puolison huumeiden käyttö ja ero

Aamu1

Otsikkohan sen kertookin: mies on käyttänyt huumeita. Meillä on kohta 2-vuotias poika, ja käyttöä on jatkunut melkeinpä koko lapsen elämän ajan, ilmeisesti mun loppuraskaudesta asti. Tuolloin yritin miehelle selittää, että en voi hyväksyä pilven polttelua (sitä siis oli harrastanut ennenkin) sitten kun vauva syntyy. Mies sanoi ymmärtävänsä ja lopettavansa - ja siirtyi sitten kovempi aineisiin. Mulle tämä selvisi vauvan ollessa n.6kk. En tosiaan ollut tajunnut mistä on kyse, pieni vauva ja univelka ja sitä rataa. Asuttiin tuolloin pojan kanssa hetki mun äidin luona, mutta mies vannoi lopettavansa ja palattiin kotiin. Kului noin vuosi, jonka aikana mies retkahti omien sanojensa mukaan ainakin kerran (epäilen että useamminkin) ja sitten yhtäkkiä käyttö olikin joka päiväistä ja lähti ihan käsistä. Ehdin epäillä pitkään, mutta mies syytti mua hulluksi ja vainoharhaiseksi. Tässä vaiheessa heitin miehen pihalle. Ollaan oltu erillään nyt puolisen vuotta, tavattu kyllä sinä aikana. Mies on hakenut ja saanut apua ja on ihan eri ihminen nyt. En usko että tällä hetkellä käyttää. Lapsen kanssa hänellä on ekaa kertaa jonkinlainen yhteys ja suhde, meidän suhteesta en tiedä. Mies on alkanut puhua, että haluaisi palata kotiin. Mä en kuitenkaan tiedä, pystynkö antamaan anteeksi hänen tekoja ja valheita. Enkä tiedä pystynkö elämään addiktin rinnalla ja pelkäämään että hän retkahtaa taas. Eroaminenkin tuntuu vaikealta, kun nyt on näkynyt taas merkkejä siitä ihmisestä, johon aikanaan rakastuin. Myöskin taloudellisesti olisin yksin tosi heikoilla (lapsen kanssa kotona, ei työtä mihin palata). Asunto pitäisi myydä ja uusi etsiä. Jotenkin voimaton olo kaiken tämän edessä, oon varmaan vieläkin uupunut tästä kaikesta paskasta mitä on ollut.

Niin että hei sinä tuntematon siellä. Sano mitä ajattelet. Kun kirjoitin tän mun tarinan, tuli olo, että idiootti mä oon jos vielä yritän miehen kanssa. Että miksi edes harkitsen antavani tilaisuuden. Miksi se eroaminen sitten tuntuu niin vaikealta?

7

2450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Komenna miehesi huumetesteihin, jos epäilet hänen yhä käyttävän.

      Omalta kohdaltasi sinun pitää miettiä, että rakastatko häntä yhä? Jos et, niin vastaus on aika selvä. Käykö hän töissä? Huolehtiiko muuten asioistaan?

      • Aamu1

        Käy huumetesteissä säännöllisesti. Oli ehto sille, että saa pitää työpaikkansa. Eipä sillä, kävi jo ennen tätä viimeistä retkahdusta, testit näytti negaa, vaikka itse tiesin, että joku on pielessä, että kai niitä testejäkin pystyy manipuloimaaan. Käy siis töissä, taloudellisesti on osallistunut, vaikka velkojakin hänellä on.

        Ehkä siis enemmän kuin sitä että mies nyt käyttäisi jotain mä pelkään että entäs jos hän taas joskus alkaa käyttää. Pitäs pystyä elämään päivä ja hetki kerrallaan, enkä mä tiedä pystynkö elämään tästä stressaamatta.

        Rakkaus on vaikea kysymys. Välitän, totta kai. Lapsen isä hän on aina. Mutta en tiedä, voiko rakastaa ilman sitä luottamusta.


    • OtaVelkaa

      Vaihda nistiukkosi mieheen joka juo...onpahan vaihtelua...

    • Kokemusta

      Ehdottomasti ero,ja samalla varoitus, ettet haksahda uuteen samanlaiseen ja tee lapsia.Seuraa n 3 vuotta,niin sinä aikana rakkauden huuma menee varmasti ohi ja jokainen näyttää tapansa.
      Ero on nyt vaikea,mutta se kirpasee vain puoli vuotta,eikä pieni lapsi niin paljon ymmärrä,,,isompana paljon enempi.
      Vertaa muutaman kuukauden vaikeaa eroaikaa monien vuosien tuleviin vaikeuksiin hänen kanssaan- niitä varmasti tulee.

    • täht

      "Kun kirjoitin tän mun tarinan, tuli olo, että idiootti mä oon jos vielä yritän miehen kanssa. "

      Niinpä, olet kyllä idiootti, jos vielä yrität miehen kanssa, etenkään samasta osoitteesta...

      Erosta: se on ihan älyttömän vaikeaa. Ihan pääsääntöisesti, vaikka tahtoisi eroa, ja tietäisi sen olevan ehdottomasti paras ratkaisu.

      Ystäväni on vajaan kahden vuoden aikana eronnut samasta miehestä neljä kertaa. Nyt 4. eli viimeisimmästä erosta on muutama kuukausi, ja se vaikuttaa pitävän. Mutta paljon on ollut itkua, hammastenkiristystä, surua ja murhetta.

    • oppeliini1

      Sinun kaikista tärkein kohde elämässäsi on lapsesi.

      Lapsi on täysin riippuvainen sinusta vielä monta vuotta. Pärjäät kyllä ilman lapsen siittäjää. Teet virheen jos lasket hänet kotiisi. Huumehoyryinen aikuinen on vaarallinen vauvalle. Hän haluamattaan, täysin sekopäisenä, saattaa tehdä hirveitä asioita sinulle ja/tai lapsellesi.

      Pysy tuosta miehestä erossa. Kenties hän vuosien päästä on onnistunut täysin selväksi. Sitten asia saatta olla eri. Mutta nyt: pysy erossa hänestä.

      Sinä ja lapsesi tulette pärjäämään ilman miestä. Ehkä ajoittan on taloudellisesti tiukkaa, mutta kiristä vyotä, budjetoi niin että selviät.

    • EiHoppua

      Anna aikaa tilanteen ratkaisulle. Mies kuitenkin on tehnyt paljon asioiden eteen. Mikset antaisi vielä mahdollisuutta teidän perheelle?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      65
      3325
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3137
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2518
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      2478
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1943
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1830
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1445
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1310
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1169
    Aihe