Todellinen syy rumien pullukoiden haukkumiseen

Olen harrastanut viime viikkoina jonkinlaisena itseterapiana n.s äärimmäistä itsekritiikkiä ottamalla askeleen itsestäni taaksepäin ja yrittämällä arvioida itseäni "ulkopuolelta" mahdollisimman objektiivisesti.

Huomasin monia asioita, yksi oli mm. se, että vaikka olen itsekin ruma HC-ATM (vartalo sopusuhtainen, mutta kasvot saastaisen rumat) niin silti olen aina harmistuneena ajatellut mielessäni että "vittu mikä läski, en olisi edes halunnut" kun olen saanut pakit todella lihavalta naiselta.

Fakta on kuitenkin se, että tämän liikakiloisen naisen pakit ovat vain minun oman huonon tilanteeni muistuttaja - juuri siinä ja sillä hetkellä - ..mieli haluaa torjua ajatuksen että en kelpaa naisille ja siksi tulee tämmöinen tyly "saakelin läski" spontaanireaktio

Väitän, että suurin osa pullukoita haukkuvista on tälläkin palstalla ätmejä joille kelpaisi tosiasiallisesti ylipainoinen nainen vallan mainiosti, mutta haukkuminen näyttää olevan heille mielenterveydellisesti parempaa ettei tarvitse myöntää itselleen ettei kelpaa naisille.

Itse olen tullut nyt lopullisesti siihen tulokseen, että en kelpaa kellekään naiselle, seitsemän vuotta yritin baareista, nettideiteistä sun muista, nyt saa riittää minun puolestani. Menen maksulliselle tästä eteenpäin...tiedä sitten kuinka kauan pelkkä (rajoittunut) liukuhihnaseksi riittää..varmasti jonkin aikaa, mutta ei varmaan pitkään. Sen jälkeen on varmasti aika tehdä "lopullisia päätöksiä"...
164
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olen samassa jamassa mut multa kesti tajuta muutama vuosi kauemmin et en kelpaa mimmeille, nyt olen pannut maksullisia yli viisi vuotta, ei se pelkkä paneminen riitä pitkäs juoksus, haluu sitä lopulta muutakin naiselta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juhis25 kirjoitti:

Olen harrastanut viime viikkoina jonkinlaisena itseterapiana n.s äärimmäistä itsekritiikkiä ottamalla askeleen itsestäni taaksepäin ja yrittämällä arvioida itseäni "ulkopuolelta" mahdollisimman objektiivisesti.

Huomasin monia asioita, yksi oli mm. se, että vaikka olen itsekin ruma HC-ATM (vartalo sopusuhtainen, mutta kasvot saastaisen rumat) niin silti olen aina harmistuneena ajatellut mielessäni että "vittu mikä läski, en olisi edes halunnut" kun olen saanut pakit todella lihavalta naiselta.

Fakta on kuitenkin se, että tämän liikakiloisen naisen pakit ovat vain minun oman huonon tilanteeni muistuttaja - juuri siinä ja sillä hetkellä - ..mieli haluaa torjua ajatuksen että en kelpaa naisille ja siksi tulee tämmöinen tyly "saakelin läski" spontaanireaktio

Väitän, että suurin osa pullukoita haukkuvista on tälläkin palstalla ätmejä joille kelpaisi tosiasiallisesti ylipainoinen nainen vallan mainiosti, mutta haukkuminen näyttää olevan heille mielenterveydellisesti parempaa ettei tarvitse myöntää itselleen ettei kelpaa naisille.

Itse olen tullut nyt lopullisesti siihen tulokseen, että en kelpaa kellekään naiselle, seitsemän vuotta yritin baareista, nettideiteistä sun muista, nyt saa riittää minun puolestani. Menen maksulliselle tästä eteenpäin...tiedä sitten kuinka kauan pelkkä (rajoittunut) liukuhihnaseksi riittää..varmasti jonkin aikaa, mutta ei varmaan pitkään. Sen jälkeen on varmasti aika tehdä "lopullisia päätöksiä"...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu