Joko on Elorannan aika siirtyä syrjään?

Elorannan ja Rinteen edessä oleva aika on lyhyempi kuin takana oleva aika. Heinäkuu on ollut usein aika vaihtaa johtajaa. Onko SAK:n aika jo tullut?

Elorannan lääkkeet SAK:n jäsenmäärän romahdukseen ovat vääriä. Tammikuun mielenosoituksen yhteydessä järjestetty Tornion terästehtaan pysäyttäminen oli ylilyönti 1918 malliin, Nyt puheet, joilla kiristetään kansanvaltaista ja laillista Eduskuntaa ovat vastuuttomia.

Joko on Riku Aallon aika? Jossain mättää, kun "viisaammat" keskusjärjestöt eivät meuhkaa samaan malliin. Onko Rinteen tukeminen vai kesähelle TAAS sekoittanut SAK:n hallituksen päät?
4138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

> Joko on Elorannan aika siirtyä syrjään?

Kyllä varmaan koska olisi pitänyt toimia jo aikaa sitten. Torilla muutaman työttömän huutelu ei kanna kovapäisimpien korviin. Suunta EK:lla on ollut sama jo parikymmentä vuotta. On jo aika että firmojen tuloksen varsinaiset tekijät pistää jarrut päälle että saadaan oikeasti neuvottelut tuloksen oikeudenmukaisemman jakamisen ehdoista käyntiin. Siitä ei kannata neuvotella että pistäiskö tehdä jotain.

Äänestä

Vahinko vaan että Eloranta näyttäis olevan ainoa työläisten liittojen johtaja joka näyttäis ymmärtävän edes jotenkin tällä hetkellä meneillään olevan duunari-kurituksen? Eri asia sitten onko hänelläkään oikeasti halua muuttaa nykymenoa mihinkään suuntaan? Palkkapussi hänelläkin on erittäin reilu mutta onko se jo liiankin reilu? Vai onko EK ostanut hänetkin kuten osti valtakunnansovittelijan?

Äänestä
  • Eloranta ja Palola myyvät äitinsä saadakseen lisää liksaa omaan taskuun.

    Äänestä

SAK uhittelee taas Rinteen polkkaa eikä hoida jäseniensä asioita.

Elorannan suurin moka oli tammikuussa pysäyttää Tornion terästehdas aktiivimallimeuhkaamisen aikana. Ei kovin isänmaallinen teko.

Ay-liikkeen poliittiset lakot pitää lailla kieltää. Lailliset lakot on ok, mutta "poliittiset" ja "myötätunto" ja "tuki" ym kissanristiäislakot ovat perseestä.

Lakkosakkoja pitää korottaa 10-kertaiseksi nykyisestä "100 punnerrusta raiskauksesta" -tasosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juristeilletöitä kirjoitti:

Elorannan ja Rinteen edessä oleva aika on lyhyempi kuin takana oleva aika. Heinäkuu on ollut usein aika vaihtaa johtajaa. Onko SAK:n aika jo tullut?

Elorannan lääkkeet SAK:n jäsenmäärän romahdukseen ovat vääriä. Tammikuun mielenosoituksen yhteydessä järjestetty Tornion terästehtaan pysäyttäminen oli ylilyönti 1918 malliin, Nyt puheet, joilla kiristetään kansanvaltaista ja laillista Eduskuntaa ovat vastuuttomia.

Joko on Riku Aallon aika? Jossain mättää, kun "viisaammat" keskusjärjestöt eivät meuhkaa samaan malliin. Onko Rinteen tukeminen vai kesähelle TAAS sekoittanut SAK:n hallituksen päät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu