Rauhansanalainen ilmoitti lestadiolaisten puolueen kansanedustajien vastustavan Soinin linjaa abortin suhteen.
Kepulestat syrjivät Soinia
18
338
Vastaukset
- Katolilainen
Sipilä on muistuttanut Soinia, että harkitsee tarkemmin mihin tilaisuuksiin ulkoministerinä osallistuu. Tekikö pääministeri itse saman harkinnan, kun osallistui pääsiäisen alla ristinkantoon? Loukkasiko tämä tempaus jotain kansanosaa? Tasavallan presidentti osallistuu tulevana sunnuntaina luterilaisen arkkipiispan virkaanastujaisiin. Osallistuuko hän tasapuolisesti muidenkin kirkkojen tai uskontojen tilaisuuksiin? Miksi hän suosii yhtä ja tuo oman arvonsa tällä tavoin esille, vaikka hänen pitäisi edustaa koko kansakuntaa. Tästä pitäisi myös revitellä otsikoita.
>Sipilä on muistuttanut Soinia, että harkitsee tarkemmin mihin tilaisuuksiin ulkoministerinä osallistuu. Tekikö pääministeri itse saman harkinnan, kun osallistui pääsiäisen alla ristinkantoon?
En tiedä, mutta jos pääministeri on tehnyt virheen, sehän ei millään tavalla anna ulkoministerille oikeutta virheen tekemiseen. Itse asiassa tarkkuutta pitäisi tuossa tilanteessa vain lisätä eikä höllätä, jotta halllituksen virhetili ei turhaan kasva.
Ehkä se on nyt hyvä, että seuraavien vaalien jälkeen Soinista päästään hallitustasolla eroon ilmeisen lopullisesti.- UlkomaillaAsuva
Eikös Suomessa ole valtiokirkko? Jos näin, niin presidentin roolia ei tarvitse kenenkään kyseenalaistaa.
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Sipilä on muistuttanut Soinia, että harkitsee tarkemmin mihin tilaisuuksiin ulkoministerinä osallistuu. Tekikö pääministeri itse saman harkinnan, kun osallistui pääsiäisen alla ristinkantoon?
En tiedä, mutta jos pääministeri on tehnyt virheen, sehän ei millään tavalla anna ulkoministerille oikeutta virheen tekemiseen. Itse asiassa tarkkuutta pitäisi tuossa tilanteessa vain lisätä eikä höllätä, jotta halllituksen virhetili ei turhaan kasva.
Ehkä se on nyt hyvä, että seuraavien vaalien jälkeen Soinista päästään hallitustasolla eroon ilmeisen lopullisesti.Mahdollisesti päästään Sipilästä hieman aikaisemmin, lopullisesti.
- Sipilä
Kesitas kirjoitti:
Mahdollisesti päästään Sipilästä hieman aikaisemmin, lopullisesti.
Sipilä ei myöskään kannata sikiöiden surmaamista, mutta hän ei halua meiskata sillä asialla.
- Uskomisenvapauttako
UlkomaillaAsuva kirjoitti:
Eikös Suomessa ole valtiokirkko? Jos näin, niin presidentin roolia ei tarvitse kenenkään kyseenalaistaa.
Suomessa ei virallisesti ole ns. valtionkirkkoa, mutta käytännössä ikävä kyllä näin taitanee olla.
Sipilä kirjoitti:
Sipilä ei myöskään kannata sikiöiden surmaamista, mutta hän ei halua meiskata sillä asialla.
Eikö?
Hän on aina melskannut Valion avustuksilla ja jakaa nytkin niitä Kempeleen VL firmoille, ohi valtioneuvoston.- Sipilänkin
Asia on kyllä niin tärkeä, että siitä pitää meiskata.
- sinustaeroon
Kesitas kirjoitti:
Eikö?
Hän on aina melskannut Valion avustuksilla ja jakaa nytkin niitä Kempeleen VL firmoille, ohi valtioneuvoston.Sipilä on hyvä mies, samaa ei voi sanoa vapaakirkollisesta vaarista.
sinustaeroon kirjoitti:
Sipilä on hyvä mies, samaa ei voi sanoa vapaakirkollisesta vaarista.
Mikä Hänessä on hyvää, ja mitä erinomaista Hän on tehnyt?
- neilikoita
Kesitas kirjoitti:
Mikä Hänessä on hyvää, ja mitä erinomaista Hän on tehnyt?
Älä kysele.
Pohdi mieluimmin, mikä sinussa pahaa.
Miten taidatkin olla niin vastenmielinen. neilikoita kirjoitti:
Älä kysele.
Pohdi mieluimmin, mikä sinussa pahaa.
Miten taidatkin olla niin vastenmielinen.Loppuiko vitsit?
Näin käy kaikille, jotka Sipilää kehuu, palkkion toivossa.
Kohta saat rätin silmillesi.
Jos sitten "taidat?- neilikoita
Kesitas kirjoitti:
Loppuiko vitsit?
Näin käy kaikille, jotka Sipilää kehuu, palkkion toivossa.
Kohta saat rätin silmillesi.
Jos sitten "taidat?Sairaan vapaakirkollisen vaarin sairas vastaus.
neilikoita kirjoitti:
Sairaan vapaakirkollisen vaarin sairas vastaus.
Loppuiko noin totaalisesti vitsit?
Mutta näin se on, ein sitä hyvää Sipilästä löydy.- neilikoita
Kesitas kirjoitti:
Loppuiko noin totaalisesti vitsit?
Mutta näin se on, ein sitä hyvää Sipilästä löydy.Sairaan vapaakirkollisen takinkääntäjän myönteinen kannanotto.
#Sipilän yrityksen naapuriin oman hallinsa 1990-luvun vaihteessa rakentanut, nykyisin Kempeleen valtuustossa perussuomalaisten ryhmässä vaikuttava Jussi Pellikka on toista mieltä.
– Juha on positiivisessa mielessä perfektionisti, hän tekee kaiken aivan viimeisen päälle. Insinöörinä hänellä on aina tarkka tähtäyspiste mielessään, Pellikka sanoo.
Sipilän päätöstä majoittaa pakolaisia taloonsa itse reilun kilometrin päässä asuva Pellikka antaa kehuja – toisin kuin monet puoluetoverinsa.
– Tässä asiassa en ole itse kuullut keneltäkään pettyneitä kommentteja. Hänhän tekee muutenkin humanitaarista työtä eikä tee siitä mitään numeroa.#
Mihin se Sipilän hyvyys on kadonnut? Miksi sinut on vallannut pahuus? neilikoita kirjoitti:
Sairaan vapaakirkollisen takinkääntäjän myönteinen kannanotto.
#Sipilän yrityksen naapuriin oman hallinsa 1990-luvun vaihteessa rakentanut, nykyisin Kempeleen valtuustossa perussuomalaisten ryhmässä vaikuttava Jussi Pellikka on toista mieltä.
– Juha on positiivisessa mielessä perfektionisti, hän tekee kaiken aivan viimeisen päälle. Insinöörinä hänellä on aina tarkka tähtäyspiste mielessään, Pellikka sanoo.
Sipilän päätöstä majoittaa pakolaisia taloonsa itse reilun kilometrin päässä asuva Pellikka antaa kehuja – toisin kuin monet puoluetoverinsa.
– Tässä asiassa en ole itse kuullut keneltäkään pettyneitä kommentteja. Hänhän tekee muutenkin humanitaarista työtä eikä tee siitä mitään numeroa.#
Mihin se Sipilän hyvyys on kadonnut? Miksi sinut on vallannut pahuus?Olisitpa ollut mukana, kun meidän firmat olivat vierkkäin parikymmentä vuotta sitten.
Välissä oli jonkinlainen oja, ja lähes joka ruokatunti siellä itkeskeli naisia, ja kysyin, mikä tyttöjä itkettää?
Vastus oli aina samanluontoinen; - Juha teki sitä ja tätä……
Se hänen hyvyydestään valtion rahakirstun tyhjentäjänä.
Petoshan se on sekin, että tuli valtuustoon, jossa ei juuri näy? Miten siihen suhtaudut.
Silloin vielä Kempeleessä luotettiin Häneen, nyt ei.
Käy katsomassa Suomi24 Kempele?
Kukaan muu Päämisteri ei ole noin parjattu ollut koskaan omalla maallaan.
- Ei.vauvanmurhille
Soinin osakkeet nousivat silmissäni hieman hänen suoraselkäisen aborttikielteisyytensä johdosta.
- EevaVl
On se kumma kun Soini ryhdikkäästi vastustaa Räisäsen kanssa äänekkäästi Raamatun mukaisesti laillistettua lasten murhaa (10000/vuosi Suomessa) niin siitä syytetään. Vl edustajat eivät pukahda ja vastusta tuota murhaamista kun oma mammona on niin rakas.
Monet vl: t pilkkaavat Soinia ja Räsästä. Voi vl tekopyhyytä.
Ei ihme että kun Pyhä Henki jätti vl ylpistyneen vl liikkeen sen syntien tähden niin Siunaus on otettu pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 59778
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111763- 43636
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla212565- 40516
- 76513
- 51508
- 22496
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82473Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37470