Töitä kaikille

PieniPiruVasempaan

Työttömyyskorvaus vastaa keskimäärin puolta kuukausipalkasta.
Sillä rahalla voisi ihan mainiosti tarjota kahden viikon työtä joka kuukausi ihan normaalilla palkalla eikä kenelläkään pitäisi olla sen suhteen mitään valittamista.

Työn pitäisi olla sellaista, jota ei ole järkevä teettää muuten kuin tuettuna ettei kukaan saisi potkuja sen takia ja ettei palkkataso laskisi. Työn pitäisi tuottaa hyvää kaikille, myös niille, jotka maksavat sen teettämisen veroillaan. Se on tärkeää oikeudenmukaisuuden takia.

Työn tuottavuudesta riippuen, hyödyn saaja voi maksaa osan korvauksesta, jolloin verotus kevenisi.

Työ tarjottaisiin ihan normaalina työpaikkana ja työttömät voivat sitä hakea. Työ ei voi olla liian vaativaa koska silloin kaikilla ei ole osaamista siihen. Kahden viikon työ kuukaudessa sopii erityisen hyvin esimerkiksi niille, joiden työkyky vaihtelee,.

16

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VapaamatkustajiaRiittää

      Te-toimistojen virkailijat ovat kaikki työttömiä ja saavat tulonsa toisten hankkimista verovaroista. Osa virkatyöttömistä saa työttömyyskorvauksensa palkan nimikkeellä eli vaaleviroissa loisivat. Osa henkilöistä saa korvauksensa työttömyyskorvaus nimikkeellä. Heistä kukaan ei tee tuottavaa työtä ja kaikki kuluttavat samasta lähteestä tulevia toisten hankkimia verovaroja.

      Helpoin ratkaisu on osittaa virkailijoiden muodollinen työaika (hehän eivät tee työtä) ja annetaan kaikille työttömille virat. Lisäksi kaikki toimistot kannattaa sulkea, niin kiinteistöjen ylläpitokulut saadaan poistettua. Niissähän nyt vain oleskelee virkatyöttömiä, makaillen pullat suussa kahvioissa, ja toisinaan työkyvytön virkailija leikkihaastattelee leikisti työtä hakevia työkyvyttömiä.

      • Jepjep65

        Samaa mieltä, en ymmärrä mitä virkailijoiden työkuvaan kuuluu kun kaikki tapaamiset ym. On poistunut.


      • SaatananPummivirkailijat
        Jepjep65 kirjoitti:

        Samaa mieltä, en ymmärrä mitä virkailijoiden työkuvaan kuuluu kun kaikki tapaamiset ym. On poistunut.

        Virkailijat ovat todellisuudessa työttömiä.


      • Asiantuntijat

        Olisi helppo jakaa virkailijoiden työtunnit ja palkka työttömien kesken. Hehän voivat vaikka vuorotellen valvoa ja haastatella toisiaan, niin voidaan säilyttää te-keskukset ja asiantuntija- nimikkeet kaikilla. Kutsutaan heitä kaikkia työvoimaviranomaisiksi, niin meillä ei ole teknisesti yhtään työtöntä. Työttömiähän he ovat nytkin kaikki, eri nimikkeillä, mutta eihän se ketään kiinnosta.


    • Huhuh

      Tuo idea ei toimi koska työntekijöitä kohden tarvitaan aina työnjohtoa. Tämä taas tulisi kalliimmaksi. Lisäksi kyseeseen tulee ongelmaksi se, että monet sukupolvet ovat työttömyystukia saaneet ja heiltä tulisi periä saatuja tukia takaisin. En todellakaan ymmärrä miten työttömyystuki kaikilla muka on puolet kuukauden palkasta. Itse saan vain työmarkkinatuen joka on käteen noin 500e. Jää aika pitkälle ammattini keskipalkasta.

      • Valetyöpaikat

        Kannattaa maksaa oleskelusta, kuten esim. TE-toimistojen henkilökunnalle. Työnjohtoakaan ei tarvita, koska kukaan ei tee todellisuudessa työtä.


    • PieniPiruVasempaan

      Keskimääräinen työttömyyskorvaus on puolet keskimääräisestä palkasta. Vaihtelua on molemmissa.

      Toisaalta jos se olisi vain kolmasosa niin sekin on 7 päivää työtä. Ajatuksena on kuitenkin että kun de raha kuitenkin menee ja koska työtön haluaa töitä niin käytetyllä rahalla voidaan tarjota sitä mitä kaikki haluaa.

      Työttömistä löytyy varmasti myös esimiestaitoisia, mutta vaikka ei löytyisi niin eiköhän hommaan saada joku. Yksi esimies kahtakymmentä kohti ei ole iso kustannus

    • mykkäläläinen

      Hyvää juhannustan ja pilkat kaikille maahantulijoille multakin.

    • tosio

      Jos syntyy vääränväriseksi oikeassa maassa, ei ole työ- ja rahahuolia.

    • fdgfhdfgj

      Hainpa juuri työttömyyskorvausta Kelalta. Saan ensi viikolla 494 euroa. Ai että puolet palkasta? Pienipalkkaisen työn yhtä viikkoa se suunnilleen vastaa. Minusta olisi hienoa, jos työttömyyskorvauksen voisi halutessaan muuttaa viikon työssäoloksi vaikka sillä kymmenen euron tuntipalkalla kaikkine etuineen. Tai päivä tai kaksi viikossa. Mutta se ei tule tapahtumaan, koska silloin ei voitaisi syyllistää ja alistaa työttömiä työnhakijoita.

      • PieniPiruVasempaan

        Juuri tätä tarkoitan. Kustannus olisi sama, mutta malli olisi kaikille parempi.
        En usko salaliittoihin, joiden tavoiteena olisi aiheuttaa mielipahaa.


      • shhgggh

        Voithan sinä nytkin tehdä viikon töitä kuukaudessa ja jättää työttömyyskorvaukset nostamatta. Jos taas tarkoitat, että yhteiskunta hankkisi sinulle viikon palkallisen työn, niin se ei kannata työnantajalle: uusi työntekijä vie ensimmäisellä viikolla enemmän kokeneempien aikaa, kuin mitä työllään tuottaa.


      • PieniPiruVasempaan
        shhgggh kirjoitti:

        Voithan sinä nytkin tehdä viikon töitä kuukaudessa ja jättää työttömyyskorvaukset nostamatta. Jos taas tarkoitat, että yhteiskunta hankkisi sinulle viikon palkallisen työn, niin se ei kannata työnantajalle: uusi työntekijä vie ensimmäisellä viikolla enemmän kokeneempien aikaa, kuin mitä työllään tuottaa.

        Jos luet ketjun alusta, niin huomaat, että ajatuksena on tarjota työtä, jota ei kannata teettää kaupallisesti.

        Silloin ei kukaan menetä työpaikkaansa eikä olemassa olevan työn palkat putoa.

        Joku voi kuitenkin maksaa työstä jotain ja loput tulee työttömyyskorvauksesta. Silloin kustannukset pienenevät ja kaikki voittaa.

        Kyse ei ole siis vähempiarvoisesta työstä vaan ainoastaan työstä jonka palkkakulut ylittävät kaupallisen arvon


      • cvcbvcxn
        shhgggh kirjoitti:

        Voithan sinä nytkin tehdä viikon töitä kuukaudessa ja jättää työttömyyskorvaukset nostamatta. Jos taas tarkoitat, että yhteiskunta hankkisi sinulle viikon palkallisen työn, niin se ei kannata työnantajalle: uusi työntekijä vie ensimmäisellä viikolla enemmän kokeneempien aikaa, kuin mitä työllään tuottaa.

        Oletko huomannut: töitä ei ole. Siksi työttömyyspaikat pitää muuttaa osa-aikatyöpaikoiksi kuntien toimesta. Joka kunnassa riittää tekemistä. Mutta tätä kyykytyssysteemiä pidetään yllä tarkoituksellisesti. Nyt työttömät, seuraavaksi vielä palkoilla olijat.


      • fghgfgjfgj
        cvcbvcxn kirjoitti:

        Oletko huomannut: töitä ei ole. Siksi työttömyyspaikat pitää muuttaa osa-aikatyöpaikoiksi kuntien toimesta. Joka kunnassa riittää tekemistä. Mutta tätä kyykytyssysteemiä pidetään yllä tarkoituksellisesti. Nyt työttömät, seuraavaksi vielä palkoilla olijat.

        Töitä on ja useimmat ovat sellaisen löytäneet.


    • PieniPiruVasempaan

      Kyllä töitä on kaikille, jotka sitä haluaa, jos työttömyyskorvaus muutetaan palkaksi.
      Kaikki ottaa ja kaikki maksaa mieluummin palkkaa kuin tukia ilman mitään hyötyä.

      Esimerkiksi kaupoissa voisi olla henkilöitä pakkaamassa ostoskasseja ja kantamaan ne autoon. Siitä on paljon apua lapsiperheille, liikuntarajoitteisille ja vanhuksille.

      Tämä on vain yksi mahdollisuus, jossa ei tarvitse edes amiksen koulutusta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      415
      4574
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      247
      2274
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1700
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      161
      1452
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      304
      1380
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1147
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      138
      1117
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      79
      1103
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1085
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      119
      977
    Aihe