Tinder-treffi kokemus

Puuha-pete30

Kävin tuossa yksi päivä pitkästä aikaa nettitreffeillä ja ei voi kuin ihmetellä näitä nykyajan tinderinaisia. Kuvissa nainen näytti ihan ok:lta niin ajattelin että samapa tuo olisi käydä tapaamassa.

No treffeille ilmestyi todella törkyisen näköinen, ylimielinen, toistasataa kiloinen nainen, josta näki heti päälleppäin että harrastuksina sohvalla istuminen ja sipsien syöminen. No en sitten halunnut olla törkeä ja ajattelin vähän aikaa istua seurana. Lopulta keksin sopivan tekosyyn ja päätin poistua.

Itse olen aika timmissä kunnossa ja harrastan liikuntaa päivittäin, käyn salilla 2krt viikossa ym... niin silti tämä prinsessa vielä sanoi treffien päätteeksi että en ole tarpeeksi urheilullinen hänelle :D

Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta kuin näin on käynyt. Tuntuu että näitä tämmöisiä naisia on netti pullollaan. Kaipa se huomio mitä saavat netissä nousee niin paljon hattuun että tulee tämmöisiä prinsessa-hirviöitä, jotka luulevat itsestään liikoja.

Kertokaapa tekin omia kokemuksianne. Olisi mielenkiintoista kuulla että onko muillakin miehillä tullut samanlaisia vastaan.

8

2033

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neeext

      Hän ehkä havaitsi että sinä et ollut viehättynyt hänestä ja hän yritti suojella itseään tuolla ikävällä kommentillansa.
      Ei muuta kuin parempaa onnea seuraavalla kerralla..

    • pelimies_lpr

      Minulla on ollut treffit et hoikka suht siedettävän näköinen nainen olikin varattu ja treffejä seurasi puhelu perääni missä nainen otti leegohinsa. Nainen puhelimessa -sano nyt ettet koskaan ota yhteyttä- Ukko huutaa taustalla ja niittaa. Vanhan messengerin aikaan sain alastonkuvia naiselta ja kysyin kuka nuo on ottanut sillä näkihän ettei ihan selfie. Vastaus, veli :O Ei minulle mitään väliä veli tai aviomies mut tarkoittaa... varattu. Tottuneena kaverin etsijänä tiedän et kentällä on liikkeellä hessuheinän polttajista lähtien enemmin ja vähemmin virkaatekeviä. En säikähdä ihan pienestä tai vedä hernettä nenään sillä kaikenlaista pilailijaa on liikenteessä lisääntyvässä määrin. Lottoa lottoa lottoa lottoa lottoa lottoa lottoa lottoa lottoa lottoa lottoa lottoa lottoa lottoa

      • pelimies_lpr

        Pienikin mitättömän tuntuinen asia mikä huomaa ihmetyttävän kannattaa kääntää kelkka. sillä usein pitemmälle mentäessä löytyy vain lisää päänsärkyä mikä tuskin kääntyy onneksi.


    • klo34

      Onhan tuo tiedossa jo kaikilla että naiset laittaa käsiteltyjä kuvia/vanhoja kuvia nettiin ja saavat näin mielihyvää siitä kun miehet kilpaa kehuu. Lukematon on se määrä kun nainen ei ole ollut livenä yhtään kuvansa näköinen. Näille sitten naureskellaan porukalla jälkeenpäin.
      Siitä kun lähtee että nainen on aina ruma ja lihava niin ei pety niin pahoin tavattaessa.

    • yllätysyllätys

      Tiedäkkö mitä..katsoppa joskus "vähemmän"kauniin naisen kuvaa ja sitten menet treffeille niin voit yllättyä positiivisesti. Eihän kuva koskaan vastaa sitä miltä luonnossa näyttää, niinkuin itsekin totesit.

    • Tavallinen-tapaus

      Mitäs olen sanonut. Tavis naiset haluaa top 10 miehen eli komean pitkän treeenatun miehen. Ei kelpaa tavis naisille tavis mies ja siksi suomessa onkin 500 000 yksinäistä miestä jotka ei saa koskaan parisuhdetta. Syntyvyys laskenut reippaasti koska naisille miehen ulkonäkö on tärkein juttu.

    • 3PR

      Mitä vikaa varatuissa naisissa on, Ja pitäähän naisessa pehmeyttäkin olla..Kyllä se tavatessa selviää ne "kemiat" eikä ne riipu ulkonäöstä, enkä minä odota että jos nainen suostuu treffeille niin että se välttämättä ihastuisi minuun. Kivahan se on tutustua uusiin tuttaviin ilman että sen pitäs johtaa johonkin muuhun.. Itse kyllä tahtoisin uusia tuttavuuksia vaikka ihan ystävyyden merkeissäkin..Jos joku kouvolan seudulta olisi kiinnostunut niin kyllä juttuseurakin kiinnostaa, jatkosta sitten sovitaan jos siltä tuntuu..

    • Halla33

      Kyllä rumassakin repussa voi olla hyvät eväät,, Minuunkin voi ottaa yhteyttäulkonäöstä riippumatta,,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      407
      5933
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      24
      2237
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1849
    4. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      91
      1441
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      107
      977
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      57
      968
    7. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      59
      964
    8. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      133
      939
    9. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      871
    10. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      75
      841
    Aihe