Saamattomuuden ydin

Pelkohan ei ole totta. Se on tunnetta. Oma tunnetila, mikä johtuu jostain. Vaikka pimeästä. Kun itsensä saa vakuuttuneeksi, ettei siellä pimeässä ole mitään pelättävää, voi elää pimeänkin ohi... vaikka yön.

Mutta ennen noita videossakin kuvailtuja ”sormia napsauttamalla” hommattavia tekijöitä, pitäisi saada luotto itseensä havannoitsijana. Havaita elämästään pelkoja ja ”mörköjä”. Nappasta ne valot päälle ja katsoa ne tuon tunteen aiheuttamat asiat silmästä silmään.

Uskoisin vaan, että moni on jo syöttänyt pelkojaan liian pitkään. Siihen tarvitsisi jo ammattiapua. Ja ei taida olla sitä helppo saada, kun ei jaksa. Harmi sinäänsä...

Eräs elämässään monia vaikeuksia kokenut ajattelija sanoi tämän aika hyvin:

"Ainoa asia, jota meidän on syytä pelätä, on pelko itse - nimetön, syyttä ilmestyvä, todistamaton kauhu, joka halvaannuttaa tarvitut ponnistukset ja kääntää kehityksen taantumaan."

Toisaalta, toinen "ajattelija" sanoi:

"Meillä ei ole mitään muuta pelättävää, kuin että taivas putoaa niskaamme."

Näin on. Rumien miesten saamattomuuden ydin on naisten pelot meitä kohtaan. Koska naisten mielestä ruma on myös automaattisesti ääliö tai vähintäänkin tyhmä. Ja epäsiistikin se on. Rumalle miehelle pitäisi suoda eutanasia, jos hän sen haluaa. Mua ovat sanoneet 'kiltiksi ja kunnolliseksi' vain naistutut. Ja oon aina vastannut, etten ole sellanen. Eivät ne usko, koska oon ruma alemman tason mies, niin mut on helppo kategorisoida tohon joukkoon. Enkä ymmärrä sitä miks pitäis olla katkera elämän tosiasioista. Kaikki nyt vaan ei oo suhdekelpoisia, jos on saanut heikommat eväät.

Kun pelkää, on vaikeaa olla rohkea ja mennä tulta päin. Mutta silti sitä tulta päin voi mennä huolimatta siitä pelkääkö sitä vaiko ei.

Kun ihminen tai eläin pelkää, hän/se ei (ainakaan täysin) ymmärrä sitä asiaa joka pelon aiheuttaa. Pelko on siis ymmärryksen puutetta.

Kuinka pelon voi voittaa? Kuinka sen saa laantumaan? Alkamalla ymmärtää pelon kohdetta.

Kun et (enää) pelkää vaan olet aidosti rohkea etkä vain tyhmänrohkea, tiedät mitä olet tekemässä ja kykenet luottamaan siihen.

Tyhmänrohkeus on minusta esimerkiksi sellaista, kun menee tulta päin vaikka ei lainkaan ymmärrä tai tiedosta, kuinka siinä voi oikeasti käydä. En suosittele kenellekään tällaista asennetta. Kyllä jossain määrin tulisi aina tietää, mitä on tekemässä.

Heittäytyminen seikkailuihin on hieman eri asia. Silloin olet valmis kaikkeen mitä tuleman pitää ja nautit siitä kun pääset soveltamaan itseäsi uusissa ja yllättävissä tilanteissa. Mutta ei se kuitenkaan tyhmänrohkeaa ole. Seikkailumielisillä on on sellaisesta luovaa rohkeutta (eli tietoa siitä mitä on tekemässä ja kykyä luottaa siihen) joka mahdollistaa selviytymisen ennaltasuunnittelemattomista, jopa kiperistäkin tilanteista joita elämässä kohdalle sattuu osumaan.