Ätmielokuva teemalla

Ihan mielenkiintoinen juoni, potkupallopeli tietysti seurannassa mutta tuota voi ohessa katsoa kakkostelkkarista.

The Double - kaksoisolento

Elokuvan tarinassa on sama idea. Nyt päähenkilön nimi on Simon, jota esittää Jesse Eisenberg (The Social Network). Dostojevskin romaanin tapaan Simon on kuuliainen työntekijä, joka työskentelee ankeassa toimistossa. Hän on neuroottisen oloinen ja kömpelö nuori mies, jota johtaja nimeltä herra Papadopoulos (Wallace Shawn) pomottaa. Kollegatkin ovat ikäviä byrokraatteja. Taustalla hallitsee salaperäinen Eversti (James Fox), joka muistuttaa Orwellin Isoaveljeä.

Toimiston ulkopuolella on pimeää ja synkkää. Simonin asunto on harmaassa kerrostalorakennuksessa. Alueella tapahtuu paljon itsemurhia. Kahvilassa palvelu on huonompaa kuin Neuvostoliitossa.

Simon on ihastunut Hannahiin, joka työskentelee saman toimiston eri osastolla. Mia Wasikowskan (Liisa ihmemaassa) esittämä nuori nainen näyttää olevan ainoa valopilkku Simonin elämässä. Viehättävä kollega vieläpä tuntuu vastaavan Simonin tunteisiin, ja he sopivat tapaamisesta. Sitten herra Papadopoulos palkkaa toimistolle uuden työntekijän nimeltä James, joka on Simonin ilmetty kaksoisolento.

James tuntuu olevan kaikkea sitä, mitä Simon ei ole. James on pelimies, joka hurmaa naiset ja saa itsensä näyttämään hyvältä johtajan silmissä – Simonin kustannuksella. Kukaan ei tunnu huomaavan yhdennäköisyyttä paitsi Simon itse. Onko James Simonin mielikuvituksen tuotetta? Ovatko Simon ja James sama henkilö? Onko Simon tulossa hulluksi?

The Doublen erikoista tunnelmaa lisää se, että suomalaismuusikko Danny nähdään elokuvan ravintolakohtauksessa, jossa hän esittää englanniksi kappaleensa East Virginia. Ohjaaja Richard Ayoade löysi laulajan YouTubesta ja pyysi elokuvaansa.

Ayoade tunnetaan parhaiten näyttelijänä komediasarjasta IT-porukka. Hänen ensimmäinen pitkä ohjaustyönsä Submarine (2010) oli älykäs ja hauska teinipojan kasvutarina. The Double on hyppäys aivan toisenlaiseen suuntaan. Myös The Doublen voi määritellä komediana, mutta sen huumori on mustaa ja satiirista. The Doublen parissa harva nauraa ääneen.

The Doublen myötä Ayoade osoittaa olevansa yksi kiinnostavimmista uusista elokuvaohjaajista. Jo mainitun Gilliamin lisäksi The Double tuo mieleen vaikkapa Charlie Kaufmanin käsikirjoitukset tai Coen-veljesten elokuvat. Onpa elokuvaa verrattu maailmalla Aki Kaurismäenkin tuotantoon.

3

88

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täällä on ollut elokuvista viimeaikoina keskustelua. Ainakin mua kiinnostaa sellaiset elokuvat, joissa on jollain tavoin syrjäytyneet henkilöt keskeisessä roolissa.

      Oletko kattonut Yle Areenalta Kaurismäen elokuvat? Ovatko sopivia yleisesti ottaen ätmeille?

      • En hirveästi diggaa kaurismäen leffoista, joku mies vailla menneisyyttä tais olla ihan ok mutta usein ne sellaista olla möllötystä niin ei hirveästi ole kiinnostaneet. Jos sua kiinnostaa syrjäytyneet/karut ihmiskohtalot minusta esmes tuo on hyvä, karhealla tavalla kaunis leffa:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Wrestler_–_painija


      • Harmaaritari kirjoitti:

        En hirveästi diggaa kaurismäen leffoista, joku mies vailla menneisyyttä tais olla ihan ok mutta usein ne sellaista olla möllötystä niin ei hirveästi ole kiinnostaneet. Jos sua kiinnostaa syrjäytyneet/karut ihmiskohtalot minusta esmes tuo on hyvä, karhealla tavalla kaunis leffa:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Wrestler_–_painija

        Ok.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 119
      1480
    2. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1454
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      201
      985
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      331
      905
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      235
      857
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      743
    7. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      233
      707
    8. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      681
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      630
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      611
    Aihe