärkeä, minulle on tärkeeää että olet onnellinen ja sinulla on kaikki hyvin "siellä jossain" perheesi kanssa. Kaikkea hyvää loppu elämällesi, olet sen ansainnut.

Rakastan Sinua.

P.s onko tämä sitä "vanha suola janottaa"?

0

457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        90
        1456
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        54
        1013
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        379
        854
      4. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        153
        824
      5. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        124
        727
      6. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        55
        709
      7. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        658
      8. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        635
      9. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        57
        631
      10. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        76
        622
      Aihe