Vaimo haluaa avoimen suhteen avioeron uhalla.

Vaimoni päätti kuukausi takaperin kertoa että haluaa vapaan suhteen. Ennen kertomista oli parin viikon aikana muutamaan otteeseen pois kotoa juhlimassa työkavereiden kanssa ja jäänyt joka kerta yöksi jonkun työkaverin luo. Vaimoni päätti myös että jos en suostuisi niin hän ottaisi vähintään asumiseron 10 yhteisen vuoden jälkeen. Mitääisi tehdä kun en itse halua juosta ympäri kaupunkia naisten perässä mutta vaimoni on ilmeisesti jo toteuttanut tätä "vapaata suhdetta" muutamaan otteeseen. Vaikka ei myönnä asiaa. Ja tähän mennessä vaimoni on ollut ainoa jolla meistä on ollut aikaa toteuttaa asiaa kun olen ollut lasten kanssa kotona. Tämän myötä on tullut tunne että olen pelkkä lapsenvahti vaimolle. Joten ihmiset hyvät mitä minun pitäisi tehdä.

20

7552

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pitääryhdistäytyä

      Jos noin todella on, niin vaimon toiminta uhkavaatimuksineen kuulostaa lähinnä henkiseltä kidutukselta, joten pitäisi tarkoin miettiä haluatko jatkaa elämää sellaisen ihmisen kanssa.

      Jos et itse kykene miettimään ja tekemään johtopäätöksiä, eli et todella tiedä missä mennään, olisi hyvä ottaa luottamuksellinen keskustelutuokio esim. kunnan, seurakunnan perheneuvojan tms. ammattihenkilön kanssa.

      Vapauden tai avoimuuden kanssa tuollaisilla ukavaatimuksilla ja toiminnalla ei ole mitään tekemistä. Niitä sanoja tuollaisessa tilanteessa käytetään lähinnä omien etujen ja mielihalujen toteuttamisessa.

    • mekkkk

      Vaimollasi on sinkkuaika nuoruudessa jäänyt viettämättä ja nyt muutkin miehet kiinostavat ja haluaa seikkailua elämäänsä koska on kyllästynyt liian seesteiseen elämään.

    • wqadxz

      Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin ero.

    • Voit antaa vaimollesi huoletta vapaan suhteen. Ainoa ehto on mielestäni että olet edelleen seksuaalisesti haluttava hänen mielestä. Se kertoo paljon.

    • jormis

      Mitä mieltä itse olet, pystytkö jatkamaan tuollaisessa suhteessa, vai onko ero välttämättömyys?

      Voithan pitää eron edelleen vaihtoehtona myöhemminkin ja laittaa vaimon vaihtoon jos alkaa risoa. Teidän pitää keskustella suhteenne tilasta keskenänne ja mitä odotatte yhteiseltä tulevaisuudelta. Mieti seuraavia. Vaikuttaako että vaimosi haluaa vain itsellensä luvan käydä vieraissa, muttei soisi sinulle samaa. Oletko pelkkä lapsenvahti sillä välin kun toinen käy toteuttamassa itseään.

      Voit myös ns. maksaa potut pottuina ja kerro sopivassa tilanteessa hänelle että nyt tarvitsisi jäädä lapsenvahdiksi kun sinulla on kuumat treffit jonkun kanssa :) Lähdet sitten käymään jossain ja katsot miten reagoi.

    • jormis

      Tuli yksi oleellinen neuvo mieleen. Kun minun parisuhteeni muuttui avoimeksi se tapahtui pikkuhiljaa kokeilujen kautta. Olimme jo aiemmin yhdessä harrastaneet kolmansia pyöriä ja toisia pareja, joten aivan noviiseja emme olleet. Kynnys avoimeen suhteeseen tuntui kuitenkin olevan korkea, varsinkin vaimolle.

      Meillä kokeilu, miltä asiat tuntuu, aloitettiin juurikin vaimosta joka oli haluttomampi osapuoli. Vaimo sai yksipuolisen luvan ulkopuolisiin kokeiluihin väliaikaisesti. Hän huomasi melkein välittömästi että tämä onkin häntä hyvin kiihottava asia, mutta oli sulkenut jotain haluja sisälleen mikä pääsi näin ulos. Ensimmäisten kokeilujen jälkeen molemmilla pää ja tunteet sekaisin monta viikkoa ja tarvittiin paljon keskusteluita.

      Voisit vaimolle laittaa ehdoksi (kun kerran yksipuolisesti hänkin voi ehtoja asettaa) että tämä avoin suhde aloitetaan kokeiluna ja sinusta. :)

    • Hommaase

      Hanki oma koti

    • Kakkossmiess

      Olen tuollaisen naisen tavannut. Oli ilmoittanut miehelleen, että joko vapaa suhde tai ero. Mies oli valinnut vapaan suhteen

    • Hahhaaa

      Ei asuisi meillä tuollainen akka kauan

    • Anonyymi

      no ryhdy aisankannattajaksi.vaimoni jäi pari kertaa kiinni pettämisestä ja sitten sovittiin että hän saa käydä vieraissa virkistäytymässä silloin tällöin.on toiminut meille oikein hyvin.

    • Anonyymi

      Ota ero.. Minulle tuli ero kun exä lähti esimiehen matkaan. Mutta n. 2kk ennen eroilmoitusta ehdotteli avointasuhdetta mulle..

      Eli suurella todennäköisyydellä on jo suhde. Mutta haluaa pelata vähän avoimmilla korteilla.. Voi olla että ei lähde sen matkatkaan mutta riski on aika kova, ainakin mun mielestä (tuntematta sinua tai puolisoasi).

    • Anonyymi

      meillä vaimo ilmoitti eron uhalla kanssa vapaata suhdetta.itse en muita halua, mutta suostuin vaimon ehdotukseen lopulta.aluksi hän nai miehiä heidän luona ja hotellissa mutta ehdotukset menevät koko ajan rohkeammiksi ja nyt pitäisi jo meidän kotiin ottaa mies kimppaan naimaan vaimoani minun katsellessa. en tiedä olenko siihen valmis.

    • Anonyymi

      Itsehän sen tiedät parhaiten, miltä asia tuntuu.
      Sanoisin, että sunkin kannattaa pelata aikaa tässä tilanteessa. Suostu nyt ja kokeile miltä se vaimon ehdotus tuntuu, et voi tässä tilanteessa muuta kuin voittaa. Varaudu kuitenkin eroon kaikilla keinoin samanaikaisesti. Jos sitä ei tule, niin hyvä niin, ei haittaa olla valmistautunut.
      Vaimolla voi tosin olla joku jo valmiiksi kastottuna ja ero saattaa olla jo päätetty. Onko hänellä joku syy, jonka takia tarvitsisi vähän lisää aikaa?
      Mieti tarkkaan, haluatko koskea vaimoosi enää? Onko hän siinä iässä, että voisi tulla vielä raskaaksi? Tautien riski myös lisääntyy, kun kuvaan tulee kolmas (viides) henkilö.

      Ehdotapa piruuttasi niin, että homma tehdään sinun mukanaollessasi, eikä mitään omia matkoja. SINÄ valitset toiset miehet! Mitäs täti siihen sanoisi?

    • Anonyymi

      Njaa, run Forest run!
      Päätä pensaaseen vaan...🌳

    • Anonyymi

      Mieheni hyväksyi sen kun petin ja sen jälkeen olen avoimesti nainut muita miehiä ja tuonut niitä kotiimmekin. Meillä toimii hyvin ja naisella on tarpeet, jos ei miehestä ole tarpeeksi usein seksiin niin nainen hakee sen muualta, niin se vaan on miekkoset.

      • Anonyymi

        Hanki nyt ensin se ensimmäinen miehesi. Sitä odotellessa...


    • Anonyymi

      Riski on juuri, että olet pelkkä lastenhoitaja ja laskunmaksaja, kunnes vaimon sivusuhde vakiintuu ja hän voi pompata sinne. Kannattaa selvittää siis vaimosi rakkaustaso sinuun. Jos se on kunnossa, ei huolta. Kirjoittamasi perusteella rakkaustaso ei ole kunnossa, koska asioita sanellaan uhkailemalla, eikä yhdessä sopimalla. Leikkimielisesti sanottuna hoida vaimosi siihen kuntoon viikonlopuksi, ettei huvita lähteä kylille.

    • Anonyymi

      Elatusmaksut ovat korkeintaan kymmeniä tuhansia euroja. Mutta elämäsi vuodet ovat rajatut, eikä niitä kannata tuhlata. Seuraavalla kerralla toivottavasti osaat valita paremmin

      Ja sitten vaikutat äänestämällä siihen, että lainsäädäntö muuttuu oikeudenmukaisemmaksi.

      Toki on Endlösung. Mutta vaikka hän siinä taatusti häviää, niin häviät itsekin. Eikä sitä jonkin kusipään takia pitäisi itselleen tehdä

    • Anonyymi

      olen niin outoileva näissä, en ymmärrä näitä avoimia suhteita. itse odotan odottamasta päästyänikin miestäni luokseni, missä lie viihtyy ja ei ole niin paljon miestä että kertoisi tämän olevan nyt tässä.
      Olen kysynyt useasti liittomme tilasta. Odottaa kai minun haksahtavan vieraisiin tai päättävän suhteen. En tahtoisi tehdä vika- arvioita.

      • Anonyymi

        "olen niin outoileva näissä, en ymmärrä näitä avoimia suhteita. itse odotan odottamasta päästyänikin miestäni luokseni, missä lie viihtyy ja ei ole niin paljon miestä että kertoisi tämän olevan nyt tässä.
        Olen kysynyt useasti liittomme tilasta. Odottaa kai minun haksahtavan vieraisiin tai päättävän suhteen. En tahtoisi tehdä vika- arvioita." eihän teillä pelaa keskusteluyhteys miehesi kanssa ollenkaan.ota nyt asia puheeksi.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      57
      6685
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      58
      5905
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      114
      5198
    4. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      16
      3893
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3823
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      132
      3490
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3400
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      172
      2945
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2769
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      53
      2614
    Aihe