TODELLA pitkä puoli sekuntia!?

Epätietoisuus

Olen katsellut Netflixin LastChanceU-sarjaa. Siinä kuvataan jenkkifutiksen Community College-sarjan joukkueita. Kauden päätösjaksossa pääosaa esittävä joukkue pelasi viimeistä otteluaan. Aikaa oli enää puoli sekuntia ja vastustajalla aloitus.

Vastustaja aloitti tyypilliseen tapaan heittämällä pallon jalkojenvälistä taaksepäin pelinrakentajalle. Joka taas heitti pallon hyökkääjälle touchdown-alueelle. Peli vihellettiin poikki VASTA kun vastustajan hyökkääjä ei saanut palloa haltuunsa!?

Minun laskujeni mukaan tuohon meni ainakin VIISI sekuntia. Koska siis aika alkaa juoksemaan aloitustilanteessa? Alkaako se vasta sitten, kun hyökkääjä koskee palloon? Mikään muu ei tunnu olevan mahdollista.

6

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisäys

      Jos arvaukseni pitää paikkansa, niin lopussa voi rauhassa heitellä kaikki neljä yritystä, vaikka aikaa olisi enää pari sekuntia. Onko siinä järkeä?

    • Muffi

      “Neljännes ei voi päättyä ennen kuin pallo on pois pelistä ja päätuomari toteaa neljänneksen päättyneeksi. [S14].“

      Eli toisin sanoen 0,5 sekunnissa on mahdollisuus tehdä TD, jos kello on pysäytetty ennen yrityksen alkua. Yritys alkaa silloin snapista eikä ole väliä kuinka kauan QB tai RB pitää palloa hallussa, koska pallo on pelissä. Pallo poistuu pelistä, kun se otetaan kiinni, se tippuu maahan, rähmätään, tulee td tai pallonkantaja taklataan maahan. Periaatteessa puolutus voisi tuossa tilanteessa ottaa vaikka syötönkatkon ja juosta kentän toiseen päähän maaliin “0,5 sekunnissa”.

      • Epätietoisuus

        Siis tarkoitat, että aika ei juokse ollenkaan ennen kuin pallo on poissa pelistä?

        Todella ihmeellistä, koska kaikissa muissa lajeissa tilanne on päinvastoin!

      • Muffi
        Epätietoisuus kirjoitti:

        Niin no unohtui mainita, että tuossa pelitilanteessa aika siis alkaa juoksemaan siinä vaiheessa, kun centteri snappaa pallon (eli kun keskimmäinen linjamies antaa pallon perseensä alta pelinrakentajalle). En löytänyt parempaa esimerkkiä, mutta tässä klipissä näkyy mitä tapahtuu, kun peliaika päättyy kun pallo on vielä pelissä. Noi 1 sek peliaikaa jäljellä ovat tosi harvinaisia oikeissa peleissä ja ovatkin enemmän leffakamaa:
        https://ruutu.fi/video/f/3043359

        Kilipin huomiot:
        - Ollaan erikoistilanteessa, koska toinen neljännes on juuri päättymässä
        - Aikaa jäljellä 5 sek, kello on pysäytettynä ennen pelin alkua
        - Snap pelinrakentajalle —> aika alkaa juosta
        - Tilanteen jälkeen kellossa -1 sek, touchdown
        - Maalin jälkeen on aina lisäpisteyritys, vaikka peliaika olisi jo päättynyt
        - Lisäpisteen jälkeen ei voi enää pelata, koska peliaika päättynyt

        Monessa muussa lajissa tuo maali ja lisäpiste olisi jäänyt tekemättä, koska peliaika päättyi.

        Lisää esimerkkejä https://youtu.be/Fzrl_KllYUc

        0:32 kohdassa, kickoff-palautus, pallo hallussa 8sek kohdalla, maali hyväksytty vaikka peliaika päättyy ennen kuin pallonkantaja on maalissa
        1:50 kohdassa, alle 1 sek peliaikaa jäljellä (tv-kello ei osaa näyttää kuin sek tarkkuudella, joten 00:00), Rogers pyörii aikansa ja heittää 65 jaardin touchdownin
        3:15 kohdassa, potkumaali epäonnistuu ja kimpoaa puolustavan joukkueen pelaajalle, joka juoksee kentän toiseen päähän maaliin vaikka peliaika on päättynyt

        Jne. jne. :D

        Jenkkifutiksessa kellon manipulointi on yksi tärkeimmistä asioista, mitä valmennuksen ja pelaajien pitää osata tehdä ja siihen liittyykin paljon sääntöjä. Katsomalla pelejä oppii aika nopeasti miten kello toimii. Koska se pysäytetään ja koska ei. Esimerkiksi jos joukkue haluaa kuluttaa kelloa, niin silloin ei tehdä muuta kuin juostaan, koska juoksupelit eivät pysäytä kelloa yritysten välissä. Jos kelloa halutaan “lypsää”, niin silloin heitetään palloa, koska se taas sitten pysäyttää kellon, myös aikalisä pysäyttää kellon. Onpa sellaistakin nähty, että otetaan tahallisa rangaistuksia, koska nekin pysäyttävät kellon.

        Muffi kirjoitti:

        Kiitos hyvästä selvityksestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1230
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      860
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      84
      693
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      668
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      656
    Aihe