Reilu vuosi sitten olin suhteessa toiseen mieheen ja tulin raskaaksi.Minulla ja miehelläni oli ennestään yksi lapsi ja huomatessani raskauteni oli ulkopuolinen suhde jo ohi,enkä ollut varma onko lapsi miheni vaiko sen toisen.
Tyttö syntyi viime lokakuussa ja epäilystäkään ei ole etteikö olisi sen toisen miehen.On niin paljon samoja piirteitä.
Mieheni ei tiedä syrjähypystäni mitään ja toivottavasti ei koskaan saa tietääkkän.Pitää lasta omanaan ja meidän suhteemmekin on kunnossa.Tai olisi ellei takaalalla kokoajan kalvaisi pelko, entä jos mieheni saa tietää.
Pelkään myös sitä miten käy jos tuo tyttöni biologinen isä hoksaa isyytensä,voiko hän esittää jotain vaatimuksia,isyystutkimuksia,tapaamisoikeuksia tms? Asumme suht pienellä paikkkakunnalla ja tytön kasvaessa pelkokin kasvaa.
Tyttö syntyi viime lokakuussa ja epäilystäkään ei ole etteikö olisi sen toisen miehen.On niin paljon samoja piirteitä.
Mieheni ei tiedä syrjähypystäni mitään ja toivottavasti ei koskaan saa tietääkkän.Pitää lasta omanaan ja meidän suhteemmekin on kunnossa.Tai olisi ellei takaalalla kokoajan kalvaisi pelko, entä jos mieheni saa tietää.
Pelkään myös sitä miten käy jos tuo tyttöni biologinen isä hoksaa isyytensä,voiko hän esittää jotain vaatimuksia,isyystutkimuksia,tapaamisoikeuksia tms? Asumme suht pienellä paikkkakunnalla ja tytön kasvaessa pelkokin kasvaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi sinua minkälaisen taakan olet kehittänyt itsellesi - voin vain kuvitella miten vaikeaa ja henkisesti raskasta on kantaa tuollaista salaisuutta sisällään vuosikaudet - miten luulet sen kestäväsi? Tekisi mieleni sanoa, että eiköhän miehelläsi olisi oikeus tietää asiasta mutta etköhän itse tiedä parhaiten mitä tehdä.
Luin tutkimuksen, siis suomalainen, että vain 87 %:lla on se isä, jonka luulevat isäkseen. Eli 13 % pitää ihan vierasta miestä isänään. Avioliitossa syntynyt lapsihan merkitään ilman selittelyä aviomiehelle. Aika karmeaa, vaikka mitä sitten jos ei tiedä... Itse luulen,että sen vaistoaa. Itse pamahdin raskaaksi ollessani avioliitossa, isyydestä ei sinänsä ollut epäilystä, ei ollut seksielämää aviomieheni kanssa. Oli kiire erota, että lapselle tulee OIKEA isä nimi kirjoihin ja kansiin. Kaikki on nyt tosi hyvin! En osaa neuvoa, mutta et voi kyllä "taakkasi" kanssa selväjärkisenä elää...
Vaikka aina puhutaan isien huonosta oikeudesta lapsiinsa eron jälkeen tai tilanteessa, kun ei olla yhdessä oltukaan, on kylmä tosiasia se, että jos tämä tyyppi "hokaa" saattavansa olla isä, hän voi kyllä vaatia esimerkiksi tapaamisoikeutta lapseen sekä isyystutkimusta. Eri asia on, saako hän vaateensa läpi mutta viimeistään tuolloin miehesi saa syrjähyppysi selville. Voit tietysti kiistää kaiken, mutta mitäs sitten jos?
Miehesi voi hoksata asian veriryhmästä edes käymättä lääkärin pakeilla. Mikäli oikean isän veriryhmä on ollut eri kuin miehesi, tyttösi veriryhmä on sellainen mitä miehesi ei ole kanssasi voinut tuottaa.
Mietihän nyt hetki. Jos lapsi sairastuu leukemiaan tai tarvitsee munuaista tai hitto soikoon verta sairaalassa, voi tulla _hieman_ ongelmia mikäli hän luulee miehesi sukua omakseen. Ts. jos hän tarvitsee selkäydinnestettä hän saattaa kuolla ellei osaa etsiä sukuaan oikealta suunnalta. Epätodennäköistä, mutta mm. näiden asioiden vuoksi olisi hyvä, jos tiedettäisiin oikea isä.
Tämä on tärkeää myös lakiasioiden, esimerkiksi perinnön, kannalta. Haluavatko miehesi vanhemmat antaa osan perinnöstä lehtolapselle? Entä suhteesi vanhemmat?
Ennen kaikkea tämä on tärkeää ihmisoikeuksien kannalta. Tyttö voi varmasti elää tyydyttävän elämän ilman tietoa oikeasta isästään. Mutta entä suhteesi? Entä suhteesi vanhemmat ja sisarukset? Sinä tavallaan "riistät" heiltä heille kuuluvia oikeuksia pimittämällä tietoa, joka heille kuuluu.
Vaikken mikään supermoralisti ole, tässä on kuitenkin ihan "järkiperusteita" sille, miksi asiat kannattaisi hoitaa kuntoon.
Olen itse jo aikuinen, "vieraan" miehen kasvattama lapsi. Itse sain asiasta tietää täysi-ikäiseksi tultuani. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että isäni ei ole biologinen isäni. Olen saanut tilanteen itselleni selvitettyä ja olen sinut sen kanssa. Kun sain alkuni, tiesivät vamhempani molemmat, että en ole biologisesti isäni tyttö eli tilanne oli siinä mielessä tasa-arvoinen ja isäni siitä huolimatta halusi minut ottaa omakseen. Nyt aikuisena olen ollut tekemisissä myös biologisen isäni kanssa.
Itse en ole kokenut mitään vääryyttä tapahtuneen, vaikka minut kasvattikin joku muu kuin biologinen isäni. En voisi parempa isää toivoa. Mutta kohtuuden nimissä toivosin, että antaisit miehellesi mahdollisuuden päättä itse omasta elämästään, koska et varmasti halua, että lapsesi joutuu asiasta tulevaisuudessa kärsimään.