Ei osaa enää olla naisen kanssa.
Parisuhteen etsiminen alkaa yleensä siinä 14-16 vuoden iässä, jolloin kiinnostustaan vastakkaisesta sukupuolesta.
Yleensä kumppanin löytämisen onnistumisen edellytykset ovat 5-15 vuoden aikajakson sisällä.
Tätä pidemmäksi venyvä etsintä huonontaa kumppanin löytämistä.
30 vuotiaalla kumppanin löytäminen tökkii jo pahoin ja yli 40 vuotiaalla ei ole enää mitään toivoa kumppanin löytämisen suhteen.
Myöskin sosiaaliset taidot naisen suhteen heikentyvät mitä vanhemmaksi tulet.
Yli 40 vuotiaalla ei enää edes osaa olla naisen kanssa ja olo on vaivautunut.
Silloin on ollut niin pitkään yksin, että on jo tottunut elämään yksin, joten nainen vain sotkisi ne rutiinit, joihin on yksinään tottunut.
Nainen rikkoisi vuosien aikana syntyneen mukavuus ympyrän.
Et saisikaan nukkua aamulla rauhassa myöhään, vaan nainen potkisi hereille ja kannattaisi, että lähdeppäs mies siitä nyt töihin.
Et voisi aamusta alkaen viettää aikaa netissä, kun nainen tulisi ja vanhaksi netin ja sanoisi miehelle, että menee nyt siitä töihin.
Et saisi viettää aikaasi salilla tai rauhassa kotona, kun nainen haluaisi matkustella ja vaatisi miestä myöskin matkalle.
Sinne menevät ne rahat, jotka mies oli ajatellut päivittää pc: n tehokkaammaksi.
Kun on tarpeeksi kauan yksinään, niin on parempi vaan pysyä yksinään, kuin aloittaa minkäänlaista suhdetta kehenkään naiseen.
Nuoret kollit eivät vielä asiaa ymmärrä, mutta tulette asian aikanaan tajuamaan.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Älypuhelimen automaatti kirjoitus taas sekoilee ja muuttaa kirjoitetut sanat vääriksi ja väärin kirjoitettuja ei muuta oikeiksi.
Jos olet ätmi 25 vuotiaana, olet ätmi lopun ikäsi.
Taidat itse olla joku ätmiluuseri, kun kerran tota mieltä olet.
Sitähän on 25-vuotias vielä nuori poikanen, niin eipä sitä siinä iässä ole mitään kiirettä naisen löytämiseen, kun ne kaikkein parhaat nuoruusvuodet ovat edessä vasta sitten yli kolmekymppisenä ja oikeastaan enemmänkin vasta yli neljäkymppisenä.
DarkFear, voisitko pitää leipäluukkusi kiinni, sulle nauraa koko suomi24.
Kyllä se niin on, että naiset ei enään huoli ja kysele perään? Kun olin 20-30 iässä, niin naiset vikitteli ja pyyteli kylään ym. Ja myöhemminkin vielä nelikymppisenä antautujia olisi ollut, mutta olin naimisissa ja piti olla kotonakin? Nyt 50v , kun olen eronnut jomuutama vuosi sitten, niin kukaan nätti ja minun makuuni oleva ei ehdota mitään, eikä osoita kiinnostusta? Kyllä minä seurustelisin ja ehkä rakastuisinkin, mutta naiset katsoo enemmänkin statusta, kuin rakkautta? Ne ihastuu hienoon autoon, kesäasuntoihin, rahapussiin enemmän, kuin mieheen, mies on vain se sivuosassa, ehkä nyt sängyssä saa hyvää seksiä, mutta ei rakkautta, muuta kuin rahasta. Jos ei miehellä ole rahaa ja statusta, niin naiset kiertää kaukaa.
Luulisi, että sulla olis massia enemmän nyt viisikymppisenä ku kolmikymppisenä..
Miksi sä hassasit taivaan tuuliin sen suuren omaisuutes mikä sulla 20-30-vuotiaana oli?
Täytyihän sulla olla massia nuorena, kun naisiakin sait ihan avioon asti, eikä ne susta ittestä mitään piittaa, ainoastaan omaisuudestas.
Tietenkin naiset vikittelee ja lähestyy varattuja naimisissa olevia miehiä, kun huomaavat miehellä sormuksen vasemmassa nimettömässä.
Ei naiset vikittelee miehiä, joilla ei ole sormusta, koska mieshän voi vaikka haluta suhdetta naisen kanssa.
Varattu mies ei voi, koska tällä on jo nainen.
Bokotti on oikeassa mutta ei auta edes rahat eikä omaisuus tästä omakohtaista kokemusta näin 57 ikäisenä.
Tuosta olen eri mieltä, rahat ja omaisuus kiinnostaa aidosti vain varakkaita naisia, joilla on itsekin varallisuutta kertynyt, kohderyhmää pitää muuttaa ja hakea varakasta eronnutta tai naimisissa olevaa naista, hieno auto tekee vaikutuksen, nuoret naiset ihastuu vain elämyksen takia rikkaaseen mieheen, siksi tällaisia naisia pitää välttää, koska heillä ei ole omakohtaista kokemusta varakkaana olemisesta. Eräs vaihtoehto on ryhtyä rentuksi, sekin tehoaa joskus aika hyvin. se, että seuraa ei löydy, johtuu pääasiassa aina saman väärän kohderyhmän valinnasta. Iskutaktiikkaa pitää muuttaa jos ei ei kertakaikkiaan toimi, jotain teet silloin väärin.
No mie oon 70...vittua sain muijalta joskus 15 vuotta sitten kun hänen moonikset loppuivat.- Onneks on tää netti että pääsee paineista .-
Hyvää pohdintaa ja otit esille hyviä arkipäivän tilanteita.
Mainitsit heikentyneistä sosiaalista taidoista naisia kohtaan ja monia käytännönelämän tilanteita, jossa sitten uuden ihmisen vuoksi joutuu pois omalta mukavuusalueeltä. Ymmärrän kaikki ja niin varmasti on.
Mun mielestä sun pitäisi lopettaa asian pohtiminen ja naisen etsiminen, jos nainen ei mahdu elämääsi.
Mutta jos oot kuitenkin sitä mieltä, että nainen kuuluu elämääsi, niin valitettavasti sun on tultava pois sun mukavuusalueelta. Senhän omassa kirjoituksessa tavallaan ymmärsit.
Eli sun pitää tehdä päätös ja elää sen mukaisesti.
Tunnistan oman 49.v veljeni tuosta kirjoituksesta ja huomaan miten sen mukavuusalue tarve vaan kasvaa. Kyläily lasteni kanssa hänen luonaan tuo 30 kummallisen säännön listan. Itsekin olen sinkku, mutta käsittääkseni toivoa vielä on kun kuitenkin HALUAN parisuhteen. Kaikki lähtee omasta halusta, johon sisältyy myös uhrauksia.
Jos aikuista miestä pitää aamuisin patistella töihin kuin pahaista teiniä, ja jos hän haluaa kaiken aikansa käyttää pleikan pelaamiseen jätäen vaimonsa yksin, niin ei hän kyllä missään määrin ole parisuhteeseen sopiva tyyppi.
Naisessa itsessään täytyy olla jotain phasti vialla, jos tuollaisen aikuisen lapsen itselleen haluaa riippakiveksi.
Kaikki on asenteesta ja yhteisestä ymmärryksestä kiinni. Jos on halua riittävästi niin ei pitkä taukokaan ole este yhdessäololle.
Miten lapseton pariskunta kuluttaa aikaansa esim. viikonloppuisin. Mitä he tekevät, kun heillä on yhteistä aikaa? Millaista on asua naisen kanssa samassa kodissa?
Itselläni ei ole koskaan ollut parisuhdetta enkä todellakaan tiedä, mitä tekisin naisen kanssa, jos joku sattuisi minusta kiinnostumaan? Suurin pelko on se, että elämä olisi liian tylsää ja nainen purkaisi pahaa oloaan minuun.
Fiksumpi siis tyytyä elämään yksin.
Kun aloin teininä kiinnostumaan naisista en saanut koskaan vastakaikua että kukaan olisi kiinnostunut minusta. En tavallaan oppinut ikinä miten naisia lähestytään. Kun parikymppisenä löysin viinan huuruisen elämän baari ja yömaailmassa aloinkin saamaan naisia niin yhdenillan juttuja kuin pikkusuhteitakin. Elin tavallaan 20-30 vuotiaana menetettyjä teini bile vuosia ja ryyppäsin ja nain kaikkia naisia joita sain kaadettua enkä edes halunnut pysähtyä. Halusin aina vaan uutta ja uutta. 30 ikäisenä alkoi perhehaaveet jylläämään ja hainkin naista tosissani. Kun olet ns vakavalla mielellä liikkeellä huomaakin taas kuinka hankalaksi naisen ja perhehaaveita toivovan naisen saaminen onkaan. Näin nelikymppisenä olenkin jo perhehaaveeni kaatanut. Nyt jos löytäisi edes sen loppuelämän parisuhteen. Vaikeaa on. Todella vaikeaa.
Kuka nyt tuollaisella historialla varustettua miestä lastensa isäksi haluaisi?
Mistäpä sinä kenenkään historiaa tunnet ihmistä tietämättä?
Mistäs sinä sitten tiedät, että hän valehteli nuoruusvuosistaan kertoessaan?
Miksi hän ei puhunut totta?
Olin 9 vuotta ilman naista. Olihan se kamalaa olla ilman naista. Sitten menin baariin ja nainen tuli juttelee ja sitten tapailtiin puoli vuotta ennen yhteen muuttoa.