Kurkien huuto kantautui sisään avonaisesta ikkunasta. Se tuli läheiseltä suolta.
Parvi oli laskeutunut, ja alkanut kosiotanssinsa sumun keskellä.
Pienen kamarin kieloverhoissa liikkui vaimea tuulenhenkäys. Ilma oli muuttunut painostavan raskaaksi. Ukonilman ääntä ei ihmiskorva kuullut, mutta öisessä taivaanrannassa näkyi jo satunnaisia, punaisia leimahduksia.
Makasin puisessa, sivusta aukivedettävässä sängyssä, joka nitkahti jokaisesta pienestäkin hievahduksesta. Kuin houkuttaakseen unta, sormet kävivät läpi kellastuneen seinätapetin kohokuvioisia koukeroita. Lintujen huuto tulvi sisään riipivän alkukantaisena ja pohjolan heinäkuinen hämärävalo oli loputonta.
Yöstä tulisi pitkä, tiesin. Korpimajan tunnelma korosti suopursujen ja vanhan hirren tuoksun huumaavan voimakkaaksi. Tunsin kuinka vesi seisoi helminä silmäkuopissa ja olo kävi levottomaksi. Sininen yöpaita oli tarttunut ihoon joka puolelta kiinni. Oli pakko nousta.
Majan nurkassa seisoi jykevänä umpipuinen, ruskeaksi petsattu koivupiironki. Sen kylkeen oli kaiverrettu vuosiluku 1915. Piirongin päällä oli puoliksi palanut kynttilä ja valokuvia. Mustavalkoiset vakavat ihmiskasvot. Siinä. Pitsiliinalla. Katsomassa kulkijaa.
Kurkien huudossa, ukkosen kuminassa ja tuvan savunhajuisessa hämärässä vanhojen sarkapukuisten ihmisten katse ei tuntunut ystävälliseltä. Olinko edes tervetullut tähän unohdettuun tupaan? Miten he olivat elämänsä eläneet, ja miten heille oli käynyt?
Käänsin pölyiset kehykset itsestäni poispäin. Lattialankku valitti jalan alla ja hirsinen nurkka narisi yksinäisyyttään. Asetuin pedille takaisin. Ulkona ukkossade oli vihdoin alkanut, se toi mukanaan heinäsirkkojen häät, lempeän sirityksen ja soitannan.
Ihan hyvä tässä on olla, ajattelin, ja unensiipi siveli ohimoa ja hikistä otsaa. Mustikanvärisen pilven takaa pisti auringonsäde lammen pintaan loistaen siinä kuin kulta huuhtojansa vaskoolissa. Ratamon päällä, aamun ensivesipisara kimalaisen peilinä.
Parvi oli laskeutunut, ja alkanut kosiotanssinsa sumun keskellä.
Pienen kamarin kieloverhoissa liikkui vaimea tuulenhenkäys. Ilma oli muuttunut painostavan raskaaksi. Ukonilman ääntä ei ihmiskorva kuullut, mutta öisessä taivaanrannassa näkyi jo satunnaisia, punaisia leimahduksia.
Makasin puisessa, sivusta aukivedettävässä sängyssä, joka nitkahti jokaisesta pienestäkin hievahduksesta. Kuin houkuttaakseen unta, sormet kävivät läpi kellastuneen seinätapetin kohokuvioisia koukeroita. Lintujen huuto tulvi sisään riipivän alkukantaisena ja pohjolan heinäkuinen hämärävalo oli loputonta.
Yöstä tulisi pitkä, tiesin. Korpimajan tunnelma korosti suopursujen ja vanhan hirren tuoksun huumaavan voimakkaaksi. Tunsin kuinka vesi seisoi helminä silmäkuopissa ja olo kävi levottomaksi. Sininen yöpaita oli tarttunut ihoon joka puolelta kiinni. Oli pakko nousta.
Majan nurkassa seisoi jykevänä umpipuinen, ruskeaksi petsattu koivupiironki. Sen kylkeen oli kaiverrettu vuosiluku 1915. Piirongin päällä oli puoliksi palanut kynttilä ja valokuvia. Mustavalkoiset vakavat ihmiskasvot. Siinä. Pitsiliinalla. Katsomassa kulkijaa.
Kurkien huudossa, ukkosen kuminassa ja tuvan savunhajuisessa hämärässä vanhojen sarkapukuisten ihmisten katse ei tuntunut ystävälliseltä. Olinko edes tervetullut tähän unohdettuun tupaan? Miten he olivat elämänsä eläneet, ja miten heille oli käynyt?
Käänsin pölyiset kehykset itsestäni poispäin. Lattialankku valitti jalan alla ja hirsinen nurkka narisi yksinäisyyttään. Asetuin pedille takaisin. Ulkona ukkossade oli vihdoin alkanut, se toi mukanaan heinäsirkkojen häät, lempeän sirityksen ja soitannan.
Ihan hyvä tässä on olla, ajattelin, ja unensiipi siveli ohimoa ja hikistä otsaa. Mustikanvärisen pilven takaa pisti auringonsäde lammen pintaan loistaen siinä kuin kulta huuhtojansa vaskoolissa. Ratamon päällä, aamun ensivesipisara kimalaisen peilinä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ah, ja kesä
https://www.youtube.com/watch?v=pt2AZOB6p28
jatkuu!
Vasten auringon siltaaaaa
(laulaa)
Veden alla
https://www.youtube.com/watch?v=Ysz0MJcSwLY
on kaunista :)
Nautitaan...
Erämaata ja kesäyötä
https://www.youtube.com/watch?v=g5yEKTR9ygI
kohden. Kesä on ihmisen parasta aikaa, sur. :)
Tie vie
https://www.youtube.com/watch?v=yxywIMKODc8
...mutta minne? Kuka tien päässä odottaa?
Lopussa tarkkana -tulee kehräys, autenttinen kehräys <3
"Mitä tiellä tapahtuu...
https://www.youtube.com/watch?v=34wiYkfONYQ
..se tielle jää."
Jokaisella polkunsa ja tarinansa. :)
Äsken kun olin pyöräilemässä, niin näin kun kanahaukka lähti tieltä lentoon. Hiljentelin sitten siinä kohdin, ja huomasin kuolleen kyykäärmeen
Jahas viestikello on kilkuttanut Pöntön laatikossa, ja Pujishan siellä. Heti saat hyvänmielen kappaleen tuohon kärkeen
https://www.youtube.com/watch?v=c5ZoKcVJpoc
(raportti täältä auringosta)
Kanahaukka oli siis vähän niin kuin drive-in-luukulla siinä, luonnon oma siivous-ja huoltopalvelu toimii. Kanishaukka pisteli kyytä kuppeeseen :)
P.s. Oliko kypärä? Siis sulla. Ei haukalla :D
tÄÄÄÄÄÄllllä oN kyyykUUUUUUUUUMaaaaaaaa!
Aika hyvä lälly oli
Ei ollut kypärää, minähän en potta päässä ala pyöräilemään, vielä ainakaan
Tämä ei nyt ole oikeastaan lälly, mutta aikoinaan palstalla oli peppupupu, jonka kautta löysin tämän tyylisuunnan jonka olin jo unohtanut. Tietysti olisi ollut aivan mahdotonta virallisesti tunnustaa että edes pidän tästä.
Tämä kappale on hyvä esimerkki siksi, ettei se kuulosta minulle aidolta industrial teokselta. Se kuulostaa muovitellulta. Onneksi sitä ei ole kuorrutettu kansallisromantiikalla.
https://www.youtube.com/watch?v=Q-V_gDhSaLo
No huhhuh. Onneksi en illalla tuota ehtinyt kuuntelemaan enkä missään erämökissä tahi teltassa. Olisin pelännyt koko yön. Hui..
aika heviäsettiä...
Ei todellakaan lälly :D
Jostain järjenvastaisesta syystä olen ihastunut tuohon. Kenties sen tietoinen tapa korvata luonnollisuus puhtaalla energialla viehättää.
Viikonloppuna jouduin tanssimaan tämän tahtiin. Naisilla on jotenkin outo musiikkimaku.
https://www.youtube.com/watch?v=gZRU5gHaTBo
Minä astuin eilen vahingossa kalan päälle. Tai sitten se oli monni. Tai käärme. Osapuolia ei vahingoitettu.
Osapuolia? Tuliko se sitten sun päälle?
Jotain kähmintäähän tuossa on käynyt..
Luontoon menoon täytyy vähän valmistautua...
(jäin miettimään, olitko maalla vai merellä, se rajaa vähän astumismahdollisuuksia..köh..mitä polkemismahdoll...no helv...Kompastumismahdollisuuksia.)
Mäkin näin ihan oikeasti tosissani yksi päivä liito-oravan, vähän niin kuin rotta ois lentänyt taivaalla, joo, sillä on sellaset vipottimet vähän niinku lepakolla tai jotain. Ja hyppi tapista tappiin (sellasia mitä teiden yli rakennetaan). No siitä innoissani selittämään miespuolisille työkavereille, niin nämä kysyy, että baarikadullako? Naurunräminä päälle...Mitä v.ttua. En kyllä enää niille äijille lähde kertomaan jos kyy on nilkassa, sanon että se on ankerias.
Kyllä ihminen (ainakin useampi mies) on vieraantunut luonnosta.
(tuhinaa)
Punainen kukkapensas tuoksui huumaavan houkuttelevalta
kysyinkin kauneimmalta kukalta, saanko imeä mesivedet huuliltasi
annan vastalahjaxi siitepölyä emiisi......
punakukka vastasi:"no money, no honey, no mama, no papa, no Karelia, no barco y no nada
Pönttishömmppis on ollut näköjään tuotteliaalla tuulella. Ei sulla nyt ois sitä numeroo antaa?
Plääh :D
Ukkonen olisi tarpeen. Minä ainakin kaipaisin ääntä taivaasta. Jos nyt oletetaan että jumalaa ei ole niin ukkonen on maallinen vastine sille. Valoa, jyrinää, voimaa ja jotain ennakoimatonta. Muistan kun istuin nuorena huoneessani, sade ropisi peltikattoon ja kuuntelin Dingoa. Perhosen lento kappaleessa kerrotaan kuinka "sinä pelkäsit ukkosta, minä salamoita". Ajattelin että sellaista on romantiikka. No, eihän sitä romantiikkaa koskaan tullut eikä enää tunnu tulevan edes ukkosia.
Mutta crux, tuo oli melkein runollista! :)
(nyökyttää päätä, kyllä)
Rupea kirjoittamaan ajatuksiasi paperille. Sulla on hyviä mietteitä tästä elämästä, ja yleensä vähän erilaistakin näkökulmaa moneen asiaan. Raikasta. Paljon asiaa voi sanoa tiiviissä paketissa.