Yh-huoltajille kinkkinen kysymys. Onko teille tullut sellaista tilannetta vastaan, etteivät lapsenne hyväksy mies-/naisystäväänne? Miten olette ratkaisseet asian? Eikö oma onnellisuus vaikuta myös lasten onnellisuuteen, mutta toisaalta eihän lasten edelle kukaan voi mennä.
Yh-äidit eivät ole kovin haluttuja kumppaneita. Seurustelu ei voi olla sitä teiniajan juttua...
Yh-äidit eivät ole kovin haluttuja kumppaneita. Seurustelu ei voi olla sitä teiniajan juttua...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mä en kyllä ymmärrä tuota yh-äidit eivät ole kovin haluttuja kumppaneita.
Tosin itse en olekaan varsinainen yh-äiti vaan "yhteishuoltaja-äiti" ;)
En ole vielä koskaan törmännyt mieheen, jolta olisi kiinnostus lopahtanut sen takia, että minulla on lapsia edellisestä liitostani.
Ehkäpä valitsen sitten kiinnostuksen kohteeni hyvin. Ja sekin saattaa vaikuttaa asiaan, että kukaan ei oikein usko, että minulla on lapsia ja että olen tämän ikäinen kuin olen..
Onneksi olen hyvin säilynyt 32-vuotias!
ja sitten vielä se itsetunto, se että ei ajattele itseään säälittävänä yh-äitinä, sehän heijastuu ulospäin ihan kaikille, mitä itsestään ajattelee!
Minä ajattelen aina, että olen upea, ihana nainen, niinkuin olenkin :)
Ja nyt olen juuri korviani myöten ihastunut ja sallin itselleni sen ihanan kutkuttavan tunteen näinä ensi hetkinä. Annan itsenin olla vähän niinkuin teini, omalla ajallani, kun lapset eivät olen paikalla.
Anteeksi, että tämä ei liittynyt asiaan, mutta halusin vain tsempata Sinuakin, että ajattele kuinka ihana ja upea olet ja että olet haluttu ja ihan yhtä hyvä kuin ketä tahansa muukin.
Huolimatta siitä oletko yh tai ihan mikä tahansa!!
Ole ylpeä itsestäsi, olet ainutlaatuinen.
Ihanaa kevään odotusta Sinulle :)
Lapset ovat aika tarkkavaistoisia. Itselläni on ollut muutama tuttavuus eron jälkeen. Ensimmäinen josta pidin todella paljon oli lasten mieleen mutta eivät ne hirveästi siitä hehkuttaneet. Toiseen rakastuin aivan täysin ja lapset myös. Lapset oikein pyysivät että soittaisin ko.miehelle ja ottivat hänet todella hyvin vastaan. Kolmas mies oli kaveri josta pidän vain kaverina. Senkin lapset vaistosivat eivätkä hekään hänestä miestä äidilleen tekisi. Ja tietysti se miten mies äitiä kohtelee vaikuttaa myös asiaan. Itse saattaa olla rakkaudelle sokea.
Ja jos jotakin oikeasti rakastaa niin hyväksyy kyllä entisestä suhteesta olevat lapsetkin. Tuntuu että on tekosyy jos lapset on asia minkä takia ei kiinnosta. Että kyllä en yh-äiditkin paikkansa löytävät.
oli kyse siitä, kuinka lapset hyväksyvät uuden tulokkaan. Olen huomannut, että lapsilla on aivan loistava "tutka" siihen kannattaa luottaa! Sen kerran kun en luottanut, niin metsään meni.
Kiitos. Sainpa todella ajatuksen aihetta. Ehkäpä lapsilla tosiaan on sellainen "tutka" tai sitten he näkevät kaiken toisella tavalla kuin rakastunut äitinsä :) Minullakin on ollut yrityksiä, mutta eräskin meni metsään, koska lapseni eivät olleet tarpeeksi hyvin kasvatettuja. Jäävi olen sanomaan, olenko heitä paaponut liikaa vai en. Ehkä on toivoa.
Oikein sattui silmään tuo sun kommenttisi, että erään miehen mielestä lapsesi eivät olleet tarpeeksi hyvin kasvatettuja. Ite törmäsin samanlaisella kannalla varustettuun lapsettomaan mieheen joskus takavuosina. Mies vaan oli sellainen pupujussi, ettei pystynyt puhumalla lopettamaan seurustelusuhdetta, vaan kirjoitti kirjeen, jossa mainitsi yhdeksi syyksi lopettamishaluunsa juuri silloin 7- ja 11-vuotiaiden lasteni käytöksen!! Huh, onneksi tuo juttu loppuikin ajoissa...
Loppuun hyvä toteamus, jonka luin eräänä päivänä:
"PARAS LASTEN KASVATTAJA ON IHMINEN, JOKA ON LUKENUT SATA KASVATUSOPASTA JA JOLLA EI OLE AINOATAKAAN LASTA!" ;)))
...niinpäniin. Jokainen saisi vaihtaa osaa yksinhuoltajan kanssa. Edes viikoksi. Silloin tietäisi, mitä se on... Voisi palata hiljaisena immeisenä siihen omaan onnelliseen (?) elämäänsä...
Heips!
Ite olen kahden lapsen yksinhuoltaja ja muutamasta seurustelukaveristani vain yhtä miestä lapseni eivät oikein hyväksyneet. Ja syynä oli se, ettei mies todellakaan osannut olla lasten kanssa, hän ei ollut heistä kiinnostunut. Jos mies osoittaa, että lapset ovat hänelle lähinnä ilmaa tai jopa "haitta", eikös ole selvää, etteivät lapsetkaan hänestä pidä. No, tuo juttu loppui onneksi ja toivon, että jos tuo mies jonkun kanssa alkaa vakavaan suhteeseen,alkaisi sitten lapsettoman naisen kanssa...
Eli jos mies osoittaa hyväksyvänsä lapset, en usko, että lapsillakaan häntä vastaan paljoa on. Tietysti on helpompaa sopeutua ja lapsen kiintyä vanhemman uuteen kumppaniin silloin, kun lapsi on vielä melko pieni. Pieni lapsi on helpompi tapaus tutustua ja saada kiintymään itseensä. Murrosikäisten kanssa on vähän eri tilanne tietenkin.
Itse huomaan, että toisaalta varsinkin murkkuikäinen poikani oikein odottaa, että löytäisin miehen, jonka kanssa seurustella pysyvästi. Lasteni isä on kuollut, ehkä sillä on merkitystä tuohon.
Tällä hetkellä olen seurustelemassa, mutta vain toinen lapsistani on kerran nähnyt miehen. En halua kiirehtiä, parempi tutustua mieheen ensin kahden kesken. Kotiini vien hänet sitten, kun sen aika on. Ja silloinkin "vähitellen".
Onnea kaikille yksinhuoltajille kuten muillekin, jotka toivotte uutta parisuhdetta! Joku kirjoittikin, ettei yksinhuoltaja ole ollenkaan "mahdoton" seurustelukumppani. Juuri niin, itse olen ihana kypsä nainen ja kaikki mieskaverini ovat tienneet (tietenkin!!) lapsistani "etukäteen". Tuohon taas syynä se, että tutustumani miehet ovat olleet näitä nettideittejä. Syynä siihen taas se, etten käy normaali iskupaikoissa eli rafloissa kuin muutaman kerran vuodessa...
Se, että olet leski, tekee tilanteen aivan erilaiseksi verrattuna eronneeseen yksinhuoltajaan.
Mietinpä vaan, mikä soppa tästäkin vielä tulee: naisystäväni ex voi osoittautua aika hankalaksi tapaukseksi, kun hänelle selviää, että kuvaan kuuluu uusi mies.
Sinä olet tilanteessa, jossa "entinen elämä" ei tule manipuloimaan lasten mielipiteitä tai hankaloittamaan elämää konstailemalla lasten tapaamisten kanssa.
Hei, yh:n poikaystävä!
Ensiksi tuosta leski/muuten vaan yh -aiheesta:
niin, toisaalta ei ole lasten isää, joka pahimmassa tapauksessa tekisi kiusaa uudelle suhteelle perumalla tapaamisia ja mitä moninaisimmilla tavoilla tahallisesti kiusaamalla.
Mutta. Toisaalta lapseni ovat paljosta vaille, kun ovat menettäneet isänsä 5- ja 8-vuotiaina. Oireilu jatkuu ja suru ei hellitä täysin koskaan. Siitä en tässä sen enempää...
Mutta JOS OIKEASTI rakastat naistasi, kannattaa suhtautua positiivisesti ja ilman jatkuvasti mieltä painavaa pelkoa ex:n olemassaolosta... Suhteeseen ryhtyessään kun aina ottaa tavallaan jonkinlaisen "riskin". Jos aina pelkää pahinta, miten voi elää?!? Tiedän, että monella on ex:stä ongelmia, mutta eiköhän se tahto suhteen jatkamisesta ja onnistumisesta raivaa esteitä tieltään. Itse ajattelisin, että jos toisen ex aiheuttaisi omaa elämäämme hankaloittavia tilanteita, ottaisin asiat pelkäämättä esille ja puheeksi ja laittaisin ihmisen ajattelemaan asioita lasten kannalta. Ei ole aikuisen ihmisen käytöstä kiusata lähimmäisiään. Valitettavasti me "numeroissa" aikuiset joskus taannumme erotilanteessa lapsen asteelle.
Sulle rohkeutta ja rakkautta naisystävääsi ja hänen lapsiaan kohtaan!! :)