Kunnanjohtajan haku

Ihmettelija

Mitähän siellä on päätetty kj:n valintaprosessin suhteen? Päädyttiinkö hylkäämään kaikki ja siirtymään pormestarimalliin!, Lehdessä ja radiossa ei ole ollut mitään. Ja ketähän siellä suojellaan kun ei ole paljastettu yhden hakijan nimeä ? Lain mukaan ei tarvi pitää salassa vaikka pyydetään.

11

852

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Johtajasopimus

        Pelkosenniemen tulevan kunnanjohtajan tulee olla edistysmielinen, sivistynyt ja pyörittänyt muutakin kuin vain eri kuntien tahkoa tai olla kuntien kiertopalkinto. Kunnanjohtajan tulee ymmärtää, mikä merkitys kyläkouluilla on lasten kouluttautumisen ja tulevaisuuden suhteen. Lisäksi hänellä tulee olla sellaisia ihmisten johtamistaitoja, että ristiriidatkin tulee soviteltua. Bisnesajattelu on myös hyväksyttävää ja rahan teon taju. Sitoutuminen kunnan kehittämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen usein edellyttää omakohtaista intressiä, kuten asumista ja omistamista sekä kunnan historian tuntemista. Poliitikko ei tarvitse olla. Pelkosenniemen kunta erehtyy pahasti, mikäli jättää Wiskarin valitsematta, hän on muutkin kuin vain uutisoinnissa mainittu Artun isä.


      • Lampamirjelä

        Typerää...wiskari ei voi tulla hakuehtojen mukaisesti valituksi...bisnesmies ei ole sopiva johtaja kuntasektorille.
        Kunnanjohtajalla on hakuehtojen mukaan oltava ylempi korkeakoulututkinto ja ilman tätä ei voi tulla valituksi...sori vaan


      • Kiemunki

        On se ihime jos sen wiskarin koulutus ja kokemus sekä kuuleman mukkaan tohtorin väittelykirjan värkkääminen ei kelepaa ja riitä nimessä .no tyhyjän saapi pyytämättäki ja ko munan munnaan vaihtaa ei niin ei tule yllätyksiä niinko vaikka plussamerkkistä kehitystä. miten se sen tunkin pitämisen kanssa menikkään.


    • Johtajasopimus

      Koti Lapissa entinen kunnanjohtaja Severikangas määritteli, mitä olisi tulevan kunnanjohtajan hyvä osata ja taitaa, ja olla myös "suhteita". Vaikutti varsin hyviltä tähtäimenä 2030-luvun kunnanjohtajuus. Toivottavasti maallikot ja kunnan päätöksentekijät erottavat hakuehdot viran kelpoisuusehdoista. Jollei niiden eroa ymmärrä, kehotan kuntaa hanķkimaan rekrytointifirman tekemään päätösvalmistelut, jottei karahdeta kiville jo alkuun, kelvolliset hakijat tekemään kelvottomiksi.

    • Näin-on-närheet

      Valinnassa on päädytty käyttämään myös ulkopuolista arvioijaa. Eli kyllä ne asiat hoidossa on kunhan viitsitte lukea ja ottaa asioista selvää. Yksi hakija ei ainakaan omaa kunta alan alan kokemusta eikä taida löytyä ylempää korkeakoulututkintoa. Tällaiset koulutukselliset vaatimukset on oltava hakuehdonmukaan tai ei voi tulla valituksi.
      Jos valitaan ohi hakuehtojen on valitsematta jääneillä hakuehtojen mukaisilla hakijoilla valitus mahdollisuus ja silloin valinta menee uusiksi.

      • Janoinen-

        Raju sunnuntaikänni! Li Andersson ryyppäsi ja möykkäsi helsinkiläisterassilla !

        Li Andersson osallistui viikonloppuna puolueensa Tallinnan-risteilylle. Laiva palasi Helsinkiin sunnuntaina kello 16:n maissa. Li ystävineen ei kuitenkaan pyyhältänyt terminaalista kotiin vaan vasemmistoliiton puheenjohtaja päätyi jatkamaan juhlintaa Helsingin Sörnäisiin.

        Aatteenväri

        23.8.2018 21:41
        Li Andersson toikkaroi humalassa päin punaista

        23.8.2018 17:12
        https://www.ksml.fi/kotimaa/Seiska-Puoluejohtaja-toikkaroi-päin-punaisia-valoja-–-poliisin-mukaan-rangaistus-on-mahdollista-valokuvan-perusteella/1245153?pwbi=4e46cdd3c45841674391a237e1d1426a
        Tuliko sakot?
        Läppärissä hakaristi,eikä media puhu mitään!


      • Kuka-mitä-häh-täh
        Janoinen- kirjoitti:

        Raju sunnuntaikänni! Li Andersson ryyppäsi ja möykkäsi helsinkiläisterassilla !

        Li Andersson osallistui viikonloppuna puolueensa Tallinnan-risteilylle. Laiva palasi Helsinkiin sunnuntaina kello 16:n maissa. Li ystävineen ei kuitenkaan pyyhältänyt terminaalista kotiin vaan vasemmistoliiton puheenjohtaja päätyi jatkamaan juhlintaa Helsingin Sörnäisiin.

        Aatteenväri

        23.8.2018 21:41
        Li Andersson toikkaroi humalassa päin punaista

        23.8.2018 17:12
        https://www.ksml.fi/kotimaa/Seiska-Puoluejohtaja-toikkaroi-päin-punaisia-valoja-–-poliisin-mukaan-rangaistus-on-mahdollista-valokuvan-perusteella/1245153?pwbi=4e46cdd3c45841674391a237e1d1426a
        Tuliko sakot?
        Läppärissä hakaristi,eikä media puhu mitään!

        Olikohan Anita mukana


    • Raksa

      Katsokaa kunnan hallintosääntöä kenen olisi hoidettava väliaikaisesti kunnanjohtajan tehtävää.

    • Opiksiedellisestä

      Tällainentapaus
      Zubierin elämä on ollut rikkinäinen, MS-diagnoosin hän sai vankilassa.
      Hänet tuomittiin vuonna 2001 törkeästä tuhopoltosta, tuhopoltosta, vahingonteosta ja väärän hälytyksen tekemisestä kahdeksan vuoden vankeusrangaistukseen.
      Zubier myöntää väärentäneensä todistuksen menetetyistä ansioista ambulanssifirmassa Ruotsissa ja kertoo, ettei ollut kyennyt tekemään töitä ennen Turun tapahtumia.

      – Olin sairauslomalla MS-taudin takia.
      Rullatuolissa ollut jo vuosia

      HuijariMitalisti
      Turun terrori-iskun sankari Hassan Zubier ei ole ensihoitaja – myöntää myös valehdelleensa rauhanturvapalveluksesta
      Ruotsin Sosiaalihallituksesta kerrotaan Aamulehdelle, että Hassan Zubierilla ei ole minkäänlaista voimassa olevaa lisenssiä toimia terveydenhoitoalalla Ruotsissa. Zubier myöntää myös, ettei vastoin aiempia väitteitään ole koskaan palvellut rauhanturvaajana missään operaatiossa.
      UUTISET23.08. 12.06 Päivitetty 15.58

      Kävelevä mies pyörätuolissa?!

      Totuus-hukassa
      Jas tällaiselle valehtelijalle presidentti myöntää urhoollisuus mitalin. Mutta niinhän se on, että myös nämä poliitikot saavat kaikenlaisia mitaleita kyseenalaisista ansioistaan, samanlaista sakkia molemmat.

      Kenen hengen pelasti? Kukaan ei tiedä!

      Tuossa olisi seuraava kunnanjohtaja (harhann johtava)!

    • manakeeri

      Miksi ette valitse Eskoa Puolangalta? Hänhän on MSc ( todellisuudessa HTM), eMBA sekä Municipal manager, jolta puuttuu tällä hetkellä municipal.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3020
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      300
      1717
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1597
    4. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1417
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1411
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1149
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1077
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      337
      923
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      264
      895
    Aihe