Pienet lohkeamat lasissa onnistuuko katsastus?

Mun auton ikkunassa on noin kolme pientä iskua nastoista tai kivistä. Ei ne mielestäni haittaa ajoa tai näkyvyyttä lainkaan. Nyt kuitenkin katsastus puutuu entistä herkemmin juuri lasivaurioihin. Mitä tehdä. Pitääkö nk autoala toivoo työllistää lasitusliikkeitä ennen katsatusoperaatiota, joka tosin on vasta syksyllä vai unohtaa koko asia. Luin, että jostain syystä tuulilasien kiveniskemiä, joita melkein jokaisella on, aletaan tulkita entistä jyrkemmin. Onko siitä jokin sääntö tai kirjallinen ohjeistus.
Toteaa nimimerkki ”Helteessäkin katsastus jaksaa muistuttaa olemassaolostaan”
6139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä se katsastuksessa selviää.

Äänestä

Helpoin viedä vaan katsastukseen ja jos ei kelpaa niin uus lasi.
Tosin voit myös ottaa useamman kuvan lasista ja lähettää johonkin katsastukseen ja kysyäkin asiaa ennen katsastusta, jos oot niin tarkka rahoistasikin.

Äänestä

Itsellä pari noin sentin leveää kivi/nasta-iskemää ja vielä kuljettajan näkökentässä. Tällä viikolla meni katsastuksesta läpi eikä mitään huomautuksia. Ei kai ne pari kiveniskemää niin haittaa kunhan lasi ei ole alannut halkeamaan.

Kiitos vaan näistä vaurioista idiooteille joiden pakko vetää suoraan eteen motarin rampilta tai toiselta kaistalta. Liittymisrampilla hidastetaan ja väistetään ellei ehditä eteen kunnollisella turvavälillä. Ohituksessakin pysytään vasemalla kunnes kunnon turvaväli ohitettavaan, vasta sitten palataan oikealle. Kortti pois jos ei tämä mene tajuntaan.

Äänestä
  • Jos kiveniskemä ahistaa noin paljon, niin kannattaa poistua liikenteestä.

    Äänestä

  • sinulleTilaaJaArvoa kirjoitti:

    Jos kiveniskemä ahistaa noin paljon, niin kannattaa poistua liikenteestä.

    Odota vaan kun joku vetää motarilla tiukasti sinun eteen ja saat ison nastan tuulilasiin keskelle kuskin näkökenttää. Silloin on varmaan toinen ääni kellossa.

    Kojelautakamera voisi olla kätevä, poliisille video kun vaarallisesti vetänyt eteen ilman turvaväliä ja rikkoo tuulilasin. Voisi olla korvausvaatimusten paikka.

    Äänestä

Tuli kaikenlaisia muutoksia katsastukseen, näin on. Oli lehdissä tuosta tiukennoksesta lasivaurioihin. Se on sitten katsastusmiehestä kiinni häikäiseekö häntä puolen sentin lommo lasissa, Tosiasia on, että nastoja ja kiviä lentää nykyään tiuhaan tahtiin. Joten ei viitsisi vaihtaa lasia joka vuosi. Useamman satasen keikka, lähemmäs tonni., jos mitään vaurioita ei hyväksytä. Sen näkee sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitenkähäntää kirjoitti:

Mun auton ikkunassa on noin kolme pientä iskua nastoista tai kivistä. Ei ne mielestäni haittaa ajoa tai näkyvyyttä lainkaan. Nyt kuitenkin katsastus puutuu entistä herkemmin juuri lasivaurioihin. Mitä tehdä. Pitääkö nk autoala toivoo työllistää lasitusliikkeitä ennen katsatusoperaatiota, joka tosin on vasta syksyllä vai unohtaa koko asia. Luin, että jostain syystä tuulilasien kiveniskemiä, joita melkein jokaisella on, aletaan tulkita entistä jyrkemmin. Onko siitä jokin sääntö tai kirjallinen ohjeistus.
Toteaa nimimerkki ”Helteessäkin katsastus jaksaa muistuttaa olemassaolostaan”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu