Ajatellaan että olet tapaillut jo jonkin aikaa miestä jonka kanssa voisit kuvitella pidempi aikaista suhdetta. Takaraivossasi kuitenkin jyskyttää menneisyyden painolasti kuten kokemukset ryhmäseksistä, panoista gigoloiden kanssa etelän lomilla ja niin edelleen. Kerrotko uudelle tuttavuudelle totuuden siitä millainen olet vai teeskenteletkö olevasi kunnollinen nainen?
Kerrotko nainen totuuden menneisyydestäsi?
Lisämuisti
39639
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Naiset kertoo toisille naisille miten nussivat väkivaltaisia jännämiehiä. Jaettu ilo on paras ilo. Kunnolliselle miehelle naiset ei kerro mitään vaikka ovat olleet satojen miesten viemäreinä
Ei kaikkea tarvii kertoa. Nykyisin olen liiankin kiltti
Muuten tuollaisella naisen kokemuksella ei taida olla merkitystä paitsi sitten kun pimpula on väljistynyt seksistä niin paljon että ei enää pysty tyydyttämään miestä.
Ei mun ole tarvinut teeskennellä, kyllä varmaan jokainen mies jonka kanssa olen seurustellut on saanut multa rehellisiä vastauksia menneisyydestäni, jos on halunneet kuulla. Minusta kun ihminen ei oo oikeen sinut ittensä ja menneisyytensä kanssa, jos sitä pitää vasiten salailla.
Eihän kaikesta aina tuu koskaan ees puhetta, mutta jos tulee niin miksi valehdellakaan?
Sitäpaitsi joskus tuntuu, että miehen mielenkiinto voi jopa lopahtaa, jos nainen on ns. liian nuhteeton. Eli suomeksi ei ole elänyt ensinkään. :D
enpä ole moista ennen kuullut että miehelle ei kelpaa kunnon nainen eli mitä vähemmän on miehiä ollut niin mielenkiinto lopahtaa ja joka pojan pistorasia saa syttymään niin nyt puhun miehistä enkä miähistä
Minäpä oonkin kuullut, vieläpä ihan omin korvin ja mulle sanottuna.
Sanomattakin selvää, että sellainen mies ei käsitä mun elämästä tai arvoista mitään. Ei se niin mee, että kaikki miehet vaalii naisen parisuhdekeskeisyyttä tai parisuhteiden kautta kokemuksien kertymistä. Kun semmonen voi kuulemma olla liian umpimielistä elämää...☺️
Ei kyllä ole kukaan koskaan kehunutkaan ominaisuudesta parisuhdekeskeisyys tai rakkausseksuaalisuus. Joten uskoisin pääasiassa mehille olevan ihan sama mitä on tehty ja miten eletty, kunhan miehelle osaa elää mieliksi ollessaan hänen kanssaan suhteessa.
En oo, katotaan koska se huomaa. 😉
ei parisuhteiden vaan parisuhteen ja mitä vähempi suhteita niin aina parempi itsellä loppuu äkkiä mielenkiinto jos naisella on ollut paljon suhteita avioliittoja avoliittoja no sellainen nainen saakin mennä muiden miesten luo
No sunlaisia miehiä tuskin enemmistönä on ja elää.
Eiköhän nykyään ole pääasia, että keskittyy tähän hetkeen ja sen hetkiseen suhteeseensa, kun että laskisi montako on takana. ☺️
Kyllä niitä parisuhteitakin äkkiä kertyy, jos optimistina lyöttäytyy suhteeseen. Kyllä nyt varmaan jo onnistaa...ajatuksin. 😊
ei niitä kukaan laske mutta jutuista sen kuulee ja huomaa ja arvoista niin se mielenkiinto loppuu joo ei meitä vanhan ajan kunnon miehiä ole enään paljon ja kunnon mies tarvii kunnon naisen eikä mitään joka pojan hentukkaa eli hentukka saa jäädä ja itse nostaa kytkintä
Luulen, että nykyään luovutetaan vaan helpommin. Ennen ehkä sinniteltiin yhdessä, vaikka olisi ollut kuinka kamalaa ja rakkaudetonta, koska häpeä.
Eikä naisen seksuaalisuus enää ole tabu, kuten joskus ennen. Toisaalta uskon ja ajattelen, että ihmiset jotka tarvii tunnesiteitä ryhtyäkseen ylipäänsä kenenkään kanssa "leikkii" ovat jo automaattisesti porukkaa joilla ei hirmusti intiimisuhteita ees ole. Koska ihan kaikkiin ei tunne vetoa, eikä pysty ihastumaan ja rakastumaan.
Jää silleen myös ne panemiset panematta, mitkä taas helpommin tulee pannuksi kun ei tarvitse muuta kuin haluja ja yhtä halukkaan kohteen...
Mulle on sanottu kerran, että on aina kauniimpaa kun naisella on ollut vähän miehiä. Aluksi luulin noita juttuja vain "ätmien" höpinöiksi, mutta tuo ei tullut minkään kokemattoman miehen suusta. Mutta niin se varmaan menee, että osalle on tärkeää naisen menneisyys, osa ei välitä pätkääkään.
Eipä ole ketään kiinnostanut.
En yhtään ihmettele ettet ole ketään kiinnostanut. HUUTONAURUA :D
Hmm, koetan nyt eläytyä tällaiseen tilanteeseen, vaikka se onkin aika vaikeaa... mutta on vaikea saada kiinni siitä, että kokisin jonkun ryhmäseksin tai ulkomaalaisen seksikumppanin olevan joku ongelma. Enemmänkin häpeäisin sellaisia asioita, jos olisin vaikka tehnyt henkirikoksen, käyttänyt hyväkseni alaikäisiä, ollut koulu- tai työpaikkakiusaaja, potkinut mummoja, tms. Minusta tällaiset asiat olisivat menneisyyden painolastia. Ja en ole koskaan halunnut sellaisia kumppaneita, joiden kanssa käydään sanallista tai sanatonta keskustelua siitä, onko toinen "kunnollinen". Kuulostaa vähän ahdistuneelta suhtautumiselta asioihin.
eli et ole kunnon nainen kai sitä ahdistuu kun tietää ettei ole kunnon tyttö
Joo en toivo kenenkään käyttävän minusta tuollaisia nimityksiä. Ei ole minun juttuni.
ei varmaan äitikään toivonut tollaista tytärtä ja varmasti isäkin miettii miksi et voi olla kuin muutkin tytöt eli kunnon tyttö
miksi et halua olla kunnon nainen mitä hävettävää siinä on mielestäsi ja muuten et pääse vaimoksi
Anteeksi nyt mutta mitä nuo ”muut” tytöt on? Juurihan täällä sanotaan että naiset on spermarännejä ja satojen miesten käyttämiä. Ei silloin ole mitää ”muita”. Miehen mieli muuttuu kuin kesäinen sää. Mies trollaa ja hihittelee siellä ruudun takana. Karvaisia pikkupoikia kaikki.
"miksi et halua olla kunnon nainen mitä hävettävää siinä on mielestäsi ja muuten et pääse vaimoksi "
En halua vaimoksi.
kyllä kunnon tyttöjä ja naisia on mutta on huonojakin naisia ja täällä puhutaan huonoista naisista mutta kunnon naiset vie miesten sydämmet
miksi et vai oletko lesbo ja haluat saada vaimon itsellesi
No en ole koskaan halunnut naimisiin. Ja totta, olen kiinnostunut naisista. Ja löysin jo ihanan naisen itselleni :)
entäs jos naisesi haluaakin naimisiin kanssasi niin hän pussaa sinua niin mielesi muuttuu tai tuleva vaimosi päättää että menette naimisiin niin tuskin nainen39v päättää siitä vaan menee onnellisena ja rakastuneena naimisiin eli joudut puku ostoksille ja vaimosi häämekko ostoksille
Ollaan samanhenkisiä ja on samanlaiset elämänarvot, joten tuskin tulee tuollaista ongelmaa.
Mutta jos olisin ihmisen kanssa, joka ehdottomasti haluaisi naimisiin, ei varmaan oltaisi oikeat ihmiset toisillemme.
vai onko hän sitten se oikea kun et halua naimisiin mikä emmityttää vai onko tiedossa että voi hairahtua vieraan naisen sänkyyn vai onko eroaminen helpompaa kun löytää sen oikean jonka kanssa naimisiin eli rakastuu oikeasti ja nyt tyydytään ja katsellaan ja etsitään sitä oikeaa
Minulle avioliitto ei ole sitoutumisen synonyymi. Minusta on romanttisempaa ja ihanampaa olla toisen kanssa yhdessä ilman, että tehdään jokin avioliittopaperi. Eroaminen ei ole mikään syy, sillä se on ihan yhtä helppoa, oli sitten naimisissa tai ei. Ja missään suhteessa en ole miettinyt pettämisiä omalta enkä toisen kannalta.
Me ihmiset olemme erilaisia. Ymmärrän, että osa ihmisistä haluaa naimisiin, mutta kaikille se ei ole se oma tapa olla parisuhteessa. Minun tapani on olla menemättä naimisiin. Minulle avioliitolla ei ole merkitystä, vaan merkitystä on tunteilla ja halulla olla yhdessä. En ole koskaan halunnut mennä naimisiin, vaikka kuinka suhteessa ajattelenkin että toinen on minulle Se Oikea ja että haluan olla hänen kanssaan aina. Mutta kun minulle juuri tuo riittää - se, että hän on oikea ja että haluan olla hänen kanssaan. Se on se sitoumus, jonka tarvitsen. En tarvitse juridisia sopimuksia.
Mutta toki, jos käytännön syitä miettii, niin vaikka en näin "jyrkkä" olisikaan avioliiton suhteen, niin koska itselläni on alaikäisiä lapsia, en pitäisi edes järkevänä naimisiinmenoa. Ihan jo sen vuoksi, että jos minulle sattuisi jotain, on minusta reilua, että elämäänsä vasta aloittelevat lapseni perivät minut ilman osituksia yms. Aikuiset kyllä pärjäävät, mutta lapset ja nuoret tarvitsevat enemmän pesämunaa elämänsä aloittamiseen.
Hyvin sanottu siellä!☺️
Mikä määrittää kunnon naisen?
Vaimoni on ollut vapaassa suhteessa ennen minua eikä sillä ole merkitystä että hän on aiemmin pannut monien miesten kanssa. Minulle hän kertoi kun oltiin oltu 1kk yhdessä. Itse kerroin että edellisen kanssa oltiin oltu 1N 2M juttuja kaverini kanssa. Nyt exääni ja nykyistä vaimoa on pannut sama kaveri. Nykyistä pantu kimpassa jo 6 vuotta. Ja on myös muita miehiä joskus myös vaimon kavereitakin.
Minä rakastan kunnioitan ja luotan vaimooni.
Kerron. Oletan että mieskin kertoo jännyydestään ja Thaimaan matkojen pikkutyttöihin ja poikiin sekaantumisestaan.
En halua tietää kaikkea tekemääsi
Naisten olisi syytä kertoa monenko jännämiehen kanssa ovat nussineet.
No onko äitisi kertonut ehkä pojalleen? Eikö hävetä yhtään?
Jos oletaan että seksuaalisen terveyden suhteen ei ole mitään sellaista mistä olisi syytä kertoa, niin kaiken muun voi minun puolestani jättää kertomatta.
Tehty mitä tehty eikä se siitä miksikään enää muutu. Turha sitä on vatuloida.
Eipä nyt mitään ihan kauheita luurankoja edes ole sillä saralla, suhteellista kait se. Tuskin kuitenkaan kelpaisin monellekaan tällä palstalla. Muita merkittäviä mörköjä on sitten sitäkin kirjavammin. Ei ole ollut tarkoitus peitellä tai valehdella jos en heti marssita koko kompanjaa näytille. Olen oppinut että toinen ei välttämättä edes halua kaikkeakauheasti kuulla mitä voisin hieroa itsestäni sen naamaan, joten sitäkin tulee kunnioittaa.
... unohdin muuten mainita että pääsin nykyisen suhteeni silmissä kunnon naisten kategoriaan ostamalla erään kotitalousasian. En tosin hänen pyynnöstä, vaan ihan oma-aloitteisesti omasta tarpeesta. Riittää kuulemma kun omistaa vaikkei niin käytä.
minä en haluaisi miestä jolla on ollut jo toisia miehiä ennen minua en huoli haluan puhtaan miehen pitää hyvänä ei toisia miehiä siis naisia en halua vaikka puhun täällä niistä aina että hyvä nainen on puhdas kuin pulmunen ei pulmuset ohjelmasta en tarkoita niitä naisia mutta al pandi on hyvä mies olisi minulle