Yhdestä viestistä luin jotain anopinantamasta lahjasta, että oletko vihainen jos anoppi ei anna kallista lahjaa jouluna.
Arvatkaapa mitä minä sain lahjaksi anopilta eräänä jouluna! Eihän lahjaa pitäisi tietysti arvostella, tärkeintähän on itse ajatus. Mutta tämä lahja vei minulta kyllä joulumielen ja rupesi itkettämään.
Sain nimittäin likaisen, käytetyn, vanhan kauhtuneen ja vielä rikkinäisen vaatekappaleen. En mainitse mikä vaatekappale oli kyseessä ettei minua tunnisteta siitä, mutta joulumieli oli sillä kertaa mennyt kun paketin avasin.
Muinakin jouluina olen toki saanut kaikenlaista tavaraa, käytettyä, mitä anoppi ei enää tarvitse tai hän ei pidä siitä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Arvatkaapa mitä minä sain lahjaksi anopilta eräänä jouluna! Eihän lahjaa pitäisi tietysti arvostella, tärkeintähän on itse ajatus. Mutta tämä lahja vei minulta kyllä joulumielen ja rupesi itkettämään.
Sain nimittäin likaisen, käytetyn, vanhan kauhtuneen ja vielä rikkinäisen vaatekappaleen. En mainitse mikä vaatekappale oli kyseessä ettei minua tunnisteta siitä, mutta joulumieli oli sillä kertaa mennyt kun paketin avasin.
Muinakin jouluina olen toki saanut kaikenlaista tavaraa, käytettyä, mitä anoppi ei enää tarvitse tai hän ei pidä siitä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 85
Vanhimmat
Lahjoitti mulle - ei siis meille yhteiseksi -henkilökohtaiseksi joululahjaksi käytetyn lättypannun.
Samoin olen minä ja lapseni saanut anopilta lahjaksi vanhoja, likaisia, pinttyneitä vaatteita,
kaikki käyttökelvottomia. Ja aina vielä jälkeen päin kyselee, oliko sopiva, kun löysin niin hyvän vaatteen. Tähän saakka olen mutissut jotain epämääräistä, mutta olen päättänyt että ensi joulusta tai syntymäpäivästä lähtien sanon suoraan, että laitoin sen takaisin roskiin ja roska-auto kävi eilen. Anoppini on nimittäin miehelleni kertonut, että hän penkoo toisten ihmisten roskiksia ja löytää sieltä nämä antamansa "lahjat". Rahan puutteesta ei ole kysymys vaan sairaalloisesta nuukuudesta ja tyhmyydestä. Anoppini ei edes peseydy kuin kerran viikossa kunnan tarjoamassa ilmaisessa saunassa, ettei omaa vettä tai sähköä kulu.
Onpas teillä törkeitä anoppeja. Me saamme molemmat, sekä mieheni että minä, anopeiltamme tyylikkäitä ja nuorekkaita joululahjoja. Viime jouluna saimme ihanat saman tyyliset villapaidat. Usein saamme myös esim. arabian ja iittalan astiastoja, lahjakortteja ym.
Onneksi olen saanut ihanat ja meidän perhettä arvostavat appivanhemmat!
ei enää ole (ovat kuolleet, samoin isovanhemmat), mutta omalta äitipuoleltani sain kerran lapsena lahjaksi hammastikkuja :-D. Oikeesti... No, olivat sentään käyttämättömiä. Mutta joissain tilanteissa voisi olla parempi ettei antaisi mitään, kuin että antaa noita hammastikkuja, tai vanhoja rikkinäisiä vaatteita... Yök. Kokeekohan sellaisesta antamisen iloa?
Helpottavaa kuulla että muutkin ovat kokeneet samoja juttuja. Olen aina pitänyt että minä olen ainoa.
Lapseni sai eräänä jouluna anopilta eli mummoltaan lahjaksi vanhan 70 luvulta olleen lehden, joka oli ihan kellastunut ja repeillyt. Lapsi sai tämän vuonna 97 muistaakseni.
Minusta tällainen lahjojen anto on pilkantekoa. Parempi olisi olla antamatta mitään.
Hei et saa tulla surulliseks näin helposti! On tyhmää suuttua jos anoppi ei halua loukata (siis on vain todella omituinen) ja todella tyhmää suuttua jos se oikeasti yrittää pahoittaa mieltäs. ;)
Itse sain anopilta vähän aikaa sitten aivan kauhean paidan, toivottavasti uskallan heittää se pois, ensi kerralla sanon suoraan ettei sovi... heh
Olen itse säästänyt kummityttöni syntymän päivän lehden, ja haluan antaa sen hänelle kellastuneena joskus kun hän tulee täysi-ikäiseksi tai vaikka kun hän saa ensimmäisen oman lapsensa. Itse olisin ilahtunut sellaisesta lahjasta ja typeryyksissäni kuvittelin, että muutkin voisivat sellaisesta ilahtua. Taisi siis olla huono idea...
Saamasi lahja anopilta kuulostaa - hurmaavalta! En ihmettele, että joulusi meni itkuksi! Mieleeni kuitenkin tuli, että anopeilla on kyllä muitakin vähemmän räikeitä tapoja osoittaa mieltään. Kihlattuni äiti osaa pahoittaa aina mieleni ja suurin ongelma on, että sulhoni ei tunnu huomaavan tai tajuavan yhtään mitään. Hänen mielestään äitinsä pitää minusta ja kohtelee minua tasapuolisesti samoin kuin muitakin lastensa puolisoja tai puolisoehdokkaita. Mutta mitä mieltä olette esimerkiksi näistä?
*Kun menimme kihloihin hän ei meidän hänen luokseen tultuaan vaivautunut reiluun tuntiin tulemaan edes onnittelemaan, sitten hän onnitteli ja töksäytti, että mikäs kiire teillä oli mennä kihloihin, että jotkut ne seurustelee kymmenenkin vuotta ennen kihlautumista (olimme seurustelleet pari vuotta, mieheni on reilusti yli 30-v). Lopuksi hän totesi, että toivottavasti tuo mies nyt kelpaa.
*Kun hänen luonaan on mieheni ja minun lisäksi hänen tytär miehineen käymässä, minut on useasti kutsuttu syömään vasta sen jälkeen kun tytär miehineen on syönyt, joskus jopa käsketty itse etsiä jääkaappiin laitetut ruoat itselleni.
*Anoppi ei aina vastaa tervehdykseeni.
*Anoppi ei ole kertaakaan kysynyt minulta, mitä kuuluu tai miten työt tai opiskelut.Ei edes yhtä kertaa.Minua ei käytännössä ole edes läsnä, esimerkiksi yhteisistä valokuvista hän kommentoi vain poikaansa. Kertaakaan anoppi ei ole esitellyt minua kenellekään.
*Anoppi saattaa olla uppiniskaisesti täysin hiljaa esimerkiksi kahvipöydässä, kun yritän jutella niitä näitä.
*Vanhempieni, anopin, mieheni ja minun ollessa yhdessä esimerkiksi syömässä, anoppi on niin kauan hiljaa, kunnes poistun paikalta, sen jälkeen alkaa iloinen keskustelu vanhempieni kanssa.
Esimerkkejä olisi lisää vaikka kuinka paljon. Loukkaavinta on kuitenkin se, että mieheni kivenkovaa puolustaa äitiään, hänen mielestään äidin käyttäytyminen voi olla töksähtelevää, mutta se ei kuitenkaan koskaan merkitse mitään, töksäytykset ym. ovat vahinkoja, kuulemma. Uskokoon ken tahtoo!
kuulostipas tutulta tuo kirjoituksesi. minäkin voisin jatkaa niitä kirjan verran lisää. mutta olkoon.
anoppini ei ole puhunut minulle 20 vuoteen mitään ja jos se haluaa jotain tietää se käskee mieheni tai lapseni kysymään.
eikä se käy meilläkään jos olen kotona ,jos vastaan puhelimeen niin hän katkaisee sen.
lahjoja en ole häneltä ikinä saanut (en ole kyllä kaivannutkaan)lapsille se on aina tuonut rukkaset tai itse kutomat villasukat. pari viimeistä joulua lapset ovat saaneet mummiltaan amorella suklaarasiat.
miehelleni hän on kyllä ostanut sievin kenkiä, ulkoilupukuja, harrastus välineitä, ja kaikkea muutakin henkilökohtaiseksi tarkoitettuja tavaroita, (yleensä aika hintavaa),
en kanna syyllisyyttä hänen käytöksestään koska se on tosi outoa muillekkin, ei kohdistu pelkästään minuun.
omat lapsetkaan eivät tule hänen kanssaan toimeen,(tytöt).
meidän lapsiakaan hän ei huomioi kuin nuoremman vanhemmat lapset ovat kuin ruttotautisia niitä ei voi edes julkisesti tervehtiä jos vaikka joku näkee.
uskomattomia tarinoita olisi paljon mut en rupea niitä tässä ruotimaan.
jokainen vastatkoon itsestään, itse käytöksellämme luomme kuvan muille ja hankimme ystävämme.
anoppini on yksinäinen, omasta syystään.
Huh, sinulla tuntuu tosissaan olevan aika raju anoppi! Olen ajatellut samoin omastakin anopistani, että joskus hänkin varmasti on yksinäinen, eihän kukaan jaksa ikuisesti kestää tuollaista ihmeellistä käytöstä. Minunkin anoppini on joillekin ihmisille töykeä, en siis ole aivan ainut, mutta toisaalta hän osaa olla myös mukava, joten minä otan kyllä hänen töykeytensä henkilökohtaisessti: ei voi olla niin, että joillekin ihmisille "vahingossa" ollaan kivoja ja toisille taas "vahingossa" tylyjä! Silti kuitenkin olen sitä mieltä, että joskus hänellekin kostautuu se selvä antipatian osoittaminen, jota hän harrastaa! Mutta se on voi voi, ei onneksi ole minun päänsärkyni!
Sen verran kuitenkin taidan olla vielä nuori ja herkkä, että anopin edesottamukset pahoittavat mieleni. Toivon vaan, että oppisin sulkemaan hänet ulkopuolelle mielestäni. Välillä vaan pistää aivan suunnattomasti vihaksi, että mitä paskaa sitä joutuu sietämään. Ehkä joku kerta sitten minunkin pokkani pettää ja saan jonkun kohtauksen...
Unohdin äsken mainita, että minunkin anoppini harrastaa sitä, että kyselee mieheltäni tai tämän siskolta asioistani, itseltäni kun hän ei todellakaan voi kysyä mitään (eikä todellakaan koskaan ole kysynyt). Mieheni mielestä se on sitä, että hänen äitinsä kunnioittaa minua niin paljon, että ei kysele asioitani! Ja ilmeisesti ihmisen kunnioitukseen liittyy sitten heidän mielestään sekin, että selän takana kysytään asioista. Muutaman kerran onkin tullut mojovia väärinkiäsityksiä kun mielipiteeni ja asiani ovat toisen suun kautta kiertäessään muuttuneet... Se raivostuttaa, että itse ei voi pitää edes huolta omien kuulumisten kertomisesta!
No niin, täällähän on jo monta viestiä aiheesta. ;)
On se muuten kumma, että monella "vanhuksella" (=keski-iän jälkeen?) alkaa sellainen "pihtaamisvaihe" -juuri "vanhoilla päivillä", jolloin siitä rahasta tulisi juuri nauttia?!!! On talot, autot jne. maksettu (=omia), joten eikös silloin jää yhä enemmän rahaa tuhlailuun eli esim. juuri lasten joululahjoihin tms?! Minäkin tiedän esim. erään vanhuksen (=lapseton, saa kohtuullisen eläkkeen jne.), joka asuu yksin omakotitalossaan. Silti hän pihtaa esim. lämmityskuluissa, syö kovin yksipuolista ruokaa jne?! Eikös juuri silloin tulisi NAUTTIA ELÄMÄSTÄ (mm. syödä terveellisesti -eikä laskea, mistä kaupasta saisi aina sitä halvinta?!)...?
Kyllä multakin meni joulumieli viime jouluna -kiitos "ihanan" anoppini. Lähetti postissa joulukotin, jossa luki suunnilleen näin: "Hyvää Joulua sinulle poikani!" Aivan, kortissa ei lukenut minun nimeä lainkaan...?
Kyllä se anoppini muulle suvulle kehuskelee, kuinka esim. lähettelee rahaa syntymäpäiviksi kihlattuni serkuille...jännä juttu vaan se, että EIPÄS OLE OMALLE POJALLEEN KOSKAAN MITÄÄN ANTANUT SAATIKKA LÄHETTÄNYT?!
Kun muistan edellisistä viestistäs miten suhtaudut anoppiisi, en yhtään ihmettele, ettei hän halua onnitella sua ...
Minusta se ihan oma asia mihin/miten käyttää säästöjä, eikä ole mitään syytä olla kateellinen.
Kun kerran haukut anoppisi jatkuvasti eikä mies sun mielestä saa edes omaa äitiä auttaa, miksi ihmeessä sen pitää auttaa teitä...?
Ihmettelen samaa, miksi miniät ovat niin usein suvaitsemattomia.
Minulla on mukava anoppi ja hän kohtelee minua ja miestä ihanasti, ja niin mekin kohtelemme häntä. Ihmeellisen negatiivisia ovat ihmiset täällä...
Vain omaan napaan tuijotellaan=(
Kuulkaapas nyt, hyvät ihmiset. Te ette TODELLAKAAN tiedä asian kaikkia laitoja...!
MINÄ olin meistä se, joka koetti olla hyvä/mielinkielin jne. anopille PERÄTI KAHDEN VUODEN AJAN. En saanut siltä suunnalta eli anopiltani minkäänlaista vastakaikua. Pyysin häntä meille kylään, lähettelin "hyvän päivän" -toivotusviestejä YMS. YMS. Mutta aina sillä anopillani oli jotain muuta menoa...!!!? Esim. samalla kun hänen olisi pitänyt olla poikansa valmistujaisjuhlissa (=kihlattuni), niin tämäpä oli Tallinnan laivalla rellestämässä humalaspäissään koko sen viikonlopun...! MITÄS SIIHEN SANOTTE?! Minäkö se tässä muka omaa napaani tuijotan?
Tuo edellä mainittu oli "viimeinen pisara" mulle. Sen jälkeen lähetin anopilleni siis tekstiviestin tyyliin: "Noinko vähän poikasi ja minä merkitsemme sinulle, kun mielummin rietastelet laivalla -kun voisit olla poikasi valmistujaisissa?!" Hän ei lähettänyt pojalleen sitten jälkeenpäin valmistujaislahjaksi kun halvan (n. 1 euro) pahvisen postikortin!!!? JOS MINULLA OLISI LAPSI, JOKA VALMISTUU AMMATTIIN, NIIN MENISIN TOTTAKAI VALMISTUJAISJUHLIIN JA EN TODELLAKAAN ILKEÄISI LÄHETTÄÄ POSTISSA PELKKÄÄ PAHVISTA POSTIKORTTIA...? HUH, ETTÄ HÄVETTÄÄ SEN VÄHÄJÄRKISEN ANOPPINI PUOLESTA...
Olet Wilhelmiina saanut vähän nuhteitakin tässä, mutta minä ymmärrän tilanteesi hyvin. Itse en vielä kovin agressiivisen kiukkuinen anoppini suhteen ole, mutta minulla alkaa kohta olla kolmas vuosi kiltteyttä täynnä ja tuntuu, että kiltteyden aika alkaa olla ohitse.
Pahaa ei varmasti pahalla voita, mutta hyvä Wilhelmiina, ymmärrän, jos sinua kiukuttaa, että muut eivät ota anoppiongelmaasi tosissaan, nimittäin joskus anopit ovat niin tajuttomia, että ulkopuoliset eivät hevin kaikkea usko. Sitten itse vaan saa syyt niskaansa, vaikka itse olisi kuinka hyvin ollut. Oma anoppini on ainakin taitava siinä, että kohtelee kahden kesken minua erittäin tylysti, mutta jos muita on läsnä, on kohtelu nätimpää. Joten hermoni ovat lopussa, kun en saa muita edes uskomaan, kuinka ilkeä anoppini saattaa olla, jos sille päälle sattuu.
ymmärrän aivan täysin mistä puhut. Minä olen se henkilö, joka sai lapsena lahjksi hammastikkuja (ja hampaissani ei ollut mitään vikaa ;-) ) :-D Oma äitini on aivan samanlainen kuin anoppisi, minä en saa(nut) edes synttärikortteja. Kerrottavaa riittäisi kokonaisen kirjasarjan verran, mutta en sitä lähde tässä nyt selvittämään. Ihminen on kuitenkin aina laistanut kaikesta, ikinä ei ole tullut minkäänlaista tukea, jos minulla on ollut ongelmia, niin annetaan potku persiille, et sujuu alamäki vähän suuremmalla vauhdilla. Tuntuu pahalta. On tuntunut aina, ja nyt kun itsellä on oma lapsi, ja saanut perspektiiviä myös äityden suunnalta, asia tuntuu entistä uskomattomammalta. Myös juuri tuollainen toisten ihmisten vähättely ja syyllistäminen tuntuu todella ikävältä. Silti haluaisin uskoa ihmisiin (myös häneen), enkä muuttua kyyniseksi. Sen vuoksi pääsee iskemään aina uudestaan vyön alle. Sellaista ihmis "suhdetta" on varmasti vaikea kuvitella, jos ei ole itse sellaista kokenut. "Eihän sellaisia ihmisiä ole..." Kyllä niitä on.
alkoi vaan "vit...amaan", kun jotkut elävät sellaista "pumpulielämää", että eivät tajua...!
Katon tässä just kakkosen hää-ohjelmaa....hyi, että ällöttää! =( Miksi mennä naimisiin, kun saa "kaupantekijäisiksi" paskan suvun?! Vituttaa...
Ne keillä ei ole koskaan ollut inhottavaa anoppia ei ymmärrä meitä. Se, että toivoisi anopin kuolemaaa, ei kerro kovin hyvää. Elämänlaatu paranisi kummasti kun se vain kuolisi pois. Pistää vihaksi koko ihmisen ajatteleminenkin. Kun joku voi vain olla niin tyhmä, siis kouluttamaton, mistään tietämätön ja silti kaikella viisasteleva. Ajattelematon, itsepäinen ja itserakas.
On eri asia olla mielinkielin, kuin yrittää aidosti olla ystävällinen ja läsnä toiselle ihmiselle.
Sinusta Wilhelmiina paistaa itsekäs ja määräilevä naisihminen, joka kieli pitkällä odotat että anoppisi antaisi teille kaikkea aineellista hyvyyttä. Eniten taitaa raivostutaa, ettei tipu rahoja, vaan "pihit vanhukset" eivät älyä niitä sinulle loistavalle miniälle ja miehellesi antaa.
lähinnä kyllä tarkoitin, että olin aidosti ystävällinen -olisin halunnut myös tutustua anoppiini paremmin. =) Mutta kun ei käynyt, niin ei käynyt...!?
Kyllä se teilläkin, jotka nyt saatte joka joulu tms. anopiltanne joululahjoja/apua lastenhoitoon jne., niin ääni muuttuisi kellossa, jos ette enää saisikaan?!!! Anoppini on nyt näyttänyt minulle "todellisen" minänsä. En voisi kuvitellakaan, että antaisin esim. lapseni (=jos meillä niitä tulevaisuudessa on) hänelle hoitoon tms. Kyllä hän niin "kiero" ihminen on...
sitten kun anopista aika jättää, mitähän kuolinilmoitukseen laitetaan. Yleensä: Rakkaamme, kaipaamaan jäivät, emme vielä sua antaneet ois tai kiitollisuudella muistaen. Kun on lukenut näitä juttuja, niin mikähän olisi sopiva termi ilmoituksessa.Mitähän nämä hirviö anopit tuumaavat kun ovat niin vanhoja että joutuvat laitokseen. Ei varmaan ole mukava käydä katsomassa ja teeskennellä välittävänsä.Näitä juttuja pitäisi lukea kaikki ne anopit jotka eivät kunnioita ketään muuta kun itseään.
Kiltti anoppi puhui asiaa! Oma anoppini on aika kamala, mutta välillä, kun viimeisimmästä tapaamisesta on kulunut jo sopivasti aikaa, alan sääliä anoppiani, koska hän tuntuu olevan niin katkera ja pahansuopa, että voisin hyvin kuvitella, että kun ikää vielä karttuu, niin hän huomaa olevansa tosi yksinäinen!
Vaikka äiti on aina äiti, mutta jos hän kenkkuilee lastensa puolisoille tarpeeksi, niin kostautuu se viimekädessä usein häneen itseensä. Siis omaakin tulevaisuutta ajatellen anopit hyvät: koettakaa pitää välit lastenne puolisoihin ja kunnioittaa lastenne valintaa, niin omakin elämänne ehtoo on varmasti kivempi, kun lapset ja lapsenlapset muistavat mukavaa mummoa!
Itse pelkään anoppini sairastumista ja kuolemaa, nimittäin hän on tietenkin miehelleni rakas, mutta miten ihmeellä itse pystyn tukemaan miestäni sitten aikanaan hänen surressaan, kun itseltä on nyt jo lämpimät tunteet anoppia kohtaan erittäin vähissä?! Vaikka luultavasti en anopin kuolemasta iloitsisi, niin en tiedä kykenenkö oikealla tavalla tukemaan miestäni ja ymmärtämään hänen suruaan.
minusta ei ikinä tule ilkeää anoppia lasteni puolisoille.Olen sanonut tyttärelleni(avioliitossa) että laittaa minut laitokseen pois silmistä jos alkaa oireita tulemaan.Hänen eikä poikienikaan ei tarvitse kuunnella eikä hoitaa minua. Oma anoppini aikoinaan oli kiltti, oikea mummu lapsille. Mutta sitten hän sairastui dementiaan ja kaikki muuttui, hänestä tuli "pikku ilkeä". Kuitenkin muistan häntä lämmöllä eihän se hänen vikansa ollut että sairastui.Täällä kun lukee näitä juttuja tuntuu että vanhat ihmiset ovat ilkeitä ilman sairauksia.Yleensäkin nykyään vanhuksista on tullut ilkiöitä, he eivät arvosta muita.Tuntuu että heistä on tullut katkeria koska vanhuus painaa ja elinpäivät alkaa olla vähissä.Itse olen kohta 50 ja alkaa elämän ehtoo puoli olla käsillä.Toivon että "järki"pysyisi vielä pitkään,jotta voisin nauttia lastenlapsista. Minulla on yksi lapsenlapsi.Ei muuten ole sanottu etteikö jo 50-60 ala nuppi pettämään.
Käy varmaan sama, jota olen ajatellut appiukolle:
Kauan kärsit, kauan kestit
viimein rauhan saavutit.
- Niin mekin!
Viimeinen rivi on omaa tuotantoa.
Monet ovat, Wilhelmiina, lukeneet aiempiakin viestejäsi. Minä myös. Niiden pohjalta en ihmettele yhtään, vaikka sinuun suhtaudutaan penseästi. Ilmeisesti (ja ilmiselvästi) miehesi anopilla ja muistaakseni apellakin on sairaus, jota alkoholismiksi kutsutaan. Se on kamala sairaus, todellakin. Mutta sinun suhtautumisesti oli tähän hyvin lapsellista ja lähinnä tunnuit olevan huolissasi juuri siitä, että ette miehenne kanssa saa "ilmaista" rahaa, kun ne menevät ryyppämiseen.
Sanot, että yritit olla mielinkielin. Kuitenkin olit valmis lähettämään anopillesi todella loukkaavia viestejä. Muistan sinun kertoneen yhdessä aiemmassa viestissä... taisi olla niin, että olit panemassa välejä poikki kun ette saaneet jotain lahjaa (?). Voin olla väärässäkin.
Alkoholismi on edelleen sairaus. Olisit ennemmin tukena miehesi käsimyksessä, mitä hämmentelemässä soppaa isolla kauhalla.
Mutta hyvänen aika? Kyllähän he (=appi ja anoppi) omalla tavallaan alkoholisteja ovat (=juovat "perseet olalle" joka viikonloppu), mutta kuinka heillä on esim. varaa ostella muille sukulaisille syntymäpäivälahjoja jne? Muille kyllä ostelevat, mutta esim. anoppini ei ole antanut markan markkaa (korjaan: euroa) tälle vanhimmalle pojalleen eli kihlatulleni?! Anoppiani ei ole koko aikana kiinnostanut edes käydä visiitillä meidän kodissa?!!! JA MINÄ TOSIAANKIN OLIN YSTÄVÄLLINEN LÄHES KOLME VUOTTA TÄLLE ANOPILLENI: RUIKUTIN HÄNTÄ MEILLE KYLÄÄN JNE.
Loukkaavia viestejä aloin lähetellä VASTA n. kolmen vuoden kuluttua tapaamisestamme. Etkö sinä loukkaantuisi, jos anoppisi koko ajan välttelisi seuraasi, eikä olisi kiinnostunut elämästäsi...?!
Mielestäni tein oikein, kun ilmaisin anopilleni mielipiteeni siitä, että hän ei kutsusta huolimatta tullut poikansa valmistujaisiin viime keväänä...? Jokuhan sillä anopilla on, kun on jo neljän vuoden ajan siirtänyt meille tuloaan: milloin ei kuulemma päivärahat ole tulleet tms. Aivan, joka kerta hän kuitenkin lupaa tulla, mutta sitten ei tulekaan...?!!!
Alkoholismi on ITSEAIHEUTETTU sairaus. Sitä ei kenenkään muun tarvitse säälitellä, tukea tms. VAIN IHMINEN ITSE ON SIITÄ VASTUUSSA (=esim. jos laittaa sen takia pilalle ihmissuhteita jne?) -mikä ihme se on niin vaikeata myöntää toisille ihmisille?! Alkoholistit syyttelevät vain muita ihmisiä...HUH HUH!
Jos perusteluasi itseaiheutetusta sairaudesta käytetään, ovat kaikki sairaudet enemmän tai vähemmän itseaiheutettuja; urheiluvammat, diabetes, stressin laukaisemat sairaudet, sydän- ja verisuonitaudit... ja niin edelleen. Sinäkö päätät rajan, mikä sairaus on itseaiheutettu ja mikä ei? Sinulle on todella vaikea edes kertoa alkoholismista mitään, koska selvästikään sinulla ei ole siitä mitään käsitystä. Et edes halua ymmärtää.
Alkoholisti ei itse päätä juomisestaan! Hän ei vapaaehtoisesti päätä pilata ihmissuhteitaan. Hän ei päätä itse ryypätä autoa, taloa ja vaimoa/ miestä. Alkoholisti ei välttämättä ole paha ihminen - hänen persoonallisuutensa ei välttämättä ole paha (voi olla, mutta on sitä sairaudesta riippumattakin). Alkoholismi ei parannu sillä, että "päättää vaan jättää juomatta ja sit ei juo".
Toisekseen. Kun kerran päätit nostaa kissan pöydälle kahden...vai oliko se nyt jo kolmen...vuoden jälkeen, miksi et tehnyt sitä rakentavassa hengessä? Sain käsityksen, että lähdit haukkumaan anoppiasi - ei tullut mieleen esittää asioita vaikka siten, että "minua ja poikaasi on todella loukannut... ja niin edelleen..." Asiat kun voi esittää monella tavalla. Kummallista lähetellä loukkaavia viestejä ylipäätään! Olisit itse voinut käyttäytyä aikuisesti ja yrittää keskustella, miksei anoppi tahdo teille kylään. Jos anoppisi käyttäytyy huonosti, pitääkö sinun ottaa esimerkkiä?
Eikä minulle tarvitse huutaa. Ymmärrän ja kuulen muutenkin.
Jokainen pulloon tarttuva tietää AIVAN VARMASTI, mitä siitä ennenpitkää seuraa (=alkoholiriippuvuus). On sitä valistusta siinä asiassa Suomessa jo sen verran paljon...!? Ja kyllä siis NYKYPÄIVÄNÄ esim. diabetes on ITSEAIHEUTETTU sairaus (=jos siis siihen liittyy liikalihavuus).
Suhtaudut alkoholismiin ja itseaiheutettuihin sairauksiin aika yksioikoisesti, luuletko, että tietoisuus auttaa ehkäisemään kaikkia sairauksia. Ei todellakaan. Kukaan tuskin haluaa niitä itselleen. Ja alkoholisti ei varmasti tunnista itse ongelmaa omassa alkoholikäyttäytymisessään.
Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin esität.
Ja sitä paitsi, jos minun ongelmani olisi anoppi joka ei anna lahjoja, olisi erittäin tyytyväinen. Voin ostaa itselleni sen minkä haluan ja en missään tapauksessa halua esineitä talooni, joista en pidä. Eikä ketään voi moittia siitä, että ei osta lahjoja tai ei anna rahaa, se on jokaisen oma asia. Mistä sinä tiedät todellisuudessa toisten rahatilannetta, eivät ihmiset kaikkea kerro. Edes lähimmilleen.
Tylyin allekirjoitus kuolinilmoituksissa on "omaiset".
Monasti ajattelen, että vainas on niin kenkku, että jälkeenjäävät eivät halua nimeään näkyviin surijoina.
Omaa nimeäsi ei sinne tarvitse laittaa. "Matias perheineen" riittää.
Tai jos miniät eivät halua sitäkään, niin "lapset Leena, Matias ja Jalmari,
lastenlapset".
Toisaalta taas, kuolo on sen verran kova paikka, että sen yli on turha kaunaa kantaa.
Pullo pöytään, kirkasta ja boolimalja. Konjakit kahvin kanssa. Oluet ja tikkuviinaa saunan jälkeen?
Miten olisi sitten ääni kellossa.
Ehkäpä niissä toisissa perheissä tarjoilu on anoppia miellyttävämpää. Jos kaikki juovat reippaasti ja kakistelematta, niin estot karisevat ja ystävyys syvenee.
Eikä mitään moraalisaarnoja! Ei meilläkään käy kylässä mitään raivo raittiita nipottajia, kun emme ole sellaisia itsekkään. Kerran täällä vaan eletään ja antaahan jokaisen elää tyylillään.
Ilonpilaajahan se on sellainen joka ei itse ota, tuomitsee ja laskee toisten ryypyt seurassa.
Aika monella vanhuksella on säästeliäs ajattelutapa. He ovat sitä ikäluokkaa, kun kaikesta piti säästää ja ovat joutuneet sodan ja nälän kokemaan. Minä tiedän myös monia vanhuksia, jotka ovat "saitoja". Mitä sitten? Vähän ihmettelen mitä se haittaa sinua. Ja vielä kummastelet asiaa..mietipä vähän. Tuo tarkkuus rahan kanssa on täysin ymmärrettävää, jos joutunut sota-ajan kokemaan.
Ja muutenkin sehän on kunkin luonteen piirrre ja jokainen elää tyylillään. Ei kai kaikkien pidä kuluttaa kuin viimeistä päivää? Sitähä se nykynuorilla on. Mitä enemmän tavaraa, sitä parempi. Tämä on vain ero kahden sukupolven välisessä ajattelutavassa, enkä voi käsittää mitä se sinua risoo.
ei ole tuollaisesta, mutta täytyy todeta, että ellei se ollut kiusaa, on anoppisi todella kovilla elämässään tai jotain...,
muuten näissä viesteissä paistaa itsekkyys, ei yhtään sellainen hyväksyvä ja kunnioittava asenne vaan arvosteleva...puolin ja toisin, ja ikivanha juttu tuo vihattava anoppi, kannattaisi ottaa se rakastamisen kyky käyttöön puolin ja toisin
jos itsellä ei ole hankalaa anoppia, se ihan sama miten itse käyttäydyt, kun toinen on aivan mahdoton. Vai hymyilisitkö itse, kun anoppi toteaa miehellesi ja tämän sisikolle, että eihän noista lapsista tiedä kenen ne ovat. Yritä nyt siinä olla kohtelias ja lähimmäistä rakastava.
Ja kuten TV-shopissa sanotaan, "eikä siinä vielä kaikki vaan..." vastaavia kokemuksia on monta.
Itse olen asian ratkaissut käymällä mahdollisen harvoin ja huolehtimalla omasta käytöksestäni, se on varmasti moitteeton. Ainoastaan törkeyksissä pidän puoleni, siinä ovat työpsykologian opinnot auttaneet paljon.
Anoppiani vastaan minulla ei ole mitään, mutta oman äitini käytös minua ihmetyttää suunnattomasti. Hän palauttaa ostamiani joululahjoja joulun jälkeen ja kertoo niiden olevan sopimattomia. Veljeni lähettämät joululahjat hän haukkuu, mutta ei uskalla palauttaa sopimattomina.
Hänen käytöksensä on loukannut minua niin, että lopetin lahjojen oston kokonaan. Veljeni ostamat lahjat hän kuitenkin muistaa mainita joka joulu.
on niin, että jos se anoppi tosiaan tollasta laukoo, että "kenenkähän lapsia jne", on se loukkaavaa,kyl silloin haluaa pitää tiettyä etäisyyttä, mut mikään ikä ei ole liian paljon oppiakseen sivistystä, sellasta sydämen sivistystä..., vai mitä ?
Jos joku, kuka hyvänsä, sanoo "kenenkähän lapsia jne..." niin sinulla on oikeus katkaista välit.
Ihmisellä ei ole velvollisuutta ottaa vastaan nöyryytyksiä ja halveksuntaa.
Sanassa sanotaan, että käännä vain toinen poskesi.
Aina olen sitä ihmetellyt, sillä mitä siitä neuvosta on seurannut kautta aikain: perheväkivaltaa ja uskomatonta nöyryyttämistä, josta uhri ei enää pysty pakenemaan, kun hänen omanarvontuntonsa on viety.
En tiedä mitä toinen kirjoittaja tarkoittaa, kun arvelee, että "mikään ikä ei ole liian paljon oppiakseen sivistystä jne..." Mitähän sillä tarkoitetaan?
Sinun ei tarvitse opetella mitään, menet matkoihisi tuosta suhteesta. Jos aviomiehesi pitää yhteyttä äitiinsä, niin salli se hänelle, mutta jos anoppi todella syyttää sinua lehtolapsien synnyttämisestä, niin pidä lapset poissa hänen silmistään. He eivät toisiaan tarvitse.
Mitä tulee anopin opiskeluihin, niin tuskin hän on valmis mitään oppimaan.
Olen samaa mieltä, että sanonta käännä toinenkin poski on syvältä. Siitä ei ole seurannut kuin lisää huonoa. Anoppiini en ole katkaissut välejä, mutta yritän pitää ne mahdollisimman neutraaleina. Hän on kuitenkin mieheni äiti ja mies on mielestäni ollut viimeiset vuodet kiitettävästi minun takanani. Joten miehen takia yritän käytttäytyä kuin sivistyneet ihmiset.
Ehkä tuo "mikään ikä ei ole liian paljon oppia sivistystä..." on suunnattu anoppiini, toivoen että hän joskus oppisi normaaleja kanssakäymisen taitoja. Tai sitten minuun, että osaisin olla suvaitsevainen anoppiani kohti. Valitettavasti maljani on vain täysi, joten minä en enää asiassa sivisty. Se olisi nyt anopin vuoro, yli 10 vuoden epäkorrektiuden jälkeen. Vaikka ei meistä kyllä sydänystäviä enää tule, liian paljon on vettä virrannut Nevassa tänä aikana.
Mikähän siinä on, ettei jotkut millään tahdo tajuta sitä, että me anopeistamme kärsineet olemme TODELLAKIN yrittäneet aivan viimeiseen asti pitää jonkinlaista normaalia suhdetta yllä?
Mutta kun se anoppi onnistuu loukkaamaan niin pahasti joka jumalan kerta kun tavataan, miksi sitä pitäisi sietää loputtomiin? En käsitä.
On kuin jotkut lukijat täällä eivät sitten millään usko, että yksi puoli tosiaan on yrittänyt kaikkensa, mutta kun se toinen puoli vain vetää alas ja ilmiselvästi nauttii kun huomaa pystyvänsä loukkaamaan.
Ja sellainen on siis tilanne HYVIN monissa suvuissa.
Vaikea on toisten ymmärtää tilannetta, jossa ei ole ikinä ollut. Eikä edes sitä millainen inhottava anoppi voi todella olla. Eipä riittänyt minunkaan mielikuvitukseni, kunnes tutustuin omaani.
Ja kiltteydellä ei saa kuin lisää pahaa mieltä.
Aivan totta puhut! Minun oma ahdistukseni ja paha mieleni tuplaantuu siitä, kun muut vähättelevät anoppi-ongelmaani, onneksi kuitenkin muutama ystävä jaksaa kuunnella ja ymmärtää. Mutta äärimmäisen pahalta tuntuu, kun saa jatkuvasti itku kurkussa selittää miehelle, että usko nyt jo vihdoinkin, että ei ne äitisi möläytykset aina voi olla vahinkoja mitenkään! Se loukkaa suunnattomasti, kun anopin toimia selitellään jatkuvasti parhainpäin.
Olen itse syyllistänyt itseäni omasta mielestäni jo tarpeeksi, miettinyt kaikkia vikojani ja olen yrittänyt kaikenlaisia temppuja, välillä ollut anopin luona hiljainen hissukka, toisinaan puheliaampi ja iloisempi yms. eli todellakin yrittää olla niin, ettei se toista vahingossakaan ärsyttäisi. Mutta kun ei kelpaa mikään.
Tuntuisi, että ratkaisu koko ongelmaan olisi se, että mieheni vaan myöntäisi, että ei äiti minusta pidä ja että kyllä se ilkeilee ja piikittelee ihan tosissaan. Sen jälkeen tuntuisi, että voisi unohtaa asian paremmin, nyt on vaan valtava tuska siitä, että kukaan ei huomaa tai välitä siitä, kuinka minua (useimmiten) syyttä tölvitään. Olen miehelleni sanonutkin, että hän ei todellakaan voita mitään puolustaessaan jatkuvasti äitiään, että myöntäisi edes minun mielikseni (päivänselvän asian), niin varmasti pystyisin suhtautumaan asiaan rauhallisemmin. Tuntuu, että äiti on vaan yksinkertaisesti pojalle paljon rakkaampi kuin minä: kuten hän kerran itki, äiti ei saa kärsiä; nyt on näköjään minun vuoro kärsiä sitten.
Mä sain toissa vuonna Pantene-shampoon ja tänä vuonna semmosen missä pidetään vessapaperirullia (en tiedä miksi sitä kutsutaan.) Todella varmaan ajatuksella ostettu!
Sain kerran anopiltani lahjaksi trikooyöpaidan, jota hän oli itse käyttänyt.
Eikä siinä vielä kaikki...
pyysi palauttamaan, ellen varmasti käytä.
Ei naurattanut silloin, eikä naurata oikein vieläkään.
Wilhelmiina!
Olen sinun ja meidän kaikkien kusipää-anopin omaavien puolesta pahoillani, että aina löytyy sellaisia besserwissereitä, joilla ei sittenkään ole viisautta ymmärtää...
Aikanaan tulee välinpitämättömyys, ja aika tekee siinäkin mielessä tehtävänsä, että osat kääntyvät. Saatpa nähdä.
Hyvää jatkoa ja voimia sen välinpitämättömän kivisydämen olemassaolosta huolimatta.
...olen ajatellut myös paljon sitä, että jossain vaiheessa osat tulevat varmasti kääntymään...?
Sitäkin ihmettelen, eikö anoppini ajattele lainkaan esim. tulevaisuutta? Kuinka hän voi nykyisen käytöksen perusteella olettaa, että hänestä tulee joskus se "ihana ja korvaamaton" mummo lapsilleni?! Voi tosiaankin olla, että en enää siinä vaiheessa haluakaan häntä elämääni...!
Minulle on oikeastaan se ja sama, millaisia lahjoja anopiltani saan tai en saa, välillä tuntuu että olisi parempi olla saamatta mitään kuin kokea ilkeilyä. Sillä sitä tämä mielestäni on:
Omille lapsilleen ja heidän perheilleen ym. tuttavilleen anoppi tunnetusti ostaa kalliita ja laadukkaita lahjoja. Minä olen saanut useamman kerran lahjaksi halpahalliversioita Mariskooleista, siis ei todellakaan niitä aitoja, vaan samantyylisiä halpisversioita. En tiedä, luuleeko anoppi minua niin tyhmäksi, etten muka erota niitä aidoista vai ajatteleeko se, että kun olen duunariperheestä, minulle välttää halvempikin rihkama! Yhdessa kupissa oli vielä kunnollinen naarmu pohjassa...
Että vähän pistää vihaksi, kun muut saavat jotain Oliivi-astiastoa, niin minä halpis-tavaraa.
siitä, että eikös juuri anoppini ole se, joka ajattelee vain itseään?! Ei raaski laittaa OMIA RAHOJAAN muiden (=tässä tapauksessa poikansa) lahjoihin, ei piruuttaankaan käy meillä kylässä (=vaikka varmasti tietää, että haluaisin tutustua häneen paremmin) jne. Minusta tällainen käytös (=anoppini) ei ole normaalia. En voi kyllä kun todeta, että toiset ne taitaa päästä elämässä todella helpolla?!
kerran kaveriltani synttärilahjaksi paketillisen tamponeja (täytin varmaan 30). En voinut mitään muuta, kuin nauraa vedet silmissä seuraavat kaksi tuntia :-D ! Siinä mielessä loistava lahja :-) Toivottavasti ei kovasti loukkaantunut, koska ei sitä varmaankaan sen vuoksi antanut... Toisilla ihmisillä vaan hiukan erikoiset jutut :-o.
Ystäväni oli matkalla miehensä kanssa. Anoppi oli sillä aika käynyt talossa siivoamassa ja mm. vaihtanut lakanat sänkyihin. (Pyytämättä)
Ystäväni kertoi kuinka tuohtunut hän asiasta oli, "kun vielä keskellä yötä piti vaihtaa lakanatkin".
Ihmettelin, mitä puhe anopin lakananvaihdosta sitten oli.
"Niin", huusi ystäväni "Hänhän oli vaihtanut ne häälahjaksi antamansa kamalat lakanat, joita en ikinä ollut käyttänyt, ja joita ei ikinä tässä talossa tulla käyttämäänkään!"
Ajattelin, että kaikki ei ehkä ole kohdallaan tuossa anoppi-miniä-suhteessa.
Kyllä jos tuollaisia lahjoja saa, on oikeus loukkantua mutta itse pitäisin kuitenkin suun kiinni.
Minulle on sattunut ihanat anopit, ex anoppiinkin pidän yhteyttä koska hän oli kerran olennainen osa elemääni.
Noista lahjoista sen verran että oma anoppini on käytännön ihminen joka kysyy tarvisitko/tarvisitteko sitä tai tätä. Samoin lahjat lapsille on vaatteita joiden tarpeellisuuden hän kysyy etukäteen. Arvostan anopissa juuri sitä että hän on käytännön ihminen, ei hössötä liikaa.
Toisaalta, harmittaa kun anoppi sanoo että ei saa ostaa heile mitään. Jotenkin on noloa jos on ainoastaan saajan osassa. Vaikka johtuu siitä että anoppi tietää että rahatilanne ei ole paras mahdollinen. Eipä tiedä sitä että yritän siirtää joka kuukausi syrjään pientä vararahastoa juuri näitä tilanteita varten ettei mene yhdestä kuukudesta niin suurta raha erää kun sukulaisten lahjoihin menee.
Muutenkin anoppini on mielestäni kohdellut minua aina hyvin. Tosin alkuun välimme oli aika kaukaiset kun harvoin nähtiin, mutta lasten syntymän jälkeen välit on kuin omaan äitiini. On hyvä kun on ihminen lähellä joka tuntee poikansa ja ymmärtää jos minua hänessä joku risoo. Mies kun muistuttaa kovasti isäänsä, josta anoppi erosi vuosia sitten.
Jaksamisia teille jotka anopin kanssa kättä väännätte.
T:Vaimo81
tuo juuri on sitä sydämen sivistystä,mutta juuri tuo pahoja laukonut anoppikin voi oppia sitä, mutta kenties jostain muualta, omaksi pahakseensahan hän noin sanoo, ei ole mikään ihme, että loukkaa...
Sain ex-anopiltani lahjaksi joka joulu kaksi pakettia kahvia, kauniisti pakattuna.Itse en kahvia juonut... hänen poikansa kyllä sitäkin enemmän.
Moni eläkkeellä oleva anoppi on juuri sitä ikäluokkaa, että eläke on suurin piirtein yhtä suuri kuin Kelan työttömyyskorvaus. He ovat väliinputoajia, sillä heillä eläkepalkkansa laskeminen on saattanut alkaa vasta useiden työssäolovuosien jälkeen. On myös anoppeja yhä vielä, jotka ovat koko avioliittonsa ajan olleet kotona perheen huoltotehtävissä. Nyt sinnittelevät kansaneläkkeellä.
Kurjaa on raha-asioista valitella, joten monet lapset eivät ihan todellakaan tiedä kuinka pienillä rahoilla vanhempansa ponnistelevat elämänsä loppuvuodet. Lääkkeitäkin pitää ostaa, ruoka pitäisi olla monipuolista, vuokrat ja muut maksut lankeavat.
Pahastuit kahvipaketeista joululahjoina. Entäpä, jos anoppi ajatteli parasta mitä tiesi ja itselleeen ehkä toivoi: kahvia. Voisi ehkä ajatella, että ajatteli, että sinun ei tarvitse kuukauteen panna rahaa kahviin, kun hän nyt antaa nämä paketit. Samalla ilahduttaa poikaakin, joka kahvia juopi.
Ihmisten ajatuksenkulkua ei toinen aina käsitä, joten nyt varmaankin pahastut kauheasti ja sanot, että anoppisi kieriskelee rahoissa.
Ketään keskustelijaa tuntematta haluaisin vain sanoa, että krantulle miniälle on vaikeaa lahjoja keksiä. Varsinkin, kun hänen antamansa lahjat ovat rahallisesti aina huomattavasti kalliimmat kuin anopin antamat vastalahjat.
että anoppi-miniäsuhde mitataan lahjoissa. Itselleni on yksi ja sama, saanko anopilta lahjoja tai saako mies enemmän kuin minä. Mielestäni tämä ihmissuhde mitataan ainoastaan ja vain miten kommunikoidaan toisen ihmisen kanssa. Eli minua kohdellaan asiallisesti, se riittää minulle. Muuta en ole vailla, enkä todellakaan viitsi vinkua jostain kahvipaketista. Mutta mittarinsa jokaisella.
Lahjakin voi olla loukkaus silloin, kun antaja varsin hyvin tietää, ettei saaja siitä voi mitenkään ilahtua. Miksi antaa sellaista lahjaa?
Minusta tuossa edellä miniä juuri kertoi, että anoppi hyvin tiesi, ettei hän juo kahvia. Kummallista tosiaan silloin antaa juuri kahvia, jos nyt jotakin antaa.
Minä väittäisin, että siinä on kyse suoranaisesta ilkeydestä.
jos asian ajattelee niin kuin esität.
Mutta edelleenkin tuo on aika pieni loukkaus, kun vertaan omaan anoppiini. Se sanan säilä on ollut uskomaton... Eli itse en pitäisi minään jos saisin jotain, mikä on todellisuudessa tarkoitettu miehelleni. Eli mieshän tässä tapauksessa juo kahvia ja lahja menee käyttöön.
Muuten, anoppini uusi harrastus on antaa lapsille vanhoja, kaatopaikkakuntoisia vaatteita, jotta nämä voisivat pitää niitä. Me olemme lasten kanssa sopineet, että kiitetään kauniisti ja kotona laitetaan roskiin, jos ei pidetä. Enkä jaksa tuosta loukkaantua, koska meillä on ollut aina niiiiin erilainen maku. Laiha sopu on parempi kuin riita, ja ehkä anoppi oikeasti tarkoittaa hyvää, en jaksa uskoa, että vanha ihminen haluaisi loukata ainoita lapsenlapsiaan, vaikkei pidä/arvosta miniään. Tosin, edelleenkään en vapaaehtoisetsi mene kylään, mutta mies käy lasten kanssa mahdollisismman usein. Esim. ovat menossa tänään, minulla on valitettavasti töitä tekemättä ja olen estynyt menemään. Narinaa siitä tulee, mutta pakko on perhe elättää;=)
Kaiketi riippuu asianomaisista henkilöistä. Jos esimerkiksi anoppi hyvin tietää, että hänen kahvia juomaton miniänsä on hyvin herkkä, ja silti tekee noin, niin minusta se on iso loukkaus. Sinulle se voisi olla pikkujuttu, mutta sinä ehkä et ole aivan yhtä herkka.
Kyllä minusta esimerkiksi on kummallista jos perheeseen tulee joulukortti ja vain toiselle aikuisista toivotetaan hyvääjoulua ja onnellistauuttavuotta. Ei kai se mikään VALTAVA loukkaus olekaan, mutta mielestäni tarkoituksellinen ilkeys.
Monet ilkeydet ovat tosiaankin "pieniä" jos niitä tarkastellaan yksittäin. MUTTA kun noita "pieniä" ilkeyksiä kasaantuu oikein roppakaupalla yhdeltä ihmiseltä päin (vaikkapa vuosikaupalla AINA kun ollaan tekemisissä), niin kyllä siinä alkaa yhden jos toisenkin pinna kiristyä.
Minusta voi ihan hyvin vaatia, että vanhempi elämää nähnyt ja kokenut henkilö ottaa asiakseen selvittää, minkälainen hänen miniänsä / vävynsä on, eikä ainakaan sitten tahallaan ihan joka kerta järjestä jotakin pikkuilkeyttä. Ei kai se sentään ole liikaa vaadittu.
Jos anoppi huomaa, että miniä on erityisen herkkä, niin pakkoko hänen on siitä huolimatta sitä miniäparkaa sitten piikitellä eri tavoin? Ei ole pakko, sanon minä. Voi aivan hyvin osoittaa hienotunteisuutta.
Siitä sitä kunnioitustakin kertyy nuoremmalta polvelta vanhempaa polvea kohtaan!
Voi kuinka kirjoitit asiaa! Minä olen sitä mieltä, että anopit vanhempina ja kokeneempina ihmisinä ovat kuitenkin ratkaisevammassa asemassa miniä-anoppi suhdetta luotaessa. Yleensä nuoret ihmiset ovat avoimempia, tai voisi sanoa jopa sinisilmäisempiä, ja uskonkin, että useat miniät ovat valmiita hyvään suhteeseen. Anopeilla mielestäni pitäisi olla sitä paljon puhuttua elämänkokemusta, jota sitten osaisivat soveltaa myös suhteessa omaan miniäänsä! Ja aivan totta myös se, että anopin on turha odottaa saavansa kunnioitusta pelkästään sen takia, että on vanhempi, vaan mielestäni vanhemman ihmisen kunnioitus perustuu juuri siihen, että hänellä on elämänkokemusta, jonka perusteella hän osaa ja haluaa olla oikeudenmukainen ym.
Ja pienistä loukkauksista. Mieheni kuuluu siihen miesryhmään, jolle ei kertakaikkiaan mahdu päähän, että hänenKIN äitinsä voisi olla ilkeä. Loukkaukset, joita koen, ovat hänen mielestään niin pieniä, ettei niihin kannattaisi takertua ja hänen mielestään ne ovat vahinkoja ja sattumia. Kuitenkin niitä "sattumia" sattuu joka kerta tavatessa, joten itse en jaksa ymmärtää niitä enää sattumina. Ja kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti, mikäli pieniä loukkauksia on jatkuvasti, ne ovat merkittäviä. Huomaan itsekin loukkaantuvani joskus pienistäkin asioista, mutta se johtuu siitä, että niitä pieniäkään asioita ei jaksa jatkuvasti niellä. Jos muuten olisi asialliset välit, olisi helpompi painaa pienet asiat villaisella ja unohtaa ne.
En tiedä mitä anoppi on minusta näin jälkeenpäin puhunut, ei varmastikaan MITÄÄN hyvää, koska oli niin ilkeä silloinkin kun oltiin väleissä.
Mutta voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että väliemme rikkoutuminen oli yksistään hänen syytään. Itse olisin ollut valmis ystävystymään tuohon naiseen, vaikka hän olikin hyvin erilainen kuin minä. Ei se minua haitannut - ilmeisesti haittasi häntä niin, että täytyi jatkuvasti ladella ilkeyksiä ja keksiä piikittelynaihetta ihan mistä vain tyyliin tikusta asiaa. Selkäni takana hän puhui minusta pahaa, kertoi kaikille jotka vain viitsivät kuunnella, etten ole "tarpeeksi hyvä" puolisolleni. Joopa joo. Mieheni kyllä tykkäsi että olen tarpeeksi hyvä, koska kerran avioitui kanssani - eikö vain?
No minä en ainakaan sellaista kestänyt. En edes ajattele koko muijaa paljon koskaan enää.
Kiva kun on tullut näin paljon palautetta!
Tuli tässä mieleen että juuri anoppini on aina suorastaan määrännyt mitä Hänelle tarvitsee ostaa joululahjaksi. Joskus se on ollut kerrasto tai kirja, joskus taas jotain muuta. Harmi kun ei tullut mieleen että hyllystämme olisi kenties löytynyt joku vanha tarpeeton kirja mutta kun hän oli nimennyt mikä kirja se pitää olla.
Lapseni sai 90 luvun lopussa tosiaan lahjaksi anopiltani 70 luvulta peräisin olevan vanhan kellástuneen lehden. Ei se jaksanut paljon 9 vuotiasta kiinnostaa.
On saituuden huippu laittaa lahjoiksi tuollaista arvotonta roskaa ja paskaa miniöille! Kyllä lahjan antajalla pitää hieman päässä liirata, että kehtaakin noin epäkunnioittavasti kohdella lahjan saajaa.
Niin tietysti pitäisi mutta kun en kehtaa ja sitä paitsi ajattelen että jos anoppi tekee sen kiusallaan niin sittehän se "luulee" että minua harmittaa ja sitä iloa en halua hänelle suoda!
Vähän tyhmää ajatella näin mutta kun sitä ei voi itselleen mitään.
Monesti olen toivonut että olisin kovempi sanomaan mutta kun pitäisi niin en saa sanaa suusta.
Eräskin anoppi osteli kalliit lahjat omalle pojalleen muulloin kuin jouluna ja piti kuitit niistä itsellään. Haki sitten eron tultua ne takaisin jotta eivät mene ositukseen. Miniä sai halvan pienen henkilökohtaisen joululahjan jouluisin heidän poikansa passaamisesta palkakseen. Miniän vanhemmat vain menetti, kun eivät älynneet tehdä samalla tavalla.
Kyllä helvetti on jotkut laskelmoivia ja ahneita! Yhtään ei arvosteta miniää, varaudutaan mahdolliseen eroonkin jo niin ettei edes kunnollisella lahjalla muisteta. Kuinka kehtaavatkin, ihmettelen!
pitää itsestään selvänä kamalaa anoppia, tosi on että yhtä kamalia, elleipä kamalampiakin voivat olla myös miniät, ylpeitä ja kopeita,kaikkitietäviä jne... että jokainen menkööt itseensä ensin !
kyllä anoppien pitäisi olla vanhempina myös viisaampia... Eikö?? Osata asettua sen tilanteen "yläpuolelle" (tai lähinnä ehkä ulkopuolelle), ja ajatella, että kyllä se miniäkin siitä vielä asettuu, niin käy meille kaikille. Se on usein sitä nuoruuden hurmaa. Mutta vanhempana sellainenkin pitäisi osata ymmärtää..
anoppi kävi erotilanteessa tyhjentämässä meidän kämpän, kun en ollut kotona niistä tavaroista, jotka oli antanut... roskasankoa ja juuriharjaa myöten. Poikansa päästi sisälle vielä. Minun vaatekaapinkin oli penkonut ja vienyt ensin lahjaksi antamiaan tavaroita.
Vanhempien ihmisten pitäisi olla elämänkokemuksensa myötä laajakatseisempia, ymmärtäväisempiä, suvaitsevaisempia ja anteeksiantavaisempia nuoria kohtaan, mutta harvoin se niin on. Koiraakin kohdellaan paremmin kuin miniää.
Yhä enemmän nuoret ovat fiksumpia ja älykkäämpiä, sitähän muka "vanhat ja viisaat" eivät siedä. Nuoriltakin voi jotain oppia kun ei ala itseään suotta heidän yläpuolelleen asettaan. Vanhat ovat kehitystasossa ja käytöstavoissa jääneet auttamattomasti jälkeen.
Ihmissuhdetaitoja vaan kaikille ei tule koskaan iän myötäkään. Joillain on vain oma pieni piirinsä ja kaikki muut koetaan uhkatekijöinä. Sisäänpäinlämpeneviä perhe yhteisöjä, jonne ei ole ulkopuolisilla asiaa. Kaikki erilaisuus heitä pelottaa. Pelko estää heitä kasvamasta ihmisinä, kun ketään muita ei hyväksytä, tai se on väkinäistä.
Kerran kävin anoppilassa ja otin omat eväät mukaan ettei mieheni sukulaisilla tulisi jälkeenpäin mitään sanomista.
Mitään en ole saanut, enkä ottaisi mitään vastaankaan. Elämä on helppoo kun sen oikein oivaltaa. Pärjäämme hyvin, ilman mieheni vanhempien avustuksia ja lahjoja.
Kun ei anna anopin tuoda mitään kotiinsa, niin ei ole mitään pois haettavaakaan.
Voiko olla niin, että eroavien henkilöiden vanhemmilla on oikeus osuuteen osituksessa?
Mitä sanoi asianajajanne?
Eikö lahja ole lahja kuitista riippumatta?
Omituinen asia, jos tuo on Suomen lakien mukaista. Vastaisuudessahan jokainen suku voisi pitää kuittipankkia ja tarvittaessa sitten ottaa käyttöön ne osoittamaan omistussuhteita.
Varsinkin viimeinen kappale, joka alkaa sanoin:"Ihmissuhdetaitoja vain kaikille ei tule" jne..
Jokainen miniä ottakoon opikseen, päättäköön, että hänestä ei tule tuollaista anoppia. Päättäköön harjoitella ihmissuhdetaitojaan ja aloittakoon sen vaikka anopista, siinä on sopiva harjoittelukohde.
Kukaan ei opi suvaitsevaisuutta eikä hyviä tapoja kirjoittelemalla tänne palstalle valitusvirsiä arvottomista lahjoista.
Niistä pääsee, kun ilmoittaa, että lahjojen ostaminen aikuisten kesken on turhaa.
Mutta keskinäinen kunnioitus ja arvostus, ystävyydestä nyt puhumattakaan, ei synny vain toiselle esitetyillä vaatimuksilla.
Jos liika nöyryys on pahasta, niin kyllä kopeuskin on.
Ja kuten kirjoittajakin sanoo, PELKO estää ihmistä kasvamasta, joten aikuisen ihmisen ei tule antaa pelolle valtaa, niin että anopin pelkääminen on myös virhe.
Kyllä omaat eväät aina paremmat on kuin anopin sörssöt. Kutsuu varmaan useinkin kylään, kun olet niin halpa vieras. Kertoo kaikille, kuinka ihana miniä onkaan ja huomaavainen.
Tuolla tavalla pitää jokaisen ihmissuhteensa hoitaa. Aviomieskin varmaan iloitsee hyvistä suhteistanne. Eipä ole turhaa tavaraa kaapeissakaan.
Onnea valitsemallasi tiellä.
Viestisi nauratti minua todella! Nimittäin minusta on tosi hauskaa, että todella otit omat eväät mukaan! Minulla ei vielä ole ollut kanttia siihen, mutta mielessä se on viime aikoina käynyt usein.
Kahdesta syystä jään anoppilassa ruokahuollon ulottumattomiin: ensiksikin minulla on eräs ruoka-allergia, jota ei vuosienkaan muistuttelujen jälkeen oteta huomioon ja toiseksi, anoppi ei vaivaudu laittamaan minulle ruokaa. Vävyt kehuvat kilpaa, että anoppi on niiiin mahtava kokki, aina on heidän lempiruoat valmiina, minulle anoppi ei välttämättä edes kahvia ja pullaa vaivaudu tarjoamaan.
Viimeksi kun lähdin anoppilasta, totesin, että pitää äkkiä lähteä kotiin, että kun on niin hirveä nälkä, että pitää pian saada jotain ruokaa. Ei varmaan mennyt viesti vieläkään perille. Siis ehkäpä jo seuraavalla kerralla teen kuin sinä, että otan omat eväät mukaan!
näistä viesteistä, miten opetatte muuten kunnioitusta itse kukin lapsillenne..? Haukkumalla ja tuomitsemalla vai ..?
Kyllä tuntuu kieltämättä paistavan viha ja halveksunta näistä viesteistä, mutta miten ihminen voi säilyttää jatkuvasti hyvän mielen, ilon ym. jos jatkuvasti lähipiiristä saa huonoa kohtelua?
Monet kerrat olen anopin luokse mennessäni yrittänyt tsempata itseäni ja miettinyt valmiiksi jotain puheenaiheita, joista anoppi saattaisi innostua keskustelemaan. Mutta ei anopin kanssa kovin kauaa tarvitse olla, kun päin naamaa tulee vaikka mitä ynähtelyä tai sitten ihan kertakaikkista vaikenemista, siis että vaikka puhun mitä tahansa asiaa, tyyliin taitaa kiristyä pakkanen yöksi tai onkos teidän koira pysynyt terveenä, niin siihen kun ei sanota yhtään mitään. Yleensä siis tietoisesti valitsen puheenaiheita, joihin luulisi jokaisen osaavan jotain vastata... Joten se hyvä mieli ja yritys ystävällisyyteen ja kontaktiin karisee väkisin, en kertakaikkiaan jaksa montaa tuntia liverrellä tyhjille seinille! Samoin mielestäni on vaikea arvostaa tällaista ihmistä.
Mutta kuitenkin, olen täällä jo tarpeeksi varmasti ruikuttanut omaa tilannettani, mutta sano sinä hyvä ihminen, että mistä revin sen rakkauden, kunnioituksen ja arvostuksen tuolla tavoin käyttäytyvää anoppia kohtaan? Mielestäni se on aika rankka ja hankala tehtävä ainakin tällaiselle tavalliselle, raadolliselle ihmiselle kuin minä. Mutta kun viestissäsi ilmiselvästi kehoitat vihan ja halveksunnan, tuomitsemisen ja haukkumisen pois, niin kerro myös, miten se käytännössä tehdään!
Katsos "Kokelas" kun näiden vihaa ja halveksuntaa paheksuvien mielestä anoppi kaiketi on samalainen kuin juoppo työyhteisössä, kaikkien sitä on suojeltava ja puolusteltava vaikka kuinka epämiellyttävältä tuntuisi. Mutta kuinka helpottunut työyhteisö sitten onkaan, kun juoposta tavalla tai toisella päästään ? Oikein, valtavasti helpottunut ! Tämäkin taitaa päteä anoppeihin, vai kuinka ole-edes-tekoystävällinen-kaikille-moralistit ?
Hyvä Vävyrenttu!Kuulosti tutulta tuo anopin suojeleminen, minun anoppiani suojelee hänen lapsensa niin hyvin, että siitä on kehitetty jo melkein tieteenlaji, mikä tahansa anopin edesottamus kyllä käännetään jotenkin "hyväksi", tai ainakaan anoppia ei saa moittia.
Mielestäni niin anopit kuin juopot ynnä muut suojeltavat saisivat pikkuisen kuitenkin ottaa vastuuta itselleen tekemisissä ja sanomisissa siinä mielessä, että ei kaikkea aina voi selittää hyvin päin. Ainakaan minun edesottamuksia ei hyvin päin selitellä, jopa liian äänekäs nauruni on joskus ollut merkki riidasta... että näin.
että kuitenkin jotkainen on VASTUUSSA omista puheistaan, niin kamalat anopit, miniät, vävynrentut, moralistit ym.
On se ihmeellistä, kuinka papin aamen vihkii kaksi ihmistä avioliiton sitein ja samalla tappaa anopissa kaiken inhimillisyyden. Hääkellojen kuminassa anoppi, tai siis ANOPIT, muuttuvat hirviöksi - polp, SARVI ja - ploppopp, toinen SARVI. Kaikki inhimillinen, ystävällisyys, empatia, toisesta välittäminen jne. kuin poispyyhkäisty! Jäljellä vain kateus, alkoholismiin taipuvaisuus, valittaminen ja sairaalloinen uteliaisuus.
Itsekin anopiksi putkahtaneena tunsin tämän muodonmuutoksen silkkileninkini sisässä. Hattu heilahti.
Siitä lähtien olen vain hiiviskellyt ja ollut inhoittava.
Kaikki miniäni sen todistavat, lukekaa vaikka näitä palstoja.
Ei pidä loukkaantua. En halua yleistää kaikkia anoppeja samanlaisiksi kuin omani. Tiedän monia joilla on todella ihanat anopit ja olisin toki halunnut itsellenikin sellaisen. Oma anoppini näytti luonteensa jo ennen häitämmen mutta ajattelin jo silloin että enhän ole anopin kanssa vihille menossa. Siitäkin on jo kohta 20 vuotta.
Kunpa edes muutama tätä palstaa lukeva anoppi lukisi tuonkin ja ottaisi sanat sydämeensä!
Mää sain joluna anoppikokelaaltani itsetehtyjä tuoksukynttilöitä ja musta ne olivat aivan mahtava lahja. Olin sanonnut kyllä että minulle ei tarvii ostella mitään kun en kerran minäkään ostele muuta kun siskojen ja veljien lapsille.
Anoppi oli niitä vääntänyt koko suvulleen ja myös minun suvulleni!! Musta se oli niin liikuttava kun se antoi sen pienen pienen paketin kyyneleet silmissään ja tokaisi vaan että enoo sulle mitään ostanut vaan ihan ite teheny!!! Oli käynyt jossain sellaisen kynttilän tekokurssinkin!!!
KYLLÄ SE ON SITTEN IHANA ANOPPI!
...ahdistamaan. :( Minun anoppi ei halua edes TUTUSTUA vanhempiini - saatikka sitten esim. tekisi kynttilöitä joululahjaksi, ja vielä koko suvulle...? Eihän se anoppi anna edes MEILLE (=minulle ja omalle pojalleen) joululahjoja?!!! =(
on sulla sit valittamisen aihetta...!
Ihmetyttää kovasti että mitä sanottavaa sinulla oikeastaan on? Millainen on oma anoppisi?
Wilhelmiinallakin on ihan varmasti syytä olla loukkaantunut, ainakin mitä minä olen lukenut. Eikä se ole mustavalkoisesti jonkin lahjan arvosta kiinni vaan siitä lahjan antajan ajatuksesta (tai ajatuksettomuudesta).
Mene vähän itseesi ja yritä asettua toisen asemaan. Jos itselläsi on ollut onni saada kiva anoppi niin kiva sulle sitten. Mutta kaikilla ei ole käynyt sellainen tuuri!