Pekingin pöytä on katettu Korean rauhalla

Meille suomalaisille on vihjaillen tarjottu pöydän kattajan roolia, jota presidentti Sauli Niinistö on harjoituksen omaisesti jo opetellutkin [1 – ja hyvä niin, sillä se pitää meidän kansakuntamme tahdon mukaisesti sotilaspoliittisesti puolueettomina. Nato – Isäntämaa pöytäkirjakin [2 on purettavissa kuudessa kuukaudessa ja sen tekee kansan huolella valitsema seuraava eduskunta.


Mitä Pekingin pöytä oikein tarkoittaa?

Pitää olla vahvajalkainen pöytä, niin arvokkailla istuimilla, että niissä viihtyvät kaikki asiaan liittyvät arvovieraat, joilla on valtaa tehdä oikeita ja konkreettisia ratkaisuja.

Nyt Singaporessa tehtiin historiaa [3 – Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean valtiojohtaja Kim Jong-un puristivat ”hollywood-otteella” käsiä. Trump koetti saada puolta nuoremmastaan käsiotteen – ja Kim taas kauko-idän kohteliaisuudella soi vanhemmalleen käsiohjauksen kunnian.
…
[3 ~ https://yle.fi/uutiset/3-10250295 -


Mitä tapahtui suljettujen ovien takana?

Asioista puhuttiin suoruudella ja sovittiin Pekingin pöydän kattauksesta. Seuraavaan Kim & Trump tapaamiseen kummeiksi tulevat Kiina, jossa laadittiin reilu vuosi sitten mystinen Pekingin tiekartta [4, ja Venäjä, joka ilmoitti jo ajat sitten, että Kim on halukas tapaamaan Trumpin – venäläisten avustamana [5 – Näin kävi ja Trump kuin Kimkin ovat alkumatkallaan Nobelin Rauhanpalkinnon jakotilaisuuteen. Utopiaako?


Utopiaa -ko?

Kauko-idässä – tuhansia vuosia vanhoissa kulttuureissa meno on vuoksiaaltomaisen vakaata (kunnes tapahtuu poikkeus, joka vahvistaa säännön), ja siellä useimmiten kiiruhdetaan hitaasti. Kimin täytyy kuitenkin oman valtionsa yleistilan vuoksi nopeuttaa hidasta kiiruhtamistaan – ja tähän Peking on ojentanut auttavan kätensä.

Kiina ei halua rajoilleen epävakautta, eikä vieraiden valtioiden - kolmansien taistelu- ja sotavoimia. US on aina tervetullut Kiinaan ja Korean niemimaalle kauppiaana, diilintekijänä – ei kuitenkaan sotilaana. Vietnam antoi merkin, mihin itä kykenee ja pystyy.


Nyt tapahtunut ei ollut utopiaa, vaan todellisuutta!

Laiha aikomuspaperi on Kauko-idässä ja erityisesti Kiinassa aina kaiken alku – ilman sitä ei ole seuraavaa vaihetta. Nyt opastettuna oli laadittu tiekartta, joka johtaa varsinaiseen neuvottelupöytään. Kiina ei puutu eikä sotkeudu muiden sisäisiin asioihin, elleivät ne koskettele aivan suoraan Kiinaa ja kiinalaisia itseään – tässä tilanteessa on siihen viitteitä. Kiina ei halua pakolaisaaltoa rajansa takaa.


Purkutalkoot

Kiina lienee kohta valmis purkamaan pakotteet, joita korvattiin aiemmin kehitysavulla. Nyt, jos ja kun ”Pekingin pöytä” kattautuu, syntyy siihen huomenlahja. Kiina purkaa tarvittaessa, ensin YK turvaneuvostolle ilmoittaen, omat pakotteensa Pohjois-Korean osalta.


Kiina tarjosi oman erikoiskoneensa Kimille

Arvovallan tasapainotuksessa tapaamisjohtajien lentokoneet piti saada samalle viivalle – Peking järjesti. Kim on nyt tasa-arvoisessa asemassa neuvotteluteknisesti ja -asetelmallisesti kuin Trump – tämä oli saavutus vailla vertaa.

Taktiikkasuunnitelma oli hieno, eikä se jäänyt Trumpilta huomaamatta. Trump lienee jo soittanut Kiinan presidentti Xi Jinpingille ja on sopimassa Pekingin pöydänjalkojen kestävyydestä – Nobel kiihottaa diilimiestä, eikä Kimikään siitä pahastu … saaden jo sankarin vastaanoton omiltaan.


Trump yllättää ja vetää sota- ja hyökkäysvoimansa pois? [!]

Trump tuli ymmärrykseen Kimin sanoista liittyen vuoteen 1945, jolloin Yhdysvallat ja muinoinen Neuvostoliitto rynnistivät Korean niemimaalle [6 ja jakoivat yhtenäiset korealaiset kahtia – kysymättä heiltä mitään. Trump oivalsi, että he ovat yhä läsnä – vahvoin sotavoimin luomassa vastakkainasettelun [7 uhkaa – ja tämä uhka tulee poistaa …

Vastakkainasettelun uhan poisto johtaa rauhansopimukseen (ehkä jo ennenkin), joka taas johtaa Pekingin tiekartan mukaisesti yhteiskuntakehitykseen, jossa yksi valtio ja kaksi järjestelmää toteutuvat –

… kunnes hitaan ajan saatossa toinen järjestelmä ”haihtuu pois”. Ja jo rauhansopimuksesta he, nekin, joiden suvut ja perheet revittiin kahtia - saivat elää viimeiset elinvuotensa onnellisina elämänsä loppuun saakka … Näinkö tämä menee?

…
Jatkuu
5153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Trolli Luoma luulee, että Singapore, jossa kokous pidettiin, kuuluu Kiinaan ja horisee nyt iltasatuaan jostain Pekingin pöydästä

Äänestä

Outoja asiaan kuulumattomia kommentteja suurelta osin. Kyseessä hieno avaus.

Äänestä

Kim lensi Pekingiin, saamaan neuvoja ja antamaan raporttia.

Äänestä

Luoma tuntuu tietävän mitä merkitsee Pekingin tiekartta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilkka.luoma kirjoitti:

Meille suomalaisille on vihjaillen tarjottu pöydän kattajan roolia, jota presidentti Sauli Niinistö on harjoituksen omaisesti jo opetellutkin [1 – ja hyvä niin, sillä se pitää meidän kansakuntamme tahdon mukaisesti sotilaspoliittisesti puolueettomina. Nato – Isäntämaa pöytäkirjakin [2 on purettavissa kuudessa kuukaudessa ja sen tekee kansan huolella valitsema seuraava eduskunta.


Mitä Pekingin pöytä oikein tarkoittaa?

Pitää olla vahvajalkainen pöytä, niin arvokkailla istuimilla, että niissä viihtyvät kaikki asiaan liittyvät arvovieraat, joilla on valtaa tehdä oikeita ja konkreettisia ratkaisuja.

Nyt Singaporessa tehtiin historiaa [3 – Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean valtiojohtaja Kim Jong-un puristivat ”hollywood-otteella” käsiä. Trump koetti saada puolta nuoremmastaan käsiotteen – ja Kim taas kauko-idän kohteliaisuudella soi vanhemmalleen käsiohjauksen kunnian.
…
[3 ~ https://yle.fi/uutiset/3-10250295 -


Mitä tapahtui suljettujen ovien takana?

Asioista puhuttiin suoruudella ja sovittiin Pekingin pöydän kattauksesta. Seuraavaan Kim & Trump tapaamiseen kummeiksi tulevat Kiina, jossa laadittiin reilu vuosi sitten mystinen Pekingin tiekartta [4, ja Venäjä, joka ilmoitti jo ajat sitten, että Kim on halukas tapaamaan Trumpin – venäläisten avustamana [5 – Näin kävi ja Trump kuin Kimkin ovat alkumatkallaan Nobelin Rauhanpalkinnon jakotilaisuuteen. Utopiaako?


Utopiaa -ko?

Kauko-idässä – tuhansia vuosia vanhoissa kulttuureissa meno on vuoksiaaltomaisen vakaata (kunnes tapahtuu poikkeus, joka vahvistaa säännön), ja siellä useimmiten kiiruhdetaan hitaasti. Kimin täytyy kuitenkin oman valtionsa yleistilan vuoksi nopeuttaa hidasta kiiruhtamistaan – ja tähän Peking on ojentanut auttavan kätensä.

Kiina ei halua rajoilleen epävakautta, eikä vieraiden valtioiden - kolmansien taistelu- ja sotavoimia. US on aina tervetullut Kiinaan ja Korean niemimaalle kauppiaana, diilintekijänä – ei kuitenkaan sotilaana. Vietnam antoi merkin, mihin itä kykenee ja pystyy.


Nyt tapahtunut ei ollut utopiaa, vaan todellisuutta!

Laiha aikomuspaperi on Kauko-idässä ja erityisesti Kiinassa aina kaiken alku – ilman sitä ei ole seuraavaa vaihetta. Nyt opastettuna oli laadittu tiekartta, joka johtaa varsinaiseen neuvottelupöytään. Kiina ei puutu eikä sotkeudu muiden sisäisiin asioihin, elleivät ne koskettele aivan suoraan Kiinaa ja kiinalaisia itseään – tässä tilanteessa on siihen viitteitä. Kiina ei halua pakolaisaaltoa rajansa takaa.


Purkutalkoot

Kiina lienee kohta valmis purkamaan pakotteet, joita korvattiin aiemmin kehitysavulla. Nyt, jos ja kun ”Pekingin pöytä” kattautuu, syntyy siihen huomenlahja. Kiina purkaa tarvittaessa, ensin YK turvaneuvostolle ilmoittaen, omat pakotteensa Pohjois-Korean osalta.


Kiina tarjosi oman erikoiskoneensa Kimille

Arvovallan tasapainotuksessa tapaamisjohtajien lentokoneet piti saada samalle viivalle – Peking järjesti. Kim on nyt tasa-arvoisessa asemassa neuvotteluteknisesti ja -asetelmallisesti kuin Trump – tämä oli saavutus vailla vertaa.

Taktiikkasuunnitelma oli hieno, eikä se jäänyt Trumpilta huomaamatta. Trump lienee jo soittanut Kiinan presidentti Xi Jinpingille ja on sopimassa Pekingin pöydänjalkojen kestävyydestä – Nobel kiihottaa diilimiestä, eikä Kimikään siitä pahastu … saaden jo sankarin vastaanoton omiltaan.


Trump yllättää ja vetää sota- ja hyökkäysvoimansa pois? [!]

Trump tuli ymmärrykseen Kimin sanoista liittyen vuoteen 1945, jolloin Yhdysvallat ja muinoinen Neuvostoliitto rynnistivät Korean niemimaalle [6 ja jakoivat yhtenäiset korealaiset kahtia – kysymättä heiltä mitään. Trump oivalsi, että he ovat yhä läsnä – vahvoin sotavoimin luomassa vastakkainasettelun [7 uhkaa – ja tämä uhka tulee poistaa …

Vastakkainasettelun uhan poisto johtaa rauhansopimukseen (ehkä jo ennenkin), joka taas johtaa Pekingin tiekartan mukaisesti yhteiskuntakehitykseen, jossa yksi valtio ja kaksi järjestelmää toteutuvat –

… kunnes hitaan ajan saatossa toinen järjestelmä ”haihtuu pois”. Ja jo rauhansopimuksesta he, nekin, joiden suvut ja perheet revittiin kahtia - saivat elää viimeiset elinvuotensa onnellisina elämänsä loppuun saakka … Näinkö tämä menee?

…
Jatkuu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu