Aivopieru.

Viime syksynä keskustelua herätti (ainakin omassa päässäni) start up -oleskeluluvat, mutta nyt on vielä suuremmat pelimarkat liossa. Suomeen kaivataan kokonaista 30 000 uutta koodaria, joiden toivotaan löytyvän turvapaikanhakijoiden joukosta. Kokonaan oma ja pääsääntöisesti unohdettu vaihtoehto haeskella eteviä koodareita esimerkiksi suomalaisista nuorisotyöttömistä on jätetty huomioimatta, mutta sehän nyt onkin pelkkä harmillinen sivuseikka.

”Tilastokeskuksen ennusteen mukaan Suomi tarvitsee reilusti työperäistä maahanmuuttoa. Ilman sitä työikäsiten [sic] määrä saattaa vähentyä jopa 300 000 henkilöä vuoteen 2030 mennessä. [Tekniikka & Talous -lehden toimituspäällikkö] Harri Junttila tarjoaa tähän ratkaisuksi turvapaikanhakijoiden kouluttamista.”

Integraation, eli kotouttamisen kannalta turvapaikanhakijoiden kouluttaminen on itsestäänselvyys, joten sitä ei pitäisi olla mitään tarvetta erikseen korostaa. Mestarikoodareiden potentiaalista puolestaan voidaan keskustella siltä pohjalta, mikä on turvapaikanhakijoiden lähtömaiden tilastoitu luku- ja kirjoitustaito.

Afganistanissa luku- ja kirjoitustaitoisten kansalaisten prosentuaalinen osuus kokonaisväestöstä on UNESCO:n mukaan 38,2 %. Syyriassa 86,4 %. Irakissa 79,7 %. Somaliasta kyseistä tietoa ei ole saatavilla.

Eikä tälläkään ole merkitystä, sillä Suomessa, jonka tarpeisiin turvapaikanhakijoista halutaan koodareita kouluttaa, jo yksin oppimateriaali on joko suomeksi tai englanniksi, joista jälkimmäinen on tietotekniikan lingua franca. Siinä ei edes säällinen arabian tai persian kielen taito hirveästi auta.

Jo nykyisillään alalla toimivien tahojen potentiaali kansantalouden kohentamiseksi on huima:

”– Tästä hyvä esimerkki on Integrify, joka kouluttaa koodareita suoraan työhön puolessa vuodessa. Tämän koulutuksen käy tänä vuonna läpi sata, joista nyt valmistuu kymmenen. Seitsemällä heistä on jo töitä. Nyt heistä tulee suomalaisia veronmaksajia, Junttila toteaa.”

Miten on loppujen 90 ja yhden vuoden ajalta 93 valmistumatta jääneiden laita? Kohentavatko he Suomen huoltosuhdetta ja luovatko he teknologia-alalle uusia innovaatioita nyt, jo ensi vuonna vai joskus myöhempänä ajankohtana, jota kannattaa jäädä odottelemaan kädet syyhyten?

Osaavia sekä idearikkaita koodareita ei tuosta vain kouluteta puolessa vuodessa. Ei edes yhdessä tai kahdessa, ellei taustalla ole jo mieluiten varhaisnuoruudessa alkanut kiinnostus sekä harjaantuneisuus tietotekniikkaa kohtaan.

Koko korkealentoinen idea on kuin iso keskisormi kaikkia suomalaisia työttömiä ohjelmistotuotantoalan ammattilaisia ja heidän ammattikuntaansa kohtaan.
165Jakoa
5477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itävallan oikeistolainen hallitus kertoo karkottavansa jopa 60 ulkomailta, lähinnä Turkista, rahoitusta saavaa imaamia. Lisäksi seitsemän moskeijaa suljetaan.

Tämä liittyy Itävallan toimiin poliittista islamia vastaan, kertoo äärioikeistolaista Vapauspuoluetta (FPÖ) edustava maan sisäministeri Herbert Kickl uutistoimisto Reutersin mukaan.

Yhteensä saatetaan karkottaa 150 ihmistä, kertoi Kickl tiedotustilaisuudessa perjantaina.

Itävallan laki on vuodesta 2015 kieltänyt moskeijoiden ulkomaalaisen rahoituksen.

Karkotettavat 60 imaamia kuuluvat ATIB-muslimiryhmittymään, joka on lähellä Turkin hallitusta.
Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz sanoi, että maassa ei ole sijaa "rinnakkaisille yhteiskunnille".

Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz sanoi, että maassa ei ole sijaa "rinnakkaisille yhteiskunnille". ZUMAWIRE/MVPHOTOS
Itävallassa 600 000 muslimia

Itävallan 8,8 miljoonasta asukkaasta noin 600 000 on muslimeja. Useimmat heistä ovat turkkilaisia tai turkkilaistaustaisia. Puolet muslimeista on Itävallan kansalaisia.

- Poliittisella islamilla, radikalisoitumisella ja rinnakkaisilla yhteiskunnilla ei ole sijaa maassamme, sanoi Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz.

- Tämä on vasta alkua, sanoi puolestaan varakansleri Heinz-Christian Strache. Hän vihjasi, että karkotuksia voi tulla lisää.

Turkin presidentti arvosteli Itävallan päätöstä karkotuksista ja piti sitä anti-islamilaisena ja rasistisena.

PEKKA NUMMINEN
[email protected]

Äänestä

Pori Jazzin ex toimitusjohtaja Aki Ruotsala sai somekohun 7vuotta sitten sanomastaan homokommentistaan...hoh hoijaa...tämä jos mikä on aivopierua.

Äänestä

Ei kaikki Porilaiset ymmärrä kohua joka aiheutti irtisanomisen. Ei asia siihen jää.

Äänestä

Unkarin Suurlähtelijä sanoi: Tornion kautta tulleet turvapaikanhakijat ovat Ruotsin lähettämiä ja he ovat laittomasti Suomessa. Yli 35 000. Sipilän ja Orpon aivopieruja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

SUOMALAISET-ENSIN kirjoitti:

Viime syksynä keskustelua herätti (ainakin omassa päässäni) start up -oleskeluluvat, mutta nyt on vielä suuremmat pelimarkat liossa. Suomeen kaivataan kokonaista 30 000 uutta koodaria, joiden toivotaan löytyvän turvapaikanhakijoiden joukosta. Kokonaan oma ja pääsääntöisesti unohdettu vaihtoehto haeskella eteviä koodareita esimerkiksi suomalaisista nuorisotyöttömistä on jätetty huomioimatta, mutta sehän nyt onkin pelkkä harmillinen sivuseikka.

”Tilastokeskuksen ennusteen mukaan Suomi tarvitsee reilusti työperäistä maahanmuuttoa. Ilman sitä työikäsiten [sic] määrä saattaa vähentyä jopa 300 000 henkilöä vuoteen 2030 mennessä. [Tekniikka & Talous -lehden toimituspäällikkö] Harri Junttila tarjoaa tähän ratkaisuksi turvapaikanhakijoiden kouluttamista.”

Integraation, eli kotouttamisen kannalta turvapaikanhakijoiden kouluttaminen on itsestäänselvyys, joten sitä ei pitäisi olla mitään tarvetta erikseen korostaa. Mestarikoodareiden potentiaalista puolestaan voidaan keskustella siltä pohjalta, mikä on turvapaikanhakijoiden lähtömaiden tilastoitu luku- ja kirjoitustaito.

Afganistanissa luku- ja kirjoitustaitoisten kansalaisten prosentuaalinen osuus kokonaisväestöstä on UNESCO:n mukaan 38,2 %. Syyriassa 86,4 %. Irakissa 79,7 %. Somaliasta kyseistä tietoa ei ole saatavilla.

Eikä tälläkään ole merkitystä, sillä Suomessa, jonka tarpeisiin turvapaikanhakijoista halutaan koodareita kouluttaa, jo yksin oppimateriaali on joko suomeksi tai englanniksi, joista jälkimmäinen on tietotekniikan lingua franca. Siinä ei edes säällinen arabian tai persian kielen taito hirveästi auta.

Jo nykyisillään alalla toimivien tahojen potentiaali kansantalouden kohentamiseksi on huima:

”– Tästä hyvä esimerkki on Integrify, joka kouluttaa koodareita suoraan työhön puolessa vuodessa. Tämän koulutuksen käy tänä vuonna läpi sata, joista nyt valmistuu kymmenen. Seitsemällä heistä on jo töitä. Nyt heistä tulee suomalaisia veronmaksajia, Junttila toteaa.”

Miten on loppujen 90 ja yhden vuoden ajalta 93 valmistumatta jääneiden laita? Kohentavatko he Suomen huoltosuhdetta ja luovatko he teknologia-alalle uusia innovaatioita nyt, jo ensi vuonna vai joskus myöhempänä ajankohtana, jota kannattaa jäädä odottelemaan kädet syyhyten?

Osaavia sekä idearikkaita koodareita ei tuosta vain kouluteta puolessa vuodessa. Ei edes yhdessä tai kahdessa, ellei taustalla ole jo mieluiten varhaisnuoruudessa alkanut kiinnostus sekä harjaantuneisuus tietotekniikkaa kohtaan.

Koko korkealentoinen idea on kuin iso keskisormi kaikkia suomalaisia työttömiä ohjelmistotuotantoalan ammattilaisia ja heidän ammattikuntaansa kohtaan.
165Jakoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu