90-luvulla oli vaikkapa grunge, eurodance, brittipoppi jne. Ne kaikki kuulostivat erilaisilta ja niillä oli omat fanikunnat, mutta nykyään kaikki on kuin samasta massasta leivottua. Rokkibändit, uudet poppi-tulokkaat, vanhat konkarit -kaikki samaa. 30 seconds to marsin biisi kuulostaa samalta kuin Madonnan ja U2:sen biisi Justin Bieberiltä. Kaikkiin lisänä vielä joku räppäri, joka mumisee miten vetää jotain ainetta ja on niin kova tyyppi. Kaikissa se sama biitti, ja hoetaan jotain yeah yeah, woo-woo. Festareilla pienessä maistissa ei varmaan edes erota milloin Apulanta on vaihtunut Jari Sillanpäähän tai Laura Voutilainen Sanniin.
No radio-ystävällinen woo-woo poppi myy ja sitä on helppoa tehdä, siitähän se johtuu, mutta eikö musiikissa nyt pitäisi olla jotain vaihtelua??
No radio-ystävällinen woo-woo poppi myy ja sitä on helppoa tehdä, siitähän se johtuu, mutta eikö musiikissa nyt pitäisi olla jotain vaihtelua??
Vastaukset 3
Vanhimmat
kukaan ei ole samaa mieltä... no arvasin tämän.
Biisithän ovat samaa muutaman soinnun kiertoa. Tämä yritetään piilottaa sovittamalla, käyttämällä erilaisia soittimia ja soundeja, että kansa saadaan ostamaan samat biisit sukupolvesta toiseen. Karismaattisten ja myyvien artistien etsintä on jatkuvasti päällä. Markkinointi on onneksi jo niin luontaantyöntävää, että sitä ei jaksa seurata.:)
Samankuuloisuutta edistää kompressointi. Levyiltä puuttuvat hiljaiset ja äänekkäät kohdat, kun sisältö pakataan niin, että kaikki kuuluu hyvin. Lopputulos on hyvästä tarkoituksesta huolimatta puuduttava.
Täydellisyyteen ja virheettömyyteen pyritään, vaikka täydellinen elämä on täynnä rosoja.:)
80-luvulla tehtiin parhaat musatkin.