Maailman suurin evankeliointitapahtuma menossa!

VarTuomari

Olen seurannut tiiviistä jalkapallon MM-kisoja, missä taas eletään suurta tarinaa joukkueiden, pelaajien ja katsojien keskuudessa.

Eilen kun Messi vapautti Argentiinan "helvetin tulista", niin hänen rukoustaan seurasi varmaan miljardi ihmistä ympäri maailmaa. Varsinkin Etelä-Amerikan pelaajien keskuudessa on paljon karismaattisia uskovaisia, mikä myös näkyy heidän otteissaan pelien aikana. Itse pidän tätä maailman suurimpana evankelioimistapahtumana ja aina iloitsen joukkueiden yhteisrukouksista ja pelaajien kiitos- ja rukoustuokioista, myös tappion hetkellä. Kuinka nöyrää ja evankelioivaa!

No - Argentiina joutui pelin aikana vielä uudestaan "hornan kitaan", mutta nuoren pojan Rojon elämänsä huippuhetki pelasti Argentiinan pelaajat ja koko kansan, hetkeksi. Tänä aamuna mietin tämän Rojon elämää tästä eteenpäin. Argentiinassa hänen ei tarvitse enää koskaan maksaa itse baari-laskujaan ja aina löytyy paikka mihin tahansa hän meneekin. Ei ole turhaan sanottu, että jalkopallo on kuin ihmiselämä, suurta tarinaa eletään taas 15.7 saakka.

Mutta jalkapallo on myös evankeliointia, tietoisuus karismaattisesta kristillisyydestä leviää kaikkialle maailmaan, missä erityisesti islam-maiden kansalaiset ovat alttiita kristinuskolle, kun heitä järkyttää jihadistien väkivaltaisuus.

Rukoillaan tämän tapahtuman puolesta, että Jumala ilmestyisi myös näissä kisoissa kaikelle kansalle ja kaikkiin maihin.

20

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiitos.huumorista

      Laadukasta sarkasmia.

      • jjeeves

        Jalkapallo on puolelle maailmaa jumala. Nyt se ilmestyy siellä täällä Pyhällä Venäjänmaalla.


      • TarinaJatkuuKohta
        jjeeves kirjoitti:

        Jalkapallo on puolelle maailmaa jumala. Nyt se ilmestyy siellä täällä Pyhällä Venäjänmaalla.

        Ja osalle pelaajista on Jeesus Kristus se Jumala, mikä näkyy jopa kentällä.


      • RukousAuttaa
        jjeeves kirjoitti:

        Jalkapallo on puolelle maailmaa jumala. Nyt se ilmestyy siellä täällä Pyhällä Venäjänmaalla.

        Jalkapallo ja olympialaiset ovat tehokkaita evankelioimistapahtumia. Monet lähinnä mustat juoksijat muistavat aina esittää kiitosrukouksen Jumalalle riippumatta sijoituksesta.


    • MessinMammonat

      "Eilen kun Messi vapautti Argentiinan "helvetin tulista", niin hänen rukoustaan seurasi varmaan miljardi ihmistä ympäri maailmaa. "

      Rukoili varmaan ettei jää uudestaan kiinni veropetoksessa.

      • Hikkapeliitta

        Niin. Messi on paria kirjainta vaille jalkapallomessias lajin ihailijoille.


    • Ihan on rinnasteisia tapahtumia. Väkijoukot hurmoksessa, sankarit sädekehässä, taustalla rötöksiä ja missivaimot näytteillä.

    • ElMölKälTöllöh

      Ja muslimit häviää joka matsinsa paitsi sen yhden kun oli kaksi muslimimaata vastakkainasettelun ottelussa.

      Taisi siellä olla kristinuskon maata vastaan yksi tasapelikin parhaana saavutuksena.

      • Ei pidä paikkaansa. Iran oli viittä vaille menossa finaaliin. Pelasi tasan Portugalin kanssa. Jatkopaikka jäi maalin päähän.

        HYVÄ IRAN!


      • mitenoonn
        KTS kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Iran oli viittä vaille menossa finaaliin. Pelasi tasan Portugalin kanssa. Jatkopaikka jäi maalin päähän.

        HYVÄ IRAN!

        Kuinkas moni islam-maista on nyt 16 parhaan joukossa?


      • mitenoonn kirjoitti:

        Kuinkas moni islam-maista on nyt 16 parhaan joukossa?

        Ei toistaiseksi yhtään, Senegalilla vielä mahdollisuus. Senegalia kohtaan mulla on sympatioita, koska mulla oli Planin kautta senegalilainen kummityttö pitkälti toistakymmentä vuotta.


      • mitenoonn kirjoitti:

        Kuinkas moni islam-maista on nyt 16 parhaan joukossa?

        Pääsikö israel edes MM-kisoihin?


      • javastausta
        KTS kirjoitti:

        Pääsikö israel edes MM-kisoihin?

        Israel ei ole mukana MM-kisoissa. Ongelmaksi muodostuisi esim. ottelu Israel-Iran.


      • KTS kirjoitti:

        Pääsikö israel edes MM-kisoihin?

        No ei sentään, koska joutuu pelaamaan Euroopan kivikovissa karsinnoissa, joista vain 13 maata pääsee kisoihin. Kaiken lisäksi samassa lohkossa pelasivat Espanja ja Italia. Jos arabimaat suostuisivat pelaamaan sitä vastaan voisi Israel pelata Aasian heikkotasoisissa karsinnoissa, joista se selviytyisi suurella todennäköisyydellä neljän parhaan joukkoon eli MM-kisoihin. Suomikin menisi todennäköisesti Aasian karsinnoista jatkoon.


      • tässätotuus
        Tipale kirjoitti:

        No ei sentään, koska joutuu pelaamaan Euroopan kivikovissa karsinnoissa, joista vain 13 maata pääsee kisoihin. Kaiken lisäksi samassa lohkossa pelasivat Espanja ja Italia. Jos arabimaat suostuisivat pelaamaan sitä vastaan voisi Israel pelata Aasian heikkotasoisissa karsinnoissa, joista se selviytyisi suurella todennäköisyydellä neljän parhaan joukkoon eli MM-kisoihin. Suomikin menisi todennäköisesti Aasian karsinnoista jatkoon.

        Suomen pelaajat ovat tosipaikan tullen niin arkoja ja kohteliaita etteivät he pääse kisoihin missään maanosassa.


      • Tipale kirjoitti:

        No ei sentään, koska joutuu pelaamaan Euroopan kivikovissa karsinnoissa, joista vain 13 maata pääsee kisoihin. Kaiken lisäksi samassa lohkossa pelasivat Espanja ja Italia. Jos arabimaat suostuisivat pelaamaan sitä vastaan voisi Israel pelata Aasian heikkotasoisissa karsinnoissa, joista se selviytyisi suurella todennäköisyydellä neljän parhaan joukkoon eli MM-kisoihin. Suomikin menisi todennäköisesti Aasian karsinnoista jatkoon.

        Hmm, pakko nyt vähän ottaa Etelä-Korean ja Japanin suoritusten jälkeen puheita takaisin. Ei se Suomen kisapaikka ehkä sentään niin varma sieltä Aasian karsinnoistakaan olisi. :)


    • todistajasetä

      Hieman ennenaikaista tietoa evankelioinnin maailmanmestaruuskisoista. Eivätkös ne ala vasta 29/6 Äänekoskella ja jatkuvat viikonlopun. Tosin innokkaimmat katraineen voivat varata leirintä/parkkipaikkansa etukäteen. Herran siunausta kaikille osaanottaville.

      • Suosittelen

        Lestadiolaisten vakaita saarnoja ja virsiä kannattaa kuunnella, jos ei ole muuta tekemistä.


    • VarTuomari

      Karismaattisesti on suurta juuri Etelä-Amerikassa ja myös Aasiassa. Myös olympialaisissa on paljon julkista rukousta.

    • Ei taida luterilaisilla riittää rahkeet kisojen voittoon saakka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      547
      1787
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe