Hei! Tämä ei ehkä ole paras paikka kysyä neuvoa, mutta olen epätoivoinen. Olen nuori, yli 20 mutta alle 30v nainen, mieheni samaa ikäluokkaa mutta hieman vanhempi. Kaksistaan hän on maailman paras mies, hänessä on jotakin mikä vetoaa minuun. Miehelläni on ollut paljon suhteita kuten minullakin, eronamme vaan että mies on harrastanut yhden yön suhteita, minun suhteeni ovat seurustelumuodossa. Molemmat olemme kunnianhimoisia ja kummallakin on ollut vientiä aina.
Toisin kuin edelliset mieheni, tämä mies vei jalat alta ja iski minuun täysin, kaikista ongelmistamme huolimatta kunnioitan ja rakastan häntä, tekisin lähes mitä vaan hänen vuokseen. Ongelma MINUN näkökulmastani on kuitenkin miehen käytös koko suhteen ajalta. Olemme olleet pari vuotta yhdessä, eikä hän ole vieläkään esitellyt minua kenellekään, vetoaa sitoutumiskammoon, ja siihen "ettei ole valmis, mutta ehkä vielä joskus", eli antaa (turhaa) toivoa. Tavallaan uskon sitotumiskammoon, koska edelliset, kymppi plussan suhteenikin olen lopettanut tämän syyn takia, vaikka exäni ovat tehneet kaikkensa minun eteeni. Mua on vain alkanut ahdistaa kun vuosi yhdessäoloa lähenee ja on tuntunut etten saa happea. Nyt itselläni on jälleen sama tilanne, mutta nytvolenkin itse tässä "alistujan roolissa".
Emme ole lähes koskaan liikkuneet pahemmin julkisesti yhdessä, vaikka se olisi toiveeni, ollaan aina vain miehen luona. Parisuhdettamme hän ei ole suostunut julkistamaan muuta kuin minun lähipiirilleni. Ensimmäinen vuosi meni niin, että näimme vain 1-3x viikossa, koska "mies tarvitsi omaa aikaa, ja hän on varovainen naisten suhteen". Olin tyhmä, ajattelin että kyllä se ajan kanssa tulee. Hänen käytökselleen selvisi syy jota en olisi ikinä uskonut: hän oli pettänyt mua nuoren tytön kanssa. Vaikka seksiä meillä oli aina kun näimme, ja minun mielestäni seksi oli vaihtelevaa ja hyvää. Olin nuorempana hoidossa vuosia vaikean anoreksian takia, ja tämä tilanne - etten riitä miehelleni - triggeröi kaiken mistä olin parantunut. Mulle puhkesi vaikea masennus, ja hakeuduin hoitoon. Kaikki vuosia keräämäni itsetunto on roskiksessa, ja lähipiirinikin sanoo etten ole enää oma persoonallinen ja loistelias itseni, ei minustakaan siltä enää tunnu. Baarissakin häpeän vaan itseäni, ja näen itseni rumana, sellainen tilanteeni on nyt, ja en ehkä sen vuoksi nyt ajattele järkevästi. Siksi halusin kirjoittaa tänne, jos saisin jonkinlaista spekulaatiota asiaan? Päätin kuitenkin antaa pettämisen anteeksi, koska en ollut vihainen missään vaiheessa, vain todella pettynyt. Tavallaan ymmärrän että miehen piti hakea vapautta jostakin..
Pettäminen korjasi suhdettamme siten, että nykyisin vietämme lähes kaiken vapaa-aikamme yhdessä, mies kertoo tajunneensa kuinka paljon arvostaa minua, ei ollut sitä ennen tajunnut. Myös sana "rakkaus" on tullut suhteeseemme pettämisen myötä. Minusta ei voi sanoa rakastavansa toista, jos ei tarkoita sitä. Vai voiko?
Suhteemme ja tämä teksti vaikuttaa varmasti ulkopuolisen silmin todella häiriintyneeltä, mutta en haluaisi heittää rakkauttani hukkaan. Vai olenko vain sekaisin kaikesta?
Päälimmäisenä mietin, onko mies koskaan edes rakastanut minua, miksi hän käyttäytyy näin? Miehen lähipiiri ja exät ovat kertoneet, että mies on todella sympaattinen ja hyväsydäminen. Ymmärtäisin jos he olisivat kuvailleet häntä narsistiksi, mutta kun hän ei ole. Miksi hän teki minulle näin? Onko meillä yhteistä tulevaisuutta, ja kannattaako se? Miksi mies sanoisi rakastavansa minua, ja tuhlaisi aikaansa minuun vain huvikseen, jos ei oikeasti tarkoittaisi sitä? Voiko ihminen käyttää minua hyväksi, vaikka tietää sairauteni ja heikkouteni? Miksi hän ei vieläkään halua/uskalla esitellä minua, vaikka olen mielestäni ihan tasokas nuori nainen? Mitä minun pitäisi olla, että kelpaisin hänelle, ja voisimme olla kuin normaali pariskunta. Vai kannattaako enää yrittää olla mitään? Mistä kaikki johtuu :(
Toisin kuin edelliset mieheni, tämä mies vei jalat alta ja iski minuun täysin, kaikista ongelmistamme huolimatta kunnioitan ja rakastan häntä, tekisin lähes mitä vaan hänen vuokseen. Ongelma MINUN näkökulmastani on kuitenkin miehen käytös koko suhteen ajalta. Olemme olleet pari vuotta yhdessä, eikä hän ole vieläkään esitellyt minua kenellekään, vetoaa sitoutumiskammoon, ja siihen "ettei ole valmis, mutta ehkä vielä joskus", eli antaa (turhaa) toivoa. Tavallaan uskon sitotumiskammoon, koska edelliset, kymppi plussan suhteenikin olen lopettanut tämän syyn takia, vaikka exäni ovat tehneet kaikkensa minun eteeni. Mua on vain alkanut ahdistaa kun vuosi yhdessäoloa lähenee ja on tuntunut etten saa happea. Nyt itselläni on jälleen sama tilanne, mutta nytvolenkin itse tässä "alistujan roolissa".
Emme ole lähes koskaan liikkuneet pahemmin julkisesti yhdessä, vaikka se olisi toiveeni, ollaan aina vain miehen luona. Parisuhdettamme hän ei ole suostunut julkistamaan muuta kuin minun lähipiirilleni. Ensimmäinen vuosi meni niin, että näimme vain 1-3x viikossa, koska "mies tarvitsi omaa aikaa, ja hän on varovainen naisten suhteen". Olin tyhmä, ajattelin että kyllä se ajan kanssa tulee. Hänen käytökselleen selvisi syy jota en olisi ikinä uskonut: hän oli pettänyt mua nuoren tytön kanssa. Vaikka seksiä meillä oli aina kun näimme, ja minun mielestäni seksi oli vaihtelevaa ja hyvää. Olin nuorempana hoidossa vuosia vaikean anoreksian takia, ja tämä tilanne - etten riitä miehelleni - triggeröi kaiken mistä olin parantunut. Mulle puhkesi vaikea masennus, ja hakeuduin hoitoon. Kaikki vuosia keräämäni itsetunto on roskiksessa, ja lähipiirinikin sanoo etten ole enää oma persoonallinen ja loistelias itseni, ei minustakaan siltä enää tunnu. Baarissakin häpeän vaan itseäni, ja näen itseni rumana, sellainen tilanteeni on nyt, ja en ehkä sen vuoksi nyt ajattele järkevästi. Siksi halusin kirjoittaa tänne, jos saisin jonkinlaista spekulaatiota asiaan? Päätin kuitenkin antaa pettämisen anteeksi, koska en ollut vihainen missään vaiheessa, vain todella pettynyt. Tavallaan ymmärrän että miehen piti hakea vapautta jostakin..
Pettäminen korjasi suhdettamme siten, että nykyisin vietämme lähes kaiken vapaa-aikamme yhdessä, mies kertoo tajunneensa kuinka paljon arvostaa minua, ei ollut sitä ennen tajunnut. Myös sana "rakkaus" on tullut suhteeseemme pettämisen myötä. Minusta ei voi sanoa rakastavansa toista, jos ei tarkoita sitä. Vai voiko?
Suhteemme ja tämä teksti vaikuttaa varmasti ulkopuolisen silmin todella häiriintyneeltä, mutta en haluaisi heittää rakkauttani hukkaan. Vai olenko vain sekaisin kaikesta?
Päälimmäisenä mietin, onko mies koskaan edes rakastanut minua, miksi hän käyttäytyy näin? Miehen lähipiiri ja exät ovat kertoneet, että mies on todella sympaattinen ja hyväsydäminen. Ymmärtäisin jos he olisivat kuvailleet häntä narsistiksi, mutta kun hän ei ole. Miksi hän teki minulle näin? Onko meillä yhteistä tulevaisuutta, ja kannattaako se? Miksi mies sanoisi rakastavansa minua, ja tuhlaisi aikaansa minuun vain huvikseen, jos ei oikeasti tarkoittaisi sitä? Voiko ihminen käyttää minua hyväksi, vaikka tietää sairauteni ja heikkouteni? Miksi hän ei vieläkään halua/uskalla esitellä minua, vaikka olen mielestäni ihan tasokas nuori nainen? Mitä minun pitäisi olla, että kelpaisin hänelle, ja voisimme olla kuin normaali pariskunta. Vai kannattaako enää yrittää olla mitään? Mistä kaikki johtuu :(
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tunnet miehen lähipiirin ja eksät, mutta sinua ei ole esitelty heille? Siis he eivät tiedä, että olette pari?
Statekselle vastaus: anteeksi, unohdin mainita kirjoituksessani.. Olen miehen tietämättä heiltä heiltä kysynyt asiaa ja esittäytynyt itse. Mies luulee siis että en ole ollut yhteyksissä heihin.
AP
Ja vielä, miehen käytöksestä tekee erityisen ristiriitaisen se, että välillä järjestän tilaisuukdia, joihin kutsun hänet "avecikseni", ja hän ei tule vaan on mieluummin yksin kotona, "koska ei jaksa juoda". Sitten seuraavana päivänä lähteekin kavereidensa kanssa yhtäkkiä omille menoilleen, jolloin jominen kiinnostaakin yhtäkkiä, kun minä en ole enää seuraavana päivänä maisemissa.. Tällöin loukkaannun. Kaikki kuitenkin korjaantuu, koska toisinaan hän lähteekin kanssani esim. reissuun, jos ei hänellä muuta ole. Silloin olen maailman onnellisin nainen.
onko se mies siis niin epävarma luonteeltaan, että haluaa ja osaa olla sun kanssa vaan kun olette kahdestaan? olen tavannut tätä piirrettä useimmiten naisissa; haluavat kontrolloida suhdetta, ovat itsestään niin epävarmoja, että eivät halua joutua tilanteeseen, jossa on omia eri yhteyksistä olevia tuttuja ja sitten se oma rakas. Pelkäävät niitä tilanteita,...
aika outoa tuo, että oot mieheltä tietämättä ollut yhteydessä hänen tuttuihin...
Tuollaista näkökulmaa en ole ajatellutkaan. Mies on tosin työssä jossa joutuu esiintymään, mutta eihän se välttämättä kerro vielä mitään, etteikö voisi epävarma olla.
Se onkin outoa ja kyseenalaista, mutta olen antanut itselleni luvan heiltä kysellä, kun olen pohtinut eron mahdollisuutta. Jos olisikin paljastunut narsistinen luonne, peli olisi ollut minun puoleltani selvä.
Voi ei näitä surkeita tarinoita. Jos yhdessä olette ja vapaa ajat yhdessä kai te nyt törmäätte hänen ystäviin edes joskus? Eikö silloinkaan sinua esittele? Kaksi vuotta olette seurustelleet joten kyllä sinut olisi jo pitänyt esitellä ystävilleen. Eikö sitten tapaa niitä ystäviään ollenkaan? Vielä petti sinua. Ei taida olla arvoisesi. Toki rakastat ja haluat pitää itselläsi mutta muista minkä otat. Pettävän kieron ja se mitä ystävilleen näyttää kertoo sinusta ei tule toteutumaan. Katso vaan kertoo ystävilleen sun olevan vain hyvä pano ja paremman puuttuessa voi nauttia. Kun löytää sen oikean lennät kuin lämpö ohjus ulos. Sori vaan näin ne menee. Jos kumppanini ei olisi esitellyt ystävilleen läheisilleen jo seuraavalla viikolla kun seurustelemaan aloitimme olisin lopettanut täysin seurustelun. Tämä minusta on seurustelun alku ja juuri että näytetään ja kerrotaan toisille kuinka jotain rakastaa ja seurustelee.
Toivoinkin että saan suoria kommentteja, minulle pitääkin suoraan sanoa että tajuan. Minut on aina ennen esitelty eikä mua oo piiloteltu ikinä, mutta tätä minä juuri pelkäänkin että hän käyttäisikin minua hyväksi.. en vain voisi sitä ikinä hänestä uskoa. Olen varmaan tullut riippuvaiseksi siitä, että mun täytyy olla hänelle jotain. Normaalisuhteissahan tällaisia ei tarvitsisi edes miettiä.
Niin ja hän tapaa ystäviään sitten ihan erikseen, silloin kun minäkin tapaan omia ystäviään.. on selvinnyt monesti ettei hän minusta ole mitään maininnut, ja piilottelee tavarani kun kylään tulevat.. en tiedä miten nykyään sitten, en uskalla asiaa puheeksi ottaa kun ei siitä tule mitään.
Vaikea arvioida tällaista, kuulostaa niin surulliselta. Vain mies itse tietää rakastaako hän sinua oikeasti vai onko jotain muuta taustalla. Ymmärrän että lähtökohtaisesti kukaan ihminen ei ole kiero, ja suhteeseen ryhdytään selkeistö syistä, mutta itselleni elämä on opettanut että ihmiset osaavat olla kieroja.