Kaupingin virkamies nähty ravintolassa työaikana!

Virkamies kävi ravintolassa vieläpä työaikana veronmaksajien piikkiin. Hirveää irstailua, Eikö ole mitään häpyä?!
20555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Niillä nyt on niin vähän sitä työn sarkaa , että johonkin liikenevää
aikaa on tuhlattava . Koeta ymmärtää.
Mikä baari mahtoi olla kyseessä?

Äänestä
  • Kiinalainen ravintola. Kävi siellä lounaalla klo 13 jälkeen. Veronmaksajat maksoivat mässäilyn maksamalla palkkaa virkamiehelle.

    Äänestä

  • Varmaan jatkoi siitä oluelle toiseen paikkaan , koska "työpäiväähän"
    oli vielä paljon jäljellä.

    Äänestä

Mistä ihmeestä päättelit kyseessä olevan työaikaa?

Äänestä
  • Siis virka-aikana .

    Äänestä

Ainakin muuta kuin vuorotyötä tekevillä, toisin sanoen esim. toimistotyössä jne saattaa olla työpäivän aikana 30 min omaa aikaa, josta työnantaja ei maksa palkkaa. Eli työpäivä on 30 min pidempi kuin vuorotyöläisillä mutta se aika ei ole palkallista joten sen saa käyttää miten haluaa, vaikka nukkumalla auton takapenkillä.

Äänestä

Uutiset | Ulkomaan uutiset
Tummiin pukeutuneet nuorisojengit ovat sytyttäneet autoja tuleen Göteborgissa ja muualla Ruotsissa
Viranomaisten mukaan ainakin parikymmentä autoa on sytytetty tuleen Göteborgissa Ruotsissa.
Ainakin parikymmentä autoa sytytettiin tuleen Göteborgissa viime yönä. Ainakin parikymmentä autoa sytytettiin tuleen Göteborgissa viime yönä.
Ainakin parikymmentä autoa sytytettiin tuleen Göteborgissa viime yönä. GOOGLE EARTH
Asiasta kertovat muun muassa ruotsalaislehdet Expressen ja Aftonbladet.

Poliisi sai ensimmäiset hälytykset autopaloista kello 22 jälkeen Suomen aikaa. Autoja on roihunnut ainakin Frölundan ja Hjällbon kaupunginosissa.

Pahimmillaan Frölunda Torg -kauppakeskuksen pysäköintialueella oli samanaikaisesti liekeissä toistakymmentä autoa. Hjällbossa autoja kerrotaan olleen tulessa ainakin 25..

Poliisin mukaan useat partion ovat olleet liikkeellä iskujen vuoksi. Poliisin tietojen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut tulipaloissa.

- Emme voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tämä oli organisoitua, poliisista kerrotaan Aftonbladetin mukaan.

Expressenin haastatteleman silminnäkijän mukaan asiasta ei ole epäselvyyttä.

- Tämä oli suunniteltua. He halusivat saada aikaan niin paljon tuhoa kuin mahdollista, silminnäkijä kertoo lehdelle.

- Näin kolme-neljä mustiin pukeutunutta miestä. Yksi heistä heitti Molotovin cocktailin autoon ja se syttyi välittömästi tuleen. Sen jälkeen kuului luja pamaus.

Viranomaiset ovat saaneet hälytyksiä myös Trollhättanissa, jossa nuorisojoukkojen kerrotaan sytyttäneen renkaita ja kuormalavoja tuleen.

Suomen aikaa kello yhdeltä yöllä palot oli kuitenkin viranomaisten mukaan saatu jo sammutettua.

JARI HIMANEN
[email protected]

Hyvät on tuntomerkit! Ha ha!
Poltetaanhan niitä suomessakin,mutta ei saa sanoa!

Äänestä

ruokatunti se on virkamiehelläkin. tai puoli tuntia.

Äänestä

Jatkoi tietysti kapakasta sitten Thai-hieromoon ? On se niin väärin, pattiin ottaa.

Äänestä

Mee töihin äläkä kyttää virkamiehiä.

Äänestä

Ja on kuulemma hieromosta menny takasin kapakkiin törsään.

Äänestä

Ruokatunti se on kaupungin virkamiehelläkin, joka on omaa aikaa

Äänestä
  • Mutta että veronmaksajien rahoilla!??

    Äänestä

  • hullunhommaa kirjoitti:

    Mutta että veronmaksajien rahoilla!??

    Mistä niin päättelet?

    Äänestä

Tietysti ruokatunti kuuluu heillekkin , mutta mistä sen erottaa milloin he
ovat ruokatunnilla ja milloin töissä?

Äänestä
  • Ei sun sitä tarvii miettiä, kun et valvo työntekijöiden taukojen pituuksia. Kaupungilla on monella liukuvat työajat.

    Äänestä

No, kun minkäänlaista tulosvastuuta ei ole, niin kukaan ei voi sanoa kuinka monta tuntia ne käyttää työajastaan oikeaan teholliseen työn tekoon. Ruokatunti kuuluu, sehän selvää. Ilmiselvästi kukaan ei pysty millään tavalla sanomaan mitä siellä työhuoneissa tehdään se vajaa 8 tuntia. Tullaan työpaikalle vaikkapa klo 8, luetaan päivän lehti, iltapäivälehdet ja ollaan somessa. Kahvitauko ja käytävällä rupattelua toisten virkailijoiden kanssa. Työsähköpostit käydään läpi ja saatetaan sille päivälle jokin työhön liittyvä hommakin hoitaa. Hohhoijaaa...raskas on virkailijan työpäivä, mutta käsi ei varmaan vapise palkkakuittia katsellessa.

Äänestä

siellähän on paljon noita rapajuoppoja !

Äänestä

Näin kun virkamies meni Kiinalaiseen! Olin justiinsa ottamassa huikkaa penkillä. Sossukaan ei anna rahaa tarpeeksi, kun loppuu juomat kesken!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hullunhommaa kirjoitti:

Virkamies kävi ravintolassa vieläpä työaikana veronmaksajien piikkiin. Hirveää irstailua, Eikö ole mitään häpyä?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu