puolison huumeiden käyttö ja ero

Otsikkohan sen kertookin: mies on käyttänyt huumeita. Meillä on kohta 2-vuotias poika, ja käyttöä on jatkunut melkeinpä koko lapsen elämän ajan, ilmeisesti mun loppuraskaudesta asti. Tuolloin yritin miehelle selittää, että en voi hyväksyä pilven polttelua (sitä siis oli harrastanut ennenkin) sitten kun vauva syntyy. Mies sanoi ymmärtävänsä ja lopettavansa - ja siirtyi sitten kovempi aineisiin. Mulle tämä selvisi vauvan ollessa n.6kk. En tosiaan ollut tajunnut mistä on kyse, pieni vauva ja univelka ja sitä rataa. Asuttiin tuolloin pojan kanssa hetki mun äidin luona, mutta mies vannoi lopettavansa ja palattiin kotiin. Kului noin vuosi, jonka aikana mies retkahti omien sanojensa mukaan ainakin kerran (epäilen että useamminkin) ja sitten yhtäkkiä käyttö olikin joka päiväistä ja lähti ihan käsistä. Ehdin epäillä pitkään, mutta mies syytti mua hulluksi ja vainoharhaiseksi. Tässä vaiheessa heitin miehen pihalle. Ollaan oltu erillään nyt puolisen vuotta, tavattu kyllä sinä aikana. Mies on hakenut ja saanut apua ja on ihan eri ihminen nyt. En usko että tällä hetkellä käyttää. Lapsen kanssa hänellä on ekaa kertaa jonkinlainen yhteys ja suhde, meidän suhteesta en tiedä. Mies on alkanut puhua, että haluaisi palata kotiin. Mä en kuitenkaan tiedä, pystynkö antamaan anteeksi hänen tekoja ja valheita. Enkä tiedä pystynkö elämään addiktin rinnalla ja pelkäämään että hän retkahtaa taas. Eroaminenkin tuntuu vaikealta, kun nyt on näkynyt taas merkkejä siitä ihmisestä, johon aikanaan rakastuin. Myöskin taloudellisesti olisin yksin tosi heikoilla (lapsen kanssa kotona, ei työtä mihin palata). Asunto pitäisi myydä ja uusi etsiä. Jotenkin voimaton olo kaiken tämän edessä, oon varmaan vieläkin uupunut tästä kaikesta paskasta mitä on ollut.

Niin että hei sinä tuntematon siellä. Sano mitä ajattelet. Kun kirjoitin tän mun tarinan, tuli olo, että idiootti mä oon jos vielä yritän miehen kanssa. Että miksi edes harkitsen antavani tilaisuuden. Miksi se eroaminen sitten tuntuu niin vaikealta?