Kerroin jokin aika sitten opiskelijoilleni vitsin

46v_miesopettaja

Vitsin kertoi minulle ensin eräs vanhempi miesopettajakollegani koulun hississä, ja se meni näin: "Lapselta kysyttiin, ovatko hänen vanhempansa naimisissa. Tähän lapsi vastaa, että isä on naimisissa, mutta äiti ei". Minusta vitsi oli todella hauska ja se nauratti vielä jälkeenpäinkin, joten halusin jakaa sen viimeisillä iltapäivätunneillani 3.vuoden merkonomiopiskelijoilleni, jotka ovat syntyneet v.1995-99 välisenä aikana.

Jostain syystä vitsi ei kuitenkaan naurattanut ainuttakaan opiskelijoista, kukaan heistä ei tuntunut edes tajuavan mikä vitsissä muka oli hauskaa. Ovatko äpäryys ja yksinhuoltajat nykyisinä moraalisesti degeneroituneina aikoina niin arkipäivää, ettei nuoriso edes tajua niissä olevan mitään kummallista? Selvästi tässä on olemassa jokin sukupolvien välinen kuilu, kun tällainen vitsi kuitenkin naurattaa runsaastikin oman ikäluokkani edustajia ja vanhempia.

8

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ikävä kyllä minutkin
      Minun isäni on naimisissa ja äitini ei.

      Mutta en ymmärrä nyt vitsiä.

      • onseniinvaikeaa

        Niin, sinunkin äitisi olisi kannattanut pitää ne jalkansa ristissä! TAI jos sinun isälläsi olisi ollut järkeä päässään ( se sijaitsee hartioiden yläpuolella) SE olisi ostanut (ei kehdannut tai oli niin saita) ostanut kondoomin (olit varmaan huti kommentistaasi päätellen)!


      • onseniinvaikeaa kirjoitti:

        Niin, sinunkin äitisi olisi kannattanut pitää ne jalkansa ristissä! TAI jos sinun isälläsi olisi ollut järkeä päässään ( se sijaitsee hartioiden yläpuolella) SE olisi ostanut (ei kehdannut tai oli niin saita) ostanut kondoomin (olit varmaan huti kommentistaasi päätellen)!

        En olin viides lapsista ja äiti erosi kun olin 4vuotias sekä jäin isälle.


      • onseniinvaikeaa kirjoitti:

        Niin, sinunkin äitisi olisi kannattanut pitää ne jalkansa ristissä! TAI jos sinun isälläsi olisi ollut järkeä päässään ( se sijaitsee hartioiden yläpuolella) SE olisi ostanut (ei kehdannut tai oli niin saita) ostanut kondoomin (olit varmaan huti kommentistaasi päätellen)!

        Äitini uhkasi jos ei kirjoita ero papereita niin pikkusisarukseni oli siis virallisesti isäni (vuoden verran vaikka eri isä)


    • Buahahaha

      Oli aikoinaan työpaikallani veljekset, joilla oli eri nimet. Veljeksiä yhdisti vain sama äiti. Oli kaksi eri isää. Yksi kummalekin veljekselle.

      • Buahahaha

        Ja kaiken huippu oli että jätkät olivat vuoden erolla saman ikäisiä.


      • Buahahaha kirjoitti:

        Ja kaiken huippu oli että jätkät olivat vuoden erolla saman ikäisiä.

        Joo, aika huippu että jätkät olivat samanikäisiä vaikka ikäeroa oli vuosi.


      • rotoyy
        outsider1 kirjoitti:

        Joo, aika huippu että jätkät olivat samanikäisiä vaikka ikäeroa oli vuosi.

        Joo vuoden ikäeroa ei niin huomaa. :)
        Aloittaja ei taida tietää että noin puolet avioliitoista päätyy eroon, ei mikään ihme että tänä päivänä toinen vanhemmista on naimisissa toinen ei, lapsen vanhemmat eivät välttämättä olleet edes naimisissa.
        Vanhemmat opettajat voisivat myös siirtyä jo 2000 luvulle, aloituksesta huomaa miten kuivaa elämää opettajat viettävät.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      337
      32670
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      62
      2568
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      76
      2025
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1777
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      168
      1678
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      53
      1501
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      98
      1267
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1068
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      103
      1031
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      31
      984
    Aihe