1977 äänitetty Pelastakaa lapset ry:n joulukuunnelma Kadonnut lahjasäkki on ollut traditiona, että kuunnellaan se aatonaattona iltasatuna, jos on pieniä vieraita ja vaikka ei olisikaan, niin se on ollut minulle tärkeä kuunnelma lapsuudessa ja kuuntelen sen vaikka yksin. Tuo kuunnelma on ollut C-kasetilla ja tietysti sen piti viime jouluna mennä solmuun ennen kuin ennätin sen digitoida. Oli ensimmäinen joulu ilman kuunnelmaa.
Olisiko jollain sitä kuunnelmaa, että jos siitä voisi näin ystävällisesti pyytämällä saada kopion?
Kuunnelma kertoo siitä, kun aatonaattona joulupukin taianomainen lahjasäkki katoaa ja kaikki maailman lapset ovat vaarassa jäädä ilman lahjoja. Asialla ovat olleet pakkaspojat. Kirjuritonttu ja Nopsa-tonttu lähtevät säkkiä etsimään ja saavat matkalla kohtaamiltaan metsän eläimiltä taianomaisia apuvälineitä säkin takaisin saamiseksi.
Jos joltain kuunnelma löytyy ja voisit sen minulle esim. s-postitse lähettää, niin laita tähän viestiä.
C-kasetin nauha solmussa, kellään samaa kuunnelmaa
2
1144
Vastaukset
- klfsfkklkkld
Kyseinen yhdistyshän taitaa olla vielä olemassa niin josko sieltä löytyisi kysymällä?
Jouluna 1977 olen itse ollut kokonaista 3v, enpä muista kuulleeni tuollaista kuunnelmaa :P - lksdkjfdklsfklsdk
Yksi mahdollisuus on yrittää kunnostaa solmuun mennyt nauha vaikkapa ajattamalla sitä jonkin kahden kumitelan välistä että se suoristuisi ja sitten rullaa sen kasetille ja soittaa kunnossa olevalla kasettisoittimella vielä kerran samalla digitoiden sen. Äänenlaatu saattaa olla kärsinyt mutta voi olla koko maailman ainut jäljellä oleva kappale joten parempaakaan ei ehkä ole olemassakaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k314014- 442721
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut422695Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82435- 302433
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3142243- 381969
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461643Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t481632- 1411497