Kummittelua Pellossa

kiinnostavvaa

Onko Pellossa taloja taikka paikkoja joissa kummittelee tai on kummitellu - kertokaa, kiinnostavaa ?

28

1923

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muum

      Siinä kun istuu keskellä kylää, joka puolella on kummituksia.Katselet vain tielle oikealle ja vasemmalle.Kummasti ne liikkuvat esineet ja ihmiset katoavat kun ohi autoillaan ajavat.
      HUOM! Se ei ole kummitus, joka teputtaa siinä kylillä .Se on pellolainen.
      Pellolaisen ja kummituksen eroittaa siitä,että kummitus ei halua näyttäytyä juorukylässä.
      Voi nousta huhu liikkeelle ja pellon muumiot vaeltavat rauhattomina yötä päivää, ketä pääsisi nakertamaan.

    • Jokivartinen

      Tiedän varmuudella 1950-luvun kivitalon Pellon keskustan tuntumassa, jossa kummittelee. Kahdet vuokralaiset ovat "raportoineet" havainnoista 1980 - 86 välisenä aikana. Yksin illalla kotona ollut henkilö oli kuullut, kuinka kellarin betonirapuissa oli vedetty äänekkäästi kuin säkkiä, vaikka siellä ei ketään ollut. Toisten vuokralaisten mukaan koko talossa olo oli riipivää, kun esimerkiksi yläkerran lattialankut narisivat itsestään kuin siellä kävelisi joku, vaikka siellä ei ketään ollut.

      Neistenkankaalla on eräs kaksikerroksinen puutalo, jossa kuulemma keittiön kaappien ovet avautuvat ja sulkeutuvat itsestään.

      • Huikauhea

        Totta on sisko asui nuorena samassa talossa pari viikkoa,silloin jo joku käveli olohuoneessa ja vessanpytyn vetäisi joka yö,tumma hahmo poistui oven läpi ja meni kellariin,kuului selvästi askeleen äänet.Asiaa tutkittiin ja talo oli rakennettu saksalais vainajien keruu paikalle sota aikana sitä perua äänet ja hahmo esiintyi.Nykyisin en tiedä kuuluuko mitään,mutta asukkaat vaihtuvat aika usein vaikka kuparilevyjä laitettu ympäri taloa se karkoittaa vainoaja vampyyrit pois


      • Jokivartinen

        Minkä värinen talo? Yritän vaan selvittää, puhummeko samasta talosta.


      • Huikauhea

        Kuulema vieläkin kuuluu ääniä ja lapsen itkua,Pellon rikas kerma tietää mitä on tapahtunut talossa 50-60lukujen taitteessa.Asukkaita asuu nyt kolme alamäentyyppiä ja muutama työntekijäkin,ja kielsit ettei paikkaa julkaista jottei aaveet ala kostamaan siviileille


      • Pelottavarakennus

        Olisko missä se huumemies menehty.Onkohan huone eristetty vai onko vuokralla,silloin puhuttiin aaveiden kostosta


      • Anonyymi
        Pelottavarakennus kirjoitti:

        Olisko missä se huumemies menehty.Onkohan huone eristetty vai onko vuokralla,silloin puhuttiin aaveiden kostosta

        Mikä tämä talo on, kiinnostaa tietää ?


    • irstaathelvetissäon

      Se. Jossa on ennen tapeltu ja juopoteltu ja muutenkin irstaasti käyttäydytty, kummittelee! Puhdistus tarpeellinen ja hyvät tavat lähtee pois kun ei siedä kauneutta ja hyviä tapoja. Raittius ja tupakoimattomuus tärkeitä. Kummittelee vain helvetissä josta, ei ole pääsyä takaisin uudestisyntymään.

      • Anonyymi

        "Se. Jossa on ennen tapeltu ja juopoteltu ja muutenkin irstaasti käyttäydytty, kummittelee! Puhdistus tarpeellinen ja hyvät tavat lähtee pois kun ei siedä kauneutta ja hyviä tapoja. Raittius ja tupakoimattomuus tärkeitä. Kummittelee vain helvetissä josta, ei ole pääsyä takaisin uudestisyntymään."

        Tmä vihje sopii melkein joka taloon.


      • Anonyymi

        "Se. Jossa on ennen tapeltu ja juopoteltu ja muutenkin irstaasti käyttäydytty, kummittelee! "
        Näitä talojahan on tien varret täynnä.


    • Avionrikkojat

      Kaikissa niissä paikoissa, joissa on menty pettämään kummittelee 100% varmuudella etenkin, jos pettämisestä ei olla jääty kiinni. Tämä on karman laki, ja totta melkein joka toisessa talossa Pellon kylällä.

    • ohooo

      Päässä itellä kullakin kummitelee , kun on parpeeksi mielikuvitusta.

    • isotallepienetylle

      Kyllä kummittelee! Poissa ollessa oli saunan kiukaan kiviä sotkenut eri järjestykseen ja valvontakamerassa näkyy kuinka jollottaa menemään tihutyöhön? Järjestin uudelleen kiuaskivet ja on taas kivasti....

    • Aikuisenlogiikka

      Pellostaja sen kummituksista en tiedä. Olin Kouvolassa halko lämmittäjänä niillä vanhoilla kasarmeilla jotka Venäläiset sinne rakensivat josku 1900-1915 väisenä aikana,nythän niitä kasarmeja on korjattu ja siellä on vakituista siviili asutusta. Koko kasarmihan oli sotilas käytössä.
      Kun siellä sitten tosin kannoin halkoja sinne pystyuuneihin, niin tapahtui monta kertaa, että kun tulin halko kantamuksen kanssa ovelle niin se ovi aukeni itsestään,enkä varmasti ollut koskenutkaan siihen oveen. Selittämättömiä kolinoita ja askelten ääniä niissäkin taloissa oli. Mutta nämä minun kummitukset oli kilttejä, ne elivät omaa elämäänsä ja joskus aukoivat minulle ovia, ne oli minun apu lämmittäjiä. Jotkin muutkin olivat kuulleet tai ähneet niissä taloissa kummituksia kaksi tyttöä kertoi siitä jopalehdessä.
      Nyt minulla on omakohtainen usko ns kummituksiin. Nämä kummitukset on meidän jokaisenelämän toinen olomuoto kun varsinainen elämämme täällä loppuu. On nähty enkeleitä haamuja ja kummituksia, mutta me itse olemme ja muutumme henki olennoiksi kuoltuamme, jotain tälläistähän raamattukin puhuu.

      • Anonyymi

        Pellon vanhainkodin ovikin aukeaa itsestään. Se taitaa olla nykyaikaa.


      • Anonyymi

        Olt siis halko lämmittäjänä? Varmaan teki kipeää, kun paloit.


    • Buuuuu

      Kunnantie neljässä kummittellee monta hengetöntä ”johtajjaa”. Palkan eestä

    • Anonyymi

      Onkos se siellä Kylävaarala tuo kummitustalo johon täälä viitathaan ?

    • Anonyymi

      Keskellä kyllää on se iso kummitustalo "kunnantalo". Joskus siinä näkkyy liikettä, mutta mithään ei tapahu. Jokku sannoo, että sielä tehjään päätöksiä ja sielä on pääkummituski joka onki oikea kummajainen. Johtajaksi sanovat. Mie piän, että ne hautoo sielä pirruuksia ja kummajainen seuraa sivusta.

    • Anonyymi

      Onhan niitä melkhein joka talossa missä molen asunu ylheensä hyviä henkiä muuan räyhää henki on ollu mutta laskisin että alle 5 kertaa käyny näytillä. -Vili

    • Anonyymi

      Yksi hyvä paikka on missä henkiä saattaa kohdata on laavut sekä kodat varsinkin talviöinä yöpyessäsi ja tulia valvoessa saattaa kodan ovi käydä itsekseen. Riippuu mihin uskot.

    • Anonyymi

      Yhden yön muistan kun siivosin ja laskin kolikkoja lippaan pohjalta kun löysin rahaa pitkin lattioilta lojumasta niin lipas kilisi itsekseen. Sanotaan että para laskee riiheä silloin. Toinen on vettä laskessa voit kuulla hengen puhuvan. Toki myös lahjakkaan mielikuvituksen omaava voi jo kuvitella mutta näitä juttuja on usealle käynyt

    • Anonyymi

      Karhukurussa kummitteli 70luvulla.

      • Anonyymi

        Kuoleekhaan kummitus koskhaan?


    • Anonyymi

      En tiä Pellosta mutta Rovaniemen tiestä jos poikkeaa Airijärville (Raanujärven ja Palojärven välillä tienristeys) niin siellä on kuulemma pitkät perinteet kummittelussa ja oudoissa tapahtumissa - paljon tarinoita.
      En ole käynyt mutta joku varmaan on ?

    • Anonyymi

      Pellossa ainut kummittelijat on kespustapuolueen kumkittelijat....

    • Anonyymi

      Pello on senverran kaksinaamainen ja selkäänpuukottajien paikka ettei kummituksetkaan viihdy kepulaisten seassa.

    • Anonyymi

      Joko EY kummittelee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2871
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1666
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1027
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe