Tarkistetaanko kunnantyöntekijöiden rikos rekisterit? Tietooni on meinaten tullut, että kunnalla työskentelee yksi ihminen, jolla on semmonen rikosrekisteri merkintä ettei hänen pitäisi missään nimessä työskennellä kunnalla.
Tarkistetaanko kunnantyöntekijöiden rik rekisterit
77
3626
Vastaukset
- Totuutta
Niinpä. Ei tarvita suurta ymmärrystä miksi immeinen muuttaa kaukaa tänne kolariin?Jättäen kaiken entisen. Pakoa entiseen elämään.
- KaSe
Lasten kanssa toimivilta vaaditaan rikostaustaote. Muilta työntekijöiltä tuskin. Eiköhän ne taustat tarkisteta entisiltä työnantajilta.
- Junantuomia
Ei tarkasteta. Aukkoja löytyy joka alalta. Myös lasten kanssa toimivilta. Rikostaustaote ei paljasta kaikkea salattavaa. Kaikesta ei tehdä merkintöjä. Sekin on todistettu.
- Virastotalonmiäs
Tarkistetaan ainoastaan jäsenkirja sekä edellisestä työpaikasta ettei tee liikaa töitä ja pilaa liiallisella intoilulla työilmapiiriä.
- Päivänpiristystä
😂😂😂 Tämä pätee ainakin kiinteistöpuolelle. Vasemmistoliitto, laiska ja mikään ei kiinnosta😂😂😂
- Huolestunut_kolarilainen
Asiasta kysytty suoraan kolarin kunnan asioista päättävältä ihmiseltä, mutta asenne oli välinpitämätön ja kyseinen ihminen oli yhteistyökyvytön.
Ihmeen välinpitämätön asenne tähän asiaan näyttää myös teillä kolarissa asuvilla ihmisillä tähän aiheeseen olevan. O.o Noin vähänkö teitä kiinnostaa, että ketä teillä on kunnassa töissä? - Koookooo
Onko kyse muualta tulheesta vai paikkakuntalaisesta.
- Totuutta
Paikkakuntalainen tietenhi.
- Junantuomia
Junantuoma
- Vuosi-2018
Junantuoma? Menee vähän ohi aiheen, mutta tuo asenne on kerrassaan kumma. Jos niitä ei olis niin mitä sitten? Nuoret kylästä lähtee opintielle, ja mitä jää? Arvottomissa omakotitaloissa asuvia elämäänsä kyllästyneitä kitisijöitä, joilla ei ole muuta virkaa kuin toimia mielensäpahoittajina.
Jos sinun sylkemiä junantuoma ei täällä olisi, mistä löytäisit esimerkiksi päteviä ihmisiä luotsaamaan narisijoista koostuvaa kuntaa, jossa tunnutaan puukottavan selkään milloin mistäkin syystä.
Jos ei ole junantuoma, on tyhmä poromies, tahi vielä pahempi ihan saamelainen poromies tai se kaiken kamalin, junantuoma Äkäslompolon matkailuyrittäjä!. Että vieläkin kehtaatte luoda tuota vastakkain asettelua. - Kummastelee
Mitä työtä tämä mies tekee. Jos kyseessä sama mies mitä epäilen niin on todella hyvä puhumaan ja vakuuttelemaan ihmisiä.
- Anonyymi
Voip olla myös nainen. Mikä saapi muuttamaan kauas kotoa ja jättämää juurensa,perheen ja läpit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voip olla myös nainen. Mikä saapi muuttamaan kauas kotoa ja jättämää juurensa,perheen ja läpit?
Ei ole nainen vaan mies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole nainen vaan mies.
Niitä on useampia.
- Ihanaaihanaa
Helppoja ovat kunnan työt. Otetaan pitkä saikku ja lasten kanssa etelänlomalla päivitetään kuinka ihanaa on elämä. On varmaan ihanaa,olispa itselläki.
- Varmaa
Sehän on lopputili sitten tiedossa :) Ei voi saikulla olla lomalla etelän mailla.
- Ongeelma
Se on mielenkiintoista, että energiaa löytyy päivittämiseen muttei oman työn tekoon. Kunta-alala hyvin puhuttu aihe, varsinkin keväällä ja turistiaikaan. Minusta ne saikkurahat pitäisi jättää omaan maakuntaan eikä aurinkorannoile. Ikuinen ongelma kunnilla.
- Varmaa
Kuten sanoin ,se on lopputili. Eikö kunta ole tehnyt asialle mitään? Sehän kertoo sitten kuntapuolen tasosta jo paljon ,jos mitään ei ole tapahtunut.
- Anonyymi
Varmaa kirjoitti:
Kuten sanoin ,se on lopputili. Eikö kunta ole tehnyt asialle mitään? Sehän kertoo sitten kuntapuolen tasosta jo paljon ,jos mitään ei ole tapahtunut.
Ei ole tehnyt, koska kuten sanoin niin ovat yhteistyökyvyttömiä.
Kertoisin asiasta enemmänkin, mutta täällä iskee sensuuri kun suomessa niin tykätään näitä rikollisia suojella ja kunnon kansalaiset kärsii sen takia.👎
- GPu
Mitäs hommia se tekkee?
- Anonyymi
Ottakaa itse asioista selvää jookosta? En pysty kertomaan kun kommentti poistetaan kun rikkoo muka sääntöjä vaikka rikollisia sillä vaan suojellaan ettei asioista saa puhua avoimesti. Tänne suomeen pitäisi tulla sama järjestelmä kuin amerikassa että seksualirikollisten tiedot on laitettu julkisiksi.
- Anonyymi
Eräskin väärensi reseptejä,mutta kunnan palvelukseen näyttää kelpaavan.
- Anonyymi
Luullakseni nyt keskustelu käy teknisen puolen työntekijöistä ( junantuoma ) nyt täytyy muistaa, että siellä on muitakin " paikallinen " joka on tuomittu......ja ehkä lisää tulee , muusta rikoksesta ja on valinnan aikana ( osalle päättäjistä ) tietoisuudessa....
Kuntalaiset mihin meän veroeurot menee, yhtenään tulee tekniseltäpuolelta negatiivistä tietoa......Onkohan johtajassa tullut virhearviointi......kuka silloin on ollutkin....
Nimim. Oma etu ja tuoppi / tikka …." kuten kymppiuutisissa " jokin kevennys " nyt minulla " tuska " , pikku nilkki naistenhakkaaja …..- Anonyymi
Taas iski sensuuri. Ei taida suomi24:n ylläpito tietää, että julkisen viranhaltijaa saa arvostella etu ja sukunimellä, etenkin kun on rikostaustaa kyseisellä henkilöllä. Täällä rikotaan sananvapauslakia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas iski sensuuri. Ei taida suomi24:n ylläpito tietää, että julkisen viranhaltijaa saa arvostella etu ja sukunimellä, etenkin kun on rikostaustaa kyseisellä henkilöllä. Täällä rikotaan sananvapauslakia!
Kannustan siihen, että otatte asioista selvää ja vaaditte kyseisen ihmisen erottamista virastaan. Minä en voi yhtenä ihmisenä kaikkea tehdä vaan siihen vaaditaan teidän kaikkien aktivisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannustan siihen, että otatte asioista selvää ja vaaditte kyseisen ihmisen erottamista virastaan. Minä en voi yhtenä ihmisenä kaikkea tehdä vaan siihen vaaditaan teidän kaikkien aktivisuutta.
Kyse on siitä, että kunnalla on sellainen ihminen töissä jolla on rikosrekisteri ja joka ei saisi missään nimessä olla sielä. Kertoisin enemmän muttako kaikki kommentit missä olen tästä henkilöstä yrittäny kertoa on suomi24:n ylläpito poistanu!
- Anonyymi
Siis mistä tässä nyt on oikein kysymys? Tällaisesta arvuuttelmisestq saa kyllä mitään selvää.
- Anonyymi
Kyllä saikulla saa matkustaa.ei ole kielletty.
- Anonyymi
Anteeksi nyt vain, mutta mitäs jos pysyttäisiin aiheessa eikä ajettaisi sitä tahallaan sivuraiteille? Tässä käsitellään ihan oikeasti vakavaa asiaa vai onko sinun mielestä oikein että kolarissa on rikostaustan omaava ihminen julkisessa virassa töissä?
- Anonyymi
No mitä se sitten on tehnyt?? On eri asia onko murhaaja vai omppujen varastoja vai mitä
- Anonyymi
En usko että siellä ketään rikollista on. Enkä usko että olisin sensuuri poistanut juttuj täältä. Taiat unia nähdä.
- Anonyymi
Scrollaa keskustelu alas saakka. Sielä lukee että neljä kommenttia on poistettu "sääntöjen vastaisena" ja ne kaikki neljä kommenttia oli minun kirjoittamia. Syttyykö valot?

Kuule meillä muilla ei lue tuollaista.lopeta tuo tyhjän paasaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuule meillä muilla ei lue tuollaista.lopeta tuo tyhjän paasaus.
Minulla kyllä lukee että 6 poistettu🤔
Anonyymi kirjoitti:
Minulla kyllä lukee että 6 poistettu🤔
Ja nyt 8 kommenttia. Sensuurin luvattu aikakausi on täällä ja meno on kuin pohjoiskoreassa.
- Anonyymi
Niin, tämä Kolarin kunnalla työkentelevä. Kittilässä ja Pellossa myös puhutaan samasta työntekijästä.
- Anonyymi
Elä houraa.jötä se kaljan juonti vähemmälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elä houraa.jötä se kaljan juonti vähemmälle.
Mikä kaljanjuonti? Olen absolutisti.
- Anonyymi
Jos siitä asiasta kerta puhutaan sielä saakka niin sittenhän sen asian selvittäminen ei pitäisi olla vaikeaa että kuka se henkilö on.
- Anonyymi
Taitaa olla ketjun aloittaja kateellinen joka hakenut kunnasta töitä ei,ä saanut ja nyt yrittää muita mustamaalaa.
- Anonyymi
"Muut on navetassa kytkimen päässä" tarkoitat varmaan toisia? Ja ei ap ei yritä mustamaalata ketää, yrittää vaan varoittaa toisia ja saattaa ihmisten tietoisuuteen asioita että osaavat olla tarkkaavaisina.
- Anonyymi
Tästä tapauksesta on olemassa lehtikirjoitus. Kanssaihmisten on suositeltavaa tietää, siksi lehtikirjoitus on julkaistu. Osatakseen varoa. T: Anonyymi1
- Anonyymi
Saisko linkkiä siihen uutiseen tai maininnan että missä lehdessä tästä on kirjoitettu? Hyvä, jos asia on vihdoinkin otettu tosissaan.
- Anonyymi
No mutta tais sattua vyön alle kun käsket lopettaa " tyhjän paasaus " .?
- Anonyymi
Näitä lukiessa huomaa kyllä , että ns. se koira ärähtää johon kalikka kalahtaa ......
- Anonyymi
Se sanonta menee kylläkin niin, että "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa." Ja kyllä tämä on tainnut osua arkaanpaikkaan tämä keskustelu kun täysin asiallisia kommentteja poistetaan "sääntöjen vastaisina" mistä vähänkin ilmenee se että kenestä tässä julkaisussa puhutaan.
- Anonyymi
Ei muuta kuin vs. kunnanjohtajaan yhteyttä ja kertomaan asia, jos on faktaa. Hänen tontilleen kuuluu tällaiset asiat.
- Anonyymi
On kerrottu jo, sanoi vain ettei voi ottaa asiaan kantaa eikä tehnyt asialle mitään. Laittakaa tekin sinne viestiä niin tulee kunnanjohtajalle paineita tehdä asian eteen jotain.

Ei meillä ole kj.aa. Sehän erotettiin ja joku tuurailee. En tiä kuka. Eikös ne muutkin lähteny jonnekin johtamasta. Vissiin se tuo valtuusto johtaa ja kai täällä voi johtaa kun joku johtaa vaan. Ettippä siinä sitte johtajaa🥴.

Onhan osastoilla kuitenki jokku ylemätki henkilöt valittu, muttei ne varhmaan voi yksin päättää mithään. Ei varhmaan, päätethään jotenki muuten niinko ennenkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan osastoilla kuitenki jokku ylemätki henkilöt valittu, muttei ne varhmaan voi yksin päättää mithään. Ei varhmaan, päätethään jotenki muuten niinko ennenkin.
... Joo on se varhmaan valtuusto ko päättää. Niin son pian aikaa. En tiä sittekhään, niinkö ei varhmaan moni muukhaan🙄
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
... Joo on se varhmaan valtuusto ko päättää. Niin son pian aikaa. En tiä sittekhään, niinkö ei varhmaan moni muukhaan🙄
... Eli jokuhan se johtaa...
- Anonyymi
No mutta oikeuden päätökset ovat julkisia ja yllättäviä " aina ei tarvi kaukaa muuttaa " !
- Anonyymi
Juuri niin sieltä totuus julki ja on faktaa,,.....
- Anonyymi
Ei tietenkään maailman menossa.
- Anonyymi
Kunnassa työskentelee monta ihmistä, joilla on rikosrekisteri. Tietääkseni he ovat oikein hyviä työntekijöitä. Ei rikosrekisteri merkitse sitä, että ihminen ei kelpaa töihin ja ei olisi hyvä työntekijä. Tietysti pedofiilit ei sovi lasten kanssa työskentelyyn.

Lue aikaisemmat kommentit, sielä on ohimennen mainittu se mitä tämä ko henkilö tehnyt. Sanottu että näiden tiedot pitäisi saada julkisiksi. Saa täällä järkeäki käyttää.
- Anonyymi
Juuri niin o - päätökset julkisia oikeuden päätöksen jälkeen........
- Anonyymi
Niinhän ne sannoo suuressa maailmassa , että rikoksen ( tuomion saaneet ) tehneet uusii ...... ootetaan ja katellaan ...... ps. eiköhän, joku silloin kantaisi vastuunsa.....
- Anonyymi
Tämä on katto menny semmoseksi nurinkuri hommaksi jo aikaa sitte. Toiminta päätöksentekoa myöten on yhä enempi tämän suuntaista. Sehän se suojaa ja tekee kaiken tällaisen mahdolliseksi. Näin Kolarissa mennään. Ymmärrän jos rehellisyyteen tottunutta pännii. Somempi ko pakkaa laukut ja häipyy maisemista ennenkö asiat alkaa liikaa ahdistaa. Se on yksi varma selviytymiskeino jos viisaampia kuuntelee. Kuntien toimintaa pitäs viranomaiset valvoa, mutta kuten huomaamme, niin näin vain ei ole. Rehellisillekin löytyy vielä työpaikkoja, ettei tarvi voida koko ajan pahoin. Kannattee ajatella ensin itseä ja omaa hyvinvointia. Kunnassa on vallassa laaja työpahoinvointi. Asia on valtaapitävien toimesta suojattu kunnassa niin hyvin, että yksilöiden pahoinvoinnille viitataan kintaalla. Mutta kulissien ylläpitämiseksi puhutaan oikein työsuojelun nimissäkin korostetusti " työhyvinvoinnista". Näin se ikävä kyllä menee...
- Anonyymi
Miten se kuitenki näyttää siltä että tuo vähemmistö on työpahoinvoinnin takana. Etunenässä kunnan entinen työntekijä ja työsuojeluvaltuutettu. Ja pitää muistaa että kunta voi tarkastaa rikokset vaan lasten kans töitä tekeviltä.. Mutta Kolarissa onki omat lait 🤔 ainaki tämän vähemmistön mielestä.
- Anonyymi
Jep jep Totta maar. Oikein hankekin vielä haettu asian tiimoilta. Rakennetaan oikein komeat kulissit ja kahvitellaan höpöttämässä ympäri jokivartta. Näyttää tosi hienolta. Olis parempi keskittyä hoitamaan hommat ihan omassa kunnassa eikä lähteä jokivarteen hömppäämään tällaisilla asioilla, kun kunnan tilakin tiedetään. Eli Kaik on tältä osin rempallaan👎

Juurikin tällainen päänhautaaminen hiekkaan on valtaosan ihmisten ongelma ja yleinen välinpitämättömyys, kun eletään siinä yleisessä harhassa ettei asia kosketa suoranaisesti itseä. Mutta kyllä koskettaa ja teinä olisin aika paljon kiinnostuneempi siitä, että ketä sielä kunnan palkkalistoilla on teidän maksamilla verorahoilla töissä.

Juu johtajiahan täsää ensin katsellaan. Heidäthän on juuri palkattu osastoilleen huolehtimaan näistäkin asioista veromarkoin. Eli missä he ovat?? vai ovatko pelkästään nimellisiä. Siltä tuntuu.

Aika heikosti on johtaja tilanne. Alemmassa pestissä olevat sanelevat kuinka mennään. Tämähän se suurin ongelma täällä on. Oikeita johtajiahan tässä on tarvis eikä mitään marionetteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep jep Totta maar. Oikein hankekin vielä haettu asian tiimoilta. Rakennetaan oikein komeat kulissit ja kahvitellaan höpöttämässä ympäri jokivartta. Näyttää tosi hienolta. Olis parempi keskittyä hoitamaan hommat ihan omassa kunnassa eikä lähteä jokivarteen hömppäämään tällaisilla asioilla, kun kunnan tilakin tiedetään. Eli Kaik on tältä osin rempallaan👎
eräs rikollinen erotettiin kunnan virastaan juuri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eräs rikollinen erotettiin kunnan virastaan juuri.
Siellä on monta systeemin väärinkäyttäjää. Se mikä kunnan on myös minun mallilla. Ei sellaistakaan pidä sormien välistä katsella. Tätä harrastetaan aika lailla. Jopa johtavassa asemassa olevat. Kyllä se röyhkeää touhua on. Irtisanomisperuste sekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä on monta systeemin väärinkäyttäjää. Se mikä kunnan on myös minun mallilla. Ei sellaistakaan pidä sormien välistä katsella. Tätä harrastetaan aika lailla. Jopa johtavassa asemassa olevat. Kyllä se röyhkeää touhua on. Irtisanomisperuste sekin.
Jep. Noudettiin raksakamaakin omaan käyttöön koko suveksi noin vaan ja palkatut duunarit varmaan venaa. Huippua!! Eikö tällainenkin ole selvä irtisanomisperuste. Toiminta on ainakin tosi härskiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika heikosti on johtaja tilanne. Alemmassa pestissä olevat sanelevat kuinka mennään. Tämähän se suurin ongelma täällä on. Oikeita johtajiahan tässä on tarvis eikä mitään marionetteja.
Johtajilla ei ole tosiaan mitään muuta virkaa kuin laittaa päätöksiin nimi vaan alle. Siitä on Kolarin johtamismallissa kysymys. Etsitään koulutusvaatimukset täyttävä lojaali nimenkirjoittaja pallilleen kun tarvis vaatii. Tämä kunta kyllä oikeita johtajia tarvis, jos mikä. Loppus tuo kekkuleiden sulle mulle leikki ja olemattomien töiden suojelu. Toivotaan että ensivuonna tilanne viimeistään korjaantuu.
- Anonyymi
Tässä tapauksessa puhutaan ihan tavallisesta rivikansalaisesta, joka on saanut työpaikan itselleen, vaikka omistaa rikosrekisterin eikä hänen pitäisi olla kunnalla missään nimessä töissä.
- Anonyymi
Se on hyvä, että ihmisiä kiinnostaa tämä keskustelu, mutta toivoisin että pysyttäisiin aiheessa eikä ajettaisi sitä sivuraiteille, koska tämä on ihan todellinen ongelma.
- Anonyymi
Kyllä tarkistethaan ja luottotiedot myös
- Anonyymi
Miksi sielä sitten on sellainen ihminen töissä, jolla on rikosrekisteri, jos ne kerta tarkistetaan? Miksi Kolarin kunta ei potki sitä sieltä pellolle niin sanotusti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sielä sitten on sellainen ihminen töissä, jolla on rikosrekisteri, jos ne kerta tarkistetaan? Miksi Kolarin kunta ei potki sitä sieltä pellolle niin sanotusti?
Riippuu millaista rekisteriä on taustalla.Tuskin sentään sakkorangaistus on este.Mutta kirjoittajan kannettee ehdottomati ottaa suoraan yhteyttä Kunnanhallituksen puheejohtajaan ja Kunnanjohtajaan asian tiimoilta eikä täällä ihmetellä,taitaa olla jopa kansalaisvelvollisuus tehdä ilmoitus

Ei taia kannattaa. Heillä helpommatki asiat hoitaa tuottaa suuria vaikeuksia. Talossa on yks keltä kannattele kysellä. Se kyllä tietää kaikesta kaiken.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä762701Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2781545Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461497- 871351
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3991311Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3891253Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat38997Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2899Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254812Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun316805