Yleistä musiikkimaustanne?

LaajanMusiikkimaunMies

Mitkä asiat yleisesti ottaen vaikuttavat ihmisten musiikkimakuun? Luulisinpa, että merkittävimpiä ovat ikä, kokemukset ja kaveripiiri (viimeksi mainittu varsinkin nuorilla). Jonkin verran myös sukupuoli taitaa vaikuttaa, sillä tyttöjen/naisten makuun on usein monet poikabändit joista itse en tiedä mitään (esimerkiksi One Direction) ja pojat/miehet tykkää usein jostain gangsta-rapista tai hevimetallista.

Itse arvaisin että teini-iän kaveripiirissä kuunnellulla musiikilla on aika keskeinen rooli. Yläkouluikäisten "musiikkimaku" taitaa olla aika usein "kavereilta kopioitu". Fanitetaan tiettyjä bändejä siksi, koska "se ei ainakaan oo noloo". Räppiä ja rokkia kuuntelevat viihtyvät omissa porukoissaan. Nuorisomusiikki koostuu aika lailla uusista listahiteistä. Nuorilla yleisesti - vielä minun ikäisilläkin - on vähän sellainen musiikkimaku kuin mitä minä äsken esittelin (minä olen 22-vuotias stadilainen mies, sinkku, hetero ja opiskelija).

Itselläni EI ole edellisen tapainen musiikkimaku, mutta laaja kylläkin. Lempiradioasemani on SuomiRock, jossa soitetaan monien lempiartistieni musiikkia. Muun muassa Eppu Normaali, J. Karjalainen, Leevi and the Leavings, Nylon Beat, Haloo Helsinki, Popeda ja Juice Leskinen ovat ihan lyömättömän hyviä. Ulkomailtakin tulee monia superhyviä artisteja, eritoten Eagles, Queen ja Moody Blues. Eli vaikka mitä 70-luvulta nykypäivään. Hyviä sanoituksia ja soundeja sekä kyllä myös nostalgiset muistotkin ovat vaikuttaneet musiikkimakuuni. Lapsuudessani kotonamme kuunneltiin paljon esim. Jiitä ja Leeviä. Kaverit taas eivät ole vaikuttaneet juurikaan, sillä minulla oli teininä vain muutama kaveri ja aika yksinäinenkin kyllä olin.

Palataan vielä siihen iän vaikutukseen. Olen havainnut 60- ja 70-luvun taitteessa syntyneiden tykkäävän usein 80-luvun tienoilla tehdystä musiikista (heille on suunnattu esim. HelmiRadio), minäkin tykkään monista sen ajan biiseistä. "Suurten ikäluokkien" olen huomannut tykkäävän usein 60- ja ehkä 70-luvunkin ikivihreistä iskelmistä. Eli teiniaikojen rooli on ilmeisesti ollut kautta aikain aika merkittävä.

Eli siis millainen on teidän musiikkimakunne ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet niihin?

10

364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noinsuunnillee

      Musiikki makua muodostuu TÄYSIN MUIDEN MIELIpITEISTÄ VÄLITTÄMÄTTÄ.
      kyllä se sana MAKU sanoo kaiken, ei kukaan määrää ja johdata mikä on makusi.

      maku tulee siitä mitä kuuntelit 0-24 vuotiaana eise siitä juuri muutu muuten kuin että yli 50 v lat huomaamaattasi kuunteleen rauhallisempaa,melodisemppaa ja klassista, ei välttämättä jazzia eikä iskelmää mutta kuitenkin rauhoittavampaa kuin hevi, räp ja tekno, saatat jopa löytää esa pakarisen rautavaaran, 50 luvun isklemän ,humpan , olavi virravrillumarei n, helka hynnisen ;) , yms ym.
      kuka kuuskymppinen kuuntelis jotain tai hard heavy metal jyräämistä ? en ymmärrä. ehkä joku poikkeus on.
      toisaalta olet viiskybänä jo kaikki kullut jamikään uusi ei säväytä ei edes jazz joka ei ole tarkemmin tarkasteltuna niin taitavaa ja coola kun nuorille opetaan, miles davis, charlie parker oli aika onnettomia narsisteja huumeukkoja loppujen lopuksi.

      olishan se kumma kun jos minä 60 luvulla syntynyt ostasin levyjä paula vesalalta, cheekiltä, jannalta... joooo kaikenlaisia on nuita parikymppisä joita ei kiitos täällä kaivata. studio kikkailu aina samaa, kaikki kuullostaa samalta artistilta ...

      • hgfcvgbhnj

        "kuka kuuskymppinen kuuntelis jotain tai hard heavy metal jyräämistä ? en ymmärrä. ehkä joku poikkeus on."

        Aika monikin, jolla on oma musiikkimaku. Tiesitkös, että Christopher Lee oli metallimiehiä? Ukko diggasi metallimusiikkia ja jopa levytti sellaista vielä ysikymppisenä.
        https://www.youtube.com/watch?v=BTfFXrVJcNQ


    • sallinappanahka

      Palstan kiihkeästä kommentoinnista päätellen tuskin kukaan ostaa enää levyjä ja kuuntelee musiikkia. Tässä postinumerossa entisten nuorten sävellahja ei vedä puoleensa, mutta koska tiedän sellaisen olevan olemassa, kuvittelen olevani suhtkoht ajan hermolla. Menneet ovat menneitä.:)

      Olen aina ollut musiikkimauton, hetken huumassa taivaltaja. Jos äänimaailma ei ravistele hereille, ääni menee hukkaan. Aamu alkoi tällä https://www.youtube.com/watch?v=LFskwQjQQ_E ja ounastelen iltatunnelmaan sopivan seuraavan https://www.youtube.com/watch?v=u46hUsb9NYo. Aah ja ah.:)

    • noinsuunnillee

      Nightwish on kammottavaa minulle, nousee inho ja hiki kun joutuu kuunteleen tällaista raastava jyräämistä, synkkää sahaamista , vihaan tätä, se on tämä musamaku kummallinen

    • Avaahovi

      Tekno, hevi, räppi, kaikki kaudet kävin läpi teininä. Räppi jäi, tosin välillä taisi olla useampi vuosi että kuuntelin vähemmän räppiä ja enemmän punkkia, metallia... Onhan tässä myös vedetty jazz kaudet, blues kaudet, country kaudet, klassiset ja musikaalit läpi.

      Räppi heräsi taas 30 ikävuoden korvilla hallitsevaksi. Nyt kun 35 täyttyy niin räppi on yhä ykkönen. Mutta eniten ne artistit ja levyt mitä kuuntelin jo vajaa 20 veenä eikä nykyinen listaräppi.

      On aina taustalla ollut myös iskelmää ja klassista, musikaaleja.

      Viimeisen vuoden aikana on tainnut olla tähän asti eniten iskelmää ja esmes 70-luvun suomimusiikkia kuin muina vuosina. Tosin samaan aikaan myös death metal on ollut eniten kuuntelussa kaikista vuosista, ellei lasketa hevi kautta joskus 15 kesäsenä.

      Uskon että 10 tai 20 vuoden päästäkään en siirry pelkkään iskelmään tai klassiseen vaan kuuntelen yhä hyvin laidasta laitaan kuten aina oikeastaan olen kuunnellutkin.

    • sallinappanahka

      Aika paha yleistys musiikkimauista, mutta mitäpä muuta tutkijoilta voi odottaa. Tuli mieleen yhden levykauppiaan toteamus, on mielenkiintoista seurata, miten kanta-asiakkaiden musiikkimaut muuttuvat. Hänen mielestään musiikkimakuni oli vuosien varrella kehittynyt. En raaskinut ryhtyä arvioimaan hänen arviointikykyään.:) https://yle.fi/uutiset/3-10244327

      • Koi7654

        V*ttuako teille kuuluu mitä kuuntelen, apinat.


    • oiokllklljlj

      itse olen jo keski-ikäinen paapan alku ja olen samaa mieltä tuon kommentoijan kanssa joka kertoi että maku muodostuu 0 - 24 ikä haarukassa. tosin itse rajaisin tuota enempikin murrosiän molemmin puolin eli johonkin 12 - 22 v iässä kuuntelemaani / kuulemaani musiikkiin. Olin onnekas sillä isäni asui nuoruutensa U.S.A :ssa (50-luku / 60-luvun alku ) ja siitä syystä meillä kuunneltiin kotona paljon musiikkia tuolta ajan jaksolta. Siihen tykästyin silloin ja se soi aika ajoin nykyäänkin stereoissa uudemman musiikin lomassa. Suomessahan ei 50-luvulla eikä oikein 60-luvun alussakaan ymmärretty tietääkseni Rock´n rollin päälle. Vasta rautalanka ja Beatles räjäytti paikallisen nuorison tajunnan. Siihen asti Rock oli kait joku Lasse Liemola ja Paula Anka joka kävi 1959 Linnanmäellä kastelemassa teinityttöjen pikkuhousut. (Rock´n rolliahan se ei kyllä mielestäni ollut - vaikka muuten ihan kelpo musaa.) No 70-luvulla alkoi uusi 50´s buumi kun olin jo teini iässä ja silloin vanhat starat nousivat uudestaan yleisön tietouteen uudempien kykyjen myötä. Rock´n´rolista vain pieni askel country musaan ja bluesiin joten siitä pohja rupesi laajenemaan ja 80-luvun loppuun tultaessa silloisten supertähtien musa soi joka paikassa ja jäi myös valikoidusti allekirjoittaneenkin "makuun". mm Eric Clapton, Genesis, Dire Straits, Huey Lewis,Bruce Springsteen, jne edelleen soivat edelleen. 30 iän lähestyttyä huomasin että aika harvoin mikään uusi yhtye jaksaa enää innostaa - toki poikkeuksiakin on. Youtubesta löytyy jopa videoiden kera näitä uudempiakin "aarteita" - radion soittolistat harvoin kolahtavat. Joskus myös jälkikasvu yllättää ja soittaa jotain mikä kolahtaa - aika harvoin näin RAP aikana tosin. Kotimaisistakin suuurin osa artisteista on aloittanut uransa 70 - 80-luvulla mutta aina jotain mainiota aika ajoin ilmaantuu uudemmiltakin artisteilta joten olen toivossa että maku vielä laajenee ja avartuu näin vanhempanakin...

    • wanwancour

      Sanotaan suoraan että nämä tämän ajan Cheek ym ovat mielestäni tähdenlentoja. Asuessani Australiassa 21 vuotta opin ja sain nähdä erittäin hyviä bändejä livenä. Ja se oli kunnon musiikkia. Kaikilta radiokanavilta täällä Suomessa tulee sitä samaa on sannia.annia,miksua,siksua,shiikkiä etc.

    • sallinappanahka

      Radio on tässä osoitteessa aikalailla out, ollut jo iät ja ajat. En vain jaksa odotella, milloin toosasta kajahtaa vähän minuun päin kallellaan oleva biisi. En osaa myöskään asennoitua kuuntelemaan musiikkia tietyllä kellonlyömällä, kun tarjolla on mahdollisesti kiinnostava erikoisohjelma. Tietsikan ääressäkin funtsailen normaalisti ilman musiikiksi mainittua taustahälyä.:)

      Teeveetäkään en kaipaa. Teeman musadokkarit ja konsertitkaan eivät ole mitenkään must, tylsää kestostarailua enimmäkseen. Ikä teki tehtävänsä jo puoli vuosisataa sitten.:)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      193
      11626
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5499
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2797
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2415
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1881
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1865
    7. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      14
      1839
    8. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      29
      1764
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1516
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1498
    Aihe