Säälittää että tuossa asemassa oleva mies saa kumppanikseen parhaat päivänsä nähneen naisen joka on ollut aviossakin ja varmaan kumppaneita on ollut useita.
Aikoinaan Charles nai Dianan joka oli puhdas ja nuori. Miten Harry tuollaiseen haksahti, kun nuorempiakin ja kunniakkaan taustan omaaviakin hänelle löytyisi.
Prinssi Harry sai käytetyn naisen
42
749
Vastaukset
- 455677yy
Eipä siinä hyvin käynyt Charlesin ja Dianan liitossa. Dianan kokemattomuus oli ongelma.
- 65432
Suurin ongelma taisi olla se, ettei Charles rakastanut Dianaa, vaan Camillaa jonka kanssa hän on nykyään naimisissa. Camilla ei ollut neitsyt, joten Charles ei saanut naida häntä menettämättä kruununperimystään. Vielä 80-luvun alussa Brittimonarkia oli noin vanhanaikaista.
Charlesin isosetä joutui aikoinaan luopumaan kruunustaan, kun halusi viedä vihille ei-neitsyen. - kaunistelua_
65432 kirjoitti:
Suurin ongelma taisi olla se, ettei Charles rakastanut Dianaa, vaan Camillaa jonka kanssa hän on nykyään naimisissa. Camilla ei ollut neitsyt, joten Charles ei saanut naida häntä menettämättä kruununperimystään. Vielä 80-luvun alussa Brittimonarkia oli noin vanhanaikaista.
Charlesin isosetä joutui aikoinaan luopumaan kruunustaan, kun halusi viedä vihille ei-neitsyen.Tuo on "romanttinen" virallinen syy. Todellinen syy oli,,että Edvard VIII vuoti salaisia tietoja natsi-Saksan lähettiläälle kuin seula. Siksi Edvard pakotettiin eroamaan. Julkisuudelle kerrottoin, että syynä oli rakkaus.
- entinejeesus
eiköhän hartsa itte valinnu puolisonsa. ehkä sillä on terveemmät kriteerit ku sulla ihmisten luokittelussa?
- esimerkkikenelle
Eihän se Diana mikään tyylikäs nainen ollut. Mielisairas ihminen, joka pelkästi bakteereita, oli bulimikko. Kun oli sairaiden lasten luona, niin kuviin valittiin aina ne kauneimmat lapset, ei häntä saanut kuva sellaisen lapsen kanssa, jolla oli epämuodostumia tai vammoja kasvoilla.
- skinandbones
Ei todellakaan. Harvalla naisella olen nähnyt sellaista lattatakamusta kuin Dianalla.
- oletkokateellinen
Säälittävä aloitus.Mieti mitä kirjoitat.
- entinejeesus
tää taitaa olla tää ympäri suomea asuva häröilevä tyyppi joka on aivan pimahtanu ja käy kaupassa myyjien kimppuun ja kuvailee kauniita naisia ja saa porttikieltoja kauppoihin. ajatelkaa vähä mite pimee pitää ihmisen olla että alkaa hakaamaan jotaoin smarketin myyjää ja saa sit porttikiellon tähä kaupaan. sit ite lataa kaikki nettiin kaikkien naurettavaks?
- lihavihatipunen
Harry on käsittääkseni ollut itse hyvinkin menevä "hulivilipoika", että eiköhän ole ihan sopiva kokenut morsein.
- eiks.vaan
Kokeneelle panomiehelle siis sopii kokematon nainen. Tuohan tarkoittaa sitten sitä, että kokemattomalle miehelle sopii se panomiesten patjana toiminut nainen.
- Naisasialooser11
Mies saa paneskella, mutta naisen kuuluu olla puhdas. Ei se ympräiinsä paneskelu ole Harrya halventanut, päinvastoin nostanut statusta. Omatkin panomieskaverini ovat ottaneet puhtaan naisen vaimokseen.
- Yesdirtyharry
Ottaisitko ap töihin sellaisen ihmisen jolla ei ole kokemusta? Pitäähän naisella kokemusta olla jo tuolla ikää, tietää mitä tehdä ja miten toimia.
Kunniakas tausta auttaakin paljon asiaa, osaa kaikki temput jo syntyessään ap,n mielestä.- tienkioottaain
Työhön nimenomaan pitää ottaa henkilö jolla ei ole kokemusta sillä silloin siitä saa tetyä juuri sellaisen kun haluaa. sim. kun merivoimat kouluttaa varusmiehiä veneenkuljettajiksi, niin on etu jos ei ole aiempaa kokemusta vneilystä, sillä silloin ei ole vanhoja vääriä tottumuksia ja mieli on avoin uudelle.
Ottaisin töihin kokemattoman!
- entinejeesus
vain ihminen joka on koko elämänsä pelänny elää kirjottelee tämmösiä. mitä elämää pelkäämään ku se on jokaise elettävä kun on elettäväks annettu. nösseröt haukkuu muita ku eivät itse uskalla elää. säälittävyyden lakipiste sanos
Ei ole varmaankaan yhdenkään palstalaisen ongelma.
- Sugar12
Eiköhän,se ollut rakkaus,mikä vetää puoleensa..Kaunis ja tyylikäs nainen kaikinpuolin. Taitaa ketjun aloittaja olla katkera omalle elämälleen..
Nin on varmasti tämänkin keskustelun aloittaja itse joku nussimaton ätmiluuseri, jolla on pakkomielle siitä naisten neitsyydestä.
Harry tuskin ajattelee noin, vaan hän on morsioonsa mitä ilmeisemmin varsin rakastunut. Hyvä niin. ☺️
Rakkaus on kaunis asia ja voimaannuttava tunne. Vaikkakin niin vaarallinen ase väärin käytettynä.- Kaisanoasaa
Kyllä harry teki virheen kun olisi saanut paljon kauniimman naisen. Harry varmaan käy panees nuorempia aina välillä että jaksaa taas kurppaa panna.
- 7654
Tuon se nyt kuitenkin kaikkien niiden kauniimpien joukosta valitsi. Superytmihän pääsee itse valkkaamaan, hänen ei tarvitse tyytyä.....
- Huuhaa123
Oletko vähä-älyinen? Ei kukaan jaksa suhteessa katsella pelkkää ulkonäköä,eikä siihen ikään rakastu vaan ihmiseen..mutta vissiin aitoa rakkautta ätminä et ole kokenut..
Taitaapi olla kaunein nainen mitä tuo hovi on nähny. :D
- surkuhupaisaa
Täällä palstaätmit, jotka eivät ole koskaan saaneet minkäänlaista naista, eivätkä tule ikinä saamaankaan, arvostelevat Harryn valitsemaa naista... :D :D :D
- fgdfgdf
Kaikkia naisiahan ne arvostelee...ei tämä mitään ihmeellistä ole.
- Totuus-
Kyllä on kuninkaalisen elämä tylsää kun ei saa sanoa edes omaa mielipidettä politiikasta tai muustakaan. Muija on vaan patjana rikkaalle pojalle
- Tässä-totuus
Prinssi Harry sai naisen. Palstan neitsytsetä HC-ätmit ei saa.
- täälalakulttuurinytimes
Tämän palstan sairaat mielipiteet puistattavat minua toisinaan. Kuinka kieroutuneita ihmismieliä sitä tämäkin maa kantaa. Onneksi on vapaa valinta pysyä täältä pois.
- käyttäjätutkimus
Kuinka monen miehen käyttämä olet?
- jaliittyytähänmiten
käyttäjätutkimus kirjoitti:
Kuinka monen miehen käyttämä olet?
Mikähän vastaus vahvistaisi stereotypioitasi? Vastaapa mitä vaan, ennakkoluulosi ei siitä muutu.
- Eimeehyvi
Harry on ilmeisesti yhtä perverssi kuin isänsä, mikäli olisivat normaaleja miehiä molemmat vaihtais eukkoa nuorempaan
- Komea-ytmi
Prinssi on vähän tyhmä. Paljon kauniimpia naisia olis ollut tarjolla.
- 5432
Ilmeisesti prinssille merkkaavat muutkin asiat, kuin pelkkä ulkokuori.
- punapää_hottentotti
Harry sai myötäjäisiksi bongorummut ja koripallon.
Näin Thomas Markle hän lausui: "Harryn teen mä prinssikseni.
Saat omaksesi bongorummut, koripallon sekä tyttäreni
ja koko loppuikäsi
sä Thomaksen oot kaveri."
Punastui jo Harry rinssi,
vaikka nyt oli musta hottentotti. Heillä on niin suloisesti aivan samanlaiset nenät!
Katsokaapa sivuprofiilia.
Ihan ovat sopiva pariskunta.
Harmitti etten ehtinyt lähetystä katsoa.
Ah.. Kyllä siinä on rakkautta. Kaunista. Ihan selvästi on. :)- Silikoonimummo
Todellista rakkautta:) Morsian oli upea ja säteilevä..En oikein ymmärrä joidenkin katkeria kommentteja...vaikka olis nuori ja kaunis niin ei sitä oikeanlaista kemiaa siitä huolimatta tule..Rakkaus on ihmeellinen asia,mutta ne ,jotka sitä eivät ole kokeneet,eivät voi sitä rakkauden voimaa ymmärtää..Sääli sinänsä..
- ÄtmiLooseri
Jaa, eivät pääse häämatkalle. No mitä sitä häämatkaa tarvitsee.
Onhan Harrylla suuri linna ja paljon huoneita, joissa voi panna morsiainta ihan rauhassa koko hääyön.
Häämatkallehan mennään yleensä sen takia, että olosuhteiden pakosta joudutaan matkustamaan jonenkin kauemmas, että hääyönä saa naida rauhassa kenenkään häiritsemättä.
Hääyönä harvalla on vielä omaa yhteistä kotia, jossa voisi hääyönä panna toista yllin kyllin.- 98765
Missä takapajulassa sä oikein elät, kun teillä päin: "Hääyönä harvalla on vielä omaa yhteistä kotia, jossa voisi hääyönä panna toista yllin kyllin".
Nykyään useimmat morsiusparit ovat, vihkipäivän koittaessa, eläneet saman katon alla avoliitossa jo useita vuosia. Siinäkin tapauksessa, ettei yhteistä kotia vielä tuossa vaiheessa ole, voidaan hääyöt ihan rauhassa viettää jomman kumman yksiössä/kaksiossa.
- Mulattiprinsessa
Ja hovi sai suunniteltua PR:ää, kun mustien suosio on nyt taattu.
- mikä-sieltä-tulee
Nyt on ensi kertaa sitten tulossa mustia käkkäräpäisiä kuninkaallisia, kun morsian odottaa lasta. Jännittävää! Morsion äiti on musta ja morsian itsekin mulatti, joka on suoristanut tukkansa ja leikkauttanut nenänsä sekä valkaissut ihonsa. Eipä ainakaan isänsä näköiseksi kukaan pääse vauvelia väittämään.
- Panomies_jo_50v
Ei oo väljän voittanutta.
meghanin leveä kiiluvahampainen liskonvirnistys on aina haitannut mua mutta tuohon bloodline:en sopii täydellisesti lol. on kyllä niin naama kiristetty eukko taas et joo..ei näytä arvokkaalta yhtään,enemmänkin joltain tusina jenkkileffa böönalta.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k374936- 823506
- 302953
- 612935
- 82757
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t552280- 391778
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91700- 181691
- 161584