Lääkemääräyksessä vain aloitusannos?

Sain yksityislääkäriltä vanhan ajan masennuslääkkeen. Lääkäri sanoi jotakuinkin, että lääkettä syödään aloitusannoksella vain tietty aika, kai viikko, jonka jälkeen sitä nostetaan, mikäli ongelmia ei ilmene.

Lääkemääräyksessä oli silti mainittu vain aloitusannos, eikä siis esim. että ensimmäisen viikon ajan tabletti ja sen jälkeen kaksi. Lääkemääräyksen ohjeistusta en toki e-reseptien vuoksi nähnyt omin silmin kuin vasta lääkkeet haettuani myöhemmin, eli en voinut kysyä asiasta heti.

Miten menetellään tässä tilanteessa - se jäi epäselväksi. Pitääkö viikon välein käydä lääkärillä ja saada siis uusi resepti?
3182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ilmeisesti lääkäri haluaa tavata tai kuulla tuloksista puhelinajalla ja vasta sitten kirjoittaa uuden reseptin.

Äänestä
  • Lääkepakkauksessa on tuoteseloste, jossa myös ohjeistetaan käyttöä. Apteekkikin osaa neuvoa käytöstä.

    Äänestä

  • kysyapteekista kirjoitti:

    Lääkepakkauksessa on tuoteseloste, jossa myös ohjeistetaan käyttöä. Apteekkikin osaa neuvoa käytöstä.

    Ei auta jos annosta suurennetaan ja/tai aloituspakkaus on käytetty loppuun. Apteekki ei voi myydä suurempaa määrää kuin mitä reseptiin on kirjoitettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dxl kirjoitti:

Sain yksityislääkäriltä vanhan ajan masennuslääkkeen. Lääkäri sanoi jotakuinkin, että lääkettä syödään aloitusannoksella vain tietty aika, kai viikko, jonka jälkeen sitä nostetaan, mikäli ongelmia ei ilmene.

Lääkemääräyksessä oli silti mainittu vain aloitusannos, eikä siis esim. että ensimmäisen viikon ajan tabletti ja sen jälkeen kaksi. Lääkemääräyksen ohjeistusta en toki e-reseptien vuoksi nähnyt omin silmin kuin vasta lääkkeet haettuani myöhemmin, eli en voinut kysyä asiasta heti.

Miten menetellään tässä tilanteessa - se jäi epäselväksi. Pitääkö viikon välein käydä lääkärillä ja saada siis uusi resepti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu