haluaisin kysyä erästä asiaa.
olen 2 lapsen yh-äiti,25-vuotias eronnut 2 vuotta sitten.olen ollut siitä asti sinkku ja kaipaan parisuhdetta,olenkin tavannut pari ihanaa miestä mutt jostain syystä tuntuu niin vaikeelta ottaa siihen elämään toista.
eletään hyvin tasapainoista elämää,käyn töissä ja lapset ovat minulle kaikki kaikessa.
kuitenkin haaveilen löytäväni jonkun ihanan miehen jonka kanssa voisin rakentaa tulevaa.
sitten kun jonkun tapaan niin otan heti takapakkia
vaikka pitäisinkin miehestä.
mistä se johtuu?????????????????????????????????
olen muuten huomannut että jotkut miehet saatavat pelästyä kun kerron olevani 2 lapsen ylpeä äiti.
kaipaan siis kommentteja ja neuvoja!
kiitos :)
olen 2 lapsen yh-äiti,25-vuotias eronnut 2 vuotta sitten.olen ollut siitä asti sinkku ja kaipaan parisuhdetta,olenkin tavannut pari ihanaa miestä mutt jostain syystä tuntuu niin vaikeelta ottaa siihen elämään toista.
eletään hyvin tasapainoista elämää,käyn töissä ja lapset ovat minulle kaikki kaikessa.
kuitenkin haaveilen löytäväni jonkun ihanan miehen jonka kanssa voisin rakentaa tulevaa.
sitten kun jonkun tapaan niin otan heti takapakkia
vaikka pitäisinkin miehestä.
mistä se johtuu?????????????????????????????????
olen muuten huomannut että jotkut miehet saatavat pelästyä kun kerron olevani 2 lapsen ylpeä äiti.
kaipaan siis kommentteja ja neuvoja!
kiitos :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
asian toisinpäin niin mitä tekisit jos kuulisit saman tarinan mieheltä.
Minä en ainakaan rupeaisi suhteeseen jossa olisi jo lapsia, uskon että meitä on monta samoin ajattelevia. Eli nauti elämästäsi sellaisena kuin se eteesi tulee, älä odota mitään utopisia suhteita.
että jos olet kerran pettynyt, pelkäät pettyväsi taas uudestaan. Sitten on myös lapset. Ehkä jollakin tasolla koet, että kiintyminen uuteen ihmiseen on lapsiltasi pois, olethan ollut heistä "yksin" vastuussa jo pidemmän aikaa. Mitä itse ajattelet tästä?
Kun on itsekseen pidemmän aikaa, tuntuu ettei haluaisikaan päästää elämäänsä ketään. Tai alkaa ehkä toivomaan kuuta taivaalta. Enpä tiedä...
Olin yli 30v, kun yh-suhde onnistui (2.5v ja joka päivä pidempään onnellisesti naimisissa). Aiemmin suhtauduin avoimesti ja minulla olikin yksi yh-suhde, joka kariutui henkilökemioihin ja siihen, että yritys hoitaa suhdetta oli sittenkin yksipuolinen. En sano, että tuo 30v olisi mikään yleinen raja, mutta minulla meni siihen asti, että opin sitoutumaan. Hän sitten vain sattui olemaan yh.; en ole sitä seikkaa kahdesti ajatellut.
Sinun kohdallasi luulen, että et ole vielä valmis sitoutumaan (uudestaan). Tai ainakaan se oikea ei ole tullut vastaan. Kun hän tulee vastaan, tiedät sen kyllä :-)
On hyvä olla jälkiviisas, mutta varmaankin olisin jättänyt uusperhekuvion väliin, jos olisin tiennyt, millaista elämästä tulee. Pelkällä rakkaudella ei pitkälle pötkitä. Nauti lastesi seurasta äläkä ota mitään paineita, vaikkei kumppania ole löytynyt. On sekä sinulle, että lapsillesi hyvä, että tällainen "ei-kypsä" tapaus ole perheeseenne tullut kuvioita sekottamaan.
Kehoitan miettimään pitkään, ennenkuin otat ketään sotkemaan tuttuja kuvioitasi.
Kun tapaat jonkun varteenotettavan miehen, seurustelkaa kaikessa rauhassa, asukaa erillään, mutta viettäkää aikaa kahdestaan ja koko perheen kesken paljon!
On tärkeää tietää, kuinka mies suhtautuu lapsiisi (ja mahdollisesti sinä hänen lapsiinsa)Lapsethan ovat usein sopeutuvaisia, vaikka mustasukkaisuutta saattaakin esiintyä..
Käykää vaikka jossain kesälomareissulla yhdessä, esim. muumimaailma on hyvä paikka testata tulevan mahdollisen isäpuolen hermojen kestävyyttä..