Miksi tämä ajatus naisista vahvistuu, enemmän ja e

elämä

Tämä feminismin viimeinen aalto, rusinat pullasta -feminismi, korostaa sitä että naisella ON OIKEUS olla prinsessa joka vaatii asioita miehiltä, mutta samaan aikaan käyttäytyä kuin pahinkin ns.. sikaileva äijä. Siis nainen saa vaatia, että mies täyttää naisen pienimmätkin toiveet, mutta nainen voi silti olla itse juopotteleva ja pettävä ilkiö jonka ei tarvitse ajatella yhtään sitä, että miten mies kokee naisen käytöksen. Lapset ovat naiselle usein peliväline millä ylläpidetään riittävä elintaso itselle, lapset sekoitetaan mukaan riitoihin ja samalla haetaan myötätuntoa muilta.

Naisella on oikeus kulkea Kaisaniemen puiston läpi yöllä kännissä, eikä nainen ole vastuussa jos tulee raiskatuksi, Nainen voi syyllistää miestä mistä tahansa, ilman todisteita ja usein valheellisesti. Naisella on oikeus viedä miehen lapset, rahat ja koti, jos nainen ei enää koe itseään riittävän tyytyväiseksi suhteessa. Nainen voi yksin päättää että puoliso ei ymmärrä, hyväksy, arvosta häntä ilman että nainen edes kertoo näistä miehelle, miehen tulisi aavistaa naisen ajatukset. Naisella on oikeus tapailla montaa miestä kerralla, vaikka nainen vaatisikin mieheltä uskollisuutta.

NAISELLA ON OIKEUS, uskokaa nyt!!

7

561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eri-lait-femakoille

      Feminismi muuttaa lakien ja sääntöjen tulkintaakin, esim. tuo VR:n hätäjarrusta vetämistapaus.
      Jos syntyperäinen suomalainen valkoinen mies olisi vetänyt samasta syystä hätäjarrua niin VARMASTI armotta olisi tosissaan joutunut maksamaan sakot ja maksamaan myös junan ja radan korjauskulut täysimääräisenä ja valitusta ei olisi edes otettu käsiteltäväksi saati että päätöstä olisi pyörretty tai edes lievennetty mistään syystä.
      https://yle.fi/uutiset/3-10280962?origin=rss

      • hvetin.femakko.pirut

        Eikä se olisi edes siihen jäänyt, se olisi mennyt jopa ihan eri junassa olleen nais konduktöörin pesuhuone remonttikin ja kolmannessa junassa olleen toisen nais konduktöörin vapaa-ajallaan ajamansa kolarin maksutkin ko. miehen maksettavaksi. Koska femakkopirujen logiikan mukaan tuo mies olisi aiheuttanut jostakin syystä sitä jarrua vetämällä tuon lumpun N:o 1. pesuhuoneeseen vesivahingon ja lumpun N:o 2. välillisesti pakottanut ajamaan jonkun perään.


    • Alfauuros

      Vastatkaa naiset, miksi näin? Miksi teillä on oikeus?

    • RapatessaRallallaa

      Miehellä on oikeus kulkea Kaisaniemen puiston läpi yöllä kännissä, eikä mies ole vastuussa jos tulee hakatuksi, Mies voi alistaa naista mistä tahansa, ilman todisteita ja usein valheellisesti. Miehellä on oikeus hakea rakastaja, sivusuhde ja pari tyttökaveria jos mies ei enää koe itseään riittävän tyytyväiseksi suhteessa. Mies voi yksin päättää että puoliso ei ymmärrä, hyväksy, arvosta häntä ilman että mies edes kertoo näistä naiselle, naisen tulisi aavistaa miehen ajatukset. Miehellä on oikeus tapailla montaa naista kerralla, kuolata jokaisen naisen perään, vongata, vinkua ja yrittää, vaikka mies vaatisikin naiselta uskollisuutta.

      • miehillä.ei.oikeuksia

        Eikä ole.


    • 123d2312d

      naiset on kirottuja helvetin piruja

      • KeLe.TTU

        No ovat kyllä yksiä saatanan helvetin perkeleen . . . . . kurppia ! Aaatana !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 532
      8477
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      3642
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      6
      1985
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      157
      1143
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      786
    6. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      712
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      68
      686
    8. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      31
      681
    9. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      38
      636
    10. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      627
    Aihe